Anne Tyler: Äkäpussi

"Miksi sinä puhut tuolla tavalla?" Kate tivasi ja pyörähti isänsä puoleen. "Mikä sinua vaivaa? Inhoan pikkulapsia, tiedät sen paremmin kuin hyvin."

Pjotr mylvähti toistamiseen. Hän virnuili Katelle. "Miksi sinä inhoat pikkulapsia?" hän kysyi.

"No ne eivät ole erityisen välkkyjä, olet ehkä huomannut."

Taas Pjotr mylvähti. Mylvintöineen ja banaaneineen hän muistutti Katen mielestä simpanssia.

Kirjahyllyni lukemattomista löysin Anne Tylerin romaanin Äkäpussi. Romaani on julkaistu sarjassa, jossa nykykirjailijat ovat uudelleenkirjoittaneet Shakespearen klassikoita.

Luin teoksen nauttien kepeän pinnan ja syvemmän merkityksen yhdistämisestä. Tiedän Anne Tylerin ja tiedän Shakespearen klassikkoteoksen Kuinka äkäpussi kesytetään. 

Nautin ainakin kolmesta asiasta:

Teoksen päähenkilö on suorasanainen Kate. Melkein kolmikymppinen Kate on monella lailla kiinni perheessään ja kodin pyörittämisessä. Hän on myös töissä avustajana yksityisessä pienten lasten koulussa, vaikka työ ei häneltä kaikilta osin oikein sujukaan. Hän kokee sosiaaliset tilanteet itselleen vaikeiksi ja joutuu selittelemään sanomisiaan työpaikalla esihenkilölleen. Joku voisi luonnehtia häntä neuroepätyypilliseksi. Joku toinen voisi nimittää häntä vaikka äkäpussiksi. Ihastuin Kateen välittömästi.

Katen perheeseen kuuluu 15-vuotias pikkusisar Pupu ja isä, joka on ensisijaisesti tutkija. Jos Kate on erityinen, samaa erityisyyttä on myös isässä. Tohtori Lois Battista johtaa tutkimusta John Hopkinsin yliopistossa likaisissa haalareissaan ja pää täynnä tieteellisiä pohdintoja. Mikään arkinen ei tunnu isää hetkauttavan. Perheen äiti on menehtynyt sisaren syntymän jälkeen. Äitiin ja naiseuteen ylipäätään liittyy ainakin Katen mielessä paljon ratkaisematonta. Olin kotonani Katen perheen parissa ja luulin jotenkin ymmärtäväni Battistan perheen omalaatuista logiikkaa.

Anne Tyler on kirjoittanut teoksen täyteen ihania sanoja, jotka Tarja Lipponen on suomentanut minulle luettaviksi ja riemuittaviksi. Teoksessa on vanhahtava tyyli, joka tulee ainakin minäkertoja Katen sanavalinnoista, hänen isänsä ja vanhempien sukulaisten puheista ja teoksen merkittävän henkilön, tutkimusassistentti Pjotr Tserbakovin oppimasta kielestä. Teoksessa uumoiltiin, suotiin pienehkö kuvitelma, varjoisat silmät tummenivat ja seuraelämävaistot veivät voiton. Kaikki tämä ja paljon muuta, vaikka teos sijoittuukin nykyaikaan. Ai sentään! Ote teoksesta:

[Isä] otti silti kuvan ja sanoi: "Pjootor, sinä jäit nyt Pupun taakse piiloon. Mene istumaan Katen viereen, niin otan kuvan teistä kahdesta."

Pjotr vaihtoi ripeästi paikkaa, mutta Kate sanoi: "Mikä sinua riivaa, isä? Sinulla on ollut tuo apparaatti puolitoista vuotta etkä ole vilkaissutkaan siihen aiemmin."

"Minun on aika liittyä nykyaikaiseen maailmanmenoon", isä sanoi hänelle ja kohotti puhelimen silmälleen kuin se olisi ollut laatikkokamera. 

