Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi

 

Säeromaanissaan Ruskea tyttö unelmoi Jacqueline Woodson kertoo oman perheensä tarinan. Samalla Woodson kertoo Yhdysvaltojen historiasta erityisesti mustien amerikkalaisten näkökulmasta. Kirjailija itse on syntynyt 1963 Ohiossa.

Teos jakautuu viiteen osaan keskittyen kertojan lapsuuteen ja nuoruuteen. Äiti Mary lähtee kolmen lapsensa kanssa pois Jacquelinen Jack-isän luota. Perhe hajoaa. Ohion aikaa seuraa aika Etelä-Carolinessa äidin vanhempien luona.

Säeromaanissa Woodsonin ja Laaksosen kieli soljuu. Tarinan sanat ovat kauniita, vaikka sanojen alla on paljon vaikeita tunteita. Rakastan säeromaania tekstilajina. Se tuntuu tihentävän ilmaisua ja sopivan erityisen hyvin kuvaamaan vaikeita tunteita. Välillä jään säkeisiin ja luen niitä uudelleen. Ruskea tyttö uneksii ei ole kevyt tai hetken huuma. Teoksessa on melkein 300 sivua, joten luettavaa, omaksuttavaa ja ajateltavaa riittää. Ote teoksen runosta Etelä-Carolina on sodassa: "Etelä-Carolina on sodassa ja silloinkin kun me leikimme / ja istutamme kasveja ja käymme saarnaamassa ja  / nukumme, olemme mukana. // Te olette ruskeita, isoisä sanoo. / Ja aivan yhtä hyviä ja fiksuja ja kauniita ja vapaita / kuin muutkin. / Eivätkä Etelän ruskeat ihmiset lopeta, sanoo isoisä, / ennen kuin kaikki tajuavat miten asiat ovat. //

Minäkertoja aloittaa tarinansa jo vauvana, itse asiassa uutena vauvana. Ilmaus osoittaa, että vauvoja voi tulla vielä lisääkin. Varsinkin teoksen alussa lukija pidetään tiukasti otteessa. Rakastan minäkertojan pitkää, komeaa ja lempeää Gunnar-isoisää, josta tulee lasten puheissa isukki. 

Woodsonin teoksen vahva juonne on sanojen ja kirjoittamisen merkitys. Minäkertoja saa sisareltaan lupauksen loppumattomista sanoista, mikä avaa nuorelle kirjainten ja sanojen rakastajalle äärettömyyden. Ruskea tyttö unelmoi on ehdottomasti tarina kirjoittamisen voimasta. 

Teos sopii yläkouluikäiselle ja sitä vanhemmalle. Viisikymppinen lukija nautti teoksesta täysin siemauksin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Ruskea tyttö unelmoi (alkuperäinen: Brown Girl Dreaming)
Tekijä: Jacqueline Woodson
Suomentaja: Katja Laaksonen
Julkaisuvuosi: 2021 (alkuperäinen 2014)
Kustantaja: S&S

Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset

Marja-Leena Tiaisen Kanslian naiset viihdytti ja liikutti minua. Aloitin lukemisen jo joku aika sitten ajatuksenani lukea kevyt viihderomaani. On Tiaisen romaani viihdyttäväkin, mutta erityisesti se on minusta kiehtova ajankuvaus 1970-luvusta ja Kuopiosta.

Teos kertoo nimensä mukaisesti yhden työpaikan, Kuopion kaupungintalon kanslian, naisten elämästä. Tuulikki on naimaton, äitinsä auttamiseen keskittynyt nainen. Virve on naimisissa ja kahden pienen pojan äiti. Eeva-Liisa on kolmikon nuorin. Hänellä on ollut omia haaveitaan tulevasta, mutta nyt hän hakee töitä ansaitakseen elantonsa ja elääkseen aikuisen naisen elämää.

Vähintääkin neljäntenä päähenkilönä teoksessa on 1970-luku, joka huokuu kaikessa naisten tekemisessä, tekemättä jättämisessä ja siinä, miten toiset heihin reagoivat. Teoksen naisten maailma on minulle tuttu äitini kautta. Hän eli aikanaan nuoruuttaan tuona teoksen ajankohtana. Lukiessani teosta minua harmittivat ja väsyttivät teoksen maailman rajoitteet ja esteet. Varsinkin raskaaksi tulemisen pelko vaikutti paljon naimisissakin olevien naisten elämään. Lastenhoidon järjestäminen oli epävarmaa ja tuurista kiinni, joten lapsien tuleminen avioliitossakin tiesi usein äitien jäämistä kotiin. Jo pelkästään harmittamisen vuoksi teos kannattaa lukea ajatuksella.

