Tero Mielonen ja Mari Ahokoivu: Maailman tutkijat

Tero Mielosen ja Mari Ahokoivun teos Maailman tutkijat on ilahduttavaa luettavaa lapsille ja aikuisille. Teos sopii 4–7-vuotiaille lapsille luettavaksi yhdessä aikuisen kanssa, mutta käy mielestäni myös lukemaan oppineelle pienelle koululaiselle. Teoksessa on 52 sivua. Kuvia riittää jokaiselle sivulle. 

Lasten tietokirja Maailman tutkijat kertoo yhdentoista tutkijan tarinan aina lapsuuden kiinnostuksesta päätyen tutkijana työskentelyyn. Samalla värikäs tietokirja kertoo erilaisista tutkijoista ja tieteenaloista. Tähtitieteilijät tutkivat avaruutta kaukoputkilla, joita ohjataan tietokoneilla. Historiantutkijat puolestaan tekevät omaa tutkimustyötään esimerkiksi arkistoissa ja kirjastoissa lukemalla vanhoja tekstejä lukemalla ja katsomalla vanhoja kuvia. 

Maailman tutkijat tarjoaa tieteestä ja tutkijoista monipuolisen kuvan. Lapsi, joka on peloton seikkailija, voi päätyä tutkijaksi yhtä hyvin kuin kirjastossa viihtyvä kaverinsa. Keskittymiskyky, uteliaisuus ja näppärät sormet ovat hyödyllisiä taitoja tutkijalle. Tietokone tuntuu olevaan tärkeä työväline kaikille tutkijoille. Teoksen viesti on selkeä: kenestä tahansa voi tulla tutkija!

Puhelimella otettu kuva kirjan sivusta.

Lastenkirjat ovat mielenkiintoisia myös aikuisille. Luin kirjan ensin itse. Sitten sen luki perheemme kuopus, joka täyttää pian 19. Kirjan luettuamme keskustelimme ammatinvalinnasta ja tieteen merkityksestä yhteiskunnassamme. Suosittelen kaikille aikuisille seuraavalla kirjastokäynnillä piipahdusta lastenosastolle. Siellä voi tutustua suomalaisten lastenkirjojen upeaan tarjontaan. 

Maailman tutkijat taitaa olla ensimmäinen Ursan julkaisema kirja, jonka itse olen lukenut. Toivon todella, että Mielosen ja Ahokoivun innostava lastenkirja löytää lukijansa nyt joulun aikaan ja sen jälkeenkin. Kirjan voi tilata ainakin Ursan verkkokaupasta.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Maailman tutkijat
Tekijät: Tero Mielonen (teksti) ja Mari Ahokoivu (kuvitus)
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Ursa

Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus

 

Kansikuva kustantajan sivuilta

Lähdin tänään töistä kirjaston kautta. Ruoveden kirjastossa päädyin heti Finlandia-ehdokkaita esittelevän pöydän ääreen. Otin mukaan iltaluettavaksi tuoreen lastenkirjan, joka onkin ehdokkaana lasten- ja nuortenkirjojen sarjassa.

Kirja vaikuttaa jo kannen perusteella jotenkin tutulta ja selailulla ymmärränkin yhteyden. Olen selaillut ja osittain lukenut tekijöiden aiemman kirjan, Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu, lukiolaisten kanssa ilmastolukupiirissä. Lukiolaiset ihastelivat ilmastonmuutoksesta kertovien lastenkirjojen värikästä ulkoasua ja suurta tietomäärää.

Aika matka! tempaa minut mukaansa toisen aukeaman aikana. Lotta ja Kasper miettivät mehiläisten tilannetta ja päätyvät googlailemaan. Viisaat ja neuvokkaat lapset saavat avukseen Ilmastokeijun ja Fossiilimenninkäisen, jotka osaavat mm. aikamatkailla menneisyyteen. 

Maapallon, eliöiden ja ihmisen historiaa kuvataan vessapaperirullilla ja spagetilla. Vessapaperirulla on 359 miljoonaa vuotta. Spagetti puolestaan kuvaa lyhyempiä ajanjaksoja, joten yksi vessapaperirullan ruutu on spagettiaikajanalla 214 spagettia. Ooh! 

(Nyt muistan taas, kuinka ihanaa on lukea ja ihmetellä kirjoja yhdessä lasten kanssa. Mistä saan lukulapsen itselleni? Nuorimmaisenikin on jo täysi-ikäinen.)

