Anne Muhonen: Greipinkeltainen tulevaisus

Sain taannoin käsiini Anne Muhosen nuorille suunnatun uutuusteoksen. Greipinkeltainen tulevaisuus on houkutteleva kirja nimeään myöten. 

Muhosen aiempi tuotanto on minulle tuttua. Blogistani löytyy tekstit teoksista Kesä, jona opin soittamaan ukulelea, Universumin avain ja Älä unohda minua. Nyt käsillä oleva teos on itse asiassa itsenäinen jatko-osa sarjakuvateokselle Älä unohda minua.

 

 

Salmiakkia ja hyvää luettavaa.

Pidän paljon säeromaaneista. Niiden muoto on kutsuva. Arvostan lajin monikäyttöisyyttä ja helppoutta. Greipinkeltainen tulevaisuus -teoksessa on 60 sivua ja kahdeksan lukua. Kaikki säeromaanit eivät ole automaattisesti helppolukuisia, mutta Muhosen uutuus on sekä selkeää ja yksinkertaista kieltä että säeromaani. Lukeminen on vaivatonta ja teos etenee nopeasti.

 

Teos alkaa päähenkilön kotoa. Eero Männistö saa kirjeen ja salaa sen saapumisen isältään. Eeron ystävä, Piku, kaipaa apua, kannustusta ja ihan ruokaakin ystävältään. Älä unohda minua -teoksesta tuttu kukkakauppa ja kukkakauppias Hilla syventävät tarinaa hienosti. 

Pikun tapaan myös Eero kaipaa tsemppausta. Hän saakin sitä muutamastakin suunnasta. Eerolla on unelma, johon saapuva kirje liittyy. Kukkakaupassa auttelu ja kesätyö kaupungin julkisivuosastolla ovat hienoja juttuja, mutta unelma opiskelusta on jotain suurempaa. Kaiken keskelle ilmestyy myös Airi, joka tuo Eerosta esiin uuden puolen. Eeron läheiset ihmiset elävät muutoksen aikaa, aivan kuten Eero itsekin.

Muhosen teos valittiin mukaan Lastenkirjainstituutin ja Suomen kulttuurirahaston Selkopolku-hankkeeseen, jossa kaikille yläkouluille lahjoitetaan helppolukuinen kirjapaketti. Tiedän työni perusteella, että kouluille lahjoitettavilla kirjapaketeilla on iso merkitys lukutaidon kartuttamistyössä. Olen todella onnellinen, että peruskoulut ympäri Suomen saavat näitä tuoreita ja kiinnostavia luettavia luokkiin käyttöön.

 

Muhosen Greipinkeltainen tulevaisuus on mielenkiintoinen säeromaani, joka sopii hyvin monelle yläkouluikäiselle lukijalle. Eeron elämä ei ole pelkkää auringonpaistetta, mutta tulevaisuus näyttää yllättävän iloiselta. Tästä säeromaanista on helppo jatkaa Muhosen sarjakuvateokseen Älä unohda minua.

 

Kiitos kirjoittajalle arvostelukappaleesta! 

Säeromaani etenee nopeasti.

Teos: Greipinkeltainen tulevaisuus
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2024
Kustantaja: omakustanne

Hanna Gustavsson: Yölapsi

 

Hanna Gustavssonin Yölapsi on suora ja vilpitön tarina nuoresta Ingridistä. Sarjakuvateoksen on suomentanut Elias Lahtinen. Ostin teoksen itselleni kuun alussa Turun reissulta.

Gustavssonin piirrokset ovat yksinkertaisia ja kaunistelemattomia. Minulla meni aikaa totutella piirrosten realismin - jopa inhorealismin - ja tarinan koskettavuuden yhdistelmään. Itse asiassa teoksen muutama kuva on vieläkin silmissäni, vaikka sain kirjan luettua eilen. 

Gustavssonin Yölapsi kertoo 14-vuotiaasta Iggystä, jonka elämä on tavallisen kamalaa teini-ikäisen elämää. Suhteet toisiin ovat usein vaivaannuttavia ja särmikkäitä. Toiveet ja pelot vilahtelevat Iggyn katseessa ja ryhdissä. 

Luin teoksen ainakin tyttönä, äitinä ja opettajana. Yölapsi on kaikista näistä positioista käsin tuskallista luettavaa. Miten tuosta myllerryksestä voi selvitä? Tämän ajan ahdistusta tuo omalta osaltaan netti ja sen anti. Ahdistuksen rinnalle tulee ymmärrys. Teos on myös vapauttava. Haluan kannustaa Iggyä jaksamaan ja jatkamaan. 

Gustavssonin esikoisteoksesta tulee mieleen ainakin Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö. Moranin teoksen päähenkilö on 14-vuotias Johanna. Yölapsi saa minut myös muistamaan, että etsin elokuvan Tytöt tytöt tytöt katsottavakseni.

Vien Yölapsen lukiolaisille luettavaksi.

Teos: Yölapsi
Tekijä: Hanna Gustavsson
Suomentaja: Elias Lahtinen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Sammakko

J.S.Meresmaa: Kenties tapa(a)n sinut vielä

Mulle tuli kiire. Ei sen takia, että mä olisin ihastunut tai mitään, mutta koko tilanne oli niin odottamaton. Se oli melkein kuin joku refleksi, tiedostamaton lihasten liike, ja kun kroppa meni, pää seurasi perässä. Vähän niinku pelatessa, kun sormet liikkuu komennoilla ennen ajatusta.

J.S.Meresmaan Kenties tapa(a)n sinut vielä on ihana ja vaivaton lukukokemus. Tuoreessa vampyyriromaanissa ammattikoulussa opiskeleva Aleksi haaveilee urasta e-urheilijana ja kaikesta tavallisesta. Hän kohtaa erikoisen Noran jäätelöbaarissa ja tuo kohtaaminen myllertää Aleksin elämän ihan uusiksi.

Olen kaivannut nuortenromaaneja, joissa on ammattikoulua käyvä päähenkilö. Aleksi on sympaattinen tyyppi, jolle toivoo hyvää. Kiinnostukseni herää entisestään e-urheilun myötä, joten lähtökohdat uutuusromaanille ovat kohdillaan. Aleksin pelinikki on Lexicon, koska mummun ääneenlukemisten Aleksin sanavarasto on yllättävän laaja. Silti, tai ehkä juuri siksi, Aleksi ihmettelee Noran outoja sanavalintoja. Parahultainen, joutomaa ja telefooni eivät oikein istu tämän ajan nuoren suuhun. Arvostan Aleksin havaintokykyä.

Fantasiajännäri etenee hyvää vauhtia, hiljaisia kohtia ei juuri ole. Meresmaan romaanin juonenkäänteet koukuttavat minut ja en oikein haluaisi tässä paljastaa mitään tapahtumista. Lienee genren kautta selvää, että Aleksi ja Nora joutuvat monella tapaa tekemisiin toistensa kanssa. Lukekaa kirja itse!

Suosittelen vetävää YA-romaania ysiluokkalaisille ja sitä vanhemmille. Romaanissa on sivuja 135 ja kirja loppuu kyllä aivan turhan nopeasti. Viihdyin todella kirjan parissa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Kenties tapa(a)n sinut vielä
Tekijä: J.S.Meresmaa
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Karisto

Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu

– Miks mun elämä on aina tällasta vitun vinksin vonksin -sekoilua? ulvon ja lysähdän rappukäytävän seinää vasten.
– Toi on vahinko, voi käydä kenelle tahansa, Sanni lohduttaa, mutta tiedän, että hänkin on sisäisesti aivan kypsä ja samaa mieltä siitä, että sählään aina ja kaikkialla.
Käsilaukku unohtuu sovituskoppiin, lähetän törkyviestin mummille (koska ennakoiva tekstinsyöttö), kassalla lompakon väliin eksynyt tamponi vierii liukuhihnaa pitkin kassatyöntekijän syliin, kuljen ympäri kaupunkia farkkujen vetoketju levällään ja ihmettelen, miksi kaikki hymyilevät jotenkin jännästi. Lista on loputon.

Pääsin lukemaan aivan tuoreeltaan uuden nuortenkirjan ja innostuin kovasti! Laura Suomelan Minä vastaan marraskuu kertoo 17-vuotiaasta Emmistä, joka muuttaa Tampereelle opiskelemaan ollakseen lähellä poikakaveriaan. Emmi opiskelee lähihoitajaksi ja on tällä hetkellä harjoittelemassa päiväkodissa. Marraskuu on alkamassa, mikä jännittää Emmiä, koska yleensä pimeä aika on hänelle hankalaa aikaa. Erityisen vaikeaksi tilanteen tekee yllättävä ero poikaystävästä. Emmi päättää kuitenkin kampittaa marraskuun.

