lauantai 21. syyskuuta 2013

Lähikirjakauppa on ilo

Joku aika sitten monet kirjabloggaajat ostivat julkisesti kirjan tarkkaan harkitsemastaan kaupasta. Se päivä oli ja meni kohdaltani ilman kirjaostosta. Ostan vuoden mittaan paljon kirjoja sekä perinteisistä kirjakaupoista että nettikirjakaupoista, mutta nykyinen opiskelijastatukseni rajoittaa tätä ilottelua jonkin verran. En pelkästään osta kirjoja, vaan myös kerään ilmaisia kirjoja mukaani. Suhtaudun kirjoihin tunteellisesti ja yksinäisen kirjan nähdessäni voin viedä sen kotiin odottamaan uutta kotia. Siksi hyllyssäni saattaa ollakin useita kappaleita samaa teosta.

Asun pienellä paikkakunnalla, jossa on tasan yksi kirjakauppa. Siilinjärven keskustassa on Info, joka on minun lähikirjakauppani. Olen ostanut sieltä useita kirjoja ja toivottavasti tulen vielä ostamaan monia lisää. Lähikirjakauppa on aarre, jota haluan vaalia. Saan Siilinjärven Infosta loistavaa palvelua. Pienehkön kirjakaupan valikoima on riittävä ja tilaamalla saa tarvitsemansa. Usein vien toispaikkakuntalaiset vieraanikin kirjakauppaan ostoksille, varsinkin alennusmyyntien aikaan.

Eilen oli sopiva päivä käydä kirjakaupassa ostoksilla. Hauska yhteensattuma oli, että astuin kirjakauppaan miettien, mitä haluaisin teille kertoa omasta lähikirjakaupastani, mutta kuulinkin ajatukseni toisen suusta. Hyllyjen välissä kulkiessani sain kuunnella keskustelua, jossa eräs kauppaan tullut asiakas kertoi kassalla kuinka mukava kirjakauppa tämä on, koska "täällä voi hoitaa kahden minutin asian, mutta myös viettää tunnin etsien ja tutkien". Juuri näin! Lähikirjakauppa on paikka, johon tulen odottamaan perheenjäseniäni kylillä käydessämme. Tälläkin kertaa mieheni tiesi etsiä minua juuri Infosta.

Ostin Kari Hotakaisen uutukaisen. Pääsen lähtemään kirjamessuille ja aion osallistua siellä lukupiiriin, jossa keskustellaan Luonnon laki- teoksesta. Olen käynyt kirjamessuilla kerran aiemmin ja odotan kovin tuota lokakuista viikonloppua.

2 kommenttia:

  1. Voi :)! Ihana postaus.
    Ja minäkin pääsen messuille, menen vain lauantaina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Bleue! Messuilla siis saatamme törmätä. Hih!

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!