Oletko lukenut kaikki kirjahyllysi kirjat?

Tarvitsen kirjahyllyni kaikki kirjat puskuriksi minun ja maailman väliin.

Kohta pois muuttava kuopukseni kysyi minulta eilen, olenko lukenut kaikki kirjahyllyni kirjat. Vastasin kysymykseen, mutta aihe jäi pyörimään mieleeni. Aamulla valmistauduin tutkimaan asiaa tarkemmin.

Koko kuopuksen elämän ajan kotonamme on ollut kirjoja, paljon kirjoja. Viimeisimmässä muutossa pohjustin muuttomiesten tulevaa työmäärää kertomalla heille, että meillä on kirjoja pienen sivukirjaston verran. Ehkä liioittelin, mutta pelkään puhuneeni totta. Meillä on useampia kirjahyllyjä ja -pinoja, mutta aamun tutkimuksessa keskityin pääkirjahyllyymme, josta kuvassa on osa. Hyllyt on todella tungettu täyteen kirjoja.

Pyysin puolisoani valitsemaan yhden numeron annetuista (1–12) ja hän teki työtä käskettyä. Päädyin siis purkamaan seitsemännen hyllyn tai osion kirjat tarkempaan tarkasteluun.

 

Osa pääkirjahyllystä

Hyllyllä on 55 kirjaa. Mukaan oli eksynyt yksi lasten kuvakirja, jonka paikka on toisaalla, mutta nyt se pääsi mukaan laskentaan. Jaoin hyllyn kirjat kahteen pinoon: luettuihin ja lukemattomiin. Muutaman kirjan kohdalla jouduin miettimään tarkemmin. Kokoelmateosten kohdalla päädyin siihen, että katson kokonaisuutta. Näin Maiju Lassilan ja Aleksis Kiven kokoelmateokset joutuivat lukemattomien pinoon, koska olen lukenut heiltä vain osan kokoelmateoksen teksteistä. Hyllyltä löytyy myös Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, joka puolestaan päätyi jaossa luettujen pinoon. Toki Kiven kokoelmateoksesta löytyy myös Seitsemän veljestä, mutta on siinä muutakin. Luin Seitsemän veljestä viimeksi tänä keväänä. Loistava teos!

Hyllyn kirjoista olen lukenut 43 (78%), lukematta on 12 (22%). Eilen illalla päädyin selittämään kuopukselle, että kaikki kirjat hyllyissämme eivät ole minun, hyllyssä on myös hänen isänsä kirjoja. Luemme pääosin eri kirjoja. Puoliso vieressä selitti, että hänen kirjojaan hyllyssä on vähän. Pahkeinen, hän oli otoksen perusteella oikeassa. Vaikka hän on lukenut merkittävän osan kirjahyllymme kirjoista, miltei kaikki hyllyn kirjat ovat ensisijaisesti minun.

Esittelen hyllyn luettuja kirjoja kahden kuvan kautta:

 

Hyllyn luetuista kirjoista osa on todella paneutuen luettuja. Valitsin kuvaan näitä moneen kertaan luettuja teoksia. John Irving on ollut minulle rakas kirjailija erityisesti nuorena. En oikein uskalla palata Irvingin kirjoihin enää nyt, koska pelkään tunteen haalenneen. Silti voin suositella kaikkia kuvan kirjoja. John Irvingin tuotannosta pidän erityisesti romaaneista Ystäväni Owen Meany, Välisarjan avioliitto, Kaikki isäni hotellit ja Garpin maailma. Ken Folletin Taivaan pilarit ja Daniel Keyesin Kukkia Algernonille ovat myös todella hienoja lukukokemuksia.

 Näistä hyllyn luetuista löytyvät myös tarkemmat blogikirjoitukset:

• Olli Jalonen: Taivaanpallo
• Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla (osa 1, osa 2 ja osa 3)
  
• Eino Santanen: rakas kapitalismi pilkku

Olin varma kuvaa ottaessani, että olen kirjoittanut sekä Abdulrazak Gurnahin Loppuelämät-romaanista että Haruki Murakamin 1Q84-kimpareesta. Enpä olekaan.

Lukemattomiakin löytyi, mikä ei yllätä minua lainkaan. Kerron hyllyn lukemattomista kolmen kirjan kautta: Yashar Kemalin Ohdakkeet palavat on ohdaketrilogian toinen osa. Olen lukenut ensimmäisen osan, Haukkani Memed, mutta sitä pidemmälle en ole ennättänyt. Kirja odottaa siis lukemista. Toisena kirjana kuvassa on klassikko, Geoffrey Chaucerin Canterburyn tarinoita. Olen ostanut kirjan luettavaksi ja hyödynnettäväksi opetuksessa. Olen suunnitellut kirjan lukemista hävyttömän pitkään. Jatkan suunnittelua. Kolmas on Peter Høegin Kertomuksia yöstä. Minulla ei ole mitään järkevää syytä, miksi kirja on edelleen lukematta, joten nostin sen nyt yöpöydälleni mahdollisten luettavien joukkoon.

Palaan minulle esitettyyn kysymykseen. Ensimmäinen vastaukseni on, etten halua olla tilanteessa, jossa kaikki kirjat olisivat jo luettuja. Tavoite on, että kirjahyllystäni löytyy luettuja hyviä kirjoja ja mahdollisesti hyviä lukemattomia kirjoja. Tarvitsen kirjahyllyni kaikki kirjat puskuriksi minun ja maailman väliin. Jos kolmen minuutin päästä minulle kerrottaisiin, etten voi hankkia elämässäni enää yhtään kirjaa ja minun tulisi selvitä loppuelämäni kotonani olevilla paperikirjoilla, selviäisin mainiosti. Selviäisin, vaikka eläisin pitkään ja lukisin vielä elämäni viimeisenä päivänä.

Toinen vastaukseni on, että tarvitsen kaikki kirjani. Luultavasti tarvitsen enemmän kuin minulla nyt on, mutta tarvitsen ainakin nämä. Osa hienoista kirjoista häviää kaupoista hyvin nopeasti. Koska haluan lukea tiettyjä kirjoja nyt ja tulevina vuosina, minun on viisasta ostaa ne itselleni. Jokunen vuosi sitten perheessämme riehui Ready Player One -polte, jonka seurauksena ostin meille riittävän monta kappaletta samaa kirjaa. Keskustelin kirjasta ja lukukokemuksesta viimeksi jälkikasvuni kanssa tänä vuonna, joten Clinen loistavaa romaania luetaan perheessämme vieläkin. Myös miltei kaikki Kaari Utrion kirjat ovat hyllyssäni pysyvästi, koska lukuhimo voi iskeä keskellä yötä ja/tai lumimyrskyä. Tällä viikolla lonkka juili ja piti minua yöllä hereillä, joten yöllinen lukuhalukin on tuoreessa muistissa. 

Kotikirjahyllyni on lohtuturvani, virkistykseni ja varastoni. Vaikka käytän sähköisiä lukuaikapalveluita ja kirjastoa, en luovu kirjahyllystäni ja paperikirjoistani. Saatan luopua osasta kirjojani ja olen niin tehnytkin useammankin kerran elämässäni. Mutta itse hyllystä ja sen lukuisista aarteista en koskaan.

Irene Vallejo: Papyrus - Kirjan katkeamaton tarina

 

Kuva kustantajan sivuilta. 

[Aleksandrian] Museioinin oppineet saattoivat vertailla [saman teoksen] eri versioita ja todeta, että niiden välillä oli hälyttäviä eroavaisuuksia, että moninkertainen kopiointi muutti kaikessa hiljaisuudessa kirjallisten teosten sisältöä. Oivaltaessaan ongelman laajuuden he ymmärsivät, että vuosisatojen mittaan tekstit murenisivat ihmisen hiljaisen erehtyväisyyden vuoksi - siinä missä kalliotkin aaltojen niitä lakkaamatta huuhtoessa - ja tarinat muuttuisivat yhä vaikeaselkoisemmiksi kunnes ne kadottaisivat merkityksensä.

Irene Vallejon runsaassa tietokirjassa kirjoittaminen, kirjat ja kirjallisuus pääsevät kunniapaikalle. Teos väittää, että juuri kirjoittaminen ja kirjat ovat mahdollistaneet ihmisen henkisen kehityksen ja kukoistamisen. Tällaisen kirjaa ylistävän teoksen lukeminen on kirjaintoilijalle miltei uskonnollinen kokemus. Papyrus - Kirjan katkeamaton tarina rakastaa ihmisen halua muistaa ja luoda.