En ole pitkään aikaan lukenut realistista nuortenromaania. Suomelan romaanissa on 31 lukua ja 184 sivua. Mielestäni kirja sopii vähän lukevalle nuorelle, joka opiskelee toisella asteella. Emmi ei ole virheetön, alun ote kirjasta todistaa sen. Hänellä on lämmin sydän, mikä näkyy yksityiselämässä ja opiskelussa. Nautin päiväkotikuvauksesta ja Emmin heittäytymisestä opiskeluissaan.

Eräs teema Suomelan teoksessa on yksinäisyyden kokemus. Muutto uudelle paikkakunnalle ja yksin asuminen voi olla vaikeaa, vaikka se onkin ihanaa ja unelmien täyttymys. Emmin vanhemmat miettivät omilla tahoillaan myös uuden alun mahdollisuutta, mikä vaikuttaa Emmiin ja hänen sisareensa Sanniin.

Tutustuin kirjailija Laura Suomelan tuotantoon. WSOY on julkaissut hänen lastenkirjojaan, mutta Karistolta löytyy nyt ilmestyneen teoksen lisäksi muitakin hänen kirjoittamiaan nuortenkirjoja. Ainakin esittelytekstin perusteella Ilmatilaloukkaus on kirjoitettu hyvin samankaltaiselle lukijakunnalle kuin nyt ilmestynyt Minä vastaan marraskuu. Toivottavasti ammattikouluilla on rahaa kirjahankintoihin ja mahdollisuuksia tarjota lukumahdollisuuksia opiskeluun liittyen.

Minä vastaan marraskuu on lempeä, hauska ja viihdyttävä. Toivon, että lukijat löytävät teoksen nuoresta lähihoitajaopiskelijasta. Teos sopii loistavasti peruskoulun päättäneelle nuorelle vaikka joululahjaksi. Kirjan voi toki antaa lahjaksi vanhempi, sukulainen tai kummi ilman jouluakin. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Minä vastaan marraskuu
Tekijä: Laura Suomela
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Karisto

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 5

 

Kun sain käsiini Riad Sattoufin sarjakuvateoksen Tulevaisuuden arabi 5, olin välittömästi kiinni tarinassa. Minäkertoja Riadin perhe ja suku on tullut aikaisemmissa teoksissa hyvin tutuksi. Olemme jo osassa viisi. Monet itkut on itketty. Huokaan, haluaisin halata Riadin äitiä, joka on selvinnyt järkyttävistä vaiheista avioliitossaan Riadin isän kanssa. Murtuminen on kuitenkin käsillä. 

Viime osassa mielenkiintoni ja myötätuntoni oli erityisesti Riadin äidissä. Nyt teen lukijana käännöksen joko ohjattuna tai muista syistä ja kiinnostun Riadista. Riad on teoksen tarinan alussa 14-vuotias koululainen läntisessä Ranskassa. Hän asuu äitinsä ja veljensä kanssa. Riadin isä on siepannut perheen nuorimman pojan Fadin ja lähtenyt hänen kanssaan Syyriaan. Koko pieni perhe ja Riadin ranskalaiset isovanhemmat ovat aivan järkyttyneitä isän ratkaisusta.

Riadin koulunkäynti ei ole enää pelkkää kamaluutta. Kaveripiirissä syyrialaisuus tuo Riadiin tiettyä mystisyyttä. Lisäksi koulussa on tyttö, joka arvostaa Riadia piirtäjänä. Anaïck on pitkä, isojalkainen ja tuoksuu hielle ja laventelipyykkipulverilta. Riad on kaiken ihanuuden äärellä aivan pyörällä päästään. 

Perhe toivoo saavansa Fadin pian kotiin. Kaikenlaisia keinoja tilanteen selvittämiseen kokeillaan. Samalla Riadin elämä avautuu aivan uudella lailla. Riad on joskus lukenut Tintti-sarjakuvia, mutta nyt hän saa käsiinsä sarjakuvia, jotka innostavat häntä taiteellisiin kokeiluihin.

Tulevaisuuden arabi 5 on silkkaa nuoruutta. Riad ahdistuu erilaisuudestaan ja kaikki ympärillä ärsyttää. Äiti on outo, ja Riad päätyy väistelemään veljeään koulunpihalla. Olen lukijana onnellinen Riadin puolesta, vaikka ymmärrän samalla, että moni asia on ihan pielessä. 

Teoksen Tulevaisuuden arabi 5 näyte löytyy WSOY:n sivuilta.

Linkit aiempiin teksteihini:

Tulevaisuuden arabi 1

Tulevaisuuden arabi 2

Tulevaisuuden arabi 3 ja 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Tulevaisuuden arabi 5
Tekijä: Riad Sattouf
Suomentaja: Saara Pääkkönen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Anne Muhonen: Älä unohda minua

 

Olen lukenut Anne Muhosen sarjakuvaromaanin Älä unohda minua nyt todella monta kertaa. Tarina on koruton ja vailla ylisanoja. Muhonen on teoksellaan ihmiselämän ytimessä. Kenelle minä olen tärkeä? Älä unohda minua!

Tarinan päähenkilö Hilla on yksinasuva nainen, joka on töissä kukkakaupassa. Hän pelastaa pinteestä tarinan alussa kauan etäisyyttä pitäneen ystävänsä, jonka pitää etsiä oppilaalle harjoittelupaikka. Nuori mies nimeltä Eero tulee seuraavana aamuna Selman kukkaan.

Tarinassa on nykyisten tapahtumien taso, jossa nuori on kukkakaupassa ja häntä ohjaava aikuinen opastaa ja neuvoo nuorelle kaikenlaista tärkeää. Menneisyyden tapahtumat kuultavat kuitenkin henkilöiden reaktioissa ja tunteissa tuoden tarinaan paljon merkityksiä.

Muhosen kynänjälki on pelkistettu ja selkeä. Erityisesti kansi on kaunis ja avautuu uudella lailla tarinan lukemisen jälkeen. Teos palkitsee lukijan viittauksillaan ja tarinan syvyydellä. Suunnitelmat muuttuvat, ja kaikki unelmat eivät toteudu.

Älä unohda minua sopii mainiosti nuorelle ja sitä vanhemmalle lukijalle.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Älä unohda minua
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Avain

Nadja Sumanen: Sade on kaikille sama

Kissasta vielä: kutsun sitä välillä Kaihoksi, välillä Toivoksi, välillä Murheeksi. Se on kummallinen olento, jotenkin yliluonnollinen, ihan kuin se ymmärtäisi puhetta ja osaisi lukea ajatuksai. Kun se on sängyn jalkopäässä, olen saanut paremmin nukahdeltua.

Kirkkaan ja kauniin kannen on suunnitellut Emmi Kyytsönen.

Nadja Sumasen novellikokoelmassa Sade on kaikille sama on liikkeellä hyvin monenlaista nuorta ja vähän vanhempaa ihmistä. Hupsahdin lukiessani teosta keskelle Sumasen fiktiivisten henkilöiden ja tapahtumien kirjoa ja yllätyin kokemastani ilosta vähän outojen tarinoiden äärellä. Sinänsä novellien maailma on mielestäni realistinen ja muistuttaa nyky-Suomea. 

Nuorille tarkoitetut novellit ovat pääosin lyhyitä ja siinä mielessä helppolukuisia. Kaikkea ei kirjoiteta auki, joten pohdittavaa ja tulkittavaa riittää. Muutama novelli on henkilöiltään yhteydessä toisiinsa. Välillä häkellyin, välillä yllätyin iloisesti ja aika usein sain uutta ajateltavaa.

Niminovellissa Sade on kaikille sama Aysha nauttii sateesta ja valitsemastaan soittolistasta. Hän tapaa sateen keskellä vieraan ihmisen, jonka seurauksena syntyy jotain yhteistä. Novellissa Pyörätuolipaikka nuori päähenkilö on hankkinut lipun konserttiin, mutta huomaakin ostaneensa pyörätuolipaikan tilaisuuteen, vaikka ei liikukaan pyörätuolilla. Voiko sinne mennä laisinkaan? Itse pidin erityisesti lyhyestä ja tehokkaasta Huomioo-novellista. Avioliitto-novellin käännekohdassa kiljaisin ääneen yllätettynä!