Spagetti- ja vessapaperiaikajanat muistuttavat maapallon historian mittakaavasta. Suurissa kokonaisuuksissakin tapahtuu pieniä asioita, jotka vaikuttavat suuriin asioihin omalla laillaan. Kirjassa puhutaan niin evoluutiosta kuin sukupuutostakin.

Vierailu Eläinmuseossa ekologi Ilkka Hanskin luona tuo kirjan parissa viihtyville aikuisille lukuvinkin. Hanskin Tutkimusmatkoja saarille kertoo luonnon monimuotoisuudesta. Hymyilevä tieteentekijä ei ole enää keskuudessamme, mutta lastenkirjan sivulla hän kannustaa lapsia tutkimaan ihmisen puuhia.

Kurkkuani kuristaa, kun katson labyrinttiä, joka avautuu ruokakaupassa. Aukeamalla näytetään havainnollisesti, kuinka vaikeaa yksittäisten tuotteiden ympäristövaikutusten arvioiminen on. Missä sukat on tehty? Puuvillasukissa on elastaania, joka on muovia. Ympäristöystävällinen sukkien myyntipakkaus on vain osa sukkien ympäristövaikutuksia. 

Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus on hurjan laaja teos. Sivuja on 55 ja kun siihen liitetään etu- ja takakannen sisäpuolen aukeamat, sivuja on edelleen alle 60. Kirjan sivuilla ennätetään käydä kuitenkin läpi kivihiilikausi vessapaperirulla-ajanlaskun alusta, sikojen historia, Euroopan energiankulutus, jätteet ja vaikka mitä. Uteliaan lapsen kanssa jokainen aukeama synnyttää vähintään kymmenen kysymystä, joihin pitää ryhtyä etsimään vastauksia. Se on ehkä kirjan tekijöiden tarkoituskin. Teoksen laajuudella on myös suurempi mieli. Koska selvitettävä ja kuvattava ilmiö eli luontokato on laaja ja monimutkainen, sitä tulee myös käsitellä riittävän laajasti.

Kustantajan sivuilla lasten tietokirjaa suositellaan 7-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Teos sopii tutkivalle alakoululaiselle yksin luettavaksi, mutta aivan loistavasti lapsen ja vanhemman yhteisiin luku- ja jutteluhetkiin. Tässä kirjassa on uutta tietoa maapallon tilasta hyvin monelle aikuisellekin. Ainakin minä opin paljon kirjan ääressä. Kiitos, Ertimo ja Ahokoivu! 

Teos: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus
Tekijät: Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Into

Kaisa Happonen ja Joonas Utti: Piste

Kansikuva kustantajan sivuilta

Sain luettavakseni Kaisa Happosen kirjoittaman ja Joonas Utin kuvittaman lapsille tarkoitetun teoksen. Piste kiinnittää lukijan huomion hyvin pieneen ja usein unohdettuunkin tyyppiin. Suurennuslasilla lukija näkee aika sporttisen ja vahvasti tuntevan toimijan, jolla on muutamakin sana sanottavanaan.

Piste on vauhdikas tarina, joka sopii hyvin lapsille ääneen luettavaksi. Piste ei saa olla tarinan päähenkilönä kovin kauan, koska eräs tarina vaatii tulla kerrotuksi ja sen tarinan päähenkilö se vasta vauhdikas onkin. Tarina vilisee yllättäviä käänteitä ja viihdyttää lukijaansa alusta loppuun. Joonas Utin kuvitus ja Kaisa Happosen teksti yhdistyvät hyvin teoksessa ja tarinan vaihteleva rytmi ilahdutti minua toisella ja kolmannellakin lukukerralla.

Piste on kuvitettu tarina, jota voi lukea tai luetuttaa myös kouluikäisille lapsille ja nuorille. Teos toimii nimittäin myös tarinankerronnan puolustuspuheena ja innoittaa kirjoittamaan uusia tarinoita. Mitä tarinassa tapahtuu seuraavaksi, kun puistossa aloitetaan kuumailmapallokarnevaalin harjoitukset? Miten käy kirkkaanpunaiselle nappulalle, jota EI SAA PAINAA? Voiko tarinassa olla liikaa jännitystä? Itse käyttäisin Pistettä kirjoittajaryhmässä tarinan alkuna, josta jokainen voisi jatkaa haluamaansa suuntaan.

Helppoa kuin lätty, kakku ja nakki!

