perjantai 11. toukokuuta 2018

O vei vuoden



Elämä on vain yksi iso odotushuone.
Työhuoneen seinällä on Helsingin Sanomien etusivu 23.4.2017. Koko sivun mainoksessa tummassa kuvassa on eteerinen kirjailija Miki Liukkonen, joka katsoo etualalla olevaa romaanijötikkää. Romaani hehkuu valkeaa valoa. O on tullut keskuuteemme.

Pyysin kustantajalta lukukappaletta teoksen ilmestymisen aikoihin ja aloin lukemaan saamaani kirjaa innolla. Lukeminen alkoi lupaavasti, mutta tössähti sitten kerralla. Homma ei edennyt lainkaan. O makasi yöpöydällä odottaen, mutta en halunnut jatkaa sen lukemista.

Lokakuussa 2017 Helsingin kirjamessuilla kuuntelin Liukkosen haastattelua. Liukkonen keräsi suuren yleisön messuilla ja mietin väkijoukon keskellä, ovatko nämä ihmiset lukeneet O:n tai kenties aikovatko he lukea. En oikein uskonut kumpaakaan. En ollut edes varma, lukisinko minä romaania, vaikka se oli ulottuvillani. Liukkosta oli kyllä innostavaa kuunnella, pidin hänen satuilustaan ja keveästä suhtautumisestaan jyhkeään teokseen.

Marraskuussa 2017 julkistettiin tieto, että O on yksi Finlandia-ehdokkaista. Minussa syttyi uudelleen halu lukea O. Lukeminen jäi vielä haluamisen asteelle. O ei voittanut Finlandiaa. Päätin ryhtyä kuljettamaan romaania mukanani, viikot Karstulassa ja viikonloput kotona Siilinjärvellä. Olin järjiltäni, mutta toivoin, että lukeminen alkaisi jo pian. Ote kirjasta:
Mutta ennen kaikkea ajatus, joka lamautti Mikaelin joka kerta kuin hänen suolistonsa olisi äkkiä jäädytetty ja täräytetty sitten hakulla pirstaleiksi:
- Turhautuneisuus siitä, että minä olen minä ja tulen aina olemaan, ja että se olen Minä joka myös kuolen.
Että kukaan ei kuole minun puolestani.
Tänään luin O:n loppuun. Pääsin talvella mukaan erääseen lukupiiriin Facessa, jossa luimme O:ta yhdessä pala kerrallaan. Voin paljastaa, että loppuun päässeitä oli vähemmän kuin urakan aloittaneita.

Mitä ymmärsin tai ajattelin O:sta? O:n lukeminen oli aivan kuin toinen ihminen olisi kuljettanut minua vieraissa paikoissa. Ihastelin tuolla ja ihmettelin täällä. Muutaman käännöksen päästä en muistanut mitään lukemastani, koska minulla on huono suuntavaisto ja heikoimpina hetkinä harhaileva mieli. Kaikki ne kukkaistutukset ja talojen seinustat, joita minulle tällä 858 sivun kävelyllä näytettiin, pyyhkiytyivät mielestäni hyvin pian maisemien muuttuessa. Olen pahoillani, kirjallinen teos. Olisin halunnut muistaa ja ymmärtää enemmän.

O koostuu monista tekstikatkelmista, vaikka onkin muodoltaan romaani. Se on hyvin runsas teos, joka ryöppyää henkilöitä, paikkoja ja monia yksityiskohtia. Tyylin vaihdoksia on useita. Välillä teos on keittokirja, välillä sairaskertomus. Välillä rakastin lukemaani, välillä se ärsytti minua toden teolla.

Herkän hetken lukijana koin, kun Mikael Ahlqvist kävelee kahvilaan, tilaa kahvin ja ananasleivoksen ja antaa puhelimensa lataukseen kahvilan Harrolle. Kahvilasuhde on niin vakaa, että Mikael saa kahvin veloituksetta ja puhelimen lataamistakaan ei tarvitse erikseen kysellä tai selitellä. Minäkin haluaisin tuollaisen kahvilasuhteen ja George Clooney -leukaisen miehen pitämään kahvilaa kotitaloani vastapäätä. Kauneuttakin Liukkosen teoksessa on. Ote kirjasta:
Post-it® -laput Aaronin sylissä levisivät lattialle hänen jalkojensa juureen kuin myrkytetyt sitruunaperhoset.