Sumasen novellit eivät ole turhan sovinnaisia tai siloiteltuja. Rakastan Sumasen novellien rosoja ja hämäriä kohtia. Valitsen jonkun novellin kokoelmasta ja luemme sen lukion ykkösten kanssa äikässä heti elokuussa.

Sumasen aiemmista teoksista kirjoitin niiden ilmestyttyä. Rambosta olen kirjoittanut usemmankin kerran, mutta tässä kaksi tärkeintä marraskuulta 2015: ensimmäinen ja toinen. Terveisin Seepra -teoksen luin myös tuoreeltaan, lokakuussa 2017.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Sade on kaikille sama
Tekijä: Nadja Sumanen

Kansi: Emmi Kyytsönen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Otava

Veera Salmi: Olin niinku aurinko paistais

Meitsin perhe taisi olla rotkon pohjalla,
mutta asiantuntija vakuutti
että muu Suomi ja talous eivät olleet siellä. 

Eli me oltiin siellä yksin.

Kansi: Perttu Lämsä

Käsissäni on minulle asti ennättänyt ensimmäinen nuortenkirja, jossa käsitellään koronaa. Veera Salmen säeromaani Olin niinku aurinko paistais ei pyytele anteeksi ja hyvä niin. Päähenkilö Gabriel on ensimmäiseen koronakevääseen törmännyt nuori mies, jonka perhe tarvitsee enemmän kuin antaa. Äiti Sanni (Sunny) pelautuu teoksen alussa kokonaan vaihtopenkille. Gabriel jää selviämään yhdessä pikkusisarensa Meeriken kanssa. 

Gabrielin elämä täyttyy puhtaan sinnittelyn lisäksi rakkaudesta. Ihastus tuntuu kaikkialla, ihan lukijan iholla asti. Säeromaanissa Salmi hyödyntää hienosti typografian keinoja; fontteja ja sivujen tilaa käytetään rohkeasti. Gabrielin vaihtuvat ja vahvat tunteet välittyvät lukijalle. Teoksen kieli on elävää ja muuttuvaa puhekieltä. 

Gabriel on kiinnostava päähenkilö. Hänessä on jotain samaa elämänvoimaa kuin Nadja Sumasen Rambossa. Kiintymys ei riipu rahasta, ja elämän hankaluuksista voi selvitä tosi monella lailla. Kirja sopii hienosti yläkoulaiselle ja sitä vanhemmalle lukijalle ja lukijaksi pyrkivälle. Jos ostat kirjan lahjaksi nuorelle, lue se itse ensin. Tai osta kaksi ja jätä toinen itsellesi luettavaksi. Säeromaani on ihana tekstilaji, ja Veera Salmi kruisailee lajissa taiturimaisesti.

Innostuin loppukeväästä lukudraamasta ja ajattelin kokeilla sitä syksyllä lukiossa jonkun ryhmän kanssa. Lukudraamassa ryhmä lukijoita lukee tekstin tai katkelman siitä vuorotellen ja/tai yhteen ääneen. Mitään ei tarvitse opetella ulkoa, koska tekstit ovat lukijoiden ja esittäjien käytössä esityksen aikana. Salmen teoksen luettuani tiesin löytäneeni sopivan tekstin. Kiitos, Veera Salmi!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Olin niinku aurinko paistais
Tekijä: Veera Salmi
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Otava

Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 3 ja Tulevaisuuden arabi 4

Koronakevään hellitettyä ensimmäisellä kirjastokäynnillä hain kasan sarjakuvia. Runoudella ja sarjakuvalla saan nopeimman lukuilon ja nyt kaipasin suoraa tietä perille. Tunsin itseni kirjaklonkuksi, kun kotona sivelin valitsemieni teosten kansia hymyillen.

Olen jo aiemmin kirjoittanut lukemistani Riad Sattoufin teoksista Tulevaisuuden arabi 1 ja Tulevaisuuden arabi 2. Riadilla on syyrialainen isä ja ranskalainen äiti. Hän on vanhempiensa esikoispoika. Olin jo ensimmäisen osan kohdalla ahdistunut perheen ahdingosta ja ristiriidoista. Riadilla ei ole vaihtoehtoja, hän joutuu elämään isänsä mielihalujen mukaan. Koko perhe siirtyy maasta toiseen isän päätösten mukaan.

Tulevaisuuden arabi 3 kertoo Riadin ja hänen perheensä elämästä vuosina 1985-1987. Teoksen tarina, piirrokset ja värit ovat kaikki Riad Sattoufin. Jo kolmannessa teoksessa tunnun asettuvan lukijana perheen yhdeksi jäseneksi. Sarjan teokset muodostavat jatkumon. 

Omapäinen ja ailahtelevainen isä, joka toimii yliopistolla arvostettuna professorina, elää omaa elämäänsä. Kaikki isän päässään velloma ikävä ja epävarmuus valuu alas perheeseen epäsopuna ja suurina odotuksina. Suuren osan siitä saa Riadin äiti, joka on masentuneena kotona. Kuonaa riittää lapsillekin, teoksen alussa 7-vuotiaalle minäkertojalle ja hänen pikkuveljelleen Yahyalle. 

Syyrian maaseutu on Riadille tyly asuinpaikka, koska hän muistaa Ranskan, jossa perhe aiemmin asui. Ranskassa äidillä on tukea ja mahdollisuuksia kodin ulkopuoliseen toimintaan. Teoksessa Syyrian ajassa äiti on hyvin yksinäinen ja hyljeksitty. Pienen tauon ja lepohetken äidille tuo perheen uusi tulokas ja hänen tuloonsa liittyvä matka Ranskaan.

Riadin elämä on kodin lisäksi myös koulussa, joka onkin hurja paikka herkälle lapselle. Riadille sattuu sosiaalisia huteja, joista hän saa maksaa poikakoulun armottomassa yhteisössä. Hetkellisen onnen tarjoaa elokuva Conan - barbaari ja siihen liittyneet leikit.

Jatkan suoraan itkua nieleskellen osaan 4. Voi Riadia, hänen veljiään ja äitiään.

Tulevaisuuden arabi 4 jatkaa Riadin ja hänen perheensä tarinaa. Nyt vuorossa ovat vuodet 1987-1992. Riad on kymmenen, ja isä on saanut lehtoraatin yliopistoon Saudi-Arabiassa. Äiti päätyy asumaan kolmen lapsen kanssa Bretagnen maaseudulle Ranskaan. 

Olen pitkin sarjan lukemista seurannut erityisellä mielenkiinnolla Riadin äitiä. Hänen tilanteensa on epämukava ja hän tuntuu kärsivän masennuksesta. Siksi hellyys valtaa mieleni, kun Sattouf kertoo äitinsä ja isoäitinsä keskinäisestä kiintymyksestä.

Se tuntuu tutulta.

Teoksesta Tulevaisuuden arabi 4

Nautin Sattoufin selkeästä kynänjäljestä. Teoksien tapahtumat ovat hyvin raskaita. Tuntuu pahalta seurata etenevää katastrofia, jossa keskeiset teoksen henkilöt ovat osallisina. Koska tarina on niin vahvasti latautunut, kuvien selkeys miltei lohduttaa. Riadin kampaushuolien kohdalla hymyilenkin hetkellisesti. Perheen elämä synkistyy entisestään, äidin asiat eivät ole hyvin ja isä kaivautuu tuttuun uskonnolliseen poteroonsa.

Tulevaisuuden arabi 4 -teoksella on mittaa melkein 300 sivua. Sarjakuva on kuitenkin nopeaa luettavaa, joten pian teoksen aloitettuni olen viimeisellä sivulla jännittäen ja miltei hengitystä pidättäen. Kuinka tässä käy? 

Teos: Tulevaisuuden arabi 3

Tekijä: Riad Sattouf

Suomentaja: Saara Pääkkönen

Julkaisuvuosi: 2017

Kustantaja: WSOY

Teos: Tulevaisuuden arabi 4

Tekijä: Riad Sattouf

Suomentaja: Saara Pääkkönen

Julkaisuvuosi: 2019

Kustantaja: WSOY

Jenni Hendriks ja Ted Caplan: Tosi raskas reissu

Jenni Hendriksin ja Ted Caplanin nuortenromaanin Tosi raskas reissu kansi vaikuttaa minuun piristävästi ja innostavasti. Kansi on vahvan pinkki, kannen kuva on viehättävän selkeä ja vihjailematon. Romaanikin on kannen mukaisesti reipas, selkeä ja suora.

