Anne Tyler: Äkäpussi

"Miksi sinä puhut tuolla tavalla?" Kate tivasi ja pyörähti isänsä puoleen. "Mikä sinua vaivaa? Inhoan pikkulapsia, tiedät sen paremmin kuin hyvin."

Pjotr mylvähti toistamiseen. Hän virnuili Katelle. "Miksi sinä inhoat pikkulapsia?" hän kysyi.

"No ne eivät ole erityisen välkkyjä, olet ehkä huomannut."

Taas Pjotr mylvähti. Mylvintöineen ja banaaneineen hän muistutti Katen mielestä simpanssia.

Kirjahyllyni lukemattomista löysin Anne Tylerin romaanin Äkäpussi. Romaani on julkaistu sarjassa, jossa nykykirjailijat ovat uudelleenkirjoittaneet Shakespearen klassikoita.

Luin teoksen nauttien kepeän pinnan ja syvemmän merkityksen yhdistämisestä. Tiedän Anne Tylerin ja tiedän Shakespearen klassikkoteoksen Kuinka äkäpussi kesytetään. 

Nautin ainakin kolmesta asiasta:

Teoksen päähenkilö on suorasanainen Kate. Melkein kolmikymppinen Kate on monella lailla kiinni perheessään ja kodin pyörittämisessä. Hän on myös töissä avustajana yksityisessä pienten lasten koulussa, vaikka työ ei häneltä kaikilta osin oikein sujukaan. Hän kokee sosiaaliset tilanteet itselleen vaikeiksi ja joutuu selittelemään sanomisiaan työpaikalla esihenkilölleen. Joku voisi luonnehtia häntä neuroepätyypilliseksi. Joku toinen voisi nimittää häntä vaikka äkäpussiksi. Ihastuin Kateen välittömästi.

Katen perheeseen kuuluu 15-vuotias pikkusisar Pupu ja isä, joka on ensisijaisesti tutkija. Jos Kate on erityinen, samaa erityisyyttä on myös isässä. Tohtori Lois Battista johtaa tutkimusta John Hopkinsin yliopistossa likaisissa haalareissaan ja pää täynnä tieteellisiä pohdintoja. Mikään arkinen ei tunnu isää hetkauttavan. Perheen äiti on menehtynyt sisaren syntymän jälkeen. Äitiin ja naiseuteen ylipäätään liittyy ainakin Katen mielessä paljon ratkaisematonta. Olin kotonani Katen perheen parissa ja luulin jotenkin ymmärtäväni Battistan perheen omalaatuista logiikkaa.

Anne Tyler on kirjoittanut teoksen täyteen ihania sanoja, jotka Tarja Lipponen on suomentanut minulle luettaviksi ja riemuittaviksi. Teoksessa on vanhahtava tyyli, joka tulee ainakin minäkertoja Katen sanavalinnoista, hänen isänsä ja vanhempien sukulaisten puheista ja teoksen merkittävän henkilön, tutkimusassistentti Pjotr Tserbakovin oppimasta kielestä. Teoksessa uumoiltiin, suotiin pienehkö kuvitelma, varjoisat silmät tummenivat ja seuraelämävaistot veivät voiton. Kaikki tämä ja paljon muuta, vaikka teos sijoittuukin nykyaikaan. Ai sentään! Ote teoksesta:

[Isä] otti silti kuvan ja sanoi: "Pjootor, sinä jäit nyt Pupun taakse piiloon. Mene istumaan Katen viereen, niin otan kuvan teistä kahdesta."

Pjotr vaihtoi ripeästi paikkaa, mutta Kate sanoi: "Mikä sinua riivaa, isä? Sinulla on ollut tuo apparaatti puolitoista vuotta etkä ole vilkaissutkaan siihen aiemmin."

"Minun on aika liittyä nykyaikaiseen maailmanmenoon", isä sanoi hänelle ja kohotti puhelimen silmälleen kuin se olisi ollut laatikkokamera. 

Katen isä taluttaa tutkimusassistenttinsa tyttärensä luo toivoen rakkailleen kaikkea hyvää. Isän toive on yksinkertainen, mutta ihmisen väliset suhteet ovat hyvin monimutkaisia. Pieni muutos johtaa moneen uuteen asiaan. Jos kepeä sanailu ja ihmisten väliset suhteet kiinnostavat, teos voi olla hyvä lukukokemus. Minä rakastin Tylerin pastissia.

Teos: Äkäpussi
Tekijä: Anne Tyler
Suomentaja: Tarja Lipponen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Johnny Kniga