sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sally Green: Puoliksi poissa

Kansikuva kustantajan sivuilta
Ei ole hyvä, jos herätät kauhua. Ja useat valkoiset noidat pelkäävät sinua tai sitä, millainen sinusta voi tulla. Annalise saa osakseen myötätuntoa, koska hän rakasti harhaan astunutta veljeään ja yritti auttaa tätä, mutta sinua pidetään murhanhimoisena mustana noitana, Marcusin poikana, sydämensyöjänä.
Sally Greenin Puoliksi paha (Half Bad) -trilogialla on ollut hämmästyttävä vaikutus minuun. Ensimmäinen kirja, Puoliksi paha, sai tunteet pintaan. Syy tunteisiin ei ollut kuitenkaan se tyypillisin. Kiinnostuin tarinasta ja päähenkilöstä, mutta mielestäni kirjailija ei hyödyntänyt luomansa tarinan kaikkia mahdollisuuksia kirjassaan, joten olin lukijana pettynyt. Pettymykseni oli sitä luokkaa, että luin kirjan kahdesti. Joten selvisin tunteestani. Toinen kirja, Puoliksi villi, jatkoi kiinnostavan ja ristiriitaisen päähenkilön tarinaa.

Molemmissa teoksissa on paljon väkivaltaa. Päähenkilöä kidutetaan ja pahoinpidellään, hän on tappeluissa ja ylipäätään käyttäytyy pidäkkeettömästi muita kohtaan. Mielestäni väkivallan kuvaus on kuitenkin perusteltua, koska se näyttää päähenkilön eriskummallisuuden. Lukijana olen siis ollut ahdistunut lukemastani, kiukutellut kirjailijalle ja lukenut kirjat kiinnostuneena. Ja nyt käsillä on trilogian päättävä Puoliksi poissa.

Puoliksi poissa kannattaa lukea vasta, kun on lukenut trilogian ensimmäisen ja toisen kirjan. Puoliksi pahan päähenkilö Nathan Byrn, puoliksi valkea ja puoliksi musta noita, on hankkinut uusia voimia hyvinkin synkällä tavalla. Kuvasin Nathania aiemmissa bloggauksissa (linkit yllä) mm. näin:

Nathan näyttäytyy kuorena, joka kantaa sisällään mysteeriä. Se mustuus, joka Nathanissa on, on yhtä outoa häntä ympäröiville valkeille noidille kuin se on hänelle itselleen.

Nathanin hahmossa on noidan erityisyyden lisäksi jotain hyvin yleistä ja inhimillistä. Nathan haluaisi liittyä toisiin, mutta ei oikein osaa. Nathan kokee osan itsestään vieraaksi ja joutuu sovittamaan itsessään yhteen asioita, jotka eivät tunnu millään sopivan yhteen.

Kirjan Puoliksi poissa voi lukea seikkailuna mennen tarinassa hurjasta tilanteesta toiseen. Se ei kuitenkaan ole se, mikä minua kirjassa innostaa. Kirjaan tarttuessani minua nimenomaan kiinnosti se, kuinka Nathan selviää inhimillisenä olentona itsensä, historiansa ja ympäröivän maailman muiden inhimillisten olentojen kanssa. Puoliksi poissa on minulle tarina itsensä etsimisestä ja erilaisuudesta.

Pelkoa ja kauhua useimmissa herättävä Nathan on tarinassa valkoisten ja mustien noitien taisteluiden keskellä. Koska hän on itse niin voimakas ja häikäilemätön noita, hän ei pelkästään ole taisteluiden keskellä, vaan tappaa itse monta henkilöä päästäkseen omiin päämääriinsä tai vain kostaakseen. Hämmästyttävää on, että vaikka tarinassa on sotatila, Puoliksi poissa onnistuu olemaan väkivallattomin näistä kolmesta kirjasta. Nathanin on ponnisteltava ollakseen yhteydessä toisiin. Suotuisissa olosuhteissa hän pystyy siihen. Kaiken kamaluuden jälkeen ja lomassa Nathan kokee hetkittäin olevansa onnellinen. Se on hyvin lohdullista. Ote kirjasta:
Minulla on kummallinen olo. En muista, että minusta olisi koskaan tuntunut tältä. Kai minä olen tavallaan onnellinen.
Mielestäni Green onnistuu kertomaan Nathanin tarinan ja päättämään tarinan hallitusti. Aamulla luin Puoliksi poissa loppuun, tunsin surua ja iloa Nathanin puolesta ja olin tyytyväinen, että luin Puoliksi paha -trilogian. Pidän Greenin kirjojen ulkoasusta ja kansikuvista. Puoliksi poissa -teoksen nimi ja kansi kuvaavat hyvin tarinaa. Nyt annan kirjan yläkouluikäiselle tyttärelleni ja odotan mielenkiintoisia keskustelujamme hänen luettuaan sen.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Puoliksi poissa (Half Lost)
Tekijä: Sally Green
Suomentaja: Sari Kumpulainen
Kansi: Justin Metz (kuva), Tim Green (suunnittelu)
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!