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Piste
Tekijät: Kaisa Happonen ja Joonas Utti
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: WSOY

Anne Muhonen: Universumin avain

Innostuin kesällä tilaamaan mm. sarjakuvaa Arktiselta Banaanilta. Tilaukseni oli epäonninen, toinen kirjoista tuli reilusti myöhässä ja toinen (Tom Pesch: Kuvan anatomia) ei ole tullut vieläkään. Kun sain tilaamani sarjakuvan luettavaksi, lukutunne oli ohi ja kirja jäi hyllyyn. Luin sen viime yönä.

Anne Muhosen Universumin avain on sarjakuvateos, joka on tarkoitettu lapsille ja varhaisnuorille. Teoksessa Kalle, Aino ja Hirppa seikkailevat kotikulmilla. Tarina alkaa Kallesta, joka odottaa sadetta malttamattomana. Miksi ihmeessä? Lukemalla se selviää.

Kolmikon seikkailuja on hauska seurata. Tarina kutkuttelee lukijan mielikuvitusta alusta loppuuun. Muhosen tarina on maaginen, vaikka tapahtuu ihan keskellä arkista elämää. Teoksessa ollaan kotona, kirjastossa, kadulla ja lähimetsässä. Esineenä keittiön laatikosta löydetty universumin avain olisi melkoinen aarre. Mitä sellaisella avaimella voisi tehdä? Kolmikon tuore ystävyys on mutkatonta, ja iloinen uteliaisuus on vallitseva teoksen tunnetila.

Muhosen teoksessa on perinteisen piirretyn sarjakuvan lisäksi valokuvia ja yhdisteltyjä piirrosvalokuvia. Pidän Muhosen kynänjäljestä ja siitä, että ruuduissa on maltillisesti tekstiä. Teos jättää lukijalle vapauttaa ja on helppo lukea. Mielestäni Universumin avain sopii alakoululaisille mainiosti.

Universumin avaimesta löytyy kaksi kirjatraileria (ensimmäinen ja toinen).


Teos: Universumin avain
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Arktinen Banaani

Riina Katajavuori ja Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin

Ylen 101 kirjaa -hanke on päättymässä. Vuoden 2017 kirjan valitsi toimittaja Seppo Puttonen ja se julkistettiin itsenäisyyspäivänä. Tämän vuoden kirja on Riina Katajavuoden kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Mennään jo naapuriin.

Kuva kustantajan sivuilta

Mennään jo naapuriin kertoo Helsingissä Myllypurossa asuvasta Vellamosta, joka lähtee äidin (Riinan) ja Sallan kanssa vieraaksi koteihin tutustumaan toisiin perheisiin. Vellamo itse puhuu suomea, mutta hän arvelee, etteivät kaikki uudet tuttavat puhu suomea, eivät ainakaan äidinkielenään. Kirjan jokainen aukeama on vierailu uuden ystäväperheen luona. Lukija pääsee Vellamon, Riinan ja Sallan kanssa istumaan sohville ja lattialle risti-istuntaan. Jokaisesta perheestä kerrotaan perheenjäsenten nimet, iät ja sukulaisuussuhteet.

Osassa perheitä on paljon lapsia ja kosolti ääntä ja liikettä. On myös hiljaisempia perheitä, joissa voi olla vain vanhempi ja lapsi kahdestaan. Monissa perheissä osa perheenjäsenistä asuu kauempana ja kenties välimatka aiheuttaa huolta. On mukava lukea, että suomalaisissa ja syyrialaisissa on paljon yhteistä. Molemmat pitävät itseään hiljaisina, ujoina ja luotettavina. Kodit ovat samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa: telkkarit ja sohvat näyttävät tutuilta, kirjahyllyt kiinnostavat, pienet lapset tuovat paljon pientä tavaraa mukanaan ja somalikaupasta saa hienoja verhoja.

Mennään jo naapuriin on lempeä ja iloinen kirja. Se levittää lukijan katsottavaksi ja tutustuttavaksi hyvin moninaisen ja todenoloisen perhe-elämän, jossa perheenjäsenten kieli, synnyinmaa tai kulttuuritausta ovat vain ihmisiin liittyviä asioita. Vierasta ei tarvitse pelätä. Häneen voi tutustua. Suvaitsevaisuus, joka on hyvä asia, paistaa kirjasta. Se tekee Katajavuoren ja Savolaisen Mennään jo naapuriin -teoksesta todella sydäntä lämmittävää luettavaa.

Näin pääkaupunkiseudun ulkopuolella jo vuosia eläneenä voin ainakin todeta, että Suomessa on hyvin monenlaisia paikkoja. Helsinkiläisen Vellamon silmin tavallinen tilanne, jossa koulukavereilla on eri äidinkieli, eri uskonto, eri ruoka tai eri ihonväri kuin minulla, on toisaalla maassamme uusi ja outo. Toivottavasti Suomen eri alueet eivät ajaudu liian kauas toisistaan.