Tarinan päähenkilö on koulussa menestyvä Veronica Clarke. Hän seurustelee komean ja suositun Kevin Decuziacin kanssa. Veronicalla on ystäviä ja rakastava perhe, mutta yhtäkkiä hän on älyttömässä pakkoraossa, josta on vain yksi keino pois. Hän on raskaana ja ei halua pitää lasta. Hänen on matkustettava salaa kauas aborttiklinikalle.

Tosi raskas reissu ei saarnaa. Se on sekä viisas tarina ystävyydestä ja oman äänen löytymisestä että hauska seikkailutarina. Veronicalla on sydän paikallaan.

Tosi raskas reissu on hyvin elokuvallinen. Uskon romaanin kääntyvän elokuvaksi piakkoin. Romaanissa tapahtuu miltei koko ajan, osa tapahtumista on uskottavia ja osa hurjuudessaan ainakin minulle ennalta-arvaamattomia. Nopeat käänteet tuovat tarinaan viihdyttävyyttä. Romaani on nopealukuinen.

Antaisin Hendriksin ja Caplanin nuortenromaanin yläkoululaiselle, jota aihe kiinnostaa. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Tosi raskas reissu
Tekijät: Jenni Hendriks ja Ted Caplan
Suomentaja: Inka Parpola
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: WSOY

Siiri Enoranta: Kesämyrsky

Sydneyn tummanruskea tukka oli suittu taakse, kauluspaita oli kalleinta merkkiä, kuonan sähköisen hajun ja kuivan katupölyn seassa oli aavistus partaveden tuoksua. Sydney hymyili."Mä tiesin, ettet sä ole mikään helppo pala pureskeltavaksi", hän sanoi, ja Penelope ajatteli pureskele mut, ja pakotti itsensä sanomaan:"Sulla ei ole mitään mahdollisuuksia." Sydney nauroi.

Siiri Enorannan Kesämyrsky on minulle häkellyttävä lukukokemus. Teoksen kansikuva ja koko kansi on järisyttävän upea. Sisältökin on kaunista, mutta samalla erikoista ja vaikeasti määriteltävää.

Kesämyrsky kertoo nuorista ja heidän kesästään. Teoksen päähenkilö on 13-vuotias Andrew. Hän ihailee Josephia, joka on Nokisiipien johtaja. Josephin sisar Penelope elää kriisin keskellä ja tarvitsee apua. Josephin ja Penelopen vanhemmat hakevat avuksi Andrew'n isän, joka on arvostettu psykiatri. Isä muuttaa Royn perheeseen auttamaan perheen tytärtä ja Andrew muuttaa mukana.

Andrew ei ymmärtänyt, miten kenelläkään saattoi koskaan olla tylsää tässä maailmassa, missä kaikki oli yllätystä - kaikki! Hän katsoi ylöspäin, aurinko tuikki sokaisevina kultakimppuina vaahteranlehtien välistä, ja rastaat sirpittivät toisilleen salakielellään puun oksilla.

Kesämyrsky on fantasiakirja. Teoksen maailma on teknisesti edistynyt kaupunkiympäristö. Taivaalla lentää liitokoneita, ilmalaivoja, riksalennokkeja ja lentureita. Lentämiseen tarvitaan ihmeellistä indigoa, josta valmistetaan polttoainekapseleita. Lentämisestä syntyy kuonaa, joka on käytettyä indigoa. Siniharmaa kuona kuorruttaa kaupungin pinnat.

Kesämyrskyn kieli pakahduttaa minut onnesta. Kirjoitan muistiin lukemiseni aluksi, että Enorannan sanat ovat värjättyä tomusokeria. Kaksi otetta kirjasta:

Kaikille tuli lahjoittaa Joseph Rayn näkemisen ilo. - - , mutta Andrew'sta tuntui ettei hän niinkään kuullut musiikkia, jota Josh soitti, vaan musiikin joka Josh oli. Pyökissä Josh oli koskettanut häntä pasuunoilla ja rummuilla, mutta Joshissa asui myös metsänkeijujen triangeli. Andrew tunsi sen alhaalla vatsanpohjassaan, silmäluomiensa takana.

💚

Penelope nyökkäsi taas, ja oli kuin Sydney olisi kytkenyt silmiensä yövalot päälle, päästänyt itsensä vapaaksi, jotakin - hänen katseensa lävisti - - 

Lumoudun teoksen tunnelmasta ja siinä käytetyistä sanoista ja ilmauksista, mutta samalla mietin teoksen henkilöitä, heidän ikäänsä, tapahtumia, syitä ja seurauksia ja jään hämmennyksen tilaan. Teoksen maailma muistuttaa minua Jessica Schiefauerin romaanin Pojat maagisesta maailmasta. Toisaalta luen tekstissä myös Enorannan omaa tyyliä, johon sain perehtyä teoksessa Surunhauras, lasinterävä. Silti minun on vaikea lukijana ajatella teoksen henkilöitä kerrotun ikäisenä. Minulle he tekstissä näyttäytyvät huomattavasti vanhempina. Ehkä se on fantasiaa, en tiedä.

Värjätty tomusokeri alkaa tuntua aina vain paremmalta määrittelyltä. Kustantaja suosittelee teosta 15-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Teos ei todellakaan ole tuota nuoremmille. Minulle Kesämyrsky kertoo halun heräämisestä ja sisäisten yllykkeiden ohjaamisen vaikeudesta. Himo, kateus ja pelko huljuavat teoksen nuorten välillä. Joukkoon pääseminen on vaikeaa ja oma paikka ryhmässä lunastetaan jokaisessa tapaamisessa. Nuorten elämässä on paljon julmuutta. Takakannessa mainittu murha ei tuntunut erityisen merkittävältä, koska jäin seuraamaan täysin nuorten kuohuntaa ja kimallusta. En ole koskaan lukenut tällaista kirjaa!

Opeta mut painimaan, Andrew ajatteli, opeta mut lukemaan runoja.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kesämyrsky
Tekijä: Siiri Enoranta
Kansi: Riikka Turkulainen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: WSOY

Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot

Mies kertoi myös,
että norsu oli 34-vuotias.
Emma syötti banaanin elefantille
ja taputti sen kylkeä.
Hän sanoi hiljaa:
"Kultainen Lootus,
olet samanikäinen kuin minun isä oli,
kun se kuoli.

Marja-Leena Tiaisen Hiekalle jätetetyt muistot kertoo Emmasta, joka menetti perheensä lomamatkalla 2004 Thaimaassa. Tiaisen selkokirja kertoo 15-vuotiaan Emman uudesta matkasta, jonka aikana Emma yrittää yhdessä mummonsa kanssa löytää paikallisen miehen, joka pelasti hänet tsunamista.

Tiainen pelkistää taitavasti ja kertoo tärkeimmän. Hänen kirjoittamansa selkokirjat ovat helppolukuisia, mutta mielenkiintoisia. Emman tarinassa kerrotaan sekä järkyttävästä perheen menetyksestä että Emman ja isovanhempien surutyöstä tsunamia seuranneina vuosina. Emma tapaa matkallaan ikäisiään nuoria. Tiainen onnistuu kuvaamaan Emman monipuolisesti ikäisenään nuorena, hän ei supistu vain surevaksi ja paljon menettäneeksi ihmiseksi. Emman tarinassa on myös iloa ja mukavia yllätyksiä.

Hiekalle jätetyt muistot sopii hyvin yläkouluikäisen ensimmäiseksi itse luetuksi kirjaksi. Uskon kirjan aiheen kiinnostavan lukijoita. Hiekalle jätetyt muistot on muokattu kirjasta Khao Lakin sydämet, joka on julkaistu 2013. Kirja alkaa henkilöluettelolla. Lukuja kirjassa on 19 ja sivuja 120.

Sain kirjan arvostelukappaleena. Kiitos kustantajalle!

Teos: Hiekalle jätetyt muistot
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Kustantaja: Avain
Julkaisuvuosi: 2018

Sarah Crossan: Yksi

Keväällä luin Helsingin Sanomista jutun säeromaanista ja kiinnostuin välittömästi. Odottelin kohdalleni osuvaksi Crossanin romaania Yksi. Koska Siilinjärven kirjasto on helppo paikka kalastella uutuuksia, iskin kesän ensimmäisellä kirjastoreissulla yhden tavoittelemistani. On synkeän surullista, että elämässäni on niin paljon muuta pakollista tehtävää, että ennätän nykyään vain harvoin kirjastoon, vaikka se on lempipaikkani.