Katen isä taluttaa tutkimusassistenttinsa tyttärensä luo toivoen rakkailleen kaikkea hyvää. Isän toive on yksinkertainen, mutta ihmisen väliset suhteet ovat hyvin monimutkaisia. Pieni muutos johtaa moneen uuteen asiaan. Jos kepeä sanailu ja ihmisten väliset suhteet kiinnostavat, teos voi olla hyvä lukukokemus. Minä rakastin Tylerin pastissia.

Teos: Äkäpussi
Tekijä: Anne Tyler
Suomentaja: Tarja Lipponen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Johnny Kniga

Terhi Tarkiainen: Emily, eli kuinka sukua jatketaan

"Taivaallinen tuli", Emily lausui kohtalonomaisesti. "Elektrisiteetistä käytetty nimi on helppo ymmärtää, kun näkee tyhjiön vangiksi jääneen aineen ylimaallisen hehkun."

"Hämmästyttävää", huokaisi herra Thornsby. "Näyttää aivan siltä kuin te loitsisitte tuon pallon eloon omilla käsillänne. Te olette velhotar, lady Levin!"

Terhi Tarkiaisen Emily, eli kuinka sukua jatketaan oli minulle tunteiden myllerrystä. Asetuin tarinaan aivan täysin ja pelkäsin omien suosikkieni puolesta ihmeen paljon. Loistava lukukokemus siis!

Olen aiemmin lukenut Tarkiaiselta Vallattomat viettelijät -sarjan ensimmäisen osan: Kitty eli kuinka mies tuhotaan. Vallattomat viettelijät on itsenäinen sarja teoksia, joita yhdistää ainakin aikakausi ja toimelias nainen päähenkilönä. Olen myös ahminut aivan ihanan ja täyshilpeän nykyaikaan sijoittuvan Pure mua. Tiesin siis odottaa hyvää. Sain kuitenkin aivan parasta.

Teoksen nimihenkilö on lady Emily, joka emännöi Pennymoor-kartanoa. Paroni Levin, joka on kartanon isäntä ja ladyn rakastava aviomies, on metsästysretkellä. Kartanoon saapuu vieraaksi Levinin sukulaismies, herra Drake. Epämääräisen etäinen pikkuserkku jää palvelijansa kanssa kartannon odottamaan isännän paluuta.

Isäntäparin suurin ongelma on jälkeläisen puute. Lapsia pariskunnalle ei ole siunaantunut, ja tämä hiertää Emilyä koko ajan. Myös suku on kiinnostunut kartanon tulevaisuudesta. 

Ihastun Tarkiaisen tapaan kertoa Emilyn tarinaa. Ladyn elämä kaikkinensa kiertyy lukijalle näkyviin vähän kerrassaan. Loppua kohti vauhti kiihtyy melkoisesti. Teos on jaettu osiin, jotka kuvaavat tarinan kulkua: Kitka, Kipinä, Tuli ja Taivas. 

Taivaallinen tai nestemäinen tuli on merkittävä osa Pennymoor-kartanoa. Sähkö on 1760-luvulla vielä mysteeri, jonka joukko herrasmiestutkijoita haluaa selvittää. Levin kuuluu heihin, ja hänen kauttaan myös hänen puolisonsa.

En oikeastaan voi kertoa teoksen tapahtumista tai juonen kulusta sen enempää. Teos on täynnä yllätyksiä ja juonenkäänteitä. Emily, eli kuinka sukua jatketaan on kirpeän kierteinen tarina tärkeistä asioista ja niihin kurottamisen vaaroista.

Kuuntelin Emilyn äänikirjana. BookBeat-palvelussa teoksen lukee Maija Lang. Emilyn luettuani siirryin sarjan viimeisimpään, Maggie, eli kuinka jano tyydytetään. Pure mua saa jatkoa aivan kohta. Peto irti ilmestyy heinäkuussa. Kumarran kiitollisena kirjailija Tarkiaisen suuntaan.

Teos: Emily, eli kuinka sukua jatketaan
Tekijä: Terhi Tarkiainen
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Tammi

Geir Gulliksen: Katso meitä nyt

 

Teoksen graafinen suunnittelu Mika Tuominen

Olof pyyhki kasvojaan, hän oli sotkenut kätensä aioliin ja hieroi sitä otsaansa, ja Hansin oli autettava siistiytymään lautasliinalla. Se näytti intiimiltä ja Hans piti siitä, hänestä oli mukava olla intiimi, hän oli mielellään intiimi kaikkien kanssa.