Mennään jo naapuriin antaa tietoa muista maista ja niiden maiden asukkaiden tavoista ja kulttuurista. Liput, maiden sijoittuminen maailmankartalle ja jotkut sanat eri kielissä tulevat kirjaa lukiessa tutuiksi. Ote kirjasta:

Kun Brasiliassa joku mongertaa epäselvästi, hänelle tokaistaan: "Tá falando grego?" = Kreikkaako sinä puhut?" Tähän Ninan isä voi vastata: "Kyllä!"

Ääneen pääsee myös intialaisen perheen pieni vauva, vasta kolme ja puoli kuukautta vanha Saarah. Hän rakastaa manteliöljyhierontaa, jonka äiti tekee ennen maidon antamista.

Savolaisen kuvitus on riemastuttavaa. Jään katsomaan kuvia ja kaikista mielenkiintoisimpia ovat hedelmän kuoret tiskipöydällä ja Liannen kirjahyllyn tavarat. Vellamon siiliä etsin joka aukeamalta ja se on mukavaa! Aivan kuin etsisin omaa pehmoeläintäni ennen lähtöä seuraavaan kyläpaikkaan.

Olen lukenut Katajavuorelta Wenla Männistön, joka on mieletön Seitsemän veljeksen päivitys. Lapsille ja kaikille lukutaitoisille sopiva Mennään jo naapuriin yhdistyy mielessäni Wenla Männistöön vapauden kautta. Katajavuori ei turhia selittele, vaan näyttää lukijalle oikeita asioita ihmisistä yksilöinä, mutta myös ihmisten välisen yhteyden ja kiintymyksen.

Minusta on hauska ajatteluvirhe, että ensimmäisen lukemiseni jälkeen muistin kirjan nimen väärin. Ajattelin kirjan nimeksi Mennään naapuriin, joka olisi ollut hyvä nimi tälle teokselle. Mutta on todella hienoa, että nimessä on vielä se jo. Kun Seppo Puttonen puhuu valinnastaan ja keskustelee Emmi Itärannan kanssa teoksesta tekstin alkuosasta löytyvässä linkissä, mielestäni hän puhuu tästä jo-asiasta. Maailma on lasten ja nuorten. Heillä ei ole ennakkoluuloja. He odottavat malttamattomina, että me jo menisimme.

Kirja Mennään jo naapuriin on luettu myös muissa blogeissa:
Kia / Luetaanko tämä?
Kirjasähkökäyrä
Lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri
Lukuloikka

Katajavuori itse kertoo ajatuksiaan kirjasta ja sen tekemisestä Ylen podcastissa toukokuulta. 

Bloggari kirjan äärellä

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Mennään jo naapuriin
Tekijät: Riina Katajavuori ja Salla Savolainen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi

Edit 15.12.2017 Lisätty blogilinkki

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Esittelen Mauri Kunnaksen kirjoittaman ja piirtämän Koiramäen Suomen historian videolla, joka kuvattiin tänään Kirjakantti-tapahtuman yhteydessä Kuopiossa.

Koiramäen Suomen historia on luettu myös näissä blogeissa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirjojen pyörteissä
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön
Kirjahilla

Sain teoksen luettavakseni Finlandia-lähettiläänä. Kiitos kirjasta!

Voit äänestää suosikkejasi Finlandia-ehdokkaista kaikissa kolmessa luokassa Kirjasäätiön sivuilla. Kilpailuun osallistumalla voit voittaa lahjakortin kirjakauppaan. Osallistumisaikaa on 26.11. asti.

Teos: Koiramäen Suomen historia
Tekijä: Mauri Kunnas
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Ninka Reittu: Sinä olet superrakas

Ninka Reittu on tehnyt kauniin ja viisaan kirjan, joka sopii kaikille. Kirja Sinä olet superrakas kertoo pienestä Pienestä ja hänen kanssaan käsi kädessä kulkevasta Isosta. Molemmilla on viitat ja päähineet, joista huomaa heidän olevan paitsi supertyyppejä myös samanhenkisiä. Pienellä on paljon kysyttävää, ja Iso jaksaa vastata hänelle esitettyhin kysymyksiin ja kertoa, että rakkaus ei hiudu ja kulu pois. Kirjan kuvat ovat särmikkäitä ja todella hienoja.