Yksi kellotteli kuumimmassa kirjapinossani, mutta huomasin vältteleväni sitä. Eräänä yönä päästyäni  töistäni vapaaksi otin Sarah Crossanin romaanin luettavaksi. Eihän siitä mitään tullut. Seuraavana aamuna päänsisäinen elämäni oli noin suunnilleen rauhoittunut ja lukeminen saattoi todenteolla alkaa. Huis vaan ja säeromaani Yksi oli luettu.

*syvä ihastuksen huokaus*

Yksi on tarina kahdesta yksilöstä, joiden elämä on yhdistetty jo ennen syntymää. Minäkertoja Grace ja hänen kaksoissisarensa Tippi ovat konkreettisesti kiinni toisissaan, he ovat siamilaisia kaksosia. Jos sikiövaiheessa identtisten kaksosten eriytyminen ei suju toivotulla tavalla, kaksoset syntyvät kiinni toisissaan. Tämä on vaarallista sekä syntyville lapsille että synnyttäjälle. Teoksen Yksi Grace ja Tippi ovat lantiosta alaspäin yhtä.

Yksi sijoittuu nykyaikaan ja Yhdysvaltoihin. Newyorkilaiset Grace ja Tippi ovat nuoruusiässä ja nyt, olosuhteiden pakosta, he joutuvat lähtemään kouluun. Hyväntekijöiden lahjoitukset ovat loppumassa, tyttöjen eläminen hoitoineen ja erikoisjärjestelyineen on kallista ja kotikoulua ei voida enää jatkaa. Kaupunki on päättänyt sijoittaa heidät yhden (!) oppilaan paikalle Hornbeaconin lukioon, joka on yksityiskoulu. Kouluun lähteminen altistaa heidät uudella lailla toisten ihmisten katseille ja puheille.

Nuoruuden ja suuren elämänmuutoksen lisäksi Crossanin kirjassa käsitellään muitakin aiheita. Perheen nuorin lapsi on balettia harrastava Nicola, jota Grace ja Tippi ainakin keskenään nimittävät Lohikäärmeeksi. Nicola käy julkista koulua. Perheen isä on ollut pitkään työttömänä ja äidinkin työtilanne on muuttumassa. Köyhyys, niukkuus ja häpeä ovat monella lailla osa Gracen ja hänen perheenjäsentensä elämää. Isän runsas juominen ei kevennä tilannetta.

Crossan onnistuu kuvaamaan pian seitsemäntoistavuotiaiden Gracen ja Tippin elämää uskottavasti. Itse asiassa proosarunoiksi kirjoitettu romaani on kaunis kuvaus nuoruuden tunteista ja kamppailusta näkyväksi tulemisesta. Grace ja Tippi ovat toisten silmissä usein mutantteja, kammotuksia tai jopa kaksipäinen piru. Heille esitetään tunkeilevia kysymyksiä ja heitä katsotaan tunkeilevat kysymykset mielessä. Tyttöjen elämä on monella lailla vaikeaa.

Suuri elämänmuutos on kuitenkin tapahtumassa ja se tuo mukanaan sekä hyvää että pahaa. En halua pilata toisten lukunautintoa paljastamalla asioita. Lukekaa itse, se kannattaa! Jotain kuitenkin haluan kertoa. Ystävyyden syntyminen ja ihastuminen on kuvattu teoksessa hienosti. Ote teoksesta:

Pääni on sumuinen sanoista joita haluan kuiskia
hänelle pimeässä.
Hänen kasvonsa ovat kauniimmat kuin koskaan
ja hänen naurunsa saa lihakseni kiristymään
kaipuusta.

Tässäkin teoksessa lukeminen nostetaan merkitykselliseksi, itseä rakentavaksi toiminnaksi. Lukeminen on niitä harvoja asioita, joiden avulla ihminen, joka on koko elämänsä toisen vieressä, pääsee irti itsestään ja pakollisesta yhteydestä toiseen edes ajatuksissaan. Ote teoksesta:

Mutta kun luen,
olen aivan yksin.
Olen eristyksissä hänestä
ja kaikista.
- -
Olen yksin Virginia Woolfin
Orlandossa,
Orlandon kammiossa
kun hän herää naisena
elettyään koko elämänsä kauniina miehenä.  

Mikä saa minut huokaamaan ihastuneena? Crossanin kirja käsittelee monia tärkeitä aiheita. Yksi kunnioittaa nuoruutta ja erityistä elämää, jossa on vain vähän mahdollisuuksia ja liikkumatilaa. Voisi olla vaikeaa nähdä aidosti sisartaan ujompaa Gracea, joka rakastaa lukemista ja haaveilee rakkaudesta, ellei Crossan olisi kirjoittaneet tätä hienoa tekstiä ja Kattelus kääntänyt sen suomeksi taidokkaasti. (Fiktiivistä henkilöä ei olisi lainkaan ilman kirjailijaa. Ymmärrän sen.) Minulla meni hetki eli kaksikymmentä sivua, että pääsin kiinni tekstin rytmiin, mutta se oli mitätön este.

Yksi tarjoaa mahdollisuuden tutustua toisen ihmisen elämään. Heille, joille teoksessa on jotain omakohtaista, Yksi on vielä arvokkaampi. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos tämäkin.

Teos: Yksi (alkuperäinen One)
Tekijä: Sarah Crossan
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Kansi: Aino Ahtiainen
Julkaisuvuosi: 2018 (2015)
Kustantaja: S&S

Muistin vaihteeksi kirjankansibingonkin! Ei turhia paineita... Kannesta löytyvät keltainen ja oranssi.

Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin

Tunnenko Carlin pienet käsivarret, muistanko miltä hän tuntui kun imetin häntä, nukuin hänen kanssaan, pidin häntä kädestä? En. Tunnenpas. Ja miltä tuntui pitää häntä kädestä aikuisena.

Kun kuulin Aidtin kirjasta, tiesin haluavani lukea sen. Ensimmäiset sivut luin teoksesta kustantajan sivulta löytyvästä lukunäytteestä. Kirjailija Naja Marie Aidt on tanskalainen runoilija ja kirjailija, joka on kirjassaan Jos kuolema on vienyt sinulta jotain anna se takaisin kirjoittanut itsensä läpi oman lapsen kuoleman kauheuden.

Kansikuva kustantajan sivulta

Aidtin poika, Carl, kuolee onnettomuudessa 25-vuotiaana vuonna 2015. Tämä kerrotaan jo takakannessa. Aidtin kirjoittama romaanin tapahtumat etenevät spiraalina, samoihin tapahtumiin palataan ja kerrotaan ne uudelleen syventäen ja avaten tapahtumia ja niiden merkityksiä.

Teos, Carlin kirja, on mykistävä lukukokemus. Kertojaminä ottaa lukijan aivan lähelleen ja kertoo kaikki muistonsa ja tunteensa heti, tässä ja nyt. Välillä Carl on pieni poika, välillä elossa oleva nuori mies. Yhtäkkiä kaunis oma poika on kuollut ja elämä muuttuu käsittämättömäksi. Aidt limittää omiin kokemuksiinsa ja muistoihinsa kirjallisia viitteitä tavalla, joka tekee minut heikoksi. Aidt kertoo Gilgamesin tarinasta, joka vanhin tuntemamme kirjallinen teos. Mistä tuo eepos kertoo? Aidtin mukaan mm. rakkaudesta ja kuolemasta. Aidt lainaa eeposta ja itkettää minua taas: "Ei kukaan voi kuolemaa nähdä, - - raivoisa kuolema ihmiset kaataa!".

Jos kuolema on vienyt sinulta jotain anna se takaisin -teoksen lukukokemus on hyvin henkilökohtainen. Minulle tämän kirjan lukeminen mahdollisti äitini kuoleman suremisen ja omien rakkaiden, erityisesti lasteni, menettämisen pelon käsittelyn. Huomasin, että ihmisten keskellä lukeminen auttoi lukemaan kirjaa edes pääosin hallitusti ja kostein silmin. Aivan omassa rauhassa lukeminen puolestaan sai aikaan sellaisen itkutulvan, että lukemisesta tuli jopa fyysisesti vaativaa.

