Pitelin jo käsissäni Guy Delislen matkakertomuksia, tällä kertaa mukaan olivat lähdössä Pjongjang ja Shenzen. Delislen sarjakuvakirjoja voi suositella kaikille, ne ovat yhtä aikaa kertomuksia vieraista kulttuureista, poliittisia kannanottoja ja vaikkapa päiväkirjoja yhden ihmisen työkomennuksen koko kaaresta alun innostumisesta lopun haikeuteen. Delislen piirrokset ovat yksinkertaisia, ne jättävät tilaa lukijan ajatuksille ja johtopäätöksille.
Mutta ei lähtenyt mukaan tuttu kanadalainen, vaan tuttu suomalainen. Kaisa ja Christoffer Leka ovat tehneet sarjakuvakirjan, joka on surullinen, valoisa, kaunis ja erilainen. Luin kirjan tänään ja voisin aloittaa sen lukemisen uudelleen vaikka heti. Kirja Audarya Lila - The death of Tuomas Mäkinen kertoo suomalaisesta Tuomas Mäkisestä, joka tekee suuren elämänmuutoksen.
Kirja on poikkeuksellinen ulkomuodoltaan. Se koostuu kolmesta erillisestä vihosta, jotka on sidottu kovien irtokansien väliin nauhoilla. Jo sisäkansi saa hymyilemään. Siinä rauhoitellaan tulevaa lukijaa: sivuja ei ole kadonnut ja kirja näyttää juuri siltä, kun sen on tarkoitettu näyttävän. Paniikin sijaan lukijaa kannustetaan rauhoittumaan kamomillateekupin ääreen ja antautumaan tarinalle.
Kaunis kirja sidontaa myöten |
Tarina kerrotaan englanniksi, mutta se on hyvin helppolukuinen. Minulle kirjan ydin oli oman äänen etsimisen vaikeus. Kirja rohkaisee kaikkia elämään omalla laillaan. Tämä koskee niin pois lähtijöitä kuin myös niitä, jotka jäävät. Tämänkin kirjan tekijöiden piirrosjälki on pelkistettyä. Pidän siitä kovin paljon. Sormiani syyhyttää etsiä kirja itselleni omaksi. Tämä on myös oikein hyvä lahjakirja, vaikkapa jollekulle nuorelle.
Kirjasta minulle tulevat mieleen ne kirjastoon jättämäni Delislen kirjat. Keinot ovat molemmissa vähäeleiset, mutta vaikutukset järisyttävät.
2 kommenttia:
Olemme oikeasti olemassa. :)
Kiitos Eija. Hyvä, että olette olemassa. Tämä pähkäilyni kirjallisuudessa kerrottavien tarinoiden täysin oikeellisuudesta, osittaisesta oikeellisuudesta tai niiden totaalisesti kuvitelluista lähtökohdista kiehtoo ja kutkuttaa minua miltei aina lukiessani. Nyt viimeisimmäksi lukiessani Knausgårdia ja Mazzarellan kirjaa Kansallisrunoilijan vaimo. Miten lukukokemukseeni vaikuttaa se, että tiedän sen olevan "totta" (kannattanee laittaa lainausmerkkeihin)? Tälle(kin) kutinalle pitää tehdä jotain.
Lähetä kommentti