Sinä olet superrakas on kirja, joka on helppo ja nopea lukea ääneen. Pidän siitä, että kirja ei ole liian lälly. Olen käynyt esittelemässä lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokaskirjoja muutamalle alakoulun luokalle Karstulassa. Tämän kirjan luin ääneen nelosluokkalaisille. Nelosten mielestä kirja sopii ainakin pienille lukijoille ääneen luettuna, mutta myös ihan aikuisille. Kuvat saivat kuulijat hymyilemään. Mielestäni tämä kirja sopisi hyvin lahjaksi myös aikuiselle ihmiselle. Sinä olet superrakas vastaa halausta ja hymyä.

Sinä olet superrakas on luettu myös näissä blogeissa:
Sininen keskitie
Lue meille äitikulta
Kirjojen keskellä
Lastenkulttuurin vinkkari
Hannan kirjokansi

Sain teoksen luettavakseni Finlandia-lähettiläänä. Kiitos kirjasta!

Voit äänestää suosikkejasi Finlandia-ehdokkaista kaikissa kolmessa luokassa Kirjasäätiön sivuilla. Kilpailuun osallistumalla voit voittaa lahjakortin kirjakauppaan. Osallistumisaikaa on 26.11. asti.

Teos: Sinä olet superrakas
Tekijä: Ninka Reittu
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Sanna Mander: Avain hukassa

Tämä pieni on yksikseen,
aikuisista sai tarpeekseen.
Ne papatti ja pölisi,
mökötti ja mölisi.
Pieni sanoi: "Kiitti - 
nyt mulle riitti."

Kansi kustantajan sivuilta

Sanna Manderin Avain hukassa päästää lukijan kurkistamaan kerrostalon asuntoihin. Asunnoissa asuvat henkilöt ovat jokainen omanlaisiaan, yksi itkee ja toinen naurahtelee. Kehystarinana on etsiä kadonnutta avainta. Runoissa lukijaa puhuttelee pienehkö henkilö, jolla on keltaiset kumikengät jalasssa. Lukija pääsee tämän henkilön mukana asunnosta toiseen. Sonja, Barbarossa, Anita, Aila, Tim ja Kalle asuvat kerrostalossa - kukin omissa asunnoissaan. Muutaman säkeen runo liittyy aina yhteen asuntoon ja  esittelee asukkaan lukijalle.

Manderin kuvat ovat värikkäitä. Aluksi lukiessani kirjaa minusta tuntui, että kuvien katsominen meni tihrustamiseksi. Tänään luin kirjaa kirkkaan valon äärellä kaikessa rauhassa ja sain kuvista paljon irti. Ajattelen Manderin teoksen Avain hukassa olevan täsmäkuunneltavaa ja -katsottavaa alle kouluikäiselle lapselle. Lukija voi kaikessa rauhassa lukea runot ääneen. Luin niitä tänään itsekseni ääneen, huomenna pääsen lukemaan niitä alakoululaisille. Yhteinen kuvien tutkiminen on miltei loputon ilo muutaman (kymmenen) lukukerran jälkeen.

Avain hukassa sijoittuu kaupunkiin ja kerrostaloon. Kirjassa limittyvät todellinen elämä ja satumaiset tapahtumat. Todellista elämää ovat ainakin kiukkuiset aikuiset tietokoneen ääressä ja nuudelikokkaukset keittokomerossa. Satumaisuutta ovat karkkivitriini ja kummitus naapurina. Tarkempi kuvituksen tutkiminen paljastaa teoksesta viittauksia toisiin kirjallisiin teksteihin. Lukevien siskosten kotona on mm. Maresi ja Minna Canthin teos.

Avainta kannattaa etsiä vasta sitten, kun on sen aika. Lukiolaisille kävi samoin kuin minulle, etsimme vimmatusti avainta joka aukeamalta sitä löytämättä.

Avain hukassa on luettu myös näissä blogeissa:
Luetaako tämä? Lastenkirjablogi
Lastenkirjahylly
Lue meille, äitikulta!

Sain teoksen luettavakseni Finlandia-lähettiläänä. Kiitos kirjasta!

Voit äänestää suosikkejasi Finlandia-ehdokkaista kaikissa kolmessa luokassa Kirjasäätiön sivuilla. Kilpailuun osallistumalla voit voittaa lahjakortin kirjakauppaan. Osallistumisaikaa on 26.11. asti.

