Niko Hallikainen: Suuri märkä salaisuus

Mä tiedän jo nyt liikaa mun kokooni nähden vaan en ymmärrä mistään suuremmasta tarpeeksi.

Kansikuva kustantajan sivulta. Kannen kuva on Michael Salernon teos Untitled (2016).

Hankin itselleni Niko Hallikaisen romaanin Suuri märkä salaisuus, koska rakastin Kanjonia. Nyt joudun turvautumaan IG-postaukseeni maaliskuussa 2021, koska muistan vain tunteen, en sisältöä. Silloin kirjoitin näin:

Aloitin kuuntelemaan Niko Hallikaisen Kanjoni-esikoisromaania. Teoksen alkupuoli saa minut levottomaksi ja ihastuneeksi. Koen kirjan olevan juuri oikea minulle, vaikka luulenkin monen kirjaystäväni kavahtavan Kanjonin aihetta ja käsittelytapaa. Seksiä sivutolkulla, päähenkilön rakkauden kinuamista mahdolliselta poikakaverilta. Nuoren miehen muistot nuoruuden häpeästä, kiusatuksi tulemisesta ja sosiaalisesta näkymättömyydestä kolahtavat minuun kovaa.

Ilahduin teoksesta. Rakastan kirjaa nyt viisikymppisenä. Tiedän, että olisin rakastanut kirjaa myös alle parikymppisenä. Se tuntuu harvinaiselta ja arvokkaalta.

Palloilen teoksen läpi vuorotellen äänikirjaa ja paperiversiota.

"Sain pidellä jotain, mitä en saanut pitää. Mitä sanoja sellaiselle on?"

Luin romaanin Suuri märkä salaisuus monien vaihtuvien tunteiden vallassa. Koin ainakin ahdistusta, väsymystä toistosta, iloa ja ihmetystä. 

 

Minun on vaikea lukea lasten kärsimyksistä. Romaanin minäkertoja on ahdingossa, moni ikävä asia ei ratkea lainkaan. Elämä tuntuu vaikealta. Romaani välittää loistavasti pienen lapsen tuskan ja myöhemmin kasvavan nuoren hämmennyksen. Oma elämä on tässä ja nyt, on vaikeaa astua hetkeksikään syrjään omasta kokemuksestaan ilman ulkopuolisen apua.

 

Teos on ymmärrettävästi toisteinen. Lapsen elämä on kaiken muutoksen ja kehityksen keskellä myös muuttumatonta. Päähenkilö elää kahdestaan äitinsä kanssa. Äiti on paljon poissa, pääasiassa töissä. Päähenkilö, teoksen alussa seitsemän vuotta vanha poika, joutuu selviämään yksin monena iltana. Avuksi annetaan herkkuja ja elokuvia. Ote teoksesta:

Mä inhoan olla lapsi. Mut on määrätty näin keskeneräiseksi, uskomaan mitä vain mua isompaa. Kumpa putoaisin näiden avuttomien ääriviivojeni yli. Vilkaisen taakseni enkä näe enää kotiin.

Minulle teoksen pääsävy on tumma. Kaiken sen keskellä on kuitenkin myös hetkellisesti iloa. Ihmetykseni ja ihailuni kohdistuu Hallikaisen käyttämään kieleen ja erityisesti lauseiden kauneuteen. Hänen kirjoittamansa teksti on ilmavaa ja yllättävää. Rakastan. Ote teoksesta:

Katson olkani yli, ja perheen koira nukkuu siellä. Ruudulla päälaki kolahtaa lohkareeseen ja koko ruho ponnahtaa hirvittävämpään vauhtiin. Kuvataiteilijan poika sanoo, niskat nurin. Hän pelaa kuulemma kaiken aikansa. Mä rakastan enemmän videopelejä, joissa edetään kaksiulotteisesti oikealle joka tasolle. Elämät loppuvat ja kaikki alkaa taas alusta vasemmalta.

 

Mä haluan päästä kaiken läpi.