Irene Vallejo on espanjalainen romaanikirjailija. Hänen tietokirjansa viihdyttää lukijaa romaanin lailla. Teoksessa kuvataan historiallisia tapahtumia ja henkilöitä, jotka ovat omalta osaltaan mahdollistaneet kirjoitetun tiedon siirtymisen ja kasautumisen sukupolvi sukupolvelta. Teos alkaa antiiin Kreikasta ja jatkaa Roomaan. 

Luin teosta intensiivisesti kaksi kolmasosaa. Papyrus on tuhti tapaus, varsinaista tekstiä teoksessa on noin 600 sivua. Viimeisen kolmanneksen kohdalla ryhdyin lukemaan ääneen teosta kotijoukoille. Minun pitää vielä syventyä viimeisiin sivuihin, mutta silti voin suositella teosta luettavaksi. Vallejon teos sopisikin muutaman sivun katkelmissa loistavasti iltatarinoiksi aikuisille. Uskon Papyruksen olevan erityisen hyvä lahjaksi valmistuvalle ylioppilaalle tai vaikka maisterille. Toivon myös monen äidinkielen ja historian opettajan löytävän Vallejon teoksen.

Uskomattominta kaikessa [Herodotoksen Historiateoksessa] on se, että Herodotos ei edes kirjaa muistiin kreikkalaisten versiota vaan ainoastaan persialaisten ja foinikialaisten. Länsimainen historia syntyy siis selittämällä vieraan ihmisen ja vihollisen näkökulmaa. Se on minusta syvän vallankumouksellinen lähestymistapa vielä kaksi tuhatta vuotta myöhemminkin. Meidän on tunnettava kaukaisia ja erilaisia kulttuureja, sillä niiden kautta hahmottuu myös peilikuva omastamme: ymmärrämme oman identiteettimme vain asettaessamme sen rinnakkain muiden identiteettien kanssa. Toinen ihminen kertoo minun tarinani, hän kertoo minulle, kuka minä olen. 

Kiitokset arvostelukappaleesta kustantajalle.

Teos: Papyrus - Kirjan katkeamaton tarina
Tekijä: Irene Vallejo
Suomentaja: Taina Helkamo
Kansi: Fredrik Bäck
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: S&S

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2019: 7. luukku

Kirjabloggaajien joulukalenterin 7. luukku avautuu. Itsenäisyyspäivä on juhlittu ja on aika miettiä, mitä lukea jouluna ja mistä löytää luettavaa.

Lukemiseen kallellaan oleva ihminen miettii elämäänsä lukemisen kautta. Kuinka monta kirjaa viikon matkalle tarvitaan? Mitä jos valitsee reissulle vääriä kirjoja ja joutuu kirjatyhjiöön kesken matkan? Myös joulu ja kaikki viikonloppua pidemmät vapaat ovat potentiaalisia vaaranpaikkoja lukevalle ihmiselle. Mitä tehdä, jos lukeminen loppuu kesken?

Moni viettää joulun kotonaan. Lukijoilla on yleensä kotona kirjoja kirjahyllyssä, jopa lukemattomia kirjoja. Aihetunnisteet #tbr ja #hyllynlämmittäjät eivät ole syntyneet tyhjästä. Kuitenkin tärkeä osa lukemista on miettiä, mitä todella haluaa lukea.

Olen koonnut yöpöydälleni jo joulupinoa. Joulupinosta löytyvät ainakin ohukainen ja paksukainen. Ohukainen on Antti Arnkilin Sunnuntaiesseet ja paksukainen George Eliotin Daniel Deronda. Koska en tiedä etukäteen omaa mielialaani, joudun lisäämään pinoon jotain hauskaa ja/tai kevyttä. Luultavasti keveydestä ja hauskuudesta vastaavat Olga Kokon Munametsä ja eilen saamani Ruth Hoganin Kadonneiden tavaroiden vartija.

Kirjasto on hieno paikka hakea luettavaa ympäri vuoden. Kirjasto on yhteinen kirjahyllymme, johon hankitaan uutuudet ja jota ei tarvitse itse järjestää ja siivota. Syksyn ihanin kirjastonkäyttäjä taitaa olla Ilmi Puska, jonka lukuharrastuksen Helsingin kaupungin Kotikirjasto-palvelu mahdollistaa (Helsingin Uutiset, 10.11.2019). Puskan joulukirjatilaus on kuusi (!) punaisesta kangaskassia.

Olen jo useampana vuonna ostanut itselleni joululahjaksi kirjan. Useimmiten kirja on löytynyt kirjakaupasta. Kävin marraskuun aikana muutamaankin kertaan avoimin mielin kaupoissa kiertelemässä, mutta nyt kirjan ostaminen kirjakaupasta on käynyt minulle yllättävän hankalaksi. Vaikka luulen tietäväni uutuuskirjoista jonkun verran, kirjakaupasta ei tunnu löytyvän minulle sopivaa kirjaa. Kirjakauppojen valikoimatkin tuntuvat supistuneen huomattavasti. Siispä suuntaan toisaalle!

Käytän paljon Antikvaari-sivustoa käytettyjen kirjojen hankintaan. Se on aina toiminut moitteettomasti ja olen saanut haluamani kirjat kotiin asti. Viimeisin hankintani on joululahjani. Luin somevirrastani kehuja Kurt Vonnegutin teoksesta Ajanjäristys. Rakastan Vonnegutin teoksia, mutta tästä minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä. Teos löytyi Antikvaari-sivuston kautta ja nyt se on paketoituna odottamassa jouluaattoa. Helppoa ja vaivatonta!

Toinen käytettyjen kirjojen hankintaväylä kohdallani on avautunut Facebookin kautta. Antikvariaatti Punainen Planeetta julkaisee maanantailistan myyntiin tulleista teoksista. Kannattaa käydä kurkistamassa lista, yleensä kiinnostavia teoksia on enemmän kuin mahdollisia ostettavia kirjoja peruskirjakaupassa. Ostaminen käy vaivattomasti viestitellen ja saatuja ohjeita noudattaen.

Kirjabloggaajien joulukalenterin edellinen luukku avautui Anun ihmeelliset matkat -blogissa. Huomenna joulukalenterin luukku avautuu Aarrekirjasto-blogissa. Listaus koko joulukalenteriin löytyy ensimmäisen luukun takaa Oksan hyllyltä -blogista.

Rakas lukutaito

Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää!

Opin lukemaan jo pienenä. Lapsuudenkotini ei ollut erityisen kirjallinen. Isäni luki jonkin verran ja kotonamme oli kirjoja, mutta minun innokas lukemiseni herätti ärtymystä. Jotain tärkeämpää työtä olisi ollut aina tehtävänä, mutta minun jatkuva lukemiseni vei aikaa kunnon työnteolta.

Ymmärrän kuitenkin, että lopultaan vanhempani arvostivat lukemistani. Isä vei minua kirjastoon autolla, koska kirjapinojen kuljettaminen pyörällä ei ollut pienelle lapselle helppoa. Sain äidiltä lahjaksi kaksi kirjaa koko lapsuuteni aikana. Ne lahjat tuntuivat erityisen rakkailta, koska äiti oli ajatellut minua ja uskonut minun pitävän kirjoista. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanutkin blogissani, että isä luki minulle Aarresaaren ääneen. Se on rakas muisto.

Isän isä luki myös. Kun mummoni ja isäni lähtivät viikonloppuisin kyläreissulle hakemaan voita maalta, jäin ukin kanssa mummolaan. Ukki luki ja minä luin, välillä joimme teetä laseista ja kastoimme siihen näkkileipää. Kuumat näkkärit voitelimme voilla. Välillä nukuimme päiväunet. Sain nukkua ukin kainalossa. Kirja, teetä ja rauhallinen ihminen vieressä, hyvän elämän rakennusaineet ovat pysyneet samana aika pitkään.

Kun lukuhistoriaa alkaa olla takana yli neljäkymmentä vuotta, omassa lukijuudessa on monia kerrostumia. Näiden kerrostumien läpi kahlasin kesällä pakatessani kirjojamme uuteen kotiin. Kuvassa on yksi monista kirjahyllyistämme, jotka tyhjensin. Suurimman osan kirjoista pakkasin mukaan. Ensimmäisten kirjalaatikoiden sisältöä ovat Kaari Utrion ja Kurt Vonnegutin kirjat. Siinäpä lukemiseni ydin. Olin jo aikaisemmin lahjoittanut paikallisille toimijoille monta kassia lastenkirjoja, mutta nyt vein läheisen K-kaupan kierrätyshyllyyn hyvin paljon kirjoja, jotka eivät lähde mukaamme uuteen kotiin. Mukana oli kaksoiskappaleita ja kirjoja, joista voin luopua.

