Saga: neljäs kirja ja The Owner's Manual to Terrible Parenting

Aina kun löydän kirjastosta uuden Saga-sarjan sarjakuvateoksen tai jotain lukematonta Guy Delisleltä, otan sen mukaani. Nyt käynnilläni osuivat mukaani nämä molemmat.

Kuva kustantajan sivuilta

Saga: neljäs kirja on uusin suomennos tästä hurjasta ja upeasta sarjasta. Lajiltaan Saga on avaruusoopperaa ja fantasiaa. Takakannen tekstin mukaan pääpari Alana ja Marko viettävät rauhallista perhe-elämää, mutta siinäkin on minun silmiini omat ristiriitansa ja kireytensä. Tilanne kehittyy ja pian Hazel-tyttären vanhemmilla ei ole rauhaa laisinkaan.

Sagan neljäs osa on väkivaltainen, raivokas, kaunis, koukuttava ja outo. Kaikki kirjoittamani ensimmäisestä ja toisesta osasta sopii myös tähän neljänteen. Kolmannenkin luin, vaikka en ole siitä kirjoittanutkaan. Tämä teos ja sarja ei sovi lukijalle, joka haluaa olla selvillä lukemastaan. Koen Staplesin ja Vaughanin tönivän minua lukijana koko ajan ymmärtämisen reunan yli. Se on ärsyttävää ja aika hienoa.

Ja nyt jotain ihan muuta.

Lyhyt ote Delislen kirjasta.

Olen lukenut Delislen matkapäiväkirjat (näköjään blogiin asti on ennättänyt vain kirja Jerusalemista). Nyt kirjastosta löytyi vielä suomeksi kääntämätön pokkari The Owner's Manual to Terrible Parenting. Kirja on nopealukuinen ja hauska. Delislen kuvat ovat pelkistettyjä ja ilmavia. Kirjoitettu teksti saa suuren painoarvon Delislen teoksissa.

Entäpä sisältö? Mitä on kamala vanhemmuus? Delisle säätää kotona kahden lapsensa kanssa ja puhuu suu vaahdossa kaikenlaista. Äiti on jätetty armeliaasti ruutujen ulkopuolelle. Delisle on isänä päättäväinen ja rehellinen. Noiden piirteiden hyvät ja huonot puolet ovat nähtävissä kirjan sivuilla. Isän päätavoite on hyvä, mutta lapsilta vaaditaan välillä pitkää pinnaa isän suhteen.

Teos: Saga: neljäs kirja
Tarina: Brian K. Vaughan
Kuvitus: Fiona Staples
Suomennos: Antti Koivumäki
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäinen 2014)

Teos: The Owner's Manual to Terrible Parenting
Tekijä: Guy Delisle
Kustantaja: Drawn & Quarterly
Julkaisuvuosi: 2015

Merkintöjä Jerusalemista ja Kotiopettaja

Jerusalemin Länsirannalta Suomeen länsirannikolle. 1830-luvulta nykypäivään. Ristiin rastiin. Huomaan usein lukevani monia kirjoja yhtä aikaa, limittäin ja lomittain. Yleensä joku tarinoista lähtee viemään ja muut tarinat jäävät taka-alalle. Osa jää surutta kesken, osan luen loppuun sopivassa paikassa. Nyt yöpöydälläni on ollut vino pino runoutta opiskelutarpeisiin ja kaksi muuta luettavaa teosta. Nämä kaksi, Pirjo Tuomisen Kotiopettaja ja Guy Delislen Merkintöjä Jerusalemista, olen lukenut nyt lomittain.

Tuominen on minulle uusi tuttavuus. Luimme Kotiopettajan joulukuun lukupiirissä, paitsi minä, joka ryhdyin kikkailemaan löytääkseni kirjan halvalla. Lopputuloksena sain kirjan käsittelypäivän aamuna ja päädyin käymään keskustelua kirjasta, josta olin lukenut ensimmäiset kolmekymmentä sivua. Tällä kertaa kirja tuli luettua jälkikäteen.

Delislen kirjan nappasin kirjaston hyllystä. Aivan kuten Bechedelin kanssa, minulle jo tekijän nimi on ennakkotakuu lukunautinnosta. Ja taattua tavaraa onkin tarjolla. Delisle lähtee vaimonsa ja lapsensa mukaan vaimon työkomennukselle Jerusalemiin vuodeksi. Tämän vuoden ajan Delisle pitää sarjakuvapäiväkirjaa, Merkintöjä Jerusalemista. Tämä kuulostaa kevyeltä, mutta Delislen teokset eivät ole hömppää. Kaukana siitä. Lukemalla yli 300 sivuisen pläjäyksen oppii paljon Israelista ja Palestiinasta, maiden historiasta ja nykypäivästä.