Teos: Avain hukassa (alkuperäinen: Nyckelknipan)
Tekijä: Sanna Mander
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: S&S (Schildts & Söderströms)

Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo & hirveä Hekla

Kansikuva kustantajan sivuilta

Sain luettavakseni Juha-Pekka Koskisen uutuuskirjan Gabriel Hullo & hirveä Hekla. Kirja on ollut minulla luettavana jo jonkin aikaa ja olen sitä lukenutkin pätkissä useampaan otteeseen. Lisäksi olen lukenut kirjan muutaman kerran kokonaan. Tänään päädyin lukemaan kirjaa ääneen puolisolleni ja kohta peruskoulun päättävälle lapselleni.

Gabriel Hullo & hirveä Hekla on Gabriel Hullo -sarjan kolmas kirja. Kirja on mielestäni sopiva viisivuotiaille ja sitä vanhemmille ainakin ääneen luettuna. Myös isommat lukijat ja kuuntelijat nauttivat kirjan kielestä. Koskinen vie Gabrielin, tai Kaapon, tarinaa eteenpäin loppusoinnuin. Kirjaa voi lukea ääneen myös ihan itsekseen. Puolisolleni kirjasta tuli mieleen perheemme suosikki vuosien takaa, Julia Donaldsonin Mörkyli, jossa myös runoillaan.

Kansikuva (yllä) esittelee kirjan kuvitusta. Kuvia kirjassa on paljon ja suurin osa niistä on värikuvia. Pidin paljon kirjan kuvien väreistä ja viivoista. Ne toivat hyvällä lailla mieleeni erään vanhan lastenkirjan, joka oli veljeni suosikki. Kuvat olivat kuitenkin kovin staattisia, olisin kaivannut enemmän liikeen tuntua.

Päähenkilö Kaapo on reipas ja rohkea. Tekosyyn varjolla Kaapo lähtee tutkimaan naapurin pihaa ja taloa, joista kummitustalon poika löytääkin yhtä sun toista. Kirjan nimeenkin päässeestä Heklasta olisin mielelläni kuullut enemmänkin. Ote kirjasta:

Vielä oven raossa
oh hiukan neuvoja jaossa.
Äiti lausuu sanoin tiukin:
"Pysy siellä, missä vaara niukin.-
Vältä kallioita, reunoja jyrkkiä,
leikissä jos alkaa tyrkkiä,
voi pudota ja murtuu luu,
siitä äiti kauhistuu."

Gabriel Hullo & hirveä Hekla on erityisen suositeltava sille lukijalle tai mahdollisen lukijan isommalle lukuseuralle, joka kaipaa vähän toisenlaista luettavaa lastenkirjoista. Kirja vaatii lukijaltaan kielen tajua, mutta toisaalta antaa paljon ihasteltavaa, ihmeteltävää ja innostaa runoilemaan itsekin.

Kirjasta on tehty myös traileri.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Gabriel Hullo & hirveä Hekla
Tekijä: Juha-Pekka Koskinen
Kuvitus: Miranda Mord
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Haamu Kustannus

Tiina Hautala: Leikkisä luuranko - seikkailu saaristossa

- Aika hurjaa. Kaksisataa vuotta sitten Majakkasaarella paleltui hyisenä talvena satoja venäläissotilaita, jotka olivat sotaretkellä jään yli Ruotsiin. Pitkään saarelta löytyi pääkalloja ja muita luita, kun routa nosti niitä esiin.
- Hui! Missä ne ovat nyt? Veikko miettii silmät pyöreänä.
- Tässä ei sanota. Mutta outo viesti liittyy takuulla luihin.

Hyppäsin mukaan lukemaan Tiina Hautalan ja Suvi Karin tekemää lastenkirjasarjaa Seikkailu saaristossa suoraan kolmannesta osasta. Luin eilen illalla myöhään kirjan Leikkisä luuranko. En nähnyt painajaisia ja se oli hyvä. Minun piti aamulla nousta aikaisin katselemaan verikuuta, joka olikin Savossa ainakin meidän pihan kohdalla pilvien takana piilossa.

Leikkisä luuranko kertoo kahdesta lapsesta ja heidän seikkailustaan Majakkasaaressa. Veikko ja Saaga pääsevät ratkomaan arvoituksia saarella kilpaa muiden vikkeläjalkaisten lapsosten kanssa. Voittajaparille on tiedossa palkinto. Merirosvokilpailu saaressa kuljettaa tarinaa vauhdilla tehtäväpisteeltä toiselle. Pidin Leikkisän luurangon aikuisten suhtautumisesta lapsiin. Tarinassa aikuinen turvasi lapsiin ja päästi lapset auttamaan itseään pulmassa, jota ei ollut saanut itse ratkaistua.  