Olen nyt asunut sijaisasunnossa reilun kuukauden. Rakkaiden ihmisten ja leivontamahdollisuuksien lisäksi kaipaan kirjojani ja lempilukupaikkojani. Sunnuntaiaamun ilo on avata sälekaihtimet, ottaa hyllystä hyvä kirja ja lukea omassa sängyssä ensimmäinen tunti. Sitten voi hipsutella keittämään teetä ja lukea päivän lehden.

Onnistuin löytämään puolison, joka lukee vielä enemmän kuin minä. Lukeminen yhdistää meitä ja vaikka luemme erilaisia kirjoja, voimme keskustella kirjoista innokkaasti ja polveillen. Kävelemme yhdessä kirjastoon ja ruokakauppaan. Kun etsimme uutta asuntoa, yhtenä kriteerinä oli kirjaston läheisyys. Kun muutin uudelle paikkakunnalle, hain itselleni kirjastokortin.

Olemme rakastaneet kolmea lastamme lukemalla heille kirjoja. Olemme lukeneet koko heidän lapsuutensa. Tässäkin asiassa puolisoni on minua taitavampi ja jaksavampi. Minä pystyn lukemaan itsenikin uneen. Lasten kasvettua en ole lopettanut ääneen lukemista. Nyt luen lukiolaiselleni illalla ääneen klassikkonovelleja. Luen usein myös puolisolleni katkelmia luettavista kirjoista.

Opiskelin aikuisiällä uuden ammatin. Valmistuin viisi vuotta sitten äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Ehkäpä opetuksessani jotenkin välittyy rakkauteni ja arvostukseni kirjallisuuteen. Teen työtä sen eteen, että jokaisen opiskelijan lukutaito kehittyy. Aleksis Salusjärven mukaan lukutaito on henkiinjäämistaito. Sitä se on, aktiivinen kansalaisuus ja vastuullisen aikuisen ihmisen elämä on mahdollista vain, jos osaa lukea. Lukutaito on myös avain omaan henkilökohtaiseen maailmaan, jossa kulkeminen ja jonka rakentaminen tekee elämästä merkityksellistä.

Reilun viikon päästä pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Kirjahyllyn paikka on katsottu. Kun jääkaappi on päällä ja pesukone toimii, ajattelin aloittaa kodin rakentamisen kirjoista.

Minna Rytisalo: Rouva C.

Miksi se ei tule jos sitä kutsutaan noin vimmaisesti ja koko metsä tietää, että sen pitää tulla?

Luen Minna Rytisalon romaania Rouva C. ja olen kiitollinen kirjailijalle, jonka tekstissä herää henkiin yksi vaihtoehtoinen tarina itselleni rakkaasta historiallisesta henkilöstä. Minna Canth on merkittävä suomalainen kirjailija, jonka näytelmät ja muut tekstit ovat syvästi liikuttaneet minua. Olen monet kerrat käynyt Kuopion korttelimuseon järjestämillä kiertokävelyillä ja esittelyillä, joissa olen oppinut uutta Canthin elämästä ja ajasta. En ole lukenut Minna Maijalan tietokirjaa Herkkä, hellä ja hehkuvainen (linkki Amman blogitekstiin teoksesta), vaan säästellyt nautintoa sopivaan hetkeen. Tämän romaanin lukunautintoa en kyennyt lykkäämään, koska sovin erääseen opiskelutehtävään lukevani teoksen mahdollisimman pian.

Romaanissa neiti Minna Johansson ja lehtori Ferdinand Canth kohtaavat rehtori Cygnaeuksen johtamassa Jyväskylän seminaarissa. En aio spoilata tekstistä yhtään mitään, koska tapahtumat sinänsä kulkevat kirjailija Canthin tosielämän tapahtumia myötäillen. Se ei olekaan olennainen puoli tämän kirjan lukukokemusta. Rytisalo kirjoittaa romaanissa näkyviin nuoren naisen ajatuksien siemenet ja siemenistä kasvavat kirjailija Canthin moraalin perusperiaatteet, joille lehtikirjoitukset, puheet ja näytelmät rakentuvat.

Kun hän katsoi Minnaa, hän näki ihmisen, siis ensin ihmisen ja sitten naisihmisen, joka ei ollut miestä heikompi tai tyhmempi, vaan älykäs, nopea, hauska - tai oli ollut, joskus. Nyt hän oli erilainen, ja tämä ensimmäinen alakulon aalto kammotti Ferdinandia, joka ei vielä tiennyt, että se menisi ohi.

Oma osansa on puolisolla, joka rakastaa ja haluaa ymmärtää vaimoaan. Nuori rouva Canth on yritteliäs, erehtyvä ja erityisesti oppiva ihminen. Rytisalo kirjoittaa heleästi ja herkästi yksilön sisäisistä mielenliikkeistä ja tärkeiden vuorovaikutussuhteiden syntymisestä ja kehittymisestä.

En ole vielä edes teoksen lopussa. Haluan kirjoittaa teille romaanin olevan merkittävä ja samalla haluan säästää lopun vain itselleni. Minulla on ajatus teoksen lopusta ja pelkään, että pakahdun surusta päästessäni romaanin viimeisille sivuille. Rytisalon Rouva C. on erityisesti lukupiiriteos ja teos, josta tulee puhua lähimpien ystäviensä kanssa. Vai mitä sanotte tästä sitaatista: Tälläistäkö on avioliitto, kahden tahdon paiskautumista vastakkain?

Teos: Rouva C.
Tekijä: Minna Rytisalo
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Gummerus

Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa

Lukemalla oppii aina. Paasilinnan Jäniksen vuosi pitää selata krapulakuvauksen vuoksi ja Goldingin Kärpästen herra liittyy Ballantynen Korallisaareen. Isä luki minulle Korallisaaren, kun olin pieni.

Vesa Sisätön uutuus, 100 klassikkoa tunnissa, herätti kiinnostukseni somessa. Kun sain tänään kirjan käsiini, tein kaksi virhettä. Ensin annoin kirjan hyvää hyvyyttäni lapselleni. Lukiolainen jäi lukemaan sitä suorilta ja hihitteli sohvalla aikansa. Kun sain kirjan takaisin, en ollut oppinut mitään, koska ojensin kirjan puolisolleni. Hän sai syttyjä kirjan nimestä ja ryhtyi lukemaan kirjaa katsoen kellosta aikaa. Kun vajaan tunnin päästä sain melkein kahdesti luetun kirjan käsiini, siirryin itse lukemaan toiseen huoneeseen.

Etenin nopeasti aukeamalta toiselle ja vajaassa puolessa tunnissa kirja oli luettu. Sisätön kirja klassikoista ja "klassikoista" on käsikirjamainen. Sata ja yksi kirjaa käsitellään kolmen kohdan taktiikalla. Jokaisesta teoksesta kerrotaan aihe hyvin tiiviisti, joku teokseen tai kirjailijaan liittyvä yksityiskohta ja jonkinlainen tuomio tai loppukaneetti. Näin sulavasti muutamalla rivillä saadaan käsiteltyä paksukaisetkin klassikot, joiden kanssa joutuisi muuten temppurehtamaan monta kuukautta.

Arvostan! Tulen käyttämään kirjaa sekä lukupiirissä että äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa ainakin lukiossa. Suosittelen myös kirjaa selailtavaksi ja luettavaksi nuorille lukijoille ja lukijuudesta unelmoiville.

Sofi Oksasen Puhdistuksen tuomio on niin totta: jos etsit luettavaksesi hyvän mielen romaania, se ei ole tämä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: 100 klassikkoa tunnissa
Tekijä: Vesa Sisättö
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Avain

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Kokenutta kotiopettajatarta eivät tittelit pelottaneet. Jokainen ylhäisyys oli kerran ollut lapsi ja tankannut aakkosia aikuisen vaativan silmän alla. Kaikki olivat pelänneet vitsaa, ja useimmat pelkäsivät sitä yhä. Valtaosa ihmisistä oli pelkureita; se kannatti muistaa nuoren naisen, joka ei voinut tukeutua sukuun, asemaan eikä omaisuuteen.

Perjantaina kotiuduttuani arjen töistä minua oli odottamassa postipaketissa Kaari Utrion uutuusromaani. Viikonloppu ei olisi voinut alkaa paremmissa merkeissä. Nyt sunnuntai-iltapäivänä ihanuus on luettu. Yöunista nipistämällä sain seikkailla useita tunteja viisaan leskirouvan seurassa 1800-luvun Suomessa.