Mitä oppii lukemalla Kotiopettajan? Kysymys ei ole reilu, tätä romaania ei liene kirjoitettu oppimistarkoituksessa. Kotiopettaja on ensisijaisesti viihdyttävä historiallinen romaani. Lähdin hakemaan romanttista tarinaa, mutta löysin enemmän historiallista ajankuvaa. Sinäänsä kirja oli hyvin kirjoitettu, mutta vähän haaleaksi se minut jätti. Kirjan nimi Kotiopettaja voisi viitata siihen, että kirjan päähenkilö on maisteri Pontus Palen. Kirjan lukeneena en ole asiasta lainkaan varma. Palenin mielenliikkeitä kyllä kuvataan, mutta mies jää jotenkin valjuksi. Mutta pitääkö hänen jäädäkin? Kuvaako lukijana kokemani Palenin henkilön valjuus köyhän sukulaisen asemaa, joka on alisteinen suvun pään tahdolle ja raha-avustuksille? Minulle mielenkiintoisin henkilö kirjassa oli perheen keittäjätär Line Björk. Hänestä olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Merkintöjä Jerusalemista onnistuu liikuttamaan vähäeleisyydellään, osoittelemattomuudellaan ja inhimillisyydellään. Ihmisiä löytyy kaikista maailman kolkista. Mitä erikoisimmissa (lue: hulluimmissa) ympäristöissä ihmiset oppivat elämään ja selviämään. Paikalle tullut sarjakuvapiirtäjä voi ihmetellä ja dokumentoida näkemäänsä.

"Täytyy sanoa, että kun katselee täkäistä uskonnollista draamaa, ei tee mieli ruveta uskovaiseksi. Kiitos, kun teit minusta ateistin, Jumala." (Delisle, Merkintöjä Jerusalemista)

Lukekaa sarjakuvia! Mieluiten hyviä.

Haahuilin eilen Siilinjärven kirjaston sarjakuvahyllyn välittämässä läheisyydessä ja etsin nopeaa luettavaa. Rakastan sarjakuvakerrontaa. Parhaimmillaan kuva ja teksti vievät hommaa huisaa vauhtia eteenpäin vahvistaen tunnelmaa vastavuoroisesti. Ja lukija saa nauttia nopeasti jostain ihmeellisestä ja vieraasta. Tuosta huis vaan, silmänräpäyksessä.

Pitelin jo käsissäni Guy Delislen matkakertomuksia, tällä kertaa mukaan olivat lähdössä Pjongjang ja Shenzen. Delislen sarjakuvakirjoja voi suositella kaikille, ne ovat yhtä aikaa kertomuksia vieraista kulttuureista, poliittisia kannanottoja ja vaikkapa päiväkirjoja yhden ihmisen työkomennuksen koko kaaresta alun innostumisesta lopun haikeuteen. Delislen piirrokset ovat yksinkertaisia, ne jättävät tilaa lukijan ajatuksille ja johtopäätöksille.

Mutta ei lähtenyt mukaan tuttu kanadalainen, vaan tuttu suomalainen. Kaisa ja Christoffer Leka ovat tehneet sarjakuvakirjan, joka on surullinen, valoisa, kaunis ja erilainen. Luin kirjan tänään ja voisin aloittaa sen lukemisen uudelleen vaikka heti. Kirja Audarya Lila - The death of Tuomas Mäkinen kertoo suomalaisesta Tuomas Mäkisestä, joka tekee suuren elämänmuutoksen.

Kirja on poikkeuksellinen ulkomuodoltaan. Se koostuu kolmesta erillisestä vihosta, jotka on sidottu kovien irtokansien väliin nauhoilla. Jo sisäkansi saa hymyilemään. Siinä rauhoitellaan tulevaa lukijaa: sivuja ei ole kadonnut ja kirja näyttää juuri siltä, kun sen on tarkoitettu näyttävän. Paniikin sijaan lukijaa kannustetaan rauhoittumaan kamomillateekupin ääreen ja antautumaan tarinalle.

Kaunis kirja sidontaa myöten

Kirjan jokainen vihko sisältää oman näkökulmansa, josta Tuomaksen tarina kerrotaan. Ensin kertojana on Tuomaksen äiti, sitten tyttöystävä Eija ja lopuksi itse Tuomas. Kirjaa lukiessa tulee käsitys siitä, että Tuomas on oikeasti olemassa ja tämä kirja olisikin tosikertomus Tuomas Mäkisen elämän isosta ratkaisusta. Mutta se on minulle lukijana sivuseikka. Se, millaisia asioita itsestään ja läheisistään Tuomas, hänen äitinsä ja hänen tyttöystävänsä joutuvat käymään läpi, vaikuttaa hyvin yleiseltä kaikille ihmisille ominaisetta, aidolta ja uskottavalta. Minulle lukijana se riittää.

Tarina kerrotaan englanniksi, mutta se on hyvin helppolukuinen. Minulle kirjan ydin oli oman äänen etsimisen vaikeus. Kirja rohkaisee kaikkia elämään omalla laillaan. Tämä koskee niin pois lähtijöitä kuin myös niitä, jotka jäävät. Tämänkin kirjan tekijöiden piirrosjälki on pelkistettyä. Pidän siitä kovin paljon. Sormiani syyhyttää etsiä kirja itselleni omaksi. Tämä on myös oikein hyvä lahjakirja, vaikkapa jollekulle nuorelle.

Kirjasta minulle tulevat mieleen ne kirjastoon jättämäni Delislen kirjat. Keinot ovat molemmissa vähäeleiset, mutta vaikutukset järisyttävät.