Kiitän kirjailijaa rohkeudesta kirjoittaa tämä teos. Kiitos myös suomentajalle. Katriina Huttusen käännös on niin kirkas, että minuun sattuu lukijana. Tekstissä on niin paljon sävyjä ja tunnetta, että minun tekisi mieli palata luettuani kirjan alkuun ja jatkaa lukemista. En pysty. Aidtin kirjassa on 159 sivua. Teksti on niin voimallista, että yksi annos on riittävästi. Ote Aidtin runosta:

anna takaisin se
minkä sait kuolleelta
kun hän oli elävä
kun kuollut oli sydämesi

Teos: Jos kuolema on vienyt sinulta jotain anna se takaisin
Tekijä: Naja Marie Aidt
Suomentaja: Katriina Huttunen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: S&S

Riina Katajavuori ja Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin

Ylen 101 kirjaa -hanke on päättymässä. Vuoden 2017 kirjan valitsi toimittaja Seppo Puttonen ja se julkistettiin itsenäisyyspäivänä. Tämän vuoden kirja on Riina Katajavuoden kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Mennään jo naapuriin.

Kuva kustantajan sivuilta

Mennään jo naapuriin kertoo Helsingissä Myllypurossa asuvasta Vellamosta, joka lähtee äidin (Riinan) ja Sallan kanssa vieraaksi koteihin tutustumaan toisiin perheisiin. Vellamo itse puhuu suomea, mutta hän arvelee, etteivät kaikki uudet tuttavat puhu suomea, eivät ainakaan äidinkielenään. Kirjan jokainen aukeama on vierailu uuden ystäväperheen luona. Lukija pääsee Vellamon, Riinan ja Sallan kanssa istumaan sohville ja lattialle risti-istuntaan. Jokaisesta perheestä kerrotaan perheenjäsenten nimet, iät ja sukulaisuussuhteet.

Osassa perheitä on paljon lapsia ja kosolti ääntä ja liikettä. On myös hiljaisempia perheitä, joissa voi olla vain vanhempi ja lapsi kahdestaan. Monissa perheissä osa perheenjäsenistä asuu kauempana ja kenties välimatka aiheuttaa huolta. On mukava lukea, että suomalaisissa ja syyrialaisissa on paljon yhteistä. Molemmat pitävät itseään hiljaisina, ujoina ja luotettavina. Kodit ovat samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa: telkkarit ja sohvat näyttävät tutuilta, kirjahyllyt kiinnostavat, pienet lapset tuovat paljon pientä tavaraa mukanaan ja somalikaupasta saa hienoja verhoja.

Mennään jo naapuriin on lempeä ja iloinen kirja. Se levittää lukijan katsottavaksi ja tutustuttavaksi hyvin moninaisen ja todenoloisen perhe-elämän, jossa perheenjäsenten kieli, synnyinmaa tai kulttuuritausta ovat vain ihmisiin liittyviä asioita. Vierasta ei tarvitse pelätä. Häneen voi tutustua. Suvaitsevaisuus, joka on hyvä asia, paistaa kirjasta. Se tekee Katajavuoren ja Savolaisen Mennään jo naapuriin -teoksesta todella sydäntä lämmittävää luettavaa.

Näin pääkaupunkiseudun ulkopuolella jo vuosia eläneenä voin ainakin todeta, että Suomessa on hyvin monenlaisia paikkoja. Helsinkiläisen Vellamon silmin tavallinen tilanne, jossa koulukavereilla on eri äidinkieli, eri uskonto, eri ruoka tai eri ihonväri kuin minulla, on toisaalla maassamme uusi ja outo. Toivottavasti Suomen eri alueet eivät ajaudu liian kauas toisistaan.

Mennään jo naapuriin antaa tietoa muista maista ja niiden maiden asukkaiden tavoista ja kulttuurista. Liput, maiden sijoittuminen maailmankartalle ja jotkut sanat eri kielissä tulevat kirjaa lukiessa tutuiksi. Ote kirjasta:

Kun Brasiliassa joku mongertaa epäselvästi, hänelle tokaistaan: "Tá falando grego?" = Kreikkaako sinä puhut?" Tähän Ninan isä voi vastata: "Kyllä!"

Ääneen pääsee myös intialaisen perheen pieni vauva, vasta kolme ja puoli kuukautta vanha Saarah. Hän rakastaa manteliöljyhierontaa, jonka äiti tekee ennen maidon antamista.

Savolaisen kuvitus on riemastuttavaa. Jään katsomaan kuvia ja kaikista mielenkiintoisimpia ovat hedelmän kuoret tiskipöydällä ja Liannen kirjahyllyn tavarat. Vellamon siiliä etsin joka aukeamalta ja se on mukavaa! Aivan kuin etsisin omaa pehmoeläintäni ennen lähtöä seuraavaan kyläpaikkaan.

Olen lukenut Katajavuorelta Wenla Männistön, joka on mieletön Seitsemän veljeksen päivitys. Lapsille ja kaikille lukutaitoisille sopiva Mennään jo naapuriin yhdistyy mielessäni Wenla Männistöön vapauden kautta. Katajavuori ei turhia selittele, vaan näyttää lukijalle oikeita asioita ihmisistä yksilöinä, mutta myös ihmisten välisen yhteyden ja kiintymyksen.

Minusta on hauska ajatteluvirhe, että ensimmäisen lukemiseni jälkeen muistin kirjan nimen väärin. Ajattelin kirjan nimeksi Mennään naapuriin, joka olisi ollut hyvä nimi tälle teokselle. Mutta on todella hienoa, että nimessä on vielä se jo. Kun Seppo Puttonen puhuu valinnastaan ja keskustelee Emmi Itärannan kanssa teoksesta tekstin alkuosasta löytyvässä linkissä, mielestäni hän puhuu tästä jo-asiasta. Maailma on lasten ja nuorten. Heillä ei ole ennakkoluuloja. He odottavat malttamattomina, että me jo menisimme.

Kirja Mennään jo naapuriin on luettu myös muissa blogeissa:
Kia / Luetaanko tämä?
Kirjasähkökäyrä
Lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri
Lukuloikka

Katajavuori itse kertoo ajatuksiaan kirjasta ja sen tekemisestä Ylen podcastissa toukokuulta. 

Bloggari kirjan äärellä

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Mennään jo naapuriin
Tekijät: Riina Katajavuori ja Salla Savolainen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi

Edit 15.12.2017 Lisätty blogilinkki

Aleksi Delikouras: Nörtti 5 Multiplayer

Mitä yhteistä on Pokémon Golla ja Tinderillä? Ryu heräsi ja otti osaa keskusteluun.
Kukaan ei tiennyt vastausta.
- Molemmat on applikaatioita, joilla metsästetään hirviöitä lähietäisyydeltä, Ryu hekotti.

Blogissani on näköjään menossa nuortenkirjakuukausi tai nuortenkirjasyksy. Viimeksi bloggasin Nörtti nelosesta, nyt tulee juttua uusimmasta Nörtistä ja kirjoittamista odottaa vielä yksi Rob McCool-kirja, jonka luen ensin loppuun. Olisihan minulla aikuistenkin luettavaa, mutta niitä kirjoja näytän siirtelevän mukanani paikkakunnalta toiselle.

En toista nyt Nörttien suhteen mitään yleisiä juttuja, ne voi lukea yllä olevasta linkistä. Menen suoraan asiaan: Nörtti 5 Multiplayer todistaa, että Dragonslayer666 lähestyy aikuisen elämää. Osalle tämä on loistava uutinen, osa lukijoista ei ehkä ole asiasta niin innoissaan. Itse kuulun ensimmäiseen joukkoon.

Dragon syksy pyörähtää angstisena liikeelle. Pelaamisen lisäksi hänen huomionsa vie eräs tyttö, jota Drago yrittää saada treffeille. Lähtökohdat eivät kuitenkaan ole erityisen hyvät. Seuratessaan toisten elämää ja sen murheita Dragolle alkaa valjeta hänen oma elämänasenteensa. Ote kirjasta:

- Mä aion tulla maailman parhaaksi CS-pelaajaksi. Se onnistuu vain, jos mä treenaan pitkäjänteisesti ja pidän yllä sokeaa uskoa itseeni. Sama pätee elämässä kaikkeen. Mä uskon, että kuka tahansa pystyy tekemään mitä tahansa, kunhan vain uskaltaa.

