sunnuntai 13. joulukuuta 2020

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

Viivi Rintasen teoksessa Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta kerrotaan mielenterveysongelmista. Rintanen kuvaa teoksen alussa sen syntyprosessia. Hän pyysi ja sai ihmisiltä tarinoita heidän kokemastaan hulluudesta. Rintanen piirsi ja julkaisi tarinat nettisarjakuvina. Tässä käsillä olevassa teoksessa on niistä 12. Rintasen työskentelyprosessiin liittyi myös oma psykoterapia, joka sekin näkyy teoksessa. Rintasen Sarjakuvaterapiaa arvostaa ihmistä ja hänen elämäänsä. Se avaa näkymän toisen ihmisen kokemukseen ja elämän vaikeuksiin. 

Teos jakautuu kolmeen osaan. Kaikki on työtä, Miks mä oon tällainen klisee ja Millainen nainen kuvaavat teoksen aiheita. Teoksen lopuksi esitellään henkilöt, jotka ovat tarinansa Rintaselle kertoneet. Osa heistä esiintyy omalla nimellään, osa nimimerkillä. Olen lukenut teoksen nyt useampaan kertaan. Ensin luin sen kokonaan. Tarinat peräjälkeen olivat melkein liikaa, yhdenkin ihmisen elämänkipu tuntuu omassa kehossa ja välillä pitää ottaa välimatkaa teokseen ja sen tarinoihin. Kun teosta lukee pala kerrallaan, voin hiljentyä ja käsitellä edes jotenkin lukemaani ja näkemääni. Jo pelkästään yksittäinen kuva sivulla puhuttelee ja herättää tunteita ja muistoja. 


Teoksessa vuorottelevat Viivin ja yhdentoista muun henkilön elämäntapahtumat. Psyykkinen sairaus ja päihdeongelmat tuottavat paljon tuskaa ja kasvattavat koettua välimatkaa toisiin ihmisiin. Ero oman elämän ja somen kimalleseinän välillä on raastava. Vanhemmat, lapsuudenperhe, muut lapset koulussa, työkaverit ja puolitutut kauppareissulla voivat satuttaa todella pahasti tai syventää jo tehtyjä haavoja entisestään. Sairastunut ihminen on niin vähissä voimissa, että arkisista asioista suoriutuminen on vaikeaa. Teoksessa on vanhempia, jotka eivät jaksa ja aikuisia, jotka muistelevat oman vanhempansa jaksamattomuutta. 

Rintasen teoksen lukeminen tekee kipeää, mutta luulen sen olevan toivottu vaikutus. Samaan aikaan teos myös lohduttaa. Se kertoo, etteivät ihmiset ole ongelmineen ja sairauksineen yksin. Moni ihminen kärsii ja autettuna ajan kanssa myös kykenee toipumaan. Teos on myös kiitos auttajille. Tarina alkaa keskustelusta psykoterapian aloittamisesta. Myös tarinan lopussa ollaan psykoterapeutin vastaanotolla. Niiden keskustelujen väliin mahtuu paljon tunteita ja oivalluksia.

Nautin Rintasen kuvien värimaailmasta, joka elää tunnelmasta toiseen. Synkkiä tunnelmia teoksessa riittää, mutta on siinä paljon valoa ja heleitä värejäkin. Värikentät laajenevat ruutujen ulkopuolelle ja ovat todella hienoja. Teoksen värit vaativat minulta yhden selailukerran, jolloin keskityn vain niihin. 

Helsingin sarjakuvafestivaaleilla syyskuussa tänä vuonna Jon Karvinen haastatteli Viivi Rintasta teoksen syntyprosessista ja sen merkityksistä. Hieno haastattelu, joka kannattaa kuunnella. Piirtämiseen liittyvä tekniikkapohdinta on minulle kuulijana erityisen antoisa. 

Viivi Rintasen aiemman teoksen Mielisairaalan kesätyttö luin lokakuussa 2015. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

Teos: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta
Tekijä: Viivi Rintanen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Suuri Kurpitsa