Innostuin Geir Gulliksenin romaanista Katso meitä nyt alkutietojen ja kannen perusteella. Itse lukeminen oli työläs urakka, koska ärsyynnyin päähenkilöön perusteellisesti. Näin jälkikäteen katsottuna melkein naurattaa. On hilpeää hermostua fiktiiviselle henkilölle. Se voi olla jopa puhdistavaa. Kirjan lopetus ja kansien sulkeminen, sillähän minä hänestä pääsen. Toisin on oikeassa elämässä.

Gulliksenin romaanin päähenkilö on PR-toimistossa työskentelevä keski-ikäinen mies. Hans Kaasajordet on naimisissa Ingunn Sanden kanssa. Aluksi kaikki vaikuttaa onnelliselta, vaivattomalta ja luonnolliselta. Pari viihtyy yhdessä. Sitten Hansin sisäinen väkkärä alkaa pyöriä.

Hansin pomo Olofkin pyörittää omia kuvioitaan. Tuntuu, että jokainen Hansin vaikutuspiirissä oleva ihminen alkaa käyttäytyä tavalla, joka aiheuttaa ainakin pyörteitä yksityiselämään. Osa saa aikaiseksi kunnon myräkän. Ote kirjasta:

Ja sitten Harriet halusi rakastella uudestaan, ja he rakastelivat uudestaan, se oli hankalaa ahtaassa autossa, ja Hans ajatteli istuimia, häntä pelotti että kangaspäällinen menisi sotkuun, hänen pitäisi pyyhkiä istuimet kostealla vielä tänä iltana, jotta ne ehtisivät kuivua seuraavaksi päiväksi, auto oli nimittäin päivisin Ingunnin käytössä ja hän näki sielunsa silmin kuinka Ingunn kumartuisi tutkimaan istuimessa olevia spermatahroja ja kysyisi mitä tämä on?

Ihmiselosta jää kaikenlaisia tahroja. Niitä Hans ihmettelee ja välillä pyyhkiikin pois, kunnes taas aiheuttaa uusia. Gulliksenin romaani tarjosi minulle kaksin käsin erään miehen sielunmaisemaa ja ihmissuhteiden vaikeutta. Kerronta on piinallisen yksityiskohtaista, mutta toiminnan motiivia ei tunnu löytyvän. Jokainen kohauttaa olkapäitään kysymykselle tekojen syystä. Sitten mennään taas. Parisuhde ei vaikuta kovin houkuttelevalta tämän teoksen perusteella. 

Arja blogissa Kulttuuri kukoistaa on minua rakentavampi Gulliksenin romaanin äärellä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Katso meitä nyt
Tekijä: Geir Gulliksen
Suomentaja: Outi Menna
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Siltala

Julian Fellowes: Snobit

Näin jälkikäteen sanoisin, että jonkinlaisen viitteen tulevasta antoi Edithin suu, tuo kristallinen suppusuu, hänen selvärajaiset, etten sanoisi kaiverretut huulensa, jotka tuovat mieleen neljäkymmentäluvun filmitähdet.

Puhumattakaan ihosta. Periaatteesta englantilaisen ei pidä mennä lausumaan kohteliaisuuksia maanmiehensä ihosta muuten kuin äärimmäisessä hädässä, kun muuta kehuttavaa ei kerta kaikkiaan ole. Hyvä iho nouseekin tämän tästä esille, kun puhutaan vähäpätöisemmistä kuninkaallisista. Oli miten oli, olen nähnyt tuskin koskaan ihastuttavampaa kasvojen ihoa kuin Edith Laverylla: siloinen, heleä, pastellinsävyinen, ikään kuin täydellisesti vahattu. 

Snobit on taitava ja täysin hallittu tarina luokkapelistä brittiläisen yläluokan liepeillä ja sen ytimessä. Teos on nautinnollinen romaani tavoitteista, sosiaalisesta elämästä ja oman paikan petaamisesta. 