Lauantaina aamupalapöydässä perheenjäsenet saivat nauttia ääneenluetuista romaanikatkelmista. Hupsu rakkaus alkaa vauhdilla ja nuori Hedda Becke on ikävässä pinteessä heti teoksen ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Hehkuttaessani Utrion romaania osa perheestä muisteli minun lukeneen edellisen Utrion romaaniuutuuden kaksi kuukautta sitten ja ihmetteli kirjailijan julkaisuvauhtia! Kerroin, että tätä romaania kirjailija on kirjoittanut kaksi vuotta. Edellisen Utrion kirjan luin tuoreeltaan elokuussa 2015. Utrio (@KaariUtrio) on aktiivinen Facebookissa, missä hän kertoo kirjoittamisprosessistaan ja teosten aiheiden taustoista. Suosittelen seuraamaan hänen mielenkiintoisia päivityksiään siellä.

Leski Hedda on viisas nainen, joka haluaa itselleen mahdollisuuden parempaan. Kirje sukulaiselta saa Heddan irtisanoutumaan työstään kotiopettajattarena ja lähtemään ahdingossa olevan pikkuserkun tueksi Helsinkiin. Tilanne perillä onkin kirjeessä kerrottuun verrattuna hivenen toisenlainen, ja Hedda joutuu käyttämään kaiken neuvokkuutensa selvitäkseen itse ja auttaakseen muita parhaalla mahdollisella tavalla. Lukijan myötätunto on Heddan puolella. Ote teoksesta:

Hedda kumarsi. Hän ei ollut niiannut kymmeneen vuoteen, ei sen jälkeen kun oli mennyt naimisiin merikapteeni Becken kanssa ja ruvennut rouvaksi kahdeksantoistavuotiaana.

Nautin Utrion taidosta kirjoittaa tarinaa niin, että vähän kerrassaan henkilöistä kuoriutuu esiin heidän todellinen olemuksensa. Ylhäisistä paljastuu alhaisia piirteitä, ihmiset ovat kateellisia ja myrkyttävät läheistensä elämän omilla kihinöillään. Yhteisönsä arvostama ja julkisessa virasta toimiva herra onkin kiinnostunut vain itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja ihailtu kaunotar laskelmoi maksimoidakseen saatavissa olevan edun.

Erityisen ilahtunut olen teoksen nimestä. Hupsu rakkaus kertoo jotain olennaista tarinan pääparista. Mitä tapahtuu järkeville ihmisille, jotka rakastuvat? Utrio kuvaa rakastumisen tunnelmia herkästi. Ote teoksesta:

- - Hän harppasi eteenpäin ja sulki Hedda Becken syliinsä, puristi, kiinnitti Heddan itseensä jäsen jäseneltä kuin Hedda olisi osa häntä, niin kuin olikin.
Sade tuli. Se huuhtoi pois surun ja kastoi heidät pilvien puhtaalla vihkivedellä, valutti murheen, katumuksen ja itsesäälin puroina venevalkamaan aaltojen jyskeeseen. Sade syöksyi heidän kasvoilleen, heidän huulilleen, jotka löysivät toisensa pyhän ihmetyksen vallassa.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Hupsu rakkaus säilyttää rytminsä alusta loppuun. Dramaattisia käänteitä riittää ja jokaisen uuden tapahtuman myötä joku henkilö tulee selväpiirteisemmäksi tai tilanne muuttuu. Onnet ja onnettomuudet vuorottelevat. Jotkut mahdollisuudet muuttuvat mahdottomuuksiksi ja moni paha saa palkkansa.

Viihdyn niin hyvin Utrion uusimman teoksen parissa, että Hupsun rakkauden loppumimen harmittaa. Epookkiromaani kertoo ajasta, paikoista ja ihmisten toiminnasta paljon ja tekee sen vaivihkaa. Välillä selasin teoksen loppussa olevaa sanastoa, välillä katsoin teoksen kansikuvaa ja esilehtien kuvia. Ote teoksesta:

Otto Lindmarck oli vanhan ajan miehiä. He eivät parkuneet sillä tavalla kuin nämä nykyiset. Nuoret miehet kirjoittivat runoja tai sävelsivät, ja tyrskivät sitten omille säkeilleen ja sävelilleen.

Romaanin Hupsu rakkaus voi lukea historiallisena romaanina ja nauttia menneen ajan tunnelmasta. Teoksen voi lukea myös nuoren naisen kasvutarinana tai rakkauskertomuksena. Minulle Hupsu rakkaus on kaikkea tätä.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Hupsu rakkaus
Tekijä: Kaari Utrio
Kansi: Lauri Linnilä
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Amanita

Kesän kirja-arvonta (päättyy 2.7.2017)

Kirja-arvonnan aika!

Arvon yhden kappaleen Enni Mustosen uutuutta Ruokarouvan tytär ja kaksi kappaletta Johanna Valkaman uutuutta Linnavuoren Tuuli. Olen saanut kirjat kustantajalta lukukappaleina, joten ne ovat kertaalleen luetut.

Voit osallistua kommentoimalla omalla nimelläsi tai nimimerkilläsi tähän postaukseen. Kommentoi haluamasi kirjan viestiketjuun. Voit myös kommentoida molempiin viestiketjuihin. Kerro viestissä myös oma suosituksesi kesäkirjaksi eli mitä lukea kesällä 2017.

Arvonta päättyy sunnuntaina 2.7. klo 10. Sunnuntaina arvon voittajat ja julkistan nimet tai nimimerkit blogissani. Voittajat saavat lähettää minulle sähköpostitse yhteystietonsa kirjan postitusta varten. Jos voittajista ei kuulu mitään alkuviikosta, arvon uusia voittajia sitä mukaa. Toivottavasti yksi arvonta riittää.

Jos et tunne Valkaman ja Mustosen teoksia, lue bloggaukseni näiden linkkien kautta:
Valkama: Linnavuoren Tuuli
Mustonen: Ruokarouvan tytär

Onnea arvontaan!

Anu Kaaja: Leda

Kansikuva kustantajan sivuilta

Käytävällä kohtasin kuitenkin sijastanne palvelustytön, joka oli varsin sievä, ja jonka huomio kiinnittyi housujeni kireyden paljastamaan tilaan siinä määrin, että hän huudahti.
Päätin hieman leikitellä ja ilmoitin hänelle: "Irstaudessa on menty liian pitkälle! Tuhotkaamme antiikki, kaatakaamme pylväät, aloittakaamme tästä, joka välissämme kohoaa!"

Sain eilen luettavakseni uutukaisen romaanin, Anne Kaajan kirjoittaman Ledan. Nyt viihdyttävä ja hulvaton teos on luettu. Kaaja on minulle uusi kirjailija, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kannen kaunis väri ja valkea joutsen kultaräpylöineen tekee teoksen ulkoasun yhteensopivaksi sen sisältöön.

Leda sijoittuu Ranskaan ja menneeseen aikaan. Teoksen maailmassa on kamarineitsyitä, vallasnaisia, markiiseja ja paroneja. Aurinkokuninkaan jälkeisessä ajassa katsotaan kuitenkin kaivaten antiikin aikaan, joka on vahvasti esillä sisäkkäistarinassa, jossa Jupiter-jumala lumoutuu kauniista ylimysnaisesta ja yhtyy häneen joutsenen muodossa. Tämä tarina kulkee punaisena lankana läpi teoksen.

Kuvaelman kertojana toimii kutkuttavan kiero henkilö, joka pysyttäytyy pitkään nimettömänä. Hän nuoleskelee tarinoillaan herraa, jolle kertomuksensa viesteinä lähettää. Välillä lipeävänkin itsehillintä pettää ja kertoja ärsyyntyy kunnolla. Epäluotettavan kertojan jutut menevät ihan laidasta laitaan. Tarina alkaa raivokohtauksella, jonka minäkertoja saa palvelijan kuollessa sairaskohtaukseen huonoa makua osoittaen!

Kaaja leikittelee taitavasti kerronnassaan ja revittelee kunnolla. Kertoja osaa pysäyttää tarinan, välillä hypätään uuteen paikkaan ja kerran tilanne muutetaan pelkällä tekstiin piirretyllä kiehkuralla. Hupaisaa on, kun kertojasta tulee pikkuriikkinen naisten hameiden alla nuuhkija, hän pääsee hameenalaismatkalle. Kertoja vakuuttaa kuitenkin lukijalle olevansa tilanteen tasalla. Ote teoksesta:

Eikä Adèlekaan ole jäänyt siniseen salonkiin, missä hänet viimeksi tapasimme. Varsin kiusallista, hyvä ystävä!
Mutta tästä ei kuitenkaan tule huolestua, sillä kaikki on hallinnassa ja kertojanne hahmojensa jumalana yhäkin pitää valtaa henkilöittensä ylitse.

