Lastenkirjaklassikot ja ohi mennyt aika

Pidän lastenkirjoista ja luen niitä edelleen. Hyvä lastenkirja puhuttelee sekä lasta että aikuista. Kolmen lapsemme kanssa olen saanut ääneen lukea ja olla mukana kuuntelemassa todella paljon lastenkirjallisuutta viimeisen kahdentoista vuoden aikana.

Kun olin lapsi ja sitten vähän myöhemmin nuori, luin sekaisin lasten, nuorten ja aikuisten kirjoja. Opin lukemaan niin varhain, että ennätin lukea kirjoja pinottain ollessani kymmenen ja kahdenkymmenen välillä. Joskus isäni hätkähti ja kielsikin jotain lukemisiani "liian aikuisten" kirjoina. Uskon, että kirja luettuna ei voi juurikaan vahingoittaa lasta. Jos se, mitä kirjassa kerrotaan, on liian vaikeaa tai outoa lapsen tiedoille, kehitystasolle tai ymmärrykselle, se menee yli lapsesta ja lapsi selittää sen itselleen omalla laillaan.

Mutta minunhan ei pitänyt kirjoittaa tästä asiasta (vaikka tästäkin olisi hauska jatkaa), vaan meistä kirotuista aikuisista ja vanhemmista, jotka haluamme syöttää lapsille sen jonkun kultareunaisen lapsuuden, joka on kenties ollut jo meillekin nostalginen. Uskon, että vanhentuneet lastenkirjat ovat hyvä tapa tappaa lapsen lukuinnostus.

Olen itse tänä kesänä saanut lukea joutunut lukemaan muutamaakin vanhaa suomalaista lastenkirjaklassikkoa, jolla ei mielestäni ole enää mitään yhteyttä mihinkään omien lasteni kokemuspiiriin, eikä juuri tämmöisen nelikymppisenkään arkitunnelmiin. Anteeksi kaikki te, jotka syötätte sunnuntaiaamuisin vasikoille punaisen tuvan kuistilta lehtikerppuja! Saatte lukea aiheesta kirjoissakin.

Mitä sitten voisi lukea lapselleen ja toki siinä sivussa itselleenkin? Itse olen aina pitänyt reippaista ja aikaansaavista sankareista, huumorista (anarkistinen huumori myös, vaikka siinä lasten kanssa voi kyllä syyttää itseään, kun lapset ottavat opikseen äidin ensin luettua heille vuositolkulla kaiken maailman...) ja hyvistä tarinoista. Meillä lapsille on luettu mm. Satu pienen pienestä pojasta (Anderberg), No mutta Pekka (Lindgren), Taikuri Into Kiemura (Itkonen), Ei haittaa, jos on erilainen (Parr) ja Kakka (Davies). Tuo viimeisin on ihan faktaa, mutta ah - niin tuttu ja kiehtova aihe lapsille.

Tokihan meillä on luettu ääneen, äänikirjoina kuunneltu, itse luettu ja monella tavalla sisään imuroitu kaikki viisaus ja hupi mm. Mauri Kunnaksen, Sinikka ja Tiina Nopolan, Timo Parvelan, Jukka Parkkisen, Kirsi Kunnaksen, Markus Majaluoman ja J.K. Rowlingin teoksista. Hyviä lastenkirjoja on siis, niitä lukemaan. Jätetään paksuin nostalgiahuttu ihan itselle.