Lintulan kronikka löysi sydämeeni

Kävin keväällä Nurmeksessa ja piipahdin myös paikallisessa kirjastossa. Löysin poistohyllystä itselleni luettavaksi Lintulan kronikka -teoksen. Teokseen on kerätty hyvin monenlaisia tekstejä: kirjeitä, muisteluita, historiakatsauksia ja päiväkirjamerkintöjä. Tekstejä yhdistää Lintulan luostari ja ortodoksisuus.

Ennakko-odotukseni olivat hyvin uskonnollisia ja mietin, mitä teos minulle antaakaan. Äitini oli ortodoksi ja ortodoksisuus on ollut elämässäni välillisesti aina. Äitini kuoleman jälkeen olen käynyt  läpi hänen papereitaan ja tavaroitaan, joissa ainakin suvun kautta ortodoksinen kirkko ja usko on näkyvissä. Kirjoitan tätä tekstiä työhuoneessani, jonne toin kuvia Valamosta ja ikonin. Olen käynyt tänä vuonna jo kahdesti Riisassa ja ollut hyvin liikuttunut näkemästäni.

Lintulan kronikka on sydäntä lämmittävä teos. Siinä kerrotaan nunnien elämästä ja työskentelystä luostarissa. Sota vei nunnat pois Vanhasta Lintulasta, joka perustettiin Karjalan kannakselle 1895. Nykyäänhän Lintulan luostari on Heinävedellä. Henkinen ja maallinen elämä lomittuu luostarissa. Alla olevat kuvat teoksesta ovat osoitus siitä, että nunnat tekevät luostarissa hyvin monenlaisia tehtäviä.

Minulle liikuttavin ja mieleenpainuvin osa teosta on teksti, joka on koottu skeemanunna Serafiman päiväkirjoista. Skeemanunna keskittyy rukoilemaan ja on vapautettu muusta työnteosta. Skeemanunna Serafiman päiväkirjamerkinnät ovat lyhyitä, mutta saavat kyyneleet silmiini. Hänen päiväkirjamerkintänsä alkavat vuodesta 1973, jolloin hän vastaanottaa skeemavihkimyksen 71-vuotiaana. Viimeinen merkintä on kuusi vuotta myöhemmin. Kaksi otetta tekstistä:

Vietämme Palmusunnuntain juhlaa. Nousin aamulla klo 4. En mitenkään kyennyt nousemaan aikaisemmin. Kuntoni on heikonlainen. Lauluäänikin on mennyt. Lukea voin vain suurella vaivalla. Herra auta minua! Ehkä kuolen pian enkä ole vielä edes aloittanut kilvoitustani! (7.4.1974)

- - Minulla on molemmissa muistelukirjoissa nimet Anna ja Aleksandra. En voi mitenkään muistaa, keitä he olivat? (9.11.76)

Skeemanunna Serafinan päiväkirjassa limittyvät henkinen elämä tavoitteineen ja vanhenevan ihmisen ajatukset itsestä ja ympäröivästä maailmasta. Ja tässä vielä päiväkirjatekstin viimeinen merkintä, joka on päivätty 2.4.1979:

Eilen kuoli sairaalassa hiljaa äiti Alexandra. Perjantaina meni sinne taksilla ja lupasi palata takaisin pääsiäiseksi, mutta nyt makaakin kirkossa kauniissa arkussa. Ja siinä on koko meidän elämämme!

Useat teoksen tekstit ovat vanhoja. Pappismunkki Hariton on kirjoittanut vuonna 1931 muistelun nunnien vihkimisestä, Ville Matilainen muistelee jatkosodan aikana komppaniansa saamaa komennusta Lintulaan. Tarkoituksena oli sodan rauhallisella hetkellä korjata taisteluissa tuhoutuneita rakennuksia. Sotilaiden kanssa luostarin rakennuksia oli rakentamassa joukko venäläisiä sotavankeja.Vuonna 1964 on Aamun Koitto -lehteen kirjoittanut Irja Laine vieraillut luostarissa ja kirjoittanut luostarin arjesta tavoitteenaan saada nunnille "vaatimaton, mutta lämmin asuintalo".

Tämän blogitekstin kirjoittamisestakaan ei tahdo tulla mitään, koska jään lukemaan teosta ja katselemaan kuvia jälleen kerran. Teos sai minut selaamaan Lintulan luostarin sivustoa ja sieltähän löytyikin lisää luettavaa! Lintulan kronikka on todella mielenkiintoinen kirja maailmasta, joka on minulle vieras. Teos herättää lämpimiä ajatuksia nunnista ja luostarielämästä.

Teos: Lintulan kronikka (Valamon lustarin julkaisuja 51)
Toimittanut: Arkkimandriitta Panteleimon
Julkaisuvuosi: 1992
Kustantaja: Valamon luostari