keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Kun opettaja kyselee tulevaisuudensuunnitelmistamme, kerron, että haluaisin elää samalla lailla kuin Nancy. Haluaisin olla narkomaani, asua roskiksessa ja kuolla mahdollisimman nuorena. En vain tiedä, miten se on mahdollista tässä kyläpahasessa, joka on huumediilerille aivan liian kaukainen, ja roskalaatikotkin on erityislukittu sähköisellä järjestelmällä. - - Sitä paitsi olen saanut sellaisen käsityksen, että huumeet ovat melko kalliita, en tiedä olisiko minulla niihin edes varaa, sillä äitini rangaistusjärjestelmä on vienyt minulta viimeisetkin tulot.

Blogeissa jo paljon luettu Saara Turusen Rakkaudenhirviö löysi minut kirjakaupan alennusmyynnissä. Halusin hankkia itselleni luettavaa. Ostin Turusen kirjan kansikuvasta huolimatta. En ollut lukenut arvosteluja kirjasta, kun aloitin kirjan lukemisen.

Kuva kustantajan sivuilta
Onnistuin lukemaan Rakkaudenhirviön kahdessa osassa. Se ei ollut erityinen tavoitteeni, vaan pikemminkin seurausta kirjan voimasta. Minulle Rakkaudenhirviö oli niin voimakas lukukokemus, että minun piti välillä vetää henkeä. Alusta lukiessani olin jo ennättänyt vähän tottua kerrontaan. Lukutauon aikana unohdin vaikutelmani ja sen, mihin olin tottunut, joten kirjan jatkaminen oli minulle samanlainen järkytys kuin kirjan aloittaminen oli ollut. En tarkoita sellaista järkytystä, jossa ajattelisin, ettei näin voi olla. Tiedän hyvin, että näin voi olla ja onkin. Kirjassa on paljon nuoren lapsen ihmettelyä ja hänen erilaisuuttaan verrattuna muihin ihmisiin. Kertojan erilaisuus kumpuaa hänen perheensä erilaisuudesta. Äidin masennus, perheen uskonnollisuus ja eristyneisyys muista luovat tilanteen, jossa perheen tytär joutuu selviämään. Välillä sen eräänä seurauksena on toisten ihmisten huonosti kohtelu. Toisten huonosti kohtelun lisäksi päähenkilö kohtelee itseään miltei koko ajan huonosti. Joku kirjan totaalisuudessa järkyttää minua. Ote kirjasta:
Haluaisin hakata ruumiini irti itsestäni ja polttaa sen nuotiossa. En haluaisi olla mies enkä nainen enkä mikään muukaan, mikä liittyy kaikkeen siihen likaiseen ja pahaan, joka sai Aatamin ja Eevan häpeämään ja peittämään ruumiinsa.
Rakkaudenhirviö oli minulle hyvin ahdistava kirja. Välillä se oli myös hauska. Loppupuolella kirja oli jo niin hauska, että luin sitä ääneen puolisolleni. Rakkaudenhirviössä on paljon huomioita suomalaisuudesta ja luonteenlaadusta, joka usein liitetään suomalaisuuteen. Nämä huomiot ovat välillä hauskoja, mutta aina koskettavia ja miltei tuskallisia. Ote kirjasta:
Mutta miehen mielestä kauniita asioita täytyy sanoa lakkaamatta niille, joita rakastaa. Ei siksi, etteivät ihmiset jo tietäisi niitä, vaan sen takia, että täytyyhän rakkautta jollain tavalla osoittaa. Ei sitä muuten olekaan, sanoo mies.
Rakkaudenhirviö onnistuu olemaan minulle hyvin monta asiaa samalla lukukerralla. Se on kuvaus yksinäisestä lapsuudesta, se on erään ajan kuva Suomesta, se on kertomus lapsuudenkodista irtautumisesta, se on rakkaustarina ja selvitytymistarina. Se on myös suomalaisuuden sairauskertomus, jossa kuvataan sitä, mikä suomalaisessa sielunmaisemassa ja arjessa voi mennä pieleen. Erityisesti minua lohduttaa se, että kaikki paha näytetään niin, että on mahdollista nähdä siinä myös se, mikä on kaunista ja pyrkii eheään.
Uskotko, että metsässä on puita silloinkin, kun sinä et ole paikalla niitä katsomassa? Nyt varmaankin vastaisin, että niitä ei ole. Sillä päivisin, kun olen yksin eikä mies näe minua, tapahtuu jotain perin kummaa, aivan kuin häviäisin kokonaan, aivan kuin minua ei olisi olemassakaan, on vain odotus, että mies palaisi pian takaisin, ja illalla, kun hän astelee ovesta sisään, herättää hän minut jälleen henkiin ja sitten minä taas olen. Olen samalla tavalla kuin puutkin ovat metsässä silloin, kun joku katselee niitä.

Tekijä: Saara Turunen
Teos: Rakkaudenhirviö
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Tammi

6 kommenttia:

  1. Sama kokemus täällä! Luin kirjan jokin aika sitten. Katsotaan nyt, tuleeko minun kirjoitettua siitä. Siinä on tosiaan paljon erilaisia näkökulmia.
    Pieneltä paikakkunnalta maailmalle lähteneenä minä jopa eläydyin päähenkilön epävarmuuden kokemukseen, vaikka minun lähtöni oli jo 60-luvun lopussa.
    Minusta lehmänpääkansi on hyvä!

    Huomiot suomalaisuudesta ovat tosiaan aika mehukkaita ja osuvia.

    Olin Kirjamesuilla seuraamassa muutaman esikoiskirjailijan haastattelua, jossa Saara Turunen oli mukana. Kirja on omaelämäkerrallinen, tietysti fiktiivisesti, mutta Turusen olemuksesta saattoi päätellä, että siinä on paljon häntä itseään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta kommentistasi. Tässä kirjassa on vahvat jälkikuohutkin. Vien kirjan ystävälle luettavaksi. Jos hän siihen tarttuu, pääsen vielä kahvikupin äärellä kertaalleen sukeltamaan kaikkeen siihen, mitä kirjassa tapahtui. Niin paljon kaikkea! Turunen on kirjoittanut hienon kirjan.

      Poista
  2. Minä ostin tämän kanssa aleista ja samasta syystä, eli olin huomannut kirjasta paljon positiivista kuohuntaa. Kansi on kyllä minun silmääni kamala! Mutta kyllä tämä joskus lukuun pääsee, varsinkin kun sinäkin enit kehumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Bleue! Hyvä, että otat kehut lukuun. Olen ihan täpinöissäni luettuani jo heti alkuvuodesta todella hyviä kirjoja.

      Poista
  3. Tässä on kyllä jotain hyvin kiehtovaa. Kansikuva on minusta kovin luotaantyöntävä, en sen perusteella olisi kirjaa lukemistooni valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos kommentistasi. Kirjan luettuani pidän kannesta paljon enemmän. Toivottavasti sinullekin käy samoin.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!