Niko Hallikainen: Suuri märkä salaisuus

Mä tiedän jo nyt liikaa mun kokooni nähden vaan en ymmärrä mistään suuremmasta tarpeeksi.

Kansikuva kustantajan sivulta. Kannen kuva on Michael Salernon teos Untitled (2016).

Hankin itselleni Niko Hallikaisen romaanin Suuri märkä salaisuus, koska rakastin Kanjonia. Nyt joudun turvautumaan IG-postaukseeni maaliskuussa 2021, koska muistan vain tunteen, en sisältöä. Silloin kirjoitin näin:

Aloitin kuuntelemaan Niko Hallikaisen Kanjoni-esikoisromaania. Teoksen alkupuoli saa minut levottomaksi ja ihastuneeksi. Koen kirjan olevan juuri oikea minulle, vaikka luulenkin monen kirjaystäväni kavahtavan Kanjonin aihetta ja käsittelytapaa. Seksiä sivutolkulla, päähenkilön rakkauden kinuamista mahdolliselta poikakaverilta. Nuoren miehen muistot nuoruuden häpeästä, kiusatuksi tulemisesta ja sosiaalisesta näkymättömyydestä kolahtavat minuun kovaa.

Ilahduin teoksesta. Rakastan kirjaa nyt viisikymppisenä. Tiedän, että olisin rakastanut kirjaa myös alle parikymppisenä. Se tuntuu harvinaiselta ja arvokkaalta.

Palloilen teoksen läpi vuorotellen äänikirjaa ja paperiversiota.

"Sain pidellä jotain, mitä en saanut pitää. Mitä sanoja sellaiselle on?"

Luin romaanin Suuri märkä salaisuus monien vaihtuvien tunteiden vallassa. Koin ainakin ahdistusta, väsymystä toistosta, iloa ja ihmetystä. 

 

Minun on vaikea lukea lasten kärsimyksistä. Romaanin minäkertoja on ahdingossa, moni ikävä asia ei ratkea lainkaan. Elämä tuntuu vaikealta. Romaani välittää loistavasti pienen lapsen tuskan ja myöhemmin kasvavan nuoren hämmennyksen. Oma elämä on tässä ja nyt, on vaikeaa astua hetkeksikään syrjään omasta kokemuksestaan ilman ulkopuolisen apua.

 

Teos on ymmärrettävästi toisteinen. Lapsen elämä on kaiken muutoksen ja kehityksen keskellä myös muuttumatonta. Päähenkilö elää kahdestaan äitinsä kanssa. Äiti on paljon poissa, pääasiassa töissä. Päähenkilö, teoksen alussa seitsemän vuotta vanha poika, joutuu selviämään yksin monena iltana. Avuksi annetaan herkkuja ja elokuvia. Ote teoksesta:

Mä inhoan olla lapsi. Mut on määrätty näin keskeneräiseksi, uskomaan mitä vain mua isompaa. Kumpa putoaisin näiden avuttomien ääriviivojeni yli. Vilkaisen taakseni enkä näe enää kotiin.

Minulle teoksen pääsävy on tumma. Kaiken sen keskellä on kuitenkin myös hetkellisesti iloa. Ihmetykseni ja ihailuni kohdistuu Hallikaisen käyttämään kieleen ja erityisesti lauseiden kauneuteen. Hänen kirjoittamansa teksti on ilmavaa ja yllättävää. Rakastan. Ote teoksesta:

Katson olkani yli, ja perheen koira nukkuu siellä. Ruudulla päälaki kolahtaa lohkareeseen ja koko ruho ponnahtaa hirvittävämpään vauhtiin. Kuvataiteilijan poika sanoo, niskat nurin. Hän pelaa kuulemma kaiken aikansa. Mä rakastan enemmän videopelejä, joissa edetään kaksiulotteisesti oikealle joka tasolle. Elämät loppuvat ja kaikki alkaa taas alusta vasemmalta.

 

Mä haluan päästä kaiken läpi.

Toinen ote:

Sielu odottaa pääsevänsä kunnolla näkyviin, se on lähetetty kehoon kuin lukematon tekstiviesti tai bensiinillä rasvattu timantti.

 

Mä pilkistän tuonpuoleiseen joka sanalla.

 

Tuonpuoleinen on matkalla tähän nimenomaiseen kohtaan, maksamaan moninkertaisesti takaisin sen, mitä mulle ollaan velkaa.

Minulle Niko Hallikaisen romaani Suuri märkä salaisuus on ihan Finlandia-kamaa. Suosittelen uppoamaan tähän kieleen ja maailmaan. Pidin, pidin todella paljon.

Teos: Suuri märkä salaisuus

Tekijä: Niko Hallikainen

Julkaisuvuosi: 2023

Kustantaja: Otava