tiistai 3. tammikuuta 2023

Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

suunnitelmani on tämä: hakeudun kerran viikossa kahville itseni kanssa ja kysyn itseltäni noina tuokioina, mitä minulle todella kuuluu

suunnitelmani on se, että vietän aikaa sen ystäväni kanssa, joka saa puheeni helmeilemään suustani tavallista nopeammin

kätevää se on siinäkin mielessä, että hän on suurijalkainen ja voimme olla suurijalkaiset yhdessä


Kuva kustantajan sivuilta. Kansi on Jussi Karjalaisen tekemä.

Kun Finlandia-ehdokkaat julkistettiin, ostin itselleni mieleisen kolmikon: Vaivan arvoista, Mehän vaan mennään siitä ohi ja Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Olen Ville-Juhani Sutisen hienossa esseeteoksessa jo pitkällä, mutta Eeva Turusen romaanin luin aika lailla putkeen muutamassa päivässä.

Turusen Sivistynyt ja miellyttävä ihminen kertoo nimensä mukaisesti erään sivistyneen ja miellyttävän ihmisen elämästä. Miellyttävyys on tosin katsojan silmässä. Minäkertoja on arkkitehti ja hyvin sitoutunut työhönsä. Hän elää parisuhteessa, jossa on jotain häntä hiertävää. Minäkertoja vierailee heikkenevän isoisänsä luona hoitopaikassa, tallentaa hänen muistojaan ja käy läpi hänen kotitalonsa lukuisia tavaroita. Minäkertojaa ja isoisää yhdistää ammatin lisäksi viehtymys vanhahtavaan puhetapaan ja pedantti luonteenlaatu.

Teos rakentuu vuoropuheluista, moninaisista listoista, viesteistä ja minäkertojan tilityksestä. Kirja voisi olla vaikea ja jättää lukijan kylmäksi, mutta ei, niin ei käy. Välillä ihmettelen minäkertojaa, välillä koen häntä kohtaan suurta kiintymystä. Välillä tunnistan itseni, välillä jonkun toisen elämäni henkilön. Ote kirjasta:

annan kummilapselle lahjaksi kehittävän sanaristikon

ristikon myötä juurrutan häneen kielemme käyttökelpoisia sanoja ja sanontoja, jotka suotta ovat joutuneet epäsuosioon

aloitan omilla suosikeillani, joihin lukeutuvat hipiä, tiehyt, hapsi ja tappura

keskiriville muodostuu sana kjfyleö

ei se mitään

kjfyleö on yhtä hyvä vaihtoehto kuin moni muu

Tässä vaiheessa nauran ääneen. Turusen romaani on uskomattoman kiehtova ja oudon virkistävä. 

Teos: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen
Tekijä: Eeva Turunen
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Siltala

2 kommenttia:

Anki kirjoitti...

Tämä kyllä kiinnostaa, saisipa vielä Helmetistä sen melko vaikean vaatekohdan ruksattua (eli kannessa tai nimessä vaate).

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Anki! Todellakin, tästä löytyy vaate kannesta. Toinen vaatekansi löytyy Kreetta Onkelin romaanista Beige.