Kaaja on taitava sanavalinnoissaan, tarina on ihanan vanhanaikainen kieleltään ja asetelmiltaan. Tarinaa maalataan kerros kerroksen päälle. Neito on kaino ja aatelisherra vaihtelevan himokas. Mutta Leda ei ole pelkästään sievistelevä tarina: ruokailu päättyy oksentamiseen ja myöhästymisen syyksi epäillään piipahtamista reikätuolilla. Tarinan naiset osaavat iloita niin miesten kuin naisten kanssa. Kieroutta riittää miltei jokaiselle teoksessa esiintyvälle.

Mutta ei, koska kysymys on vertauskuvasta, ei meitä häiritse tai erikseen kiinnosta mihin asuun Adèle pukeutuu, kunhan on viehättävä ja herättää häpäisijässään tarpeellisen halun.

Houkuttelu ja viettely ovat teoksen ydintä. Seuratessaan viettelyä myös lukija tulee kertojan kosketuksen ulottuville ja hyväksikäytetyksi. Lukijaihminen antautuu jumalakertojalle, ja se kaikki on väistämätöntä. Ote teoksesta:

Tuohon kuvaan, jossa
ihminen alistuu jumalalle,
kuten luonto alistuu ihmiselle,
kuten nainen alistuu miehelle,
tässä huippuhetkessä, tässä hurmiossa...
Hän henkäisee.

Leda on lumoava tarina aikuiselle lukijalle, joka ei pienestä hermostu. Tämän teoksen voisi antaa lahjaksi rakastetulle, jota ei vielä kunnolla tunne. Jos Ledan lukeminen saa aikaan kielteisiä reaktioita, voisi miettiä parisuhteen tulevaisuutta vielä kerran.

Ihanaa, että voin vielä nauttia lukemisesta. Tätä olen odottanut.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Leda
Tekijä: Anu Kaaja
Kansi: Jenni Saari
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Teos

Lukuhaaste 7.11.2016

Luin bussissa matkalla Kuopioon Wardin Viskin ruhtinaat loppuun. Tänään olen lukenut 166 sivua. Marraskuun lukusaldo on tähän mennessä kaksi teosta ja yli tuhat sivua. AIka hyvin menee!

Tämän päivän hupi oli paikallisten kirjabloggarien tapaaminen. Bloggaaminen on mahdollistanut uusiin ihmisiin tutustumisen ja monta hyvää asiaa elämääni. Sain tänään kaksi minulle uutta kirjaa luettavaksi. Yöpöydälle pääsivät Marja Björkin Poika ja Taina Latvalan Ennen kuin kaikki muuttuu.

Yöllä käyn ostamassa uusimman Harry Potterin. Perheessämme on neljä lukijaa, jotka kaikki halusivat lukea ensimmäisenä tuon ihanuuden. Pistimme pystyy arpajaiset ja minä sain numeron 4! Jokaisella on viikko aikaa lukea, joten saan Kirotun lapsen luettavaksi jo kolmen viikon päästä. Se on reilua, kun ottaa huomioon, että käyn ostamassa sen yötä myöten.

J.R.Ward: Viskin ruhtinaat ja lukuhaaste 6.11.2016

Tämähän on hauskaa! Lopetin eilen Luxuksen ja heti alkoi uusi kirja vetämään. Pientä todellisuuspakoa on havaittavissa, viimeisen vuorokauden valveillaolon tunnit olen lähinnä lukenut. Luettavana on J.R.Wardin uuden sarjan ensimmäinen kirja, Viskin ruhtinaat. Wardhan on minulle hyvinkin tuttu Mustan tikarin veljeskunnan -sarjasta. Tämä Wardin uutuus kertoo ökyrikkaasta suvusta, jonka vauraus tulee viskistä. Kansi lupaa kieroja hahmoja ja viittaa Dynastiaan. Viskin ruhtinaat olisi voitu julkaista suoraan pokkarina, sen verran kevyestä luettavasta on kyse. Nyt pitelen käsissäni kovakantista ja aika isoa kirjaa.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Viskin ruhtinaissa miehet ovat komeita. Osa on kunnollisia, osa ilkimyksiä ja kaikki toimissaan ripeitä ja päättäväisiä. Naiset puolestaan ovat joko bimboja korjailtuja tai fiksuja luonnonkauniita. Kaikilla on rahaa ihan mahdottomasti. Olen rymynnyt Bradfordin perheen suvun synkkiä kohtaloita, parisuhdeongelmia ja lapsuuden traumoja nyt aika tehokkaasti koko päivän. En pidä viskistä, mutta se sopisi vallan mainioisti tähän lukuseuraksi.

Viskin ruhtinaat on kevyttä ja viihdyttävää, ei yhtä tehokasta kuin Mustan tikarin veljeskunnan rytinät, mutta vaivatonta. Himot ja halut ovat mukana tuttuun Wardin tyyliin. Ote kirjasta:

Miehen vartalo ei ollut muuttunut miksikään eron aikana. Kovat lihakset ja pitkät raajat olivat entisellään. Ja Lane suutelikin entiseen tapaansa, rajusti ja ahneesti vaikka oli herrasmieheksi kasvatettukin.

Vuorokaudessa on taittunut 309 sivua. Lukuvauhti tulee taittumaan tulevina arkipäivinä, kun päivät ja illat täyttyvät ihan muusta kuin lukemisesta.

Teos: Viskin ruhtinaat (The Bourbon Kings)
Tekijä: J.R.Ward
Suomentaja: Timo Utterström
Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäinen 2015)
Kustantaja: Aula & Co

Lukuhaaste 3.11.2016

Jos joku tässä maailmassa on ihanaa, helppoa ja halpaa, se on lukeminen. Tätä iloa olen saanut harrastaa kaiken muun arjen keskellä sen verran, että lukusaldoni tälle päivälle on 72.

Milja Kauniston Luxus kertoo aatelisrouvasta, joka on todella onnettomassa tilanteessa. Mies on mestattu ja omaisuus on tuhottu tai viety pois. Marie-Constance de Boucard on yksin ja turvaton, mutta ei vielä ainakaan tässä lukemiseni kohdassa ymmärrä lopullista menetystään. Toinen päähenkilö on Isidore Boreal, joka on pyövelin kisälli. Marien ja Isidoren elämät ovat lähtökohdiltaan kovin kaukana toisistaan, mutta poikkeuksellinen aika, Ranska 1790, saattaa nämä kaksi saman katon alle.

Nautin Kauniston väkevästä tavasta viedä tarinaa eteenpäin. Kaunisto ei turhia sievistele. Muta likaa kengät ja helmat ja mätä haisee hajusteista huolimatta. Ote kirjasta:

"Herra Boreal, lakatkaa sanomasta madame. Se kuulostaa porttolan emännältä. Minä en voisi koskaan olla madame. Olen comtesse."
Loin pikaisen katseen yötaivaalle. "Aivan niinkuin tahdotte. Comtesse. Menemmekö?"
Hän nyökkäsi ja lähti seuraamaan minua, kun kuljin hautojen lomitse kohti pohjoispäädyn joukkohautoja, johon rikolliset ja petturit kuopattiin. Eikä hautoja ollut vaikea löytää. Piti vain seurata nenäänsä. Vaikka hautoihin viskottiin sammiokaupalla poltettua kalkkia, tuntui minulle tuttu ihmisruumiin lemu useiden kymmenien metrien päähän.

Historialliset romaanit ovat mielestäni hyvin viihdyttäviä. Ihanaa, että Luxusta riittää vielä luettavaksi. Jatkan tätä ilottelua!

Luettavaa etsimässä, lähikirjakauppa auttaa

Lähdin eilen käymään lähikirjakaupassani ja ostin sieltä pari alennuskirjaa (Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa ja Miina Supisen Mantelimaan). Siellä hyllyjen välissä mieleeni tuli vielä yksi mielenkiintoinen kirja, josta olin lukenut muistaakseni Hesarista ihan äskettäin. Mitä olin painanut mieleeni kirjasta? Sen, että kirjailija on nainen, todennäköisesti suomalainen. Kirjailijaa en muistanut, en myöskään kirjan nimeä. Aiheena on muinainen aika Suomessa ja jonkun naisen selviäminen siinä ajassa ja niissä olosuhteissa. Kyseessä on uutuuskirja.