Toinen ote:

Sielu odottaa pääsevänsä kunnolla näkyviin, se on lähetetty kehoon kuin lukematon tekstiviesti tai bensiinillä rasvattu timantti.

 

Mä pilkistän tuonpuoleiseen joka sanalla.

 

Tuonpuoleinen on matkalla tähän nimenomaiseen kohtaan, maksamaan moninkertaisesti takaisin sen, mitä mulle ollaan velkaa.

Minulle Niko Hallikaisen romaani Suuri märkä salaisuus on ihan Finlandia-kamaa. Suosittelen uppoamaan tähän kieleen ja maailmaan. Pidin, pidin todella paljon.

Teos: Suuri märkä salaisuus

Tekijä: Niko Hallikainen

Julkaisuvuosi: 2023

Kustantaja: Otava

Geir Gulliksen: Katso meitä nyt

 

Teoksen graafinen suunnittelu Mika Tuominen

Olof pyyhki kasvojaan, hän oli sotkenut kätensä aioliin ja hieroi sitä otsaansa, ja Hansin oli autettava siistiytymään lautasliinalla. Se näytti intiimiltä ja Hans piti siitä, hänestä oli mukava olla intiimi, hän oli mielellään intiimi kaikkien kanssa.

Innostuin Geir Gulliksenin romaanista Katso meitä nyt alkutietojen ja kannen perusteella. Itse lukeminen oli työläs urakka, koska ärsyynnyin päähenkilöön perusteellisesti. Näin jälkikäteen katsottuna melkein naurattaa. On hilpeää hermostua fiktiiviselle henkilölle. Se voi olla jopa puhdistavaa. Kirjan lopetus ja kansien sulkeminen, sillähän minä hänestä pääsen. Toisin on oikeassa elämässä.

Gulliksenin romaanin päähenkilö on PR-toimistossa työskentelevä keski-ikäinen mies. Hans Kaasajordet on naimisissa Ingunn Sanden kanssa. Aluksi kaikki vaikuttaa onnelliselta, vaivattomalta ja luonnolliselta. Pari viihtyy yhdessä. Sitten Hansin sisäinen väkkärä alkaa pyöriä.

Hansin pomo Olofkin pyörittää omia kuvioitaan. Tuntuu, että jokainen Hansin vaikutuspiirissä oleva ihminen alkaa käyttäytyä tavalla, joka aiheuttaa ainakin pyörteitä yksityiselämään. Osa saa aikaiseksi kunnon myräkän. Ote kirjasta:

Ja sitten Harriet halusi rakastella uudestaan, ja he rakastelivat uudestaan, se oli hankalaa ahtaassa autossa, ja Hans ajatteli istuimia, häntä pelotti että kangaspäällinen menisi sotkuun, hänen pitäisi pyyhkiä istuimet kostealla vielä tänä iltana, jotta ne ehtisivät kuivua seuraavaksi päiväksi, auto oli nimittäin päivisin Ingunnin käytössä ja hän näki sielunsa silmin kuinka Ingunn kumartuisi tutkimaan istuimessa olevia spermatahroja ja kysyisi mitä tämä on?

Ihmiselosta jää kaikenlaisia tahroja. Niitä Hans ihmettelee ja välillä pyyhkiikin pois, kunnes taas aiheuttaa uusia. Gulliksenin romaani tarjosi minulle kaksin käsin erään miehen sielunmaisemaa ja ihmissuhteiden vaikeutta. Kerronta on piinallisen yksityiskohtaista, mutta toiminnan motiivia ei tunnu löytyvän. Jokainen kohauttaa olkapäitään kysymykselle tekojen syystä. Sitten mennään taas. Parisuhde ei vaikuta kovin houkuttelevalta tämän teoksen perusteella. 

Arja blogissa Kulttuuri kukoistaa on minua rakentavampi Gulliksenin romaanin äärellä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Katso meitä nyt
Tekijä: Geir Gulliksen
Suomentaja: Outi Menna
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Siltala

Juhani Aho: Juha

SKS:n julkaisemassa Juhassa on Kai Laitisen kirjoittama esipuhe ja hyvä valikoima aikalaiskritiikkejä.

Tänä keväänä luin Juhani Ahon Juhan uudelleen. Juha ei ollut minulla ensimmäistä kertaa luettavana, mutta nyt romaani iski aika voimallisesti. Juha on vahvoja tunteita täynnä oleva kolmiodraama, jossa tuleva tuho on aistittavissa alusta asti.

Juhani Ahon romaanin Juha on talollinen, joka on kasvattanut karjalaisorvosta itselleen vaimon. Marja on miestään nuorempi ja romaanin alussa pariskunnan keskinäiset tunteet ovat aika viileät. Juha rakastaa Marjaa, mutta tulee torjutuksi suoraan ja välillisesti. Talon askareet kuitenkin sujuvat. Muutoksen tuo kiertävä kauppias Karjalasta, Shemeikka. Shemeikka on kaikkea sitä, mitä Juhassa ei tunnu löytyvän. Shemeikka on nuori, komea ja eläväinen. Puhelias mies lirkuttelee itsensä talon emännän suosioon, ja hurja elämä alkaa. Ote kirjasta:

Marja tahtoo katsoa häntä rohkeasti silmiin ja katsoo uhallaankin, pelkäämättä, väistämättä, mutta kasvot pingotettuina ja otsakin kuumana kihisten.
- Mikä tapa?
Shemeikan kasvot ovat häntä niin lähellä, että hämärtää.
- On kihlasoljesta sulholle suutelon paikka.

Ja sitten vähän myöhemmin:

Marja otti sen [lakin] penkiltä ja toi. Silloin Shemeikka kahmaisi kainaloonsa Marjan ja painoi rintaansa pään ja sitä sitä siinä hetken. Päästi sitten, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, ei virkkanut mitään ja meni. Eikä Marjakaan saanut mitään virketyksi.

Tavallaan Shemeikka tietää, mitä tekee, mutta pohjimmiltaan hän ei ole valmis Marjan reaktioon. Shemeikalla on oma toimintatapansa naisten kanssa. Tuohon tapaan Marja ei suostu. Toki Marjalla menee aikansa, että hän saa toimintakykynsä takaisin tunnekuohun jälkeen.

Minulle tässä teoksessa kaikkein mielenkiintoisinta on Marjan sisäinen tuli, jota hän ei tunnu hallitsevan. Teoksessa on paljon muutakin: Juhan hiljainen rakkaus, puoliääneen huudettu tuska hylkäämisestä ja lopullinen murtuminen. Keski-ikä ilmeisesti vaikuttaa siihen, että ymmärrän jollain tapaa kaikkien toiminnan ja siedän heidän heikot kohtansa. Shemeikkakin vaikuttaa minusta kiinnostavalta nuorelta mieheltä. Eri asia tietysti on, oliko Marjan ratkaisu viisas.

Olen tiennyt Aino Kallaksen Sudenmorsiamen ja sen voiman. Kuitenkin Juhani Ahon Juha ei häviä voimassaan tuon romaanin dramaattisille käänteille ja vahvoille tunteille. Juhassa on hyvinkin samaa voimaa ja vaikuttavuutta. Se on ehdottomasti lukemisen arvoinen romaani.

Ja Marjalta pääsi sydämestä sanaton huudahdus ja häneltä kohosi käsi, niinkuin olisi sanonut: et ottanutkaan! Ota minut! Vie minut minne hyvänsä! Elä jätä!

Teos: Juha
Tekijä: Juhani Aho
Julkaisuvuosi: 1911 (Painos vuodelta 1994)
Kustantaja: SKS

Anu Kaaja: Leda

Kansikuva kustantajan sivuilta

Käytävällä kohtasin kuitenkin sijastanne palvelustytön, joka oli varsin sievä, ja jonka huomio kiinnittyi housujeni kireyden paljastamaan tilaan siinä määrin, että hän huudahti.
Päätin hieman leikitellä ja ilmoitin hänelle: "Irstaudessa on menty liian pitkälle! Tuhotkaamme antiikki, kaatakaamme pylväät, aloittakaamme tästä, joka välissämme kohoaa!"

Sain eilen luettavakseni uutukaisen romaanin, Anne Kaajan kirjoittaman Ledan. Nyt viihdyttävä ja hulvaton teos on luettu. Kaaja on minulle uusi kirjailija, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kannen kaunis väri ja valkea joutsen kultaräpylöineen tekee teoksen ulkoasun yhteensopivaksi sen sisältöön.

Leda sijoittuu Ranskaan ja menneeseen aikaan. Teoksen maailmassa on kamarineitsyitä, vallasnaisia, markiiseja ja paroneja. Aurinkokuninkaan jälkeisessä ajassa katsotaan kuitenkin kaivaten antiikin aikaan, joka on vahvasti esillä sisäkkäistarinassa, jossa Jupiter-jumala lumoutuu kauniista ylimysnaisesta ja yhtyy häneen joutsenen muodossa. Tämä tarina kulkee punaisena lankana läpi teoksen.

Kuvaelman kertojana toimii kutkuttavan kiero henkilö, joka pysyttäytyy pitkään nimettömänä. Hän nuoleskelee tarinoillaan herraa, jolle kertomuksensa viesteinä lähettää. Välillä lipeävänkin itsehillintä pettää ja kertoja ärsyyntyy kunnolla. Epäluotettavan kertojan jutut menevät ihan laidasta laitaan. Tarina alkaa raivokohtauksella, jonka minäkertoja saa palvelijan kuollessa sairaskohtaukseen huonoa makua osoittaen!

Kaaja leikittelee taitavasti kerronnassaan ja revittelee kunnolla. Kertoja osaa pysäyttää tarinan, välillä hypätään uuteen paikkaan ja kerran tilanne muutetaan pelkällä tekstiin piirretyllä kiehkuralla. Hupaisaa on, kun kertojasta tulee pikkuriikkinen naisten hameiden alla nuuhkija, hän pääsee hameenalaismatkalle. Kertoja vakuuttaa kuitenkin lukijalle olevansa tilanteen tasalla. Ote teoksesta:

Eikä Adèlekaan ole jäänyt siniseen salonkiin, missä hänet viimeksi tapasimme. Varsin kiusallista, hyvä ystävä!
Mutta tästä ei kuitenkaan tule huolestua, sillä kaikki on hallinnassa ja kertojanne hahmojensa jumalana yhäkin pitää valtaa henkilöittensä ylitse.

Kaaja on taitava sanavalinnoissaan, tarina on ihanan vanhanaikainen kieleltään ja asetelmiltaan. Tarinaa maalataan kerros kerroksen päälle. Neito on kaino ja aatelisherra vaihtelevan himokas. Mutta Leda ei ole pelkästään sievistelevä tarina: ruokailu päättyy oksentamiseen ja myöhästymisen syyksi epäillään piipahtamista reikätuolilla. Tarinan naiset osaavat iloita niin miesten kuin naisten kanssa. Kieroutta riittää miltei jokaiselle teoksessa esiintyvälle.

Mutta ei, koska kysymys on vertauskuvasta, ei meitä häiritse tai erikseen kiinnosta mihin asuun Adèle pukeutuu, kunhan on viehättävä ja herättää häpäisijässään tarpeellisen halun.

Houkuttelu ja viettely ovat teoksen ydintä. Seuratessaan viettelyä myös lukija tulee kertojan kosketuksen ulottuville ja hyväksikäytetyksi. Lukijaihminen antautuu jumalakertojalle, ja se kaikki on väistämätöntä. Ote teoksesta:

Tuohon kuvaan, jossa
ihminen alistuu jumalalle,
kuten luonto alistuu ihmiselle,
kuten nainen alistuu miehelle,
tässä huippuhetkessä, tässä hurmiossa...
Hän henkäisee.

Leda on lumoava tarina aikuiselle lukijalle, joka ei pienestä hermostu. Tämän teoksen voisi antaa lahjaksi rakastetulle, jota ei vielä kunnolla tunne. Jos Ledan lukeminen saa aikaan kielteisiä reaktioita, voisi miettiä parisuhteen tulevaisuutta vielä kerran.

Ihanaa, että voin vielä nauttia lukemisesta. Tätä olen odottanut.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Leda
Tekijä: Anu Kaaja
Kansi: Jenni Saari
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Teos

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Café Bongon ilmassa risteilee koko ajan sellainen määrä äänettömiä viestejä, että jos ne olisivat näkyviä niin koko ravintola olisi kattoa myöten täynnä sateenkaarenväristä hämähäkinseittiä - punaiset säikeet intohimoa, siniset kaipausta ja odotusta ja toivoa, keltaiset kimoilevia viestejä siitä että on aika ottaa ensimmäinen askel, siihen on ääneti kysytty ja ääneti annettu lupa; ja tietenkin mukana olisi muutama pikimusta halveksunnan ja pettymyksen ja suoranaisen vihan lanka.

Yllättävä ryhdistäytyminen valtasi minut pari päivää sitten. Nappasin kirjastosta Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Toivoin viettäväni klassikkokesän, mutta sitä en sitten saanut aikaiseksi. Koska elokuu alkaa aivan kohta, lienee hyvä lukea edes yksi klassikko tänä kesänä. Silmissäni Sinisalon esikoiskirja, vuonna 2000 Finlandia-palkittu, Ennen päivänlaskua ei voi on sekä nykyklassikko että erittäin houkutteleva kirja. Houkuttelevuuteen liittyy aina uhkia, ja olen oikeasti pelännyt, etten pitäisi kirjasta tai edes ymmärtäisi koko kirjaa.

Kun kirja on luettu, minulla ei ole enää huolta. Ymmärsin kirjan omalla laillani ja pidin siitä aivan valtavasti. Kirjasta on kirjoitettu paljon blogeissa (Sininen kissa blogissa Karkutie, Taika blogissa Kirjakko, Annami blogissa Anna minun lukea enemmän, Jori blogissa Kaiken voi lukea!, Morre blogissa Morren maailma ja Miska blogissa Kirjoitan ja luen, siis olen.) Keräsin edelle blogitekstejä, joissa kirjasta on pidetty. Netistä löytyy myös niitä tekstejä, joissa kerrotaan, että tämä kirja ei tuntunut omalta lainkaan.

Mutta minä olin kuitenkin seitsemän päivää ja seitsemän yötä maannut ihmislapsen kehdossa ja kuunnellut ihmisäidin kehtolauluja. Sen jälkeen minussa on vain puolet peikkoa, toinen puoli ikävöi takaisin ihmisten luo.

Valokuvaaja Mikael muuttaa maailmaa vangitsemalla luokseen villieläimen, tekee väärän teon riistämällä toisen vapauden. Hänen syynsä ovat omanlaisensa ja muuttuvatkin ymmärtääkseni tarinan aikana. Villieläin on fiktiivinen olento, peikko. Sinisalo tekee kuvitellusta totta, minä näen peikon silmieni edessä lukiessani kirjaa. Ote kirjasta:

Olen lukinnut sen tänne, olen koettanut vangita palasen metsää, ja nyt metsä on vanginnut minut.

Romaanissa Ennen päivänlaskua ei voi Sinisalo hyödyntää tekstimaailmaa ja tekstien lainalaisuuksia. Hän kutoo kiehtovasti oman tekstinsä tuttujen tekstien tai tutuilta teksteiltä näyttävien tekstien maailmaan. Tarina kerrotaan useamman ihmisen näkökulmasta. Henkilöiden vahvat tunteet vaikuttavat voimallisesti heidän tekoihinsa.