Romaanin kirjoittaja Julian Fellowes on monelle tuttu Downton Abbey -sarjan käsikirjoittajana. Romaaneista, elokuvista ja sarjoista seurattu brittiläinen yläluokkainen maailma heläjää tämänkin teoksen taustalla, vaikka se ei teoksen maailmassa menneisyyttä olekaan. 

Romaanissa seurataan 27-vuotiaan Edith Laveryn tavoitteellista luokkanousua. Edithin äidillä on oma osuutensa tyttären elämän päämäärissä. 

"Ei Edith ole ainoa syyllinen. Totta kai minä näen sen. Se hänen kamala äitinsä on täyttänyt tyttärensä pään Barbara Cartlandin hupsutuksilla. Minkä Edith sille voi?"

Teos sijoittuu 1990-luvulle. Vuosikymmenet ja -sadat tosin vain heilahtavat lukijan näkökentän laidalla, kun yläluokan oleskelutilat, puutarhat ja juhlat tuntuvat toistuvan ajasta aikaan hyvin samankaltaisina. Muutosta ei todellakaan haeta. Ote teoksesta:

Brittiläisellä yläluokalla ei ole yleensä tapana valittaa. Vallitsevan mentaliteetin mukaan asioita "ei kannata vatvoa". Riuska kävelyretki ja tuhti paukku ovat patenttilääkkeitä niin sydämeen kuin lompakkoon kohdistuneeseen iskuun. - - Yläluokka on aidosti ymmällään työväenluokan suremistavoista, ääneen nyyhkivien äitien taluttamisesta kirkkoon puhumattakaan valokuvista, joissa kyynelehtivä leski lukee kaatuneen sotilaan "viimeistä kirjettä". 

Lordi ja lady Uckfield uskovat vakaasti jälkikasvun löytävän puolison omasta yhteiskuntaluokastaan. Heidän poikansa Charles on jo aikuinen ja tuntee vanhempiensa odotukset niskassaan. Kenestä tuleekaan Charlesin puolison ja siis kreivitär Broughton? Kauneus, yläluokkaiset käytöstavat ja erityisesti syntyperä ovat suuressa arvossa näissä piireissä. 

Nautin paljon Snobien maailmasta ja sosiaalisista kähinöistä. Teos on vahvan satiirinen ja kriittinen, mutta onnistuu samalla olemaan myös ymmärtävä yksittäisen henkilöiden valintojen suhteen. 

Sain teoksen kustantajalta e-kirjana, mutta päädyin kuuntelemaan Snobit äänikirjapalvelusta. Huomasin kävelylenkeilläni ilmeileväni kuunnellessani kirjaa! Juonenkäänteet heilauttivat sosiaalisen pelitilanteen uusiksi useaan otteeseen. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Snobit (Snobs)
Tekijä: Julian Fellowes
Suomentaja: Markku Päkkilä
Julkaisuvuosi: 2020 (alkuperäinen 2004)
Kustantaja: Otava

Minna Rytisalo: Rouva C.

Miksi se ei tule jos sitä kutsutaan noin vimmaisesti ja koko metsä tietää, että sen pitää tulla?

Luen Minna Rytisalon romaania Rouva C. ja olen kiitollinen kirjailijalle, jonka tekstissä herää henkiin yksi vaihtoehtoinen tarina itselleni rakkaasta historiallisesta henkilöstä. Minna Canth on merkittävä suomalainen kirjailija, jonka näytelmät ja muut tekstit ovat syvästi liikuttaneet minua. Olen monet kerrat käynyt Kuopion korttelimuseon järjestämillä kiertokävelyillä ja esittelyillä, joissa olen oppinut uutta Canthin elämästä ja ajasta. En ole lukenut Minna Maijalan tietokirjaa Herkkä, hellä ja hehkuvainen (linkki Amman blogitekstiin teoksesta), vaan säästellyt nautintoa sopivaan hetkeen. Tämän romaanin lukunautintoa en kyennyt lykkäämään, koska sovin erääseen opiskelutehtävään lukevani teoksen mahdollisimman pian.