Ystävällisen kirjakauppiaan kanssa kävimme uutuuksia läpi. Väitin, että tunnistan kirjan, jos näen sen kannen. En nähnyt. Ilokseni monet kirjat, joita minulle tarjottiin, olivat jo minulle tuttuja ja luettuja. Minulta kysyttiin kustantajaa, en muistanut sitäkään. Yleensä muistan hyvin kirjailijan tai ainakin kirjan nimen. Joskus muistan jopa kustantajan. Mutta nyt ei. Ulkona oli hikinen kesäpäivä ja selasin tuulettimen vieressä kännykästä Hesarin kirja-arvioita. En löytänyt etsimääni.

Lähdin kotiin hivenen ärsyyntyneenä itseeni ja huonoon muistiini tässä asiassa. Lupasin soittaa kirjakauppaan, kunhan löydän kirjan nimen. Kun tulin kotiin, meni vielä tovi (noin tunti) ennen kuin löysin netistä etsimäni. Se ei ollut Hesarissa. Se ei ollut niissä blogeissa, joita yleensä luen. Olin selannut muita blogeja ja löytänyt Valkeameri-blogin, jossa kehuttiin Johanna Valkaman (minulle uusi tuttavuus) esikoiskirjaa Itämeren Auri. Kirjan kustantaja on Otava.

Soitin kirjakauppaan Katjalle ja kerroin kirjan nimen. Hän haki kirjan hyllystä ja varasi sen minulle. Tänään kävin ostamassa sen itselleni. Lähikirjakauppa, jossa on hyvä palvelu, on ilo lukevalle ihmiselle.

Tässä siis kansi, jonka olisin ehkä tunnistanut kirjakaupassa. Ehkä olisin, ehkä en.

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Café Bongon ilmassa risteilee koko ajan sellainen määrä äänettömiä viestejä, että jos ne olisivat näkyviä niin koko ravintola olisi kattoa myöten täynnä sateenkaarenväristä hämähäkinseittiä - punaiset säikeet intohimoa, siniset kaipausta ja odotusta ja toivoa, keltaiset kimoilevia viestejä siitä että on aika ottaa ensimmäinen askel, siihen on ääneti kysytty ja ääneti annettu lupa; ja tietenkin mukana olisi muutama pikimusta halveksunnan ja pettymyksen ja suoranaisen vihan lanka.

Yllättävä ryhdistäytyminen valtasi minut pari päivää sitten. Nappasin kirjastosta Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Toivoin viettäväni klassikkokesän, mutta sitä en sitten saanut aikaiseksi. Koska elokuu alkaa aivan kohta, lienee hyvä lukea edes yksi klassikko tänä kesänä. Silmissäni Sinisalon esikoiskirja, vuonna 2000 Finlandia-palkittu, Ennen päivänlaskua ei voi on sekä nykyklassikko että erittäin houkutteleva kirja. Houkuttelevuuteen liittyy aina uhkia, ja olen oikeasti pelännyt, etten pitäisi kirjasta tai edes ymmärtäisi koko kirjaa.

Kun kirja on luettu, minulla ei ole enää huolta. Ymmärsin kirjan omalla laillani ja pidin siitä aivan valtavasti. Kirjasta on kirjoitettu paljon blogeissa (Sininen kissa blogissa Karkutie, Taika blogissa Kirjakko, Annami blogissa Anna minun lukea enemmän, Jori blogissa Kaiken voi lukea!, Morre blogissa Morren maailma ja Miska blogissa Kirjoitan ja luen, siis olen.) Keräsin edelle blogitekstejä, joissa kirjasta on pidetty. Netistä löytyy myös niitä tekstejä, joissa kerrotaan, että tämä kirja ei tuntunut omalta lainkaan.

Mutta minä olin kuitenkin seitsemän päivää ja seitsemän yötä maannut ihmislapsen kehdossa ja kuunnellut ihmisäidin kehtolauluja. Sen jälkeen minussa on vain puolet peikkoa, toinen puoli ikävöi takaisin ihmisten luo.

Valokuvaaja Mikael muuttaa maailmaa vangitsemalla luokseen villieläimen, tekee väärän teon riistämällä toisen vapauden. Hänen syynsä ovat omanlaisensa ja muuttuvatkin ymmärtääkseni tarinan aikana. Villieläin on fiktiivinen olento, peikko. Sinisalo tekee kuvitellusta totta, minä näen peikon silmieni edessä lukiessani kirjaa. Ote kirjasta:

Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.

Romaanissa Ennen päivänlaskua ei voi Sinisalo hyödyntää tekstimaailmaa ja tekstien lainalaisuuksia. Hän kutoo kiehtovasti oman tekstinsä tuttujen tekstien tai tutuilta teksteiltä näyttävien tekstien maailmaan. Tarina kerrotaan useamman ihmisen näkökulmasta. Henkilöiden vahvat tunteet vaikuttavat voimallisesti heidän tekoihinsa.

Vaikka pelko on useimpien ihmisten tunne peikkoa kohtaan, on muitakin tunteita. Peikko herättää halun, joka pitää kätkeä. Halu kuohuu myös ihmisten välillä. Se saa aikaan toiveen toisen omistamisesta ja muilta salaamisesta. Kateus, mustasukkaisuus, viha ja katkeruus leimahtavat äkkiä näissä ihmisten (tai olentojen) välisissä suhteissa.

Mikaelin koti on kerrotalossa, mutta asiat tapahtuvat ihmisten silmiltä salassa. Asunnossa syntyvät sitoumukset, joilla on merkitystä. Luin kirjaa nopeasti edeten, mutta aina välillä jouduin laittamaan kirjan vähäksi aikaa pois ja vetämään henkeä. Rakastin kirjan outoa ja intiimiä tunnelmaa.

Silloin minä säikähdin.
- Miksi sinä säikähdit?
- Hän katsoi suoraan minun silmiini ja niistä virtasi pelko minuun.

Teos: Ennen päivänlaskua ei voi
Tekijä: Johanna Sinisalo
Julkaisuvuosi: 2011 (6. p.) (1. p. julkaistiin 2000)
Kustantaja: Tammi

Haastevastaus: Unpopular bookish opinions

Sain haasteen Tuulevilta Tuulevin kirjablogista. Viimeksi haasteeseen vastatessani hehkutin oivalluksenomaisesti ymmärtäneeni nyt, että haasteeseen vastataan mahdollisimman pian. No, kokeillaan nyt.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
Katja Ketun Kätilö. Olen yrittänyt, mutta se ei ole minun kirjani.

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Ei sellaista varmaan olekaan, aina löytyy muitakin, jotka pitävät kirjasta. Tietenkin voi olla omissa ympyröissään aika yksinäinen jonkun pitämisensä kanssa. Tämän huomaan silloin, kun löydän toisen lukijan, joka myös pitää Kaari Utrion kirjoista. Silloin pitää hehkuttaa vähän aikaa, koska Utrio-faneja ei omista arkipiireistäni löydykään.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Rakkauden kolmiodraama tai ehkä se, että lähteäkö vai jäädä. Sanon tähän, että Kristiina Bruunin Kaikki mikä on sinun. (Tähän kysymykseen liittyy se ajatus, joka herää kauhuelokuvaa katsoessa. Itse en menisi pimeänä yönä autiotaloon, en ainakaan sinne kellariin. Mutta toisaalta sinne todennäköisesti pitää mennä, jos aikoo saada aikaiseksi jotain jännittävää. Valinnoistani, teen juonnista ja villasukan neulomisesta, saisi aika surkean kauhuelokuvan.)

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Dekkarit.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Neiti Marple, Vares ja muut yksityisetsivät. 

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et. 
Kjell Westö, Hannu Väisänen, Reijo Mäki ja Panu Rajala. Heidän kirjojaan en enää yritä lukea. Syyt ovat moninaiset ja keskenään erilaiset.


7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
En ole lukenut Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjaa, vaikka olisin hyvinkin voinut siitä pitää.  Elokuvan katsoin tyttäreni kanssa. En myöskään nyt aio sitä lukea.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
En pidä Sinä päivänä -teoksesta. Tosin en pidä siitä elokuvanakaan, mutta siedän sen jotenkin paremmin.

Haasteen saavat kaima blogista Mrs Karlsson lukee, Erja blogista Kirjamuistikirja ja Sirri blogista Sivutiellä. Toivottavasti teitä ei ole vielä haastettu kertomaan näitä mielipiteitänne.

Haasteen säännöt:
1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Kansi kustantajan sivuilta

"On ihan oikein, ettet luota minuun", hän mutisee. "Kukaan ei luota. Siihen on hyvä syy, että ainoat ystäväni ovat sanoja paperilla. Mutta en tee sitä, ellei minun ole välttämätöntä, enkä ole koskaan tehnyt sitä pahantahtoisesti. " Sitten hän tyrskähtää ja nauraa synkästi. "Jos haluaisin, voisin puhua itseni kuninkaaksi asti."

