sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Ihmiskohtaloita sarjakuvissa

Kävin eilen kirjastossa, oikein Metsossa asti. Innokkeena oli Litku Klemetin keikka, mutta samalla otin mukaan sarjakuvaa. Jatkan KESS:in sarjakuvahaastetta 2020 ja näillä teoksilla kuittasin kohdat Menneeseen aikaan sijoittuva sarjakuva ja Sarjakuvassa on lapsia.

Reetta Niemensivun Saniainen kukkii juhannuksena on tarina juhannuksen ajasta vuodelta 1928. Parkanon seudulle sijoittuvassa tarinassa nuoret miehet odottelevat tyttöjen ripille pääsyä ja juhannusjuhlia. Nuori pappi valmistautuu ensimmäiseen saarnaansa. Ilma on painostava ja tunnelma tarinassa vähän uhkaava ja mystinen. Niemensivun teos on aiheensa puolesta mielenkiintoinen. Tarina ei kuitenkaan pysy minulla hyppysissä, sotken henkilöitä ja loppuratkaisu jää minulla osin epäselväksi. Pidän kuitenkin erityisesti alun kummasta hetkestä, jolloin tarina pitää minua tiukasti otteessaan.


Edward Goreyn Sekopäiset serkukset ja muita tarinoita on erittäin jännittävä tuttavuus. Teos koostuu pienistä tarinoista, jotka ovat toisen toistaan synkempiä. Pieni teos on kahdeksan tarinan kokoelma. Ensimmäisessä tarinassa Kummallinen kyläilijä perheen kotiin tulee lupaa kysymättä outo hahmo. Se tuhoaa kirjoja ja kääntelee tauluja. Perheen pyrkiessä olohuoneen oven kautta ruokasaliin syömään otus makaa oven edessä ja estää perheenjäsenten kulkemisen. Makaaberissa toisessa tarinassa käydään sivun kokoinen kuva kerrallaan lasten kohtaloita. Yhden vie karhu, toisen gini ja kolmas uppoaa suonsilmään. Viimenen kuva on hautausmaalta.

Mielenkiintoinen teos avautuu uusiin ulottuvuuksiin lopun tietotekstissä kirjailijasta. Jonas Ellerström kertoo eksentrisen Edward Goreyn elämästä ja tuotannosta. Kuvien perustella voisi kuvitella lukevansa 1800-luvun sarjakuvateosta. Gorey on kuitenkin syntynyt 1925 ja kuollut vuonna 2000, joten oletukset vievät vikaan. Näin synkkää ja hirtehistä menoa en muista ihan vähän aikaan sarjakuvateoksessa lukeneeni!

Teos: Saniainen kukkii juhannuksena
Tekijä: Reetta Niemensivu
Julkaisuvuosi: 2013
Kustantaja: Suuri Kurpitsa

Teos: Sekopäiset serkukset ja muita tarinoita
Tekijä: Edward Gorey
Suomentaja: Teemu Manninen
Julkaisuvuosi: 2012
Kustantaja: Huuda Huuda

1 kommentti:

Gregorius kirjoitti...

Niemensivun teoksessa oli reippaasti henkilöitä ja tätä myötä risteäviä tarinoita, mutta muistelen kyllä erinomaiseksi teokseksi (ja muistakin Niemensivun albumeista olen pitänyt).

Ja Gorey on hillitön, synkkä toki mutta kun se synkkyys lyödään sen verran yli että käännytään absurdin huumorin puolelle. Ja esteettisesti tosiaan hyvin johdonmukaisen viktoriaaninen vaikkei aikakautta elänytkään :)