Luettavaa etsimässä, lähikirjakauppa auttaa

Lähdin eilen käymään lähikirjakaupassani ja ostin sieltä pari alennuskirjaa (Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa ja Miina Supisen Mantelimaan). Siellä hyllyjen välissä mieleeni tuli vielä yksi mielenkiintoinen kirja, josta olin lukenut muistaakseni Hesarista ihan äskettäin. Mitä olin painanut mieleeni kirjasta? Sen, että kirjailija on nainen, todennäköisesti suomalainen. Kirjailijaa en muistanut, en myöskään kirjan nimeä. Aiheena on muinainen aika Suomessa ja jonkun naisen selviäminen siinä ajassa ja niissä olosuhteissa. Kyseessä on uutuuskirja.

Ystävällisen kirjakauppiaan kanssa kävimme uutuuksia läpi. Väitin, että tunnistan kirjan, jos näen sen kannen. En nähnyt. Ilokseni monet kirjat, joita minulle tarjottiin, olivat jo minulle tuttuja ja luettuja. Minulta kysyttiin kustantajaa, en muistanut sitäkään. Yleensä muistan hyvin kirjailijan tai ainakin kirjan nimen. Joskus muistan jopa kustantajan. Mutta nyt ei. Ulkona oli hikinen kesäpäivä ja selasin tuulettimen vieressä kännykästä Hesarin kirja-arvioita. En löytänyt etsimääni.

Lähdin kotiin hivenen ärsyyntyneenä itseeni ja huonoon muistiini tässä asiassa. Lupasin soittaa kirjakauppaan, kunhan löydän kirjan nimen. Kun tulin kotiin, meni vielä tovi (noin tunti) ennen kuin löysin netistä etsimäni. Se ei ollut Hesarissa. Se ei ollut niissä blogeissa, joita yleensä luen. Olin selannut muita blogeja ja löytänyt Valkeameri-blogin, jossa kehuttiin Johanna Valkaman (minulle uusi tuttavuus) esikoiskirjaa Itämeren Auri. Kirjan kustantaja on Otava.

Soitin kirjakauppaan Katjalle ja kerroin kirjan nimen. Hän haki kirjan hyllystä ja varasi sen minulle. Tänään kävin ostamassa sen itselleni. Lähikirjakauppa, jossa on hyvä palvelu, on ilo lukevalle ihmiselle.

Tässä siis kansi, jonka olisin ehkä tunnistanut kirjakaupassa. Ehkä olisin, ehkä en.

Blogin 200. postaus

Kuva Pixabay

Tämä on blogini 200. postaus. Aloitin blogin pitämisen joskus loppusyksystä 2010, vaikka oikeasti ryhdyin sitä säännöllisesti kirjoittamaan vasta seuraavana kesänä. Kesällä 2011 tein opintoihini liittyvää kirjatenttiä, johon kuului melkoisesti luettavaa. Koska pääaineeni oli kirjallisuus, luettava oli klassikoita, tällä kertaa länsimaisen kirjallisuuden puolelta. Minusta blogin pitäminen oli kohtalaisen jännittävää, joten kirjoitin blogiani nimettömänä. Oikean nimeni lisäsin blogiini joskus myöhemmin ja koin sen helpottavan asioita.

Kirjakko ruispellossa on selvästi lukublogi. Pyrin kertomaan jotain olennaista lukukokemuksestani. En halua tehdä juonipaljastuksia. En myöskään halua haukkua kenenkään kirjaa lyttyyn. Jokaisesta kirjasta löytyy jotain hyvää. Jos en löydä kirjasta mitään hyvää, en kirjoita siitä lainkaan.

Pidän lukemista hyvin monitahoisena toimintana. Joskus kaipaan jännitystä, joskus helppoa menoa. Harvoin nautin väkivallasta kirjassa, mutta toisaalta hyvin harvoin haluan kirjalta myöskään kepeää tunnelmointia ja eteeristä herkistelyä. Paljon hyviä kirjoja menee ohitseni, koska tartun niihin väärällä hetkellä. Onneksi luen joka päivä ja aika usein huomaan lukevani jotain erityisen hyvää kirjaa.