Olen lukenut Victoria Aveyardin uutuuden nyt ennakkoon kaikessa rauhassa heinäkuun aikana. Punainen kuningatar ihastutti aluksi kannellaan, vaikka kaunis on myös englanninkielisen Red Queenin kansi.

Kuva Amazon-verkkokaupan sivuilta

Eli verta ja kruunuja on luvassa.

Fantasiakirja Punainen kuningatar on mielestäni ennen kaikkea seikkailutarina. Kirjassa tapahtuu koko ajan ja käännekohtia tulee yksi toisensa jälkeen. Päähenkilö ja minäkertoja Mare on nuori nainen, joka muistuttaa Nälkäpelin Katnissia. Taskuvaras Mare elää vanhempiensa ja pikkusiskonsa kanssa kylässä, jossa hänen ainoa ystävänsä on nuori mies, Kilorn Warren. Maren veljet ovat lähteneet ikuisuuksia kestäneeseen sotaan täysi-ikäisiksi tultuaan. Sama tulevaisuus odottaa myös Marea. Marella on erityinen ominaisuus tai lahja, joka on hänelle itselleenkin yllätys. Henkilökohtaiset ominaisuudet tekevät henkilöistä hyvin vahvoja ja osasta miltei ylivertaisia. Erinäisten sattumusten vuoksi Maren elämä muuttuu kovin erilaiseksi ja hän joutuu tutustumaan uusiin ihmisiin ja uuteen asuinpaikkaan.

Seikkailun lisäksi Punainen kuningatar kertoo totaalitaarisesta yhteiskunnasta omalla laillaan. Mare elää yhteiskunnassa, joka on vahvasti kahtia jakautunut. Veren väri jakaa ihmiset hopeisiin ja punaisiin. Yhteiskunnassa hopeisia pidetään vahvempina, älykkäämpinä ja kaikin puolin parempina kuin punaisia. Mare on punainen. Hopeisten hallitsema hovi tulee Marelle tutuksi vastoin hänen omaa tahtoaan. Kuningashuoneen nuoret prinssit, Cal ja Maven, ovat mielestäni kaikkein mielenkiintoisimpia henkilöitä tarinassa.

Rajatun joukon hallitessa osa kokee itsensä tyytymättömäksi, ja kapinallisten ajatukset kylvetään otolliseen maaperään. Molemmin puolin mielipiteet toisista ovat aika mustavalkoisia ja äärimmäisiä. Maren kohdalla mielipiteen jyrkkyyttä lisää hänen nuoruutensa ja kokemattomuutensa. Menneisyyden tapahtumat ovat ihmisten mielissä molemmissa joukoissa.

Minä sekä pidin että en pitänyt Aveyardin kirjasta. Pidin sen vauhdista ja siitä, että pystyin hyvin näkemään tapahtumat mielessäni kirjaa lukiessani. Punainen kuningatar on hyvin elokuvallinen kirja. Kirjailija on opiskellut elokuvakäsikirjoittamista. Se, mistä en pitänyt, oli henkilöiden köykäisyys. Se taas on seurausta ainakin kirjan vauhdista ja seikkailun painottamisesta. Teoksessa on myös romanttinen vire, joka Maren kohdalla ei lisää tarinan houkuttelevuutta, vaikka rakkaus kirjoissa kiinnostaakin minua. 

Punainen kuningatar on toki viihdyttävä ja sinänsä lukemisen arvoinen. Nähtäväksi jää, millainen kokonaisuus sarjasta tulee.

Pelon väristys syöksyy lävitseni. Sinun on valehdeltava tästä hetkestä kuolemaasi asti.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta.

Teos: Punainen kuningatar (Red Queen)
Tekijä: Victoria Aveyard
Suomentaja: Jussi Korhonen
Ilmestymisvuosi: 2016
Kustantaja: Aula & Co

Jane Austen: Uskollinen ystävänne

Matilda ja Margaret Lesley ovat kaksi suurta, pitkää, epänormaalia, ylikasvanutta tyttöä, juuri sopivaa kokoa asuakseen linnassa, joka on suhteessa lähes yhtä suuri kuin he itse. Kunpa voisit nähdä nämä skottijättiläiset, rakas Charlotteni; olen varma, että he säikäyttäisivät sinun pahanpäiväisesti.

Jane Austenin Uskollinen ystävänne on odottanut uskollisesti luetuksi tulemista. Nyt se on tehty. Pidän lähtökohtaisesti kaikesta Jane Austeniin liittyvästä. Olen kuunnellut Viisasteleva sydän -romaanin äänikirjana ehkä kaksikymmentä kertaa. Olen katsonut telkkarista ja DVD:ltä kaiken, mitä olen osannut Jane Austenilta ja Jane Austenista löytää. Hänen klassikkokirjansa olen lukenut aikoja sitten, mutta tämä oli minulle uusi tuttavuus.

Uskollinen ystävänne koostuu pienistä tarinoista. Mukana on lyhyt kirjeromaani ja kolme kirjenovellia. Teoksen aloittaa suomentaja Inkeri Koskinen esitellen Austenin teosta, kirjailijan elämänkulkua ja kirjeromaania lajityyppinä.

Aluksi nautin lukemisesta, mutta loppu oli sitäkin tuskallisempi. Novellikokoelmista minun pitää oppia se, että voin lukea juuri sen verran kuin haluan. Kaikkea ei tarvitse lukea. Sinänsä nautin kirjan pirullisesta huumorista, monet tarinoiden henkilöt olivat varsinaisia lieroja ja kieroilijoita. Ensimmäinen ote kirjasta on kirjenovellista Lesleyn linna. Kirjeen kirjoittaja lady Lesley pyllistää yhteen suuntaan kumartaessaan syvän toiseen suuntaan. Kaikki kieroilevat ristiin rastiin.

Jane Austen on ollut todella taitava kirjailija! Tästä teoksesta tekee nautittavan Koskisen mielenkiintoinen esipuhe ja ilmeisen taitava käännöstyö.

Ranskan, italian ja saksan hallitseminen, musiikki, laulaminen, piirtäminen ja muu vastaava voivat tuoda naiselle jonkin verran suosionosoituksia, muttei lisää ainuttakaan ihailijaa hänen luetteloonsa. Viehkeys ja tyyli ovat loppujen lopuksi tärkeintä. 

Kirja on luettu myös näissä blogeissa:
Pieni kirjasto
Tahaton lueskelija
Insinöörin kirjahylly
Illuusioita
Eniten minua kiinnostaa tie

Teos: Uskollinen ystävänne
Tekijä: Jane Austen
Suomentaja: Inkeri Koskinen
Julkaisuvuosi: 2007
Kustantaja: Tammi

Kirjamuisti

Huhtikuussa höhhöilin kirjapinoni kanssa. Kesäkuun pino olikin jo jotain muuta. Huomaan, että lukupinostani lähtee kirjoja nopeasti, jos tunnelma muuttuu. Palautan omat kirjat takaisin hyllyyn ja kirjaston kirjat vien takaisin, jos aika ei ole otollinen lukemiselle. Huhtikuun postaus auttoi minua kuitenkin, koska epäilin jo omaa kirjamuistiani.

Puolisoni oli lukenut kirjan Maattomat kuninkaat. Hän mietti, pitääkö kirja laittaa kirjahyllyyn vai johonkin palautuspinoon, joita kotonamme on useita. Tietenkin on kirjastokassi, johon laitetaan kirjastoon vietävät kirjat. Kirjastokassi pitää tarkistaa aina, kun menee kirjastoon ja viedä palautettavat kirjat lainaajaan katsomatta. Muissa pinoissa kirjat odottavat pääsyä eteenpäin tai takaisin omistajalleen. Lukevia ystäviä on monta, tällä hetkellä pinoja on nimettynä (liimalapuin) neljä. Omat kirjat pitäisi olla aika helppo tunnistaa. Puoliso muistaa kaikki hankkimansa kirjat, ja minä kirjoitan kirjoihin nimeni ja hankkimisvuoden. Ja kuinka ollakaan, omaa blogia selaamalla tämä ongelma ratkeaa, kirja on meidän. Huhtikuussa olen kirjoittanut:

6. Juhana Säde: Maattomat kuninkaat
Tämän ostin puolisolleni luettavaksi. Ajattelin, että saatan lukea kirjan itsekin. Odotan kuitenkin ensin arviota häneltä. Siirrän tämän kirjan siis vaivihkaa hänen lukupinoonsa. Viimeisin siirto siihen pinoon oli Tommi Kinnusen Lopotti.