Romaanissa neiti Minna Johansson ja lehtori Ferdinand Canth kohtaavat rehtori Cygnaeuksen johtamassa Jyväskylän seminaarissa. En aio spoilata tekstistä yhtään mitään, koska tapahtumat sinänsä kulkevat kirjailija Canthin tosielämän tapahtumia myötäillen. Se ei olekaan olennainen puoli tämän kirjan lukukokemusta. Rytisalo kirjoittaa romaanissa näkyviin nuoren naisen ajatuksien siemenet ja siemenistä kasvavat kirjailija Canthin moraalin perusperiaatteet, joille lehtikirjoitukset, puheet ja näytelmät rakentuvat.

Kun hän katsoi Minnaa, hän näki ihmisen, siis ensin ihmisen ja sitten naisihmisen, joka ei ollut miestä heikompi tai tyhmempi, vaan älykäs, nopea, hauska - tai oli ollut, joskus. Nyt hän oli erilainen, ja tämä ensimmäinen alakulon aalto kammotti Ferdinandia, joka ei vielä tiennyt, että se menisi ohi.

Oma osansa on puolisolla, joka rakastaa ja haluaa ymmärtää vaimoaan. Nuori rouva Canth on yritteliäs, erehtyvä ja erityisesti oppiva ihminen. Rytisalo kirjoittaa heleästi ja herkästi yksilön sisäisistä mielenliikkeistä ja tärkeiden vuorovaikutussuhteiden syntymisestä ja kehittymisestä.

En ole vielä edes teoksen lopussa. Haluan kirjoittaa teille romaanin olevan merkittävä ja samalla haluan säästää lopun vain itselleni. Minulla on ajatus teoksen lopusta ja pelkään, että pakahdun surusta päästessäni romaanin viimeisille sivuille. Rytisalon Rouva C. on erityisesti lukupiiriteos ja teos, josta tulee puhua lähimpien ystäviensä kanssa. Vai mitä sanotte tästä sitaatista: Tälläistäkö on avioliitto, kahden tahdon paiskautumista vastakkain?

Teos: Rouva C.
Tekijä: Minna Rytisalo
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Gummerus

Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret

[Opettajatar] asteli edestakaisin tarkaavaisen yleisönsä edessä. "Tytöt, muistakaa mitä sanoin: tuolia lähestytään selkä suorassa, vaivihkainen vilkaisu olkapään yli varmistaa, että laskette - eh - persoonanne oikeaan kohtaan, kevyt jalan ojennus taaksepäin kunnes pohkeenne tapaa tuolin ja voilà, istuminen voi tapahtua!" 

Sara Medbergin Kultaportin kaunottaret ilmestyi tänä vuonna maaliskuussa. Nappasin kirjan kirjastosta juhannuksen alla ja luin sen loppuun viime yönä. Romaanin varsinainen päähenkilö on omapäinen neiti Adele Wilenius, joka tulee debytanttikurssille Turkuun. Hän on sopinut majoittuvansa serkkunsa kreivi Kasimir Gyllenfredin luo. Paronin tytär ei ole ainoa kreivin vieras, vaikka tutkimuksiinsa ja kirjoihinsa keskittyvä nuori kreivi olisi ollut varsin tyytyväinen arkeensa ilman vieraita.

Teoksen nimessä mainitaan kaunottaret monikossa ja näin onkin. Adelen lisäksi lukija pääsee jännittämään, kuinka käy neiti Margaretha Châteaulle, joka on markiisin tytär ja liikkeellä herkän ja määrätietoisen äitinsä kanssa. Kolmantena naimattomana neitona esitellään mamselli Beatrice Sommer. Teoksen alussa vielä naimattomia nuoria herroja esitellään useampikin, joten romanttisia kiemuroita on luvassa reilun 400 sivun verran.

