Eräs ystäväni on useamman vuoden kehunut minulle Maarit Verrosen kirjoja. Verronen on kirjoittanut vuodesta 1992 romaaneja ja novelleja reippaaseen tahtiin, laskujeni mukaan niitä on kahdeksantoista. Ystäväni sinnikkäistä kehuista huolimatta en ole vielä hänen kirjojaan lukenut, ehkä novelleja välttääkseni. Se on lapsellista ja rajoittunutta.
Itsepäinen kun olen, tartun kirjaan vasta nyt, mutta nyt kuitenkin. Luin valtaosan Verrosen novellikokoelmasta Vanhat kuviot, joka on julkaistu tänä vuonna. Syyni lukemiseni ajankohtaan on lukupiirimme, johon olen tämänkin kirjan kutonut tälle syksylle. Rakennan lukupiirin puolivuotiskauden aina mahdollisimman monipuoliseksi kirjailijoiden ja kirjojen osalta.
Vanhat kuviot on novellikokoelma, joka koostuu kolmesta osasta: Piiloutujista, Vastustajista ja Lähtijöistä. Välittömästi sisällysluettelon nähtyäni, minuun iski kova kiusaus lukea vain viimeinen osa, Lähtijät, koska koin, että se oli oma osani. Suotuisammassa tilanteessa olisin niin tehnyt, mutta nyt aloin lukea kirjaa perinteisen sopuisalla otteella alusta loppuun.
Ja yllätys oli, että pidin eniten ensimmäisestä osasta, Piiloutujista. Piiloutujat oli helposti lähestyttävä viiden novellin kokonaisuus. Verronen käyttää kieltä taitavasti ja harkitusti. Kielellä ei kuitenkaan kikkailla, vaan lukiessani koin, että tarina ja sen kuljettaminen kirjailijan haluamaan suuntaan, oli kirjassa tärkeintä ja olennaisinta. Varsinkin kirjan alkupään novellien tapahtumapaikat ovat naapurustossa, kodin kulmilla, sukulaisten ja tuttavien luona. Tarinat, joita novelleissa kerrotaan, ovat miltei mahdollisia tai ehkä tapahtuneita, pari pykälää nyrjähtäneitä juttuja, jotka kuullostavat oudon tutuilta.
Ehkä toteutan alkuperäisen ajatukseni ja luen vain lopun uudelleen. Viimeisenä novellina osassa Lähtijät on niminovelli Vanhat kuviot.
Tapaan ystävääni, joka pitää Verrosen kirjoista, aina kesäisin. Koska puhun Verrosen kirjoista kesä toisensa jälkeen syreenien kukkiessa, pidän häntä kesäisin luettavana kirjailijana. Tässä lokakuun lukemisessa on jotain riitasointuista. Kaikesta ulkoisesta ja sisäisestä epäharmoniasta huolimatta, tai sen takia, Verrosen Vanhat kuviot on ehdottomasti luettava kirja. Verrosta kannattaisi lukea enemmänkin. Olen ymmärtänyt, että hän on kirjoittanut dystopioita viime vuosien romaaneihinsa. Vuodelta 2010 Kirkkaan selkeää minulla onkin jo hyllyssäni.
Valitsen lukemisen
1 kommentti:
Mukava kuulla, että pidit. Sinnikkyys palkitaan. Minä täällä muhittelen ajatusta oman kirjahyllyn lukuhaasteesta. Aina vaan tahtoo kirjastosta tarttua joku mielenkiintoinen mukaan. Viimeksi ihan valtavan hyvä kirja: Tyttö joka muuttui lasiksi, Ali Shaw, suosittelen.
Meidän 15-vuotias on kiinnostumassa kauhuun, meinasi tuossa eilen aloittaa Kingin Uinu, uinu lemmikkini -kirjan. Koitin hieman toppuutella, ajattelin että se on ehkä liian kauhea ja ehkä aikuisempaan makuun. Jos satut tietämään jotain hyvää nuorisokauhua, otamme tiedon kiitollisena vastaan.
t. Elina
Lähetä kommentti