Drago virittää itsensä soturimoodiin äärimmäisissä hätätilanteissa. Taidehipsteri ja elokuvapaviaani Brassmo, keskenään kinastelevat äiti ja syntymälihaksikas Jorgos sekä oma TheAwesomeTeam saavat aikaan hätätilanteita, joihin Drago joutuu reagoimaan.

Nörtti 5 Multiplayer solahtaa tuttuun sapluunaan. Se on hyvä, Nörttien lukijat kaipaavat luettavaa! Pidin teoksen käänteistä ja ajattelin sitä lukiessani, että myös kirjailijana Delikouras on kehittynyt näiden kirjojen aikana. Vanhempana riemuitsen siitä, että viidennessä Nörtissä on enemmän sille lukijalle, joka miettii, pääsekö itse koskaan seurusteluvaiheeseen. Tämän kirjan vien tyrkylle luokkaan odottamaan lukijaansa.

Nörtti 5 Multiplayerin voisin hankkia 14–17-vuotiaalle pelaavalle tyypille.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Nörtti 5 Multiplayer
Tekijä: Aleksi Delikouras
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Nadja Sumanen: Terveisin Seepra

Ensimmäinen kuva oli aina musta.

Nadja Sumasen Rambo on ollut minulle niin vaikuttava kokemus, että tartuin Sumasen uutuuteen hivenen vapisevin käsin. Heti lukemisen aluksi ahdistun päähenkilöstä ja hänen pahasta olostaan. Yläkouluikäinen Iris ei ole kotonaan missään. Koulu, baletti ja koti, kaikki ovat pakkoa ja tyhjyyttä täynnä. Iriksen isä on omilla teillään ja äiti on varsinainen kammotus ruokavalioineen ja pakkokuntoiluineen. Veli on päihdeongelman takia hoidossa ja mummo on aika kalsea tapaus. Iris on yrittänyt ratkaista omaa pahaa oloaan viiltelyllä ja itsensä nälkiinnyttämisellä. Kaipaan Rambon elävyyttä ja lämpöä.

Aika pian alun nuivan tunnelman jälkeen ajatukseni alkavat muuttua. Sumanen osaa kertoa nuoren elämästä ja hänen tunteistaan niin, että alun Irikseen kokemani epäluulo ja etäisyys muuttuvat myötätunnoksi. Välillä nauraa pyrskähdän, koska Iriksen ex-kakkubloggariäiti Irja on ihan kamala. Samalla voisin itkeä, sillä Irja on niin hirveä. Voi Iristä! Häntä ei auta perheen varallisuus, koska hyytävä kylmyys ihmisten välillä ja sisällä leviää kaikkialle. Ote kirjasta:

- Millainen se mun raskaus sitten niin kuin oli? kysyin hitaasti.
Irjan sormi pysähtyi puhelimen ruudulle. Hetki venyi. Liekki väpätti.
- Sä menit yliaikaiseksi, ja mä oli niin turvoksissa ettei sormuksiakaan saanut sormista. Ja reiteen tuli suonikohju, Irja tokaisi. - Niinhän sitä sanotaan, että poika antaa kauneuden ja tyttö vie sen. - - 
- Mutta sä olet sanonut, että mä olin kiltti vauva, yritin.
- Olit joo, mutta kyllä musta tuntui, että multa oli mennä sisuskalutkin sen kuukauden aikana jonka mä sua imetin.

Kuva kustantajan sivuilta.

Sumanen piirtää nuoren ahdistuksen esiin kuvaten huolellisesti erityisesti itseensä kääntyneet perheenjäsenet ja yhdessä olemisen vaikeuden perheessä. Aluksi apu Irikselle tulee yllättävältä suunnalta, mutta kun asiat alkavat muuttua parempaan suuntaan hyvät asiat seuraavat toisiaan. Terveisin Seepra -romaanissa luotetaan ihmiseen ja hänen kykynsä muuttua. Sumanen antaa äänen tytölle, joka on tarinan aluksi hyvin hiljainen ja huomaamaton. Iris kuitenkin kasvaa ja vahvistuu tarinan aikana.

Tässä olen minä, kuiskasin ja nojasin niskaani pellavaiseen kylpytyynyyn. Ei kukaan muu.

Terveisin Seepra on täsmälukemista yläkouluikäisille ja heidän vanhemmilleen. Teokseen voisivat tarttua myös työkseen nuoria auttavat aikuiset. Lopultaan Terveisin Seepra on yhtä lämmin ja lohduttava kuin Rambo. Kiitos kirjailijalle! Toivottavasti lukijat löytävät teoksesi!

Blogitekstini Rambosta (Kirjamessuilla 2015, Lukuhaaste 4.11.2015, Lukuhaaste 5.11.2015 ja Rambo Siilinjärvellä kesällä 2016).

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Terveisin Seepra
Tekijä: Nadja Sumanen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Enni Mustosen kirjoittamassa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa on seurattu Ida Erikssonin elämää pikkupiiasta arvostetuksi ruokarouvaksi. Ruokarouvan tytär on sarjan uusin teos ja kertoo Idan tyttären Kirstin elämästä nuorena naisena 1920-luvun Suomessa. Teos on sarjan viides osa. Blogistani löytyvät tekstit kahdesta aiemmasta sarjan teoksesta. Emännöitsijä ja Ruokarouva olivat minulle lukunautintoja.

Kansi kustantajan sivuilta

Ruokarouvan tytär alkaa yliopistossa opiskelut aloittaneen Kirstin valmistautumisesta vappujuhliin. Kirstille läheinen Alli opiskelee suomen kieltä ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa, Kirsti itse opiskelee samassa paikassa romaanista filologiaa. Käytännöllisen äitinsä tapaan Kirstikin on taitava käsistään. Häntä kiinnostaa ompelu ja hänellä on silmää kauneudelle. Opiskelun ja omien lahjojen välillä on ristiriita, jonka Kirsti joutuu ratkaisemaan.

Teos Ruokarouvan tytär sijoittuu Suomeen ja Ranskaan. Tarina alkaa keväästä 1924 ja ulottuu kevääseen 1927. Mustonen on taitava kirjoittaja ja tuntee historian, joten tarinan käänteet ovat kyllä viihdyttäviä ja fiktiivisen tarinan yhteydet todellisiin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin ovat kiinnostavia. Kirjailijan taidosta huolimatta minun oli nyt vaikea asettautua fiktiivisen lumouksen piiriin. Minun pitäisi osata jättää takakannen tekstit ja kansikuvat silmailemättä, koska koin tietäväni liikaa tulevista tapahtumista ja se häiritsi lukemistani.

Sarjan aiemmissa osissa olen pitänyt paljon sisukkaasta Idasta, joka on ponnistellut selvitäkseen. Kirsti on hyvin toimeentulevan perheen tytär, jonka tulee varmistaa itselleen hyvä ja turvattu elämä. Äiti kannustaa jatkamaan opiskeluita, mutta jää tarinassa taka-alalle. Aivan kun olisin lukijana menettänyt Idan, en tavoita häntä enää teoksesta. Toisaalta päähenkilönä onkin Kirsti ja hänelle tulee jäädä tilaa.

Nautin teoksessa eniten Allin tulenpalavasta rakkaudesta runouteen ja sen esittämiseen. Kirjallisuus, lukeminen ja kirjat ovatkin teoksessa vahvasti edustettuina. Ote teoksesta:

Siinä kyllä erehdyin, sillä kirjassa puhuttiin vain Topeliuksesta itsestään ja hänen sukulaisistaan ja ystävistään. Pääasia kuitenkin oli, että äiti ilahtui lahjastaan. Kun varhain joulupäivän aamuna lähdin käymään alakerran klosetissa, äiti istui shaali ympärillään ja tohvelit jalassa ruokasalin lampun alla lukemassa.
- Et kai ole lukenut sitä kirjaa täällä koko yön? kysyin ihmeissäni, mutta äiti vain hymyili ja nosti sormen huulilleen.
- Tämä on paras lahja, jonka olen saanut pitkään aikaan, hän kuiskasi. - Anna minun nauttia tästä kaikessa rauhassa!

Näin tässä katkelmassa heijastuksen kenties kirjailijasta itsestään nauttimassa kirjasta, kenties yleisen kuvan kirjoja rakastavan ihmisen hetkestä lukemisen äärellä.

Ruokarouvan tytär viihdyttää ja sivistää lukijaansa. Se sisältää paljon tietoa Suomen kulttuurihistoriasta ja myös herättää pohtimaan naisen asemaa. Ote teoksesta:

Semmoista se oli, naiset kyllä kelpasivat puhvetinpitoon ja rahaa keräämään, mutta päätöksiä tekemään hekin valitsivat aina miehiä.