Pienen paikkakunnan lukijan lempipaikat on nopeasti kerrottu. Siilinjärvellä on yksi kirjakauppa ja kirjasto, jolla on kaksi toimipistettä ja kirjastoauto. Siilinjärven Infosta olen kirjoittanut syyskuussa 2013 ja kirjastosta minun on pitänyt kirjoittaa monet kerrat. Siilinjärven Infossa on loistava ja henkilökohtainen palvelu. Sinne on aina mukava mennä! Suosittelen Infoa lämpimästi kaikille Siilinjärvelle saapuville vierailijoille.

Siilinjärven pääkirjasto on minun rakas lähikirjastoni. Sieltä olen hakenut luettavaa perheelleni ja itselleni nyt 14 vuotta. Erityisen läheiseksi, aivan yhteistyökumppaniksi, kirjasto tuli minulle aloitettuani siellä lukupiirin vetämisen muutama vuosi sitten. Arvostan lukemista todella, joten kirjasto on minun aarreaittani. Vaikka kotonani on kuinkan paljon kirjoja, kirjasto on silti tärkeä tukikohta minulle lukijana. Kotiin olen koonnut itselleni tärkeimpiä kirjoja, mutta loput luettavat kirjat löydän kirjastosta.

Jo pelkästään matka, jonka kuljen kotoa kirjastolle, on minulle mukava. Joudun kipuamaan ylämäkeen päästäkseni kirjastolle ja takaisin päin laskeutuminen on huomattavasti helpompaa. Mennen tullen ihastelen oravia, jotka juoksentelevat männyissä ja kuusissa. Kirjasto on lyhyen kävelymatkan päässä kotoani ja olen kulkenut sen matkan lukemattomia kertoja yksin ja perheenjäsenteni kanssa kantaen hervotonta kirjakassia.

Minulle kirjasto on yksi tärkeimmistä kunnan palveluista. Kirjasto on tasa-arvoinen kävijöilleen. Kaikki saavat käyttää kirjastoa ja sen käyttö on maksutonta. Mielestäni kirjastosta saa hyvää palvelua. Siilinjärven kirjastosta olen saanut asiakkaana erityisen hyvää palvelua. Muistan erään kerran, kun kävin poikani kanssa etsimässä kirjastosta junakirjoja. Tämä tapahtui vuosia sitten. Kyselimme tiettyjen junakirjojen perään palvelutiskiltä, saimme vinkkejä sopivista kirjoista ja olimme molemmat tyytyväisiä. Kannoimme kotiin kassillisen luettavaa. Seuraavana aamuna löysin postilaatikostani kirjelapun, jonka oli kirjoittanut kirjaston palvelutiskin työntekijä. Hän oli keksinyt vielä erään junakirjan, jonka ajatteli sopivan pojalleni erityisen hyvin ja toi tiedon tuosta kirjasta meille matkallaan kotiin työpäivän jälkeen. Olimme (noin suunnilleen) hänen reitillään. Minulle tuo kirjelappu oli erityisen hyvää palvelua, oikein huippua!

Kuva Pixabay

Aion jatkaa blogin kirjoittamista, vaikka välillä mietinkin homman mielekkyyttä. Olen vaihtelevan innokas kirjoittamaan blogiani ja huippuaktiivista minusta ei varmaan koskaan tulekaan. Kiitos kaikille teille, jotka blogiani luette! Koska itse en aina halua tai jaksa kommentoida kaikkia itseäni ilahduttaneita tai liikuttaneita tekstejä toisten blogeissa, uskon, että myös minunkin blogini saa joskun aikaan pieniä riemastumisia tai mielenliikahduksia lukijoissa, vaikka kommentteja ei tulisikaan.