1870-luvun tapojen ja asenteiden kuvausta terästetään Adelen kapinallisuudella ja avoimuudella uusille tuulille. Adele haluaa pysyttäytyä vapaana, koska aikoo kirjoittaa romaaneja esikuvansa Jane Austenin lailla. Romaanissa onkin katkelmia Adelen tekeillä olevasta romaanista ja tuon ajan jo julkaistuista teksteistä. Ironialtakaan ei säästytä. Ote teoksesta:

Adele otti vastaan rouvan ojentaman paperin, jolle tämä oli jäljentänyt ruotsalaisen naisrunoilija Anna Maria Lenngrenin laatiman runon Muutama sananen rakkaalle tyttärelleni. - -
"Älä aikaa tuhlaa lukemiseen, naisen elämässä ei sitä paljon tarvita", Adele lausui mahtipontisesti päästyään runon huippukohtaan, "ja jos luet, lopeta se lyhyeen, ettei kastike ehdi yli kuohua."

Medbergin romaani viihdytti minua. Välillä hyydyin ja nopeutin lukemistani, koska oma mieliala ja teos eivät täysin kohdanneet, mutta uskon sen olleen oman lukukuntoni oire. Romaanin alusta nautin paljon loppua enemmän. Tarinan tiivistäminen ei olisi rumentanut Kultaportin kaunottaria lainkaan.

Medbergin romaani on luettu muutamassa blogissa. Tässä linkit juttuihin:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirja vieköön!
Kirjojen kuisketta
Kymmenen puikkoa langalla

Teos: Kultaportin kaunottaret
Tekijä: Sara Medberg
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Fiona Barton: Leski

En pidä jännitysromaaneista ja yleensä onnistun välttelemään niitä. Joulun aikaan olin kuitenkin mielentilassa, jossa aloin lukemaan kotiini tullutta uutuusromaania. Fiona Bartonin Leski muistutti minua Nainen junassa -teoksesta, jonka kuuntelin jonkin aikaa sitten äänikirjana.

Leski kertoo erään naisen ja itse asiassa siinä samalla myös hänen avioliittonsa tarinan. Tarina tapahtuu kahdessa aikatasossa, vuodessa 2006 ja 2010. Kertojia on viisi: leski itse eli Jean Taylor, aviomies Glen, Bella-tytön äiti Dawn Elliot, toimittaja Kate Waters ja poliisi Bob Sparkles. Olennaista tarinassa on rikosepäily, itse rikos ja rikoksen tulkinta. Epäily on lapseen kohdistuva seksuaalirikos, joka ei jätä lukijaa kylmäksi.

En nauti näistä kirjoista, siksi mietin lukemisen lopettamista pitkälle kirjaa lukiessani. Leski ei sisältänyt kamalaa yksityiskohtaista kuvausta, mutta koko ajatuskin rikoksesta ja ihmisen pahuudesta oli minulle melkein liikaa. No, luin kirjan loppuun.

Bartonin kirja on hyvin kirjoitettu ja taitavasti rakennettu. Hän kuvaa useiden eri ihmisten näkökulmasta tapahtumia ja miettii mielettömyyden mieltä. Mikä saa ihmisen pysymään parisuhteessa ihmisen kanssa, jonka reaktioita ja käytöstä ihmettelee todella kuukaudesta toiseen? Barton ei anna kysymykseen yksioikoista tai lällyä vastausta.

Sparkes oli alkanut panna merkille jokaisen Bellan ikäisen lapsen niin kadulla, kaupoissa, autoissa kuin kahviloissakin, ja silloin hän aina tähyili mahdollisia pahantekijöitä. Se oli alkanut vaikuttaa hänen ruokahaluunsa, joskaan ei huomiokykyyn. Hän tajusi, että se oli valtaamassa hänen elämänsä, mutta hän ei voinut sille mitään.
"Bob, siitä jutusta on tullut sinulle pakkomielle", oli Eileen sanonut muutama ilta sitten. "Eikö voida käydä edes ulkona drinkillä ilman että katoat omiin ajatuksiisi? Sinun pitää rentoutua."
Sparkesin oli tehnyt mieli karjaista: "Haluatko sinä, että taas yksi lapsi siepataan sillä aikaa, kun minä juon lasillisen viiniä?"

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: Leski (alkuteos: Widow)
Tekijä: Fiona Barton
Suomentaja: Pirkko Biström
Julkaisuvuosi: 2017 (2016)
Kustantaja: Bazar