Tiaisen kertoma tarina etenee vaivattomasti. Kanslian naiset on kolmas osa sarjasta, johon kuuluu myös Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja siksakkia. Teos ei vaatinut todellakaan aiempien osien lukemista, tarinaan pääsi helposti sisään.

Miten paljon Suomi on muuttunut noissa vuosikymmenissä? Mielestäni todella paljon. Vaikka tarjoankin teosta ystävälleni, joka on elänyt 50-luvulla, teoksen lukeminen voisi avata niiden ihmisten silmiä, joilla ei ole minkäänlaista ajatusta tuosta ajasta. Koulutuksella, yhteiskuntaluokalla ja sukupuolella oli 1970-luvulla paljon merkitystä ihmisen elämänkululle. Ote teoksesta:

- Sinäkö oot sitten ruvennu olemaan tuon Jukan kanssa?
- No joo, kaipa.
- Mikä mies se oikein on?
- Jukka on yhteiskuntatieteitten maisteri, se on tutkimussihteerinä kaupungin suunitteluosastolla. 
- Iso herra oikein, Pirjon silmissä pilkahti kateus.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Kanslian naiset
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Icasos

Lukevien joukkoon

Menneen kesän kuva

Käydessäni kirjakeskustelua ystäväni kanssa sain ohjeen etsiytyä valoisampien ja keveämpien tarinoiden äärelle. Yöpäydälläni on odottamassa mm. Asko Sahlbergin Pilatus, joten päätin etsiä luettavaa ystäväni kannustamana kirjastosta. Kirjastosta mukaani tarttui Orhan Pamukin tiiliskiviromaani Viattomuuden museo. Teos ei ole fyysisesti kevyt, mutta ottaessani sen uskoin sen kohottavaan mielialaani ja luovan uskoa ihmiseen ja tulevaan. Parhaimmillaan voisin unohtaa itseni ja elämäni lukiessani riipaisevaa rakkaustarinaa Istanbulista.

Viattomuuden museo on jykevä, sivuja teoksessa on 700. Tarinan minäkertoja on hyväosainen poikamies, joka on kovaa vauhtia menossa naimisiin. Kemal on vahvasti osa perhettään ja yhteisöään, joten tuleva naimakauppa on koko suvun asia. Pamuk vie lukijan heti tärkeään hetkeen Kemalin elämässä. Kemal kertoo kokeneensa elämänsä onnellisimman hetken eräänä toukokuisena päivänä 1975. Hänen onnen hetkensä on fyysistä läheisyyttä ja rakkauden tunteen hulvahdus, salassa toisten katseilta. Onnellisen hetken jälkeen hän kokee onnettomia hetkiä, tuskaa ja kaipausta, mutta myös siedettäviä ja lohdullisia hetkiä, tunteja ja päiviä.

Kemalin keskeisimpiä tunteita ovat, ainakin teoksen alkupuolella, halu ja rakastuminen. Kemal kihlaa perheen hyväksymän nuoren naisen, josta Kemal on pitänyt paljonkin aiemmin. Nyt eräs toinen ihminen vie Kemalin huomion ja mielenrauhan. Tämä uusi tilanne ja kuohuva ihmismieli sotkee Kemalin elämän ja tulevaisuuden.

Kemal kerää itselleen elämänsä tärkeitä muistoja kootessaan esineitä talteen. Hän kokoaa museota rakkauksistaan, tunteistaan ja elämänsä tapahtumista. Kemalin esineet eivät ole kunniakirjoja, todistuksia tai mitaleja. Ne ovat muille arvottomia esineitä, ehkäpä häivähdyksiä koetuista hetkistä. Teos koostuu yli kahdeksastakymmenestä luvusta, jotka nekin ovat pieniä esineitä, jotka kertoja haluaa minulle lukijana esitellä. Ote teoksesta:

Huoneistossa viettämieni kaksituntisten aikana minä useimmiten makasin sängyllä haaveilemassa, pitelin kädessäni jotakin onnenhetkiemme sädehtivää aavemaista esinettä, esimerkiksi tätä pähkinänsärkijää tai Füsunin kädeltä tuoksuvaa vanhaa ballerinakelloa, jota hän yritti monet kerrat saada käymään, hivelin niillä kasvojani, otsaani ja kaulaani yrittäen siten lievittää tuskaani - -

Olen nyt puolessa välissä Viattomuuden museota. Lukemiseni on ihmeen hidasta. Väsymys ja ajatusten sekasorto ovat vaimentuneet jo aika lailla. Näen auringon paistavan ja kevään ensimmäiset joutsenet ovat lentäneet pääni yli. Päivät ovat keskenään erilaisia, eilinen suru-uutinen bloggarikaverin äkillisestä poismenosta pyöräytti taas mielessä kaikenlaista liikkeelle. Elämä on arvaamatonta.

