lauantai 18. joulukuuta 2021

Helen Macdonald: Iltalentoja

Nyrkkeilevät jänikset olivat uljas näky, mutta kun katsoin ottelevia hahmoja, mielessäni häivähti huoli, aavistus, että jänisten ja vuodenaikojen tapaisille asioille antamamme merkitykset istuvat niin lujassa vielä sittenkin, kun se, mihin nuo merkitykset perustuvat, on jo kadonnut, että joskus meidän on vaikea huomata jyrkkää muutosta asioissa, joita olemme luulleet ikuisiksi. 

Helen Macdonadin kirjoittama ja Irmeli Ruuskan suomentama Iltalentoja on ylistys luonnon moninaisuudelle ja hätähuuto sen säilyttämisen puolesta. Macdonald kirjoittaa esseissään havaintojaan luonnosta ja ihmisen toimista osana sitä. Teksti ei ole millään lailla vaikeaa tai hienostelevaa. Kirjoittaja huomaa pienet kiiltomadot ja nyrkkeilevät jänikset. Yksinkertaiset huomiot eläimistä ja kasveista kirjoittajan lapsuudesta aina tämän hetken elämään, jossa ihmisen toimet vaikuttavat koko ajan hyvin paljon luonnon tasapainoon, tekevät ainakin minut surulliseksi.

Viehätyin Helen Macdonadin tapaan kirjoittaa jo teoksen H niin kuin haukka kohdalla. Näissä teoksissa on paljon samaa, vaikka erojakin toki löytyy. Molempien tekstien katse on ympäröivässä luonnossa. Molemmissa teksteissä kertoja tai katsoja on ymmärtävä ja oivaltava ihminen, jolla on paljon tietoa luonnon hyvinvoinnista. Siinä missä aiempi teos oli yhtenäinen tarina haukankoulutuksesta osana surutyötä, on Iltalentoja kokoelma tarinoita, jotka kaikki voi palauttaa yhdeksi tarinaksi luonnosta. Muotonsa vuoksi Iltalentoja on edeltäjäänsä kevyempi luettava. Yhden esseen voi lukea vaivatta ja toisen esseen seuraavana päivänä. Esseet tosin jäävät sekä kielen kauneuden että sisällön painokkuuden ja merkityksen vuoksi pyörimään mielessä vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Kirjoittaja todella tavoittaa teksteissään arjen jumalallisuuden, josta hän on yhden esseenkin teokseen kirjoittanut.

Omaksi suosikikseni päätyi essee Vankiloista huolimatta. Kirjoittaja yhdistää vähäeleisesti 1600- ja 1800-luvun kirjoittajien havaintoja hehkuvista kiiltomadoista omiinsa. Ote esseestä:

Elämme viihdyttävien, loputtomasti hohtavien ruutujen maailmassa, mutta silti noissa pikkuruisissa, tuikehtivissa majakoissa on oma viehätyksensä, joka houkuttelee väen paikalle niitä ihastelemaan. Näinä ekologisen rappion aikoina on vaikea löytää keinoja, joilla ihmiset saisi taas löytämään yhteyden luontoon, joka kohdataan nyt useammin televisiossa ja videolla kuin elävässä elämässä. Taianomaisinta näissä hohtavissa majakoissa, joita lähdetään ihmettelemään joukolla, on se, ettei niiden lumoa pysty vangitsemaan kunnolla filmille.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle.

Teos: Iltalentoja
Tekijä: Helen Macdonald
Suomentaja: Irmeli Ruuska
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus