Herään Porkkanatalossa hytinään. Ulsteri on kastunut hiestä, takki ja verhot pudonneet yltä. Lämpöpatteri on toiminut turhankin tehokkaasti, sohvannurkassa on yhtä aikaa hiostava ja jäätävän kylmä. Kännykän kello näyttää varttia vaille viittä. Äiti on tuikannut taas tekstarin. Olen tehnyt syntiä, josta saan rangaistuksen. Minun pitää heti pyytää anteeksti ja katua, muuten tapahtuu kauheuksia. Voi äiti äiti. Eiköhän tässä ole kauheuksia omastakin takaa.
Aino Kiven Joutonainen on raju romaani. Teos pitää lukijan otteessaan alun kaaoksesta lopun sekasortoon. Romaani on hulvaton tai ahdistavan kuristava, riippuen lukijan mielenmaisemasta. Onnistuin saavuttamaan molemmat näkymät, vaikka jälkimmäinen taisi jäädä päällimmäiseksi.
Joutonainen alkaa vielä humalaisen minäkertojan heräämisestä uuteen arkiaamuun lokakuussa. Takana on yö uuden miehen kanssa, edessä työpäivä, josta on jo myöhässä. Työ koulunkäyntiavustajana jää siihen aamuun.
Päähenkilö Annun elämä on väärillä raiteilla, ja Annu itse ei saa tilannetta paremmaksi millään. Ailahteleva minäkertoja tekee huonoja ratkaisuja yksi toisensa perään. Asunnoton päähenkilö yöpyy veljensä tai kaverinsa luona, ellei ole lapsuuden kodissaan salaa veljeltään. Suurin eksyminen tapahtuu rakkauselämässä. Harha-askel johtaa ajatusharhaan, virheajatus totaalijumiin ja koston kierteeseen. Mahdollinen oivallus häivähtää hetkellisesti, mutta kohta mennään taas.
Suurin kipu ja ehkä toivokin liittyy lapsuudenperheeseen. Lapsuudenkoti Porkkanatalo on junaradan varrella, kaukana tapahtumisen keskipisteestä. Homeinen muistojen arkku on naulattu kiinni, mutta jotain kaipaava Annu hakeutuu vanhaan kotiinsa ja lapsuuden ajatuksiin uudelleen ja uudelleen.
Pidän Kiven teoksen päähenkilön pakkomielteisyydestä ja ehdottomuudesta. En haluaisi teoksen maailmaan, mutta silti kudelma, jonka Kivi on sommitellut, on melkoinen hillittömyydessään. Joutonainen ei ole kuitenkaan höttöä, vaan kannanotto ulkopuolisuudesta ja osattomuudesta. Ote teoksesta:
"Onkssiulla ikinä semmoinen olo että mieluummin räjäyttäisit ittes ilmaan kuin jatkaisit elämääs?"
"Päivittäin. Mut minkäs teet, on elettävä."
"Mie en tiiätssie jaksa."
Kiitos arvostelukappaleesta!
Teos: Joutonainen
Tekijä: Aino Kivi
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Into
3 kommenttia:
Annulla on kuitenkin yksi vakaa ihmissuhde, veli johon voi turvautua viime kädessä.
Mietin vain sitä, miksi kirjaa mainostetaan irrallisten sukupolven kuvana. Irralliset oon poikkeus ja suuri osa nuorista elää nykyään erittäin konservatiivisesti ja turvatusti verrattuna esim. omaan sukupolveeni, joka vietti pitkää boheemia nuoruutta ja saattoi käyttää ensimmäisen vuoden opiskelussakin vain opiskelemalla elämää.
Työpaikoista on nykyään enemmän kilpailua kuin joskus ennen, mutta yhteiskunnan turvaverkko on ollut tähän asti (toivottavasti myös tulevaisuudessa) aina ottamassa kopin putoajasta.
Kiitos kommentistasi. Pyörittelin ajatuksiani tästä teoksesta ja sen maailmasta. Mietin paljonkin, mitä siitä kirjoittaisin.
On totta, että suhde veljeen on vakaa. Ajattelenkin sen edustavan toivoa.
Päähenkilöhän ei kokenut olevansa erityisen nuori. Minusta teos ei kerro nuorten sukupolvesta, ehkä pikemminkin ylisukupolvisesta traumasta.
Tekstisi ja pohdiskelun perusteella sanoisin, että kirjassa on erittäin onnistunut kansi.
Lähetä kommentti