Minulta on edelleen lukematta sarjan kaksi ensimmäistä teosta. Ehkä palaan sarjan alkuun ja luen Mustoselta seuraavaksi teokset Paimentyttö ja Lapsenpiika. Sieltä se Ida löytyy!

Blogeissa on jo ennätetty lukea Mustosen uusin. Tässä tekstejä teoksesta:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kasoittain kirjoja
Kirjasähkökäyrä
Kirjakaapin avain
Mrs Eriksson's Room
Kirjahilla

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: Ruokarouvan tytär
Tekijä: Enni Mustonen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Johanna Valkama: Linnavuoren Tuuli

Olen odottanut tätä kirjaa. Luin viime kesänä Johanna Valkaman esikoisteoksen Itämeren Auri ja humpsahdin sen maailmaan aivan täysin. Nyt käsissäni on pari päivää ollut Valkaman Metsän ja meren suku -sarjan toinen teos. Ajoitus on loistava, nyt minulla on aikaa lukea. Pari päivää olen vaeltanut Linnavuoren Tuulin kanssa metsissä mennessä ajassa.

Kansikuva kustantajan sivuilta. Kannen nainen tuo minulle mieleen nyrkkeilijä Eva Wahlströmin.

Linnavuoren Tuuli on tarina Aurin tyttären itsenäistymisestä. Tuuli on omapäinen nuori nainen, joka haluaa taistella isänsä lailla. Mahdollinen tulevaisuus parantajana äidin jalanjäljissä tai perinteinen naineen naisen osa ei Tuulia kiinnosta. Ote kirjasta:

Tuulia kylmäsi, sillä ajatus väkisin miehelään joutumisesta oli pahinta mitä hän saattoi kuvitella - se voitti jopa kevättalvisin uhkaavan nälän. Kitusen kevään jälkeen tuli aina rehevä kesä ja runsas syksy, vaan miehelästä ei pääsisi koskaan kärsimästä. - - Hän halusi olla vapaa, kulkea ja tehdä miten mieli. Vaan tokkopa oli Hämeessä kulkenut koskaan täysin vapaata naista, ellei sitten mierontielle joutuneena.

Tuulin aikuistuminen tapahtuu hänen omien päätöstensä kautta. Hän joutuu miettimään osaansa perheessä ja häneen kohdistuvia odotuksia. Varsinkin teoksen alkussa Tuuli on särmikäs, tarinan edetessä hän ehkä menettää jotain palostaan. Tuulin äiti Auri, Tuulin veli Unti ja muukalaisten kanssa kulkeva Alva kiinnostivat minua eniten päähenkilön lisäksi.

Valkama kirjoittaa vetävästi Tuulin seikkailuista. Tässä teoksessa rakkaus ei ole mielestäni kovin merkittävässä osassa. Tuulilla on suoritettavanaan tehtävä, johon hän tarvitsee soturin taitoja. Ote kirjasta:

Hän ei antanut oppilaalleen armoa, vaan iski yhä uudelleen ja uudelleen.
- Käytä voimaasi, käytä pituuttasi ja naisellista notkeuttasi. Käytä sitä, ettei kukaan katso sinua kuten pyöreää kaunokaista, pikku piikaa ja muuta se sielusi voimaksi. Mutta älä menetä sille itseäsi, vaan anna luonnon täyttää sinut.

Viihdyin Linnavuoren Tuulin tarinassa, se vei ajatukseni pois itsestäni ja elämästäni. Tänään luin teoksen loppuun autossa, kuuntelin instrumentaalista Nightwishiä ja katsoin välillä suomalaista kuusimetsää auton ikkunasta. Valkaman teos muinaisesta Suomesta sopi yllättävän hyvin näihin sattumanvaraisesti yhdistyviin elementteihin. Saatoin hyvin ajatella päättäväisen Tuulin kulkevan hiljaa puiden lomassa kohti omaa elämäänsä ja tulevaisuutta.

Anna minulle oma luontosi ja ota minulta oma luontoni!

Sain lukukappaleen teoksesta kustantajalta. Kiitos!

Teos: Linnavuoren Tuuli (Metsän ja meren suku II)
Tekijä: Johanna Valkama
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Lukevien joukkoon

Menneen kesän kuva

Käydessäni kirjakeskustelua ystäväni kanssa sain ohjeen etsiytyä valoisampien ja keveämpien tarinoiden äärelle. Yöpäydälläni on odottamassa mm. Asko Sahlbergin Pilatus, joten päätin etsiä luettavaa ystäväni kannustamana kirjastosta. Kirjastosta mukaani tarttui Orhan Pamukin tiiliskiviromaani Viattomuuden museo. Teos ei ole fyysisesti kevyt, mutta ottaessani sen uskoin sen kohottavaan mielialaani ja luovan uskoa ihmiseen ja tulevaan. Parhaimmillaan voisin unohtaa itseni ja elämäni lukiessani riipaisevaa rakkaustarinaa Istanbulista.

Viattomuuden museo on jykevä, sivuja teoksessa on 700. Tarinan minäkertoja on hyväosainen poikamies, joka on kovaa vauhtia menossa naimisiin. Kemal on vahvasti osa perhettään ja yhteisöään, joten tuleva naimakauppa on koko suvun asia. Pamuk vie lukijan heti tärkeään hetkeen Kemalin elämässä. Kemal kertoo kokeneensa elämänsä onnellisimman hetken eräänä toukokuisena päivänä 1975. Hänen onnen hetkensä on fyysistä läheisyyttä ja rakkauden tunteen hulvahdus, salassa toisten katseilta. Onnellisen hetken jälkeen hän kokee onnettomia hetkiä, tuskaa ja kaipausta, mutta myös siedettäviä ja lohdullisia hetkiä, tunteja ja päiviä.

Kemalin keskeisimpiä tunteita ovat, ainakin teoksen alkupuolella, halu ja rakastuminen. Kemal kihlaa perheen hyväksymän nuoren naisen, josta Kemal on pitänyt paljonkin aiemmin. Nyt eräs toinen ihminen vie Kemalin huomion ja mielenrauhan. Tämä uusi tilanne ja kuohuva ihmismieli sotkee Kemalin elämän ja tulevaisuuden.

Kemal kerää itselleen elämänsä tärkeitä muistoja kootessaan esineitä talteen. Hän kokoaa museota rakkauksistaan, tunteistaan ja elämänsä tapahtumista. Kemalin esineet eivät ole kunniakirjoja, todistuksia tai mitaleja. Ne ovat muille arvottomia esineitä, ehkäpä häivähdyksiä koetuista hetkistä. Teos koostuu yli kahdeksastakymmenestä luvusta, jotka nekin ovat pieniä esineitä, jotka kertoja haluaa minulle lukijana esitellä. Ote teoksesta:

Huoneistossa viettämieni kaksituntisten aikana minä useimmiten makasin sängyllä haaveilemassa, pitelin kädessäni jotakin onnenhetkiemme sädehtivää aavemaista esinettä, esimerkiksi tätä pähkinänsärkijää tai Füsunin kädeltä tuoksuvaa vanhaa ballerinakelloa, jota hän yritti monet kerrat saada käymään, hivelin niillä kasvojani, otsaani ja kaulaani yrittäen siten lievittää tuskaani - -

Olen nyt puolessa välissä Viattomuuden museota. Lukemiseni on ihmeen hidasta. Väsymys ja ajatusten sekasorto ovat vaimentuneet jo aika lailla. Näen auringon paistavan ja kevään ensimmäiset joutsenet ovat lentäneet pääni yli. Päivät ovat keskenään erilaisia, eilinen suru-uutinen bloggarikaverin äkillisestä poismenosta pyöräytti taas mielessä kaikenlaista liikkeelle. Elämä on arvaamatonta.

Koen palaavani lukevien joukkoon vähän kerrassaan. Lukeminen on niin tärkeä osa elämääni, että hetkittäinenkin lukematta oleminen tuntuu surkealta. Blogissani palaan Viattomuuden museoon tunnelmiin teoksen luettuani. Jatkan museokierrostani Pamukin seurassa, esine esineeltä, hetki hetkeltä.

Teos: Viattomuuden museo (alkuteos: Masumiyet müzesi)
Tekijä: Orhan Pamuk
Suomentaja: Tuula Kojo
Julkaisuvuosi: 2010 (2008)
Kustantaja: Tammi