Päättelin jossain vaiheessa lukemistani, että Liukkonen tekee ihmiskokeen tällä romaanilla. Hän haluaa tutkia, miten lukijat reagoivat kirjaan. En halunnut lopettaa lukemista, vaikka lukeminen turhautti ja uuvutti minua. Teki se toki muutakin. Strategiani oli lukea vauhdilla eteenpäin, en halunnut jäädä ihmettelemään ja muistelemaan.

Hyväksyin sen, että minut eksytettiin. Ehkäpä välillä suljin silmäni.

Lukiessani leikittelin ajatuksella, että O:sta olisi julkaistu keskenään erilaisia versioita. Minun romaanissani on eräs slovakialais-jamaikalainen kädestäennustaja, joka oli kierrellyt Espanjassa. Hänen nimensä on Darnopogaldjitzer. Keitä teidän romaanissanne on? Vaihdetaanko?

Minulle O on postmoderni romaani, joka kuvastaa nykymaailmaa ja ihmisen hämmennystä. Ihminen ei voi ymmärtää maailmaa, yhtenäisen tarinan kertominen on muuttunut mahdottomaksi. Fragmentoitunut aikamme luo hetkiä, vaikutelmia ja kokemuksia, mutta ihmisen kannettavaksi jää ahdistus ja yksinäisyys. Teoksessa verkko viipaloi keskittymiskyvyn ja me elämme hahmottomia aikoja. O on neuroottinen, ahdistava ja tärkeä lukukokemus.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: O
Tekijä: Miki Liukkonen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: WSOY

6 kommenttia:

  1. Minullakin on se.. ja se on kesken. Pidän kyllä siitä. Mutta en pidä niistä, joista se kertoo. Siis kirjan henkilöhahmot ovat epäkiinnostavia, pikkusieluisia kaupunkilaisia. Mutta minä olen vasta alussa. Kaupungit ovat vankiloita. Ne jotka asuvat koko ikänsä kaupungissa, asuvat matrixissa. Ja siinä kirjassa ne ovat vielä traumapotilaita. Enkä minä edes muista enää, miten se meni, se minkä luin. Joku seisoi katolla, hyppäsikö se? No. Aloitan alusta, kunhan palaan. Aion lukea sen vielä. Se on hyvä kirja. Minä olen huono lukija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Minä en uskaltanut kerran alettuani palata takaisin tai aloittaa alusta. Päätin mennä vauhdilla eteenpäin. Innostusta lukemiseen sinulle!

      Poista
  2. sivullinen13.5.2018 11.30

    En ole lukenut O:ta, mutta luin arviosi, koska kirja kiinnostaa. Jäin miettimään, olisiko tällainen kirja kannattanut jakaa paloihin ja julkaista ne lyhyempinä osina. Silloin kirjan kantaminen mukana toimisi paremmin, eikä olisi ehkä niin suuri kynnys tarttua jättimäiseltä tuntuvaan urakkaan (tämä on siis yksi syy, miksi en ole O:hon vielä tarttunut...) Suomessa jostain syystä kirjat, valtavatkin, julkaistaan nykyään aina yhtenä niteenä, mikä ei ole aina kovin lukijaystävällistä.

    Kiitos ajatuksia herättävästä bloggauksestasi siis, odotan omaa tulevaa lukukokemustani kiinnostuksella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! O:sta olisi totisesti ollut jakaa osiin. Lukiessa ajattelin, että teosta olisi voinut myös reippaasti lyhentää.

      Yhden niteen politiikasta tulee mieleen Edward St Aubynin Mitäs pienistä, joka on äskettäin julkaistu. Ilmeisesti nide sisältää kolme ensimmäistä romaania viiden romaanin sarjasta.

      Poista
  3. Kiitos, Mari, vielä kerran vertaistuesta O:n lukemisessa. Minäkin bloggasin tästä nyt, hahmottoman bloggauksen, jossa on fragmentoituneita vaikutelmiani.

    VastaaPoista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!