Hyviä ja henkilökohtaisesti merkittäviä lukuhetkiä kaikille blogin lukijoille!

Kirjamessuilta pää täyteen ajateltavaa, osa 1

Olin Helsingin kirjamessuilla kaksi päivää tänä vuonna, lauantain ja sunnuntain. Kaltaiselleni ahnehtijalle tilaisuus on otollinen, haluttua herkkua on ympärillä riittävästi ja paljon sen yli. Olen aiemmin käynyt kerran kirjamessuilla ja opin silloin, etteivät messut ole minulle otollinen kirjakauppa, vaikka siltä näyttävätkin.

26.10.13
Päätin aloittaa painavasti, jotta voin keventää päivän mittaan mittaamattomaan aineettomuuteen. Menin kuuntelemaan vakavaa keskustelua hitaasti avautuvasta kirjallisuudesta otsikolla Liian vaikeaa, kiitos. Kuulin, että viihdekirjallisuuden rahoilla kustannetaan sellaistakin kirjallisuutta, joka ei myy. Tämä on minulle aivan ymmärrettävää, kirjan arvo ei ole kiinni sen myyntiluvuista. Ymmärrän kirjallisuudesta käytävän arvokeskustelun niin, että jokaisella lukijalla on yksi ääni, jonka arvo laskettaessa on merkityksellinen juuri sille lukijalle. Myös itselle tärkeiden ja rakkaiden ihmisten äänillä on väliä. Se, että kirja X on hyvä kirjallisuustieteilijän, arvostetun kriitikon ja suositun kirjablogin pitäjän mielestä, ei auta minua lainkaan, jos itse en syty kirjan teemoista, sen kielenkäytöstä ja henkilöistä. Sen sijaan lukupiirini jäsen, jonka mielipidettä arvostan, voi saada minut lukemaan kirjan, jota kaikki edellämainitut moittivat. Kirjoja voidaan kirjoittaa, kustantaa, ostaa hyllyyn, lukea ja antaa toisille lahjaksi mitä moninaisimmista syistä. Minä olen kiinnostunut kirjoista, joilla on merkitystä minulle tai niille toisille ihmisille, joita ympärilläni on. Merkitys on joskus huimaavan syvällinen, joskus hilpeän pinnallinen.

Jatkoin samassa salissa kuunnellen lukupiireistä ja kirjabloggauksesta tilaisuudessa Jaetun lukemisen lumo. Olen itse ollut monessa lukupiirissä, joista kaksi jatkuu toistaiseksi. Pidän myös kirjalukublogia, joten aiheet olivat kovin tärkeitä minulle. Lukupiirit ovat tutkitustikin naisten harrastus, jossa ikä ja koulutus lisäävät riskiä joutua lukupiiriin tai jopa perustaa oma, joten suuri kapinallinen en tuntenut salissa olevani. Uskon, että sekä lukupiirejä että -blogeja yleisesti väheksytään samaan tapaan kun alaviistoon katsotaan kaikkea sitä, mitä aikuiset naiset elämässään tekevät palkkatyön lisäksi.

Ennätin kuuntelemaan loput kansakuntamme huumorintajun mahdollisesta alennustilasta Louhi-lavalle, jossa keskusteltiin teemalla Kansannauru - mikä meitä naurattaa. Sitten olikin vuorossa messujen henkilökohtaisesti suurin ilo ja yllättäjä: kirjailija Eoin Colfer. The Reluctant Assasin / Salamurhaajan oppipoika aiheenaan haastateltavana oli suosittu irlantilainen kirjailija, joka on minulle tuttu lähinnä kirjojen kautta, joita olen jälkikasvulleni ostanut. Mieshän on kirjoittanut Artemis Fowl -sarjan. Nyt hän oli kertomassa uudesta kirjastaan Salamurhaajan oppipoika ja tuli siinä samalla kertoneeksi omasta elämästään ja kirjailijanlaadustaan todella vetävästi ja houkuttelevasti. Hän kertoi, että tarinankertominen on varsinainen supervoima, jolla on paljon käyttöä elämässä. Colferin mielestä kirjojen luvun ei tarvitse viisastuttaa lukijaansa, hän kirjailijana haluaa ainoastaan innostaa ihmisiä lukemaan lisää.

On todella taito viihdyttää kuulijoitaan puhuen kirjoista ja kirjoittamisesta. Itse en kaipaa kirjailijalta surkeuden tai vaivojen kuvausta. Hänen ei tarvitse kertoa omaa tulkintaansa kirjoittamastaan teoksesta, ei avata minulle omaa arvoansa kirjailijana ja taiteilijana. Minä lukijana kyllä löydän sen, jos se on minulle mahdollista löytää. Toivon kuulevani kirjojen kirjoittamisen prosessista. Arvostan ihmistä, joka ottaa työnsä tosissaan. Minua kiinnostavat myös muut elämään ja ihmisenä olemiseen liittyvät asiat, jotka kirjailija kokee itselleen tärkeiksi.

Minun piti miettiä ja hautoa monta päivää, mitä kaikkea haluan messuilta teille kertoa. Kuvia ei ole lainkaan, mutta näköjään sanottavaa riittää niin, että jatkan ainakin yhden tekstin verran aivan piakkoin.

Lähikirjakauppa on ilo

Joku aika sitten monet kirjabloggaajat ostivat julkisesti kirjan tarkkaan harkitsemastaan kaupasta. Se päivä oli ja meni kohdaltani ilman kirjaostosta. Ostan vuoden mittaan paljon kirjoja sekä perinteisistä kirjakaupoista että nettikirjakaupoista, mutta nykyinen opiskelijastatukseni rajoittaa tätä ilottelua jonkin verran. En pelkästään osta kirjoja, vaan myös kerään ilmaisia kirjoja mukaani. Suhtaudun kirjoihin tunteellisesti ja yksinäisen kirjan nähdessäni voin viedä sen kotiin odottamaan uutta kotia. Siksi hyllyssäni saattaa ollakin useita kappaleita samaa teosta.

Asun pienellä paikkakunnalla, jossa on tasan yksi kirjakauppa. Siilinjärven keskustassa on Info, joka on minun lähikirjakauppani. Olen ostanut sieltä useita kirjoja ja toivottavasti tulen vielä ostamaan monia lisää. Lähikirjakauppa on aarre, jota haluan vaalia. Saan Siilinjärven Infosta loistavaa palvelua. Pienehkön kirjakaupan valikoima on riittävä ja tilaamalla saa tarvitsemansa. Usein vien toispaikkakuntalaiset vieraanikin kirjakauppaan ostoksille, varsinkin alennusmyyntien aikaan.

Eilen oli sopiva päivä käydä kirjakaupassa ostoksilla. Hauska yhteensattuma oli, että astuin kirjakauppaan miettien, mitä haluaisin teille kertoa omasta lähikirjakaupastani, mutta kuulinkin ajatukseni toisen suusta. Hyllyjen välissä kulkiessani sain kuunnella keskustelua, jossa eräs kauppaan tullut asiakas kertoi kassalla kuinka mukava kirjakauppa tämä on, koska "täällä voi hoitaa kahden minutin asian, mutta myös viettää tunnin etsien ja tutkien". Juuri näin! Lähikirjakauppa on paikka, johon tulen odottamaan perheenjäseniäni kylillä käydessämme. Tälläkin kertaa mieheni tiesi etsiä minua juuri Infosta.

Ostin Kari Hotakaisen uutukaisen. Pääsen lähtemään kirjamessuille ja aion osallistua siellä lukupiiriin, jossa keskustellaan Luonnon laki- teoksesta. Olen käynyt kirjamessuilla kerran aiemmin ja odotan kovin tuota lokakuista viikonloppua.