perjantai 5. helmikuuta 2016

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Kuva kustantajan sivuilta
Kirjoitan näitä merkintöjäni ennen nukkumaanmenoa, yöpäiväkirjaa. En osaa ruotsin kieltä, jolla Charlotte antaa jo sujuvasti käskyjä sisäkölle. Tämä osaamattomuus painaa minua yhä syvemmälle omiin ajatuksiini. - - On paljon yksinkertaisia asioita ja niille parvittain syntymisen tilassa olevia sanoja. Levittelen käsiäni, nyökin, hymyilen kuin idiootti, tapitan ymmärrystä anovin silmin.
Sain luettavakseni Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Viikilän kirja on ulkomuodoltaan kaunis, sen ottaa ilokseen katsottavaksi ja luettavaksi. Kansi on Jenni Noposen käsialaa. Kirja kertoo saksalaisen Carl Ludvig Engelin työstä ja elämästä Helsingissä vuosina 1816-1840. Engel on tarinan kertoja, hän kirjoittaa yöpäiväkirjaa. Yksittäiseltä vuodelta saattaa olla vain muutamia merkintöjä, vuodet vierivät ohuessa romaanissa nopeasti. Yöpäiväkirjassa fiktiivinen Engel kuvaa haaveitaan työn suhteen ja epätoivoaan valtavan tehtävän äärellä. "Kaikkinainen raahaaminen, vasarointi, naulaaminen, väkipöyrät ja vintturit. Ja jälleen olisi käytävä levolle. Suljettava silmät."

Akvarelleja Engelin kaupungista on tarina fiktiivisestä arkkitehti Engelistä. Joku voi lukea sen hyvinkin liittyneenä historialliseen henkilöön, joka on suunnitellut rakennuksia Helsingin lisäksi muihinkin Suomen kaupunkeihin. Itse halusin ajatella Engelin fiktiivisenä henkilönä. Viikilä leikittelee fiktiivisyydellä ja kirjoittaa Engelinkin pohtimaan itseään romaanihenkilönä. Kas näin:
Olemme kuin romaanihenkilöitä toisillemme, ja välillä tarkemman ilmaisun kadotessa tulen kirjoittaneeksi melko summittaisia totuuksia elämästämme. Olisikin helpointa, jos voisimme yhteisestä sopimuksesta luopua totuuden vaatimuksesta ja hyväksyä kirjesuhteiden kuvitteellisen luonteen.

Hämmästyin, kuinka läheiseksi koin kertojan, joka on mahdottoman urakan äärellä. Kuusi vuotta, uskoo Engel. Kuudessa vuodessa kaupunki tulee suunniteltua ja Engel on tehnyt työnsä. Vaimo Charlotta lähtee miehensä mukaan luotaantyöntävään paikkaan. Engel piirtää taloja, tuolin jalkoja, koristenauhoja. Hän kävelee levottomana ympäri mutaisia tai jäisiä katuja ja hyinen tuuli puhaltaa Helsingissä.

Alkupuolella kirjaa ajattelin, että Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista on tarina yrittämisestä ja yksinäisyydestä. Loppua kohti yksinäisyys korostui, vanheneminen ja jokaiselle ihmiselle kuuluva lopullinen kuolema tulivat aivan liki minua lukijana Engelin ajatusten kautta. Viikilän kieli on runollista ja samaan aikaan tarkan pelkistettyä. Mieleeni tulee Ollikaisen Nälkävuosi, jossa mielestäni oli samaa armottomuuden ja kauneuden outoa samanaikaisuutta.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Akvarelleja Engelin kaupungista
Tekijä: Jukka Viikilä
Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Gummerus

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin hyvältä. Tämä pitää saada luettavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Elina. Lämpimästi voin suositella luettavaksi.

      Poista
  2. Minä luen tätä parhaillaan ja pidän kovasti. Viikilä kirjoittaa hienoa kieltä, tosiaan kuin akvarelleja. Jännitekin tuntuu näissä yöpäiväkirjamerkinnöissä pysyvän yllä.

    Ja tiedätkö, ajattelin samoin Ollikaisen Nälkävuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Hauska tuo yhteinen ajatus Nälkävuodesta. Jotain samaa siinä on...

      Poista
  3. Minäkin innostuin tästä. Lukulistalle, ehdottomasti. Surumielisyys tuntuu jotenkin vetoavan minuun kirjoissa juuri nyt, ja tässä tuntuu sitä olevan mukana. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Tuot hyvin esille perustunteet, joita kirja välitti. Alakulon pohjavireen lisäksi siinä on paljon kauneutta - lauseissa, kuvauksessa ja tunnelmassa. Pidin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Tuija. Kirja on kaunis kanttaan myöten.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!