Koen palaavani lukevien joukkoon vähän kerrassaan. Lukeminen on niin tärkeä osa elämääni, että hetkittäinenkin lukematta oleminen tuntuu surkealta. Blogissani palaan Viattomuuden museoon tunnelmiin teoksen luettuani. Jatkan museokierrostani Pamukin seurassa, esine esineeltä, hetki hetkeltä.

Teos: Viattomuuden museo (alkuteos: Masumiyet müzesi)
Tekijä: Orhan Pamuk
Suomentaja: Tuula Kojo
Julkaisuvuosi: 2010 (2008)
Kustantaja: Tammi

Aris Fioretos: Mary

Kaikki kunnia poikabändille mutta minä pidän enemmän farkkutakkisista naisista. Bassokomppi jylisee suonissa, terva kärventää mustana ja karkeana keuhkoja. Savuke väpättää suupielessä kun laulan Suzy Quatron mukana. Ensimmäistä kertaa minä olen maailmassa joka on minun sisässäni, joka on rakentunut ryynin kokoisen auringon ympärille.
Että elämä voi olla näin keveää.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Aris Fioretos on Kreikasta kotoisin oleva ruotsalainen kirjailija, joka kirjanliepeen mukaan kuuluu Ruotsin nykykirjallisuuden kärkinimiin. Hänen romaaninsa Mary on ollut luettavanani nyt jo jonkin aikaa. Ensimmäinen tunteeni kirjasta liittyy sen kanteen. Elina Warstan kansi on huomiota herättävän kaunis, kunnes ymmärrän, että kaikki punainen on verta. Kansi on edelleen mielestäni upea, mutta lukemisen edetessä kannen kuva saa uusia merkityksiä. Maryn kansi on minulle yksi vuoden parhaimmista.

Päähenkilö Mary on nuori opiskelija, jonka poikaystävä Dimos on poliittisesti aktiivinen. Tarina sijoittuu 1970-luvun Kreikkaan. Heti kirjan alussa minäkertoja tekee tarinasta merkityksellisen kertomalla, että tämä tarina kertoo hänen lakkaamisestaan. Jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen ymmärrän, että luen kirjaa, joka tekee minut pohjattoman surulliseksi ja ahdistuneeksi. Nyt surua on jo kaksi kerrosta.

Mary on kieleltään ja kerronnaltaan kaunis ja hallittu teos. Mutta se, että kirja kertoo ihmisen vangitsemisesta, hänen kiduttamisestaan ja eristämisestään, tekee kirjasta sietämättömän tuskallisen lukea. Kirjassa on sivuja 337. Luin kirjaa noin kuukauden. Päätin monta kertaa lopettaa kirjan lukemisen, mutta sitten päätin jatkaa. Jotenkin ajattelin, että jos Mary jaksaa, niin minunkin pitää jaksaa.

Dimos raapi partaansa ja otti sitten yhden granaattiomenan. Minun puhuessani hän leikitteli rosoisella hedelmällä, paineli ja puristeli sitä jänteikkäillä sormillaan. "Miksi on niin tärkeää että asiat sinänsä ovat kylliksi?" Kuulin että hän oli vakavissaan. "Kyllähän jotkin asiat merkitsevät enemmän kuin toiset." - -
"Voi olla." En tiennyt osaisinko vastata, mutta halusin että hän ymmärtäisi. "Jos sinä halkaiset tuon omenan, et löydä yhtäkään siementä joka on tärkeämpi kuin toinen. Kaikessa on selvä järjestys, mutta keskipiste on kaikkialla."

Suora väkivalta, sen uhka, pelko ja epävarmuus tekevät Maryn ja muiden vankeudessa olevien elämästä hyvin vaikeaa. Välillä kipu tuntuu vahvana, kun taas välillä Mary onnistuu etäännyttämään ajatuksensa kehostaan, mutta palaaminen itseen ja omiin tunteisiin on silloin vielä tuskallisempi. Maryn raskaus tekee tästä kaikesta vielä pahempaa, vaikka raskaus tuo mukanaan myös toivoa ja häivähdyksen mahdollisesta tulevaisuudesta.

Fioretos katsoo vallasta kamppailevien voimien taistelun aikana yksittäistä ihmistä ja hänen kohtaloaan. Kirjailija kertoo tarkasti Maryn rakennusaineet, hänen hajoamisensa ja hajoittamisensa. Minulle Mary on teos inhimillisyydestä ja sen puutteesta. Teos näyttää ihmisen sitkeyden ja haurauden. Suru kerrostuu lukemisen aikana niin, että kirjan lopettaessani olen jo mennyt laskuissa sekaisin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Mary
Tekijä: Aris Fioretos
Suomentaja: Liisa Ryömä
Kansi: Elina Warsta
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Teos