Lukevalla ihmisellä on kirjamuisti. Muistan omasta mielestäni hyvin kotimme kirjat ja löydän etsittävänä olevan kirjan nopeasti kotihyllystä. Joskus tärkein on tekijä, joskus kannen kuva tai kirjan päällyspaperin väri. Joku kirja on tietyn sininen tai kirjava. Toinen on taas ohut suiru, jota pitää etsiä muiden kirjojen välistä.

Lopotti mainittiin myös tuossa huhtikuun postauksessa, senkin hän luki. Eilen kävin ystävän luona ja toin lainakirjan hänen yöpöydälleen. Renée Knightin Kenenkään ei pitänyt tietää saattaa päätyä minunkin yöpöydälleni. Kirjassa on nyt ystävän nimi liimalapulla sisäliepeessä, ettei omistajaa tarvitse etsiä kovin kauan.

Oma lukunsa on perheen nuorten lukemiset. Kirjastosta on taas haettu Clinen Ready Player One. Kirja kiertää sisarukselta toiselle ja sitä odotetaan silmät kiiluen.

Suositeltavaa luettavaa kesäksi 2016

Viime kesänä suosittelin luettavaa ystävälleni. Tällä viikolla ennätimme puhua hänen viime kesänä lukemistaan kirjoista. Anneli Kannon Pyöveli nousi viime kesän suosittelulistalta ystäväni suosikiksi. Se oli hänen mielestään ollut ajatuksia herättävä ja hyvin kirjoitettu kirja. Olen samaa mieltä.

Ystäväni pyysi minulta uutta listaa. Lupasin koota sen. Tässä on lista teille muillekin. Lista koostuu lukemistani ja bloggaamistani kirjoista. Tässä on siis suositukseni kaikille, jotka kaipaavat uudehkoa luettavaa kesäksi:

1) Antti Holma: Kauheimmat runot
Ensimmäisenä iltana keskustelin ystäväni kanssa runoista. Ystäväni oli ärsyyntynyt huonoista runokirjoista, jolloin äidyin kehumaan Holman runokirjaa. Netistä kaivelin muutaman runon, jotka esitin ääneen. Kanttakin hehkutin. Ystäväni oli hyvin vaikuttunut. Tästä on hyvä aloittaa!

Kansikuva kustantajan sivuilta

2) Ilpo Koskela: Lusia
Aina kannattaa lukea sarjakuvia. Olkoon tämä kesän sarjakuva ystävälleni, joka mietti em. Pyövelin noitavainoja.

3) Erica Jong: Elä ja uneksi
Jongin kirja teki minuun suuren vaikutuksen. Katsotaan, mitä ystäväni siitä ajattelee!

4) Helka-Maria Kinnunen: Minä olen pamfletti
Onnistuin lukemaan myös Kinnusen runon ystävälleni ääneen. Kinnusen runoteos on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

5) Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Viikilän pienoisromaani yllätti minut positiivisesti. Se on tiivis, kaunis ja merkityksellinen.

6) Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö
Nyt päästään täräyttävään osioon. Kahdesta lukemastani Moranin kirjasta haluan suositella juuri tätä, fiktiiviseksi rakennettua.

7) Saara Turunen: Rakkaudenhirviö
Tatadaa. Toivon niin, että ystäväni pitää tästä kirjasta. Tämä oli uskomaton lukukokemus.

8) Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun
Tämän kirjan itse asiassa olen jo antanut ystävälleni luettavaksi aiemmin keväällä. Hyvää luettavaa kesällä. Upea kansi.

9) Karen Joy Fowler: Olimme aivan suunniltamme
Tässä kohti lienee jo selvää, että olen kerännyt listalle lukemiani suosikkeja tietyillä rajauksilla. Hyvin rakkaudentäyteiset luettavat, dystopiat ja erityisen oudot jutut ovat sellaisia, joita en ystävälleni suosittele, vaikka itse niistä pidänkin.
Olimme aivan suunniltamme pitää sisällään jotain outoa, mutta se pysyy joissain rajoissa. Erityisen hienoa kirjassa mielestäni ovat havainnot ihmisestä ja perheestä.

10) Sari Pöyliö: Ihmisen veri
Olen jo hehkuttanut aiemmin blogissani, että kolme uusinta suosikkikirjailijaani ovat Antti Holma, Saara Turunen ja Sari Pöyliö. Ystäväni on hyvä lukea kaikkia näitä. Uskon jopa, että viisas ystäväni saa enemmän irti vaikkapa Pöyliön kirjasta kuin minä.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Viime kesän listassa oli kuusi luettavaa. Nyt listalla on kymmenen kirjaa. Toivottavasti hän ei läkähdy!

Joulu on lukemisen juhlaa

Vaikka en voi sitä vielä ymmärtääkään, joulu on tulossa. Kohta pääsen nauttimaan parin viikon palkallisesta lomasta, joka tössähtääkin sitten vuoden alussa työttömyyteen. Ikävä juttu tuo jälkimmäinen, mutta juuri nyt en jaksa tai halua sitä liiemmälti miettiä. Sen sijaan nostan yöpöydälle pinon kirjaston ja omia kirjoja, joista aion joululukemiseni valita. Bleue kyseli eräänä päivänä lukemisiani joulun aikaan, joten vastaan esitettyyn kysymykseen ihan asiakseni tehden:

1. Emma Hooperin Etta ja Otto ja Russel ja James (Gummerus). Ostin tämän e-kirjana halvalla pahan päivän varalle. Kirjan nimi on kohtalaisen ärsyttävä, mutta en anna sen haitata minua. Uskon tämän olevan sydämeen käyvä ihana kirja. Koska yritän olla lukematta ennakkoon kirja-arvosteluja, en oikeastaan tiedä kirjasta mitään.

2. Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät (Bazar). Löysin tämän marketin eteisen ilmaiskirjalaatikosta ja hihkaisin ilosta. Ennen hihkaisemistani tarkistin, että tämä ei ole dekkari. Takakansi kertoo, että kyseessä on "hauska ja paikoitellen härski" kertomus. Sopii minulle.

 3. Charles Frazierin Päämääränä Cold Mountain (Loisto). En pidä kirjoista, joiden kansikuvana on kuva elokuvasta. Mutta koska ystäväni tarjosi tätä kirjaa kiertoon, otin kopin. Aion lukea kirjan, joka kertoo "kahdesta ihmisestä, jotka ponnistelevat toisiaan kohti". Odotan suuria tunteita. Elokuvaa en onneksi ole nähnyt.

4. Mihail Šiškinin Neidonhius (WSOY). Tähän kirjaan minulla latautuvat niin suuret odotukset, että en ole vielä uskaltanut sitä lukea. Jännittää!

5. Andy Weirin Yksin Marsissa (Into). Koska ainoa tapa saada jouluksi pino luettavia kirjoja on ostaa ne itse, olen yleensä ratkaissut ongelman lainaamalla osan kirjoista kirjastosta. (Kuulin jopa eräästä luonnonystävästä, joka paketoi joululahjakirjaksi kirjaston kirjan. Lahjan saanut lukija saa viedä sitten kirjan luettuaan lahjan takaisin kirjastoon.) Tämän tarinan olen katsonut elokuvana. Otin kirjan kirjastosta ja ajattelin, että elokuvan nähneet nuoret perheenjäsenet olisivat halunneet lukea vielä kirjan, mutta näin ei käynyt. Minä innostuin elokuvasta, joten luulen kirjan tulevan luetuksi.

6. Kristiina Vuoren Neidonpaula (Tammi). Tämä on myös kirjastosta haettu. Aloitin tämän jo viime yönä, kun uni ei tullut silmään.

7. Antti Heikkisen Pihkatappi (Siltala). Tämä kirja on otteessani varsinainen liukas luikku. Ostin kirjan ikiaikoja sitten, luetutin sen jo puolisollani, kävin katsomassa Kuopion teatterissa näytelmän ja edelleen vaan kirja on lukematta. Tiedän, että pidän kirjasta. Josko sen sitten lukisin?

Kaipaan säännöllisen epäsäännöllisesti hyvää ja hienoa rakkaustarinaa luettavakseni. En halua sen olevan ihan höttöä, mutta en myöskään halua luettavakseni jotain ylenpalttisen hienoa. Muistaakseni jonkun syksyn rakkauskirjalistauksen lukeneena poimin listalleni Henry Jamesin, jonka Naisen muotokuva minun on joku päivä luettava. Rakastan kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa. Jos sinä tiedät upean rakkaudesta kertovan kirjan, joka minun kannattaa lukea, kerro siitä.