Olen tuntenut lapsia, jotka ovat kaivanneet luettavaksi todella jännittäviä tarinoita. Muutama sellainen on tullut meillä kotona kasvatetuksi isoksi ja edelleen jänniin tarinoihin kallellaan olevaksi. Toisaalta tiedän, että osa lapsista haluaa kuulla ja lukea vähän vähemmän jänniä tarinoita, vaikka sopivasta jännityksestä nauttiikin. Mielestäni Leikkisä luuranko käy hyvin ainakin jälkimmäiselle joukolle.

Leikkisä luuranko on sopivaa ääneen luettavaa. Tarina jakautuu lukuihin, joiden pituus on sivu. Tarinaa eteenpäin vievien lyhyiden lukujen välillä on tehtäväohjeita yhteiseen leikkiin tai askarteluun. Itse pidin eniten vinkeistä, joiden avulla voi kirjoittaa tai piirtää vanhanaikaisen viestin kellastuneelle paperille.

Kuva kustantajan sivuilta

Leikkisä luuranko on lempeästi kuvitettu tarina, joka opettaa vaivihkaa kaikenlaista historiasta ja saaristosta. Kirja voisi olla sopivaa kuunneltavaa alle kouluikäiselle ja luettavaa lukutaitoiselle eskarilaiselle ja ekaluokkalaiselle.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Leikkisä luuranko - seikkailu saaristossa
Kirjoittaja: Tiina Hautala
Kuvittaja: Suvi Kari
Kustantaja: Haamu
Julkaisuvuosi: 2015

Jukka Itkonen: Laulavat lenkkitossut

Kävin kirjastossa ja otin luettavaksi Jukka Itkosen Laulavat lenkkitossut - urheilullisia liikuntarunoja. En ajatellut lukevani runoja lapsille, vaan valmistauduin lukemaan niitä ääneen itsekseni. Itkonen on mieluinen kirjailija minulle, mm. Taikuri Into Kiemura ilahdutti minua ja lapsia kovastikin aikanaan.

Mieheni yllätti minut eräänä sunnuntaina viemällä minut mukanaan metsään. Otin automatkalle mukaan Itkosen kirjan ja luin sen läpi miehelleni. Laulavat lenkkitossut on mielestäni kirjava valikoima urheiluaiheisia runoja. Aika monet runoista ovat hyvinkin proosallisia, joten välillä minusta tuntui, että luin ajatelmia urheilusta ja liikunnasta. Rakastan anarkistista huumoria lastenkirjoissa. Sitä sorttia olisi voinut Itkosen uutuudessa olla enemmänkin.

Laulavat lenkkitossut pursuavat aukeama toisensa jälkeen hienoja ja värikkäitä kuvia. Kuvitus on Matti Pikkujämsän ja on mielestäni kirjan parasta antia. Mies ei autoa ajaessaan voinut kuvituksesta nauttia, joten sen ilon sain aivan omakseni.

Runoista omia suosikkejani olivat Tikkakisa ja Savolainen keihäänheittäjä. Tikkakisa päättyy valokuvaan, jossa naapurin rouva Makkonen on "nyt hyllyssä / kuvattuna tikka pyllyssä". Savolainen keihäänheittäjä on haastattelu, jossa Ruuskasen näköinen keihäsmies Antti lähettää terveisiä Pielavedelle ja on koko haastattelun ajan verbaaliakrobaattina niskan päällä. Näyte Antin sanataituruudesta:

"Illalla kun kottiin mään
ja kuu käyp möllöttämmään,
meikäläenen köntsähtää
kullan viereen köllöttämmään.

Mitali on metallia,
kulta, se on morsmaekka.
Ja sen maekan kaenalo
on mualiman paras paikka."

Laulavat lenkkitossut sopii hyvin alakoululaisten luettavaksi. Kirjan innoittamana voisi vaikka tehdä omasta lempiurheilulajistaan runon ja kuvan. Niistä saisi luokan seinälle hienon näyttelyn. Kirja on myös mainio lahja urheilusta intoilevalle henkilölle ikään katsomatta.