Vaikka pelko on useimpien ihmisten tunne peikkoa kohtaan, on muitakin tunteita. Peikko herättää halun, joka pitää kätkeä. Halu kuohuu myös ihmisten välillä. Se saa aikaan toiveen toisen omistamisesta ja muilta salaamisesta. Kateus, mustasukkaisuus, viha ja katkeruus leimahtavat äkkiä näissä ihmisten (tai olentojen) välisissä suhteissa.

Mikaelin koti on kerrotalossa, mutta asiat tapahtuvat ihmisten silmiltä salassa. Asunnossa syntyvät sitoumukset, joilla on merkitystä. Luin kirjaa nopeasti edeten, mutta aina välillä jouduin laittamaan kirjan vähäksi aikaa pois ja vetämään henkeä. Rakastin kirjan outoa ja intiimiä tunnelmaa.

Silloin minä säikähdin.
- Miksi sinä säikähdit?
- Hän katsoi suoraan minun silmiini ja niistä virtasi pelko minuun.

Teos: Ennen päivänlaskua ei voi
Tekijä: Johanna Sinisalo
Julkaisuvuosi: 2011 (6. p.) (1. p. julkaistiin 2000)
Kustantaja: Tammi

Minna Rytisalo: Lempi

Kirkossa oli kylmä mutta kätesi lämmin, ainoina paikalla siskosi ja isäsi, kun Kaikkivaltiaan kasvojen edessä aloit minulle, ja minä olin vapisevakätinen poikanen, untuvikko ja hontelo vasa, ennen kuin teit minusta miehen.

Luin ennakkoon Minna Rytisalon romaanin Lempi. Romaani alkaa intensiivisellä yksinpuhelulla. Kotiin palaavan miehen mielessä on oma rakas Lempi, joka on nyt saavuttamaton. Viljamin lisäksi romaanissa ääneen pääsevät Elli ja sisko tuoden molemmat suhteensa nimihenkilöön näkyviin. Kuva nuoresta kauppiaan tyttärestä, joka menee nopeasti naimisiin, muuttuu jokaisen kertojan tarinan myötä.

Lukijana kirja vei minut välittömästi mukanaan. Minulle Lempi on tarina halusta, sekä toteutuvasta että toteutumattomasta. Halu synnyttää ainakin kaipausta, kateutta, vihaa ja katkeruutta. Kaikki teoksen tunteet ovat vahvoja ja saavat kokijansa toimimaan. Ote kirjasta:

Minulle se tarkottaisi uuden elämän merkkiä, ja se toimi, koska lopulta minä nukuin sängyssäsi, ja pian minä vetäisin päälleni sinun miehesi, ja sinun miehesi täyttäisi minut niin että huutaisin.

Lempi sijoittuu pääosin pohjoiseen Suomeen ja menneeseen aikaa. Kiihkeästä lähimenneisyyden tarkastelun tuskasta teoksessa siirrytään aikaan, jolloin voidaan muistella tapahtumia ja todeta, että "aika antaa perspektiiviä". Rytisalo kuvaa taitavasti paikkoja ja mennyttä aikaa. Lukijana saan silmieni eteen Korvasjärven kylän Pursuojan talon kekkanan tuolin, nuoren emännän olemattomat kengät, syttöpuut hellan sytytykseen ja verhojen luiset ripustusrinkulat.

Lempi on riipaiseva ja surullinen tarina ihmisen toiveista. Itse nimihenkilö painuu taka-alalle ja jokainen kertoja päätyykin kertomaan itsestään Lempiä enemmän.

Lempi on nautinnollinen lukukokemus! Ote kirjasta:

Kengät kastuneena sinun piti aloittaa, mutta silti naurahdit, sanoit että haetko vettä niin pannaan kahvit tulille, anna kun minä keitän nyt sinulle, kun olen vaimo. Niin sinä olit, siinä ja sitten, ja miten me osasimmekin, heti.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Teos: Lempi
Tekijä: Minna Rytisalo
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Gummerus

J. R. Ward: Halu

Viime bloggauksessa intoilin työmuutoksiin liittyvästä lisääntyneestä pään sisäisestä vapaudesta. Mihin olen käyttänyt tuon arvokkaan vapauteni? Tietenkin hötön lukemiseen. Otin kirjastosta luettavakseni J. R. Wardin Langenneet enkelit -sarjan ensimmäisen kirjan. Kirjailija on minulle tuttu Mustan tikarin veljeskunta -sarjasta, josta viimeksi luinkin osan 12, Kuningas.

Sarja Langenneet enkelit ei ainakaan ensimmäisen jakson perusteella kerro vampyyreistä, vaan pääosassa ovat "tavalliset" ihmiset. Tavallisuus tosin on kovin suhteellista tämän kirjailijan tarinoissa. Henkilöt Wardin kirjoissa ovat toinen toistaan kauniimpia, nokkelampia, rikkaampia, seksikkäämpiä ja uskomattomampia. Jim Heron on ex-sotilas ja lihaskimppu, joka saa hivenen haastavan homman eräänä työpäivänä, jolloin asiat menevät tosi pieleen. Vin di Pietro on rikas, komea ja älykäs mies, jolla on muutama mörkö kaapissa. Maria-Terese on prostituoitu ja pyhimys, joka on - yllätys yllätys - todella kaunis ja kiva ihminen. Näiden henkilöiden välillä tapahtuu kaikenlaista, pahuus yrittää jallittaa hyvyyden ja mukana on taatusti seksiä ja himoa. Yliluonnollista on saatu mukaan riittävästi.

Vaikka voi kuulostaa siltä, että en juuri Wardin kirjoista perusta, asia ei ole niin yksinkertainen. Minun lukemistossani näille kirjoille on aikansa ja paikkansa. Wardin kirjat edustavat minulle todellista aivot narikkaan -osastoa. Nyt sille taas oli tilaus. Wardin kirjoissa ensin pitää lukijana päästä tiettyyn lukumoodiin, jossa pienet höpöilyt eivät haittaa, sitten lukeminen onkin hauskaa ja jopa nautinto.

Kirjan nimi, Halu, ei oikeastaan tuo mitään uutta Wardin tarinoiden perusasetelmaan. Hänen jokaisen kirjansa nimi voisi olla tuo sama. Ward asettelee aina henkilöistään pareja, joiden välillä syntyy voimakas halu, jota sitten työstetään seksin kautta perusteellisesti. Halu esitetään aina hyvin fyysisenä ja ehdottomana luonnonvoimana, joka vie mukanaan. Ote kirjasta:

"Saanko sanoa jotain, mitä minun ei pitäisi?"
Marie-Terese jäykistyi miehen tuijottaessa häntä. "Okei."
"Viime yönä minä haaveilin olevani sinun kanssasi."
Marie-Terese laski mukinsa hitaasti alas. Joo, okei... ja oli joitakin asioita, joita mies voi sanoa ja saada sinut tulikuumaksi. Ja joitakin katseita, jotka olivat yhtä kouraantuntuvia kuin kosketukset. Ja ne kummatkin yhdessä, mieheltä, joka istui häntä vastapäätä...
Hänen kehonsa reagoi ällistyttävän nopeasti: rintoja kihelmöi kärjistä, reidet jäykistyivät, veri virtasi nopeasti..."

Että sellaista. (Minulla oli vaikeuksia löytää riittävän säädyllinen katkelma tähän laitettavaksi.) Olisin lukenut kirjaa riippukeinussa, mutta täällä on ollut aika sateista ja kylmää. Lukeminen on sujunut hyvin omassa sängyssä tai perheenjäsenten sängyssä makoilemalla. Vähän väliä on voinut työpäivän päätteeksi ottaa myös pieniä tupluureja. Seuraavaksi luen Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Tämä lukemisen vapaus on todella kesän riemuja.

Teos: Halu (Covet)
Tekijä: J. R. Ward
Kääntäjä: Tanja Kielinen
Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2012 (alkuperäinen 2009)