Teos: Laulavat lenkkitossut - urheilullisia liikuntarunoja
Tekijä: Jukka Itkonen
Kuvitus: Matti Pikkujämsä
Kustantaja: Lasten Keskus
Julkaisuvuosi: 2015

Noora ja Jenna Kunnas: Kaheli sakki ja kauhujen kaappi

Koska omat lapset ovat sen verran isoja, ääneen lukeminen on minulle jo harvinaista herkkua. Sain kuitenkin ilon lukea Kunnaksen sisarusten esikoiskirjan Kaheli sakki ja kauhujen kaappi eräälle alakouluikäiselle kaverilleni. Kirja on aika ohut ja helposti luettavan oloinen. Kaheli sakki ja kauhujen kaappi koostuu kirjan henkilöhahmojen esittelystä ja varsinaista tarinasta, joka kerrotaan reilussa parissakymmenessä hyvin lyhyessä luvussa. Helposti väsyvä lukija kiittää kirjailijaa, joka ymmärtää tehdä riittävän lyhyitä lukuja.

Kaheli sakki ja kauhujen kaappi kertoo sekalaisesta joukkiosta, joka asustaa majatalo Perätuulessa, joka onkin vallan mielenkiintoinen talo. Perätuulessa asustaa mm. nimikkoasukas Bertta Perätuuli ja Kerttuli Kvartsinäkkäri-Nieminen, joka on urheiluhullu. Jo asukkaiden esittelyssä lukijalle heitetään monta syöttiä, joista osa tarjoillaan myöhemmin tekstissä. Osa jäi ainakin minulta lukijana kokonaan nappaamatta sitten varsinaisessa tarinassa, mutta ehkäpä niihin liittyen kahelista sakista kerrotaan joku muukin juttu myöhemmin. Kirjassa tapahtuu kaikenlaista ja vähän väliä kertoja ottaa asiakseen pysäyttää tarinan ja kiepauttaa jonkun menneisyyden kiemuran lukijan ihmeteltäväksi. Loppujen lopuksi tarinassa on paljon kiemuroita ja vähemmän hurjia tapahtumia, joita ainakin toinen lukijoista kaipasi.

Kaheli sakki ja kauhujen kaappi sisälsi tekstin lisäksi paljon hauskoja kuvia. Nuorempi lukija ihmetteli kovin tekstin "sinistä kaappia", kun kannessa kaapin väri on lähinnä vaaleanvihreä. Sisäsivulla kaappi onkin yllättävästi keltaoranssi. Sinisen kaapin tietämillä tarina kävi sen verran jännäksi, että päivällä nuoremman lukijan piti käydä hieman lukemassa tarinaa eteenpäin. Muuten koko päivä olisi mennyt malttamattomaan odotteluun. Sain sitten illalla referaatin tulevista tapahtumista ennen lukemista. Minä puolestani nautin kaikista eniten kirjan runoista. Runoilusta vastasi Hugo von Husmus eli runo-Hugo. Ote kirjasta:

" - On taiteilijan elämä mietoa ja rankkaa,
hiihtäjä mämmiä vatsaansa tankkaa...,
Hugo aloitti huojuen kuin heinäkeppi ja heiluttaen vimmatusti kättään pään yläpuolella."

Onneksi runo-Hugo ei jää tarinan ainoaksi runoilijaksi.

Kaheli sakki ja kauhujen kaappi sopii kaikille lukutaitoisille. Lukijalla tulee olla sen verran kärsivällisyyttä, että hän jaksaa tarinan kiepit. Mielestäni Noora ja Jenna Kunnaksen kirjan otollisin kohderyhmä ovat lapset eskarilaisesta kolmasluokkalaiseen. Ja ääneen lukemiseen kirja on vallan sopiva.

Teos: Kaheli sakki ja kauhujen kaappi
Tekijä: Noora Kunnas
Kuvittaja: Jenna Kunnas
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015

Puiden tarinoita

Jo ensisilmäyksellä ja -kosketuksella uutuuskirja Puiden tarinoita - Puuseppä vaikuttaa hienolta. Kovakantinen satukirja on kaunis ja tuntuu oikein houkuttelevan luokseen ulkomuodollaan. Takakannen teksti lupaa satunautintoa: Keisarillinen puuseppä saa hallitsijalta käskyn valmistaa ihan mitä itse haluaa.

Puiden tarinoita - Puuseppä kertoo nimensä mukaisesti puusepästä, vieläpä erityisen arvostetusta ammattilaisesta. Selailin ensin ohuen ja nopealukuisen kirjan itsekseni, mutta halusin lukuseuraa. Järjestin itselleni kotona kaksi ääneenlukumahdollisuutta, joten valtaosa perheestämme sai nauttia tästä uudesta sadusta.

Ville Tietäväisen kuvia ihastelimme kaikki. Oma suosikkini kuvituksessa on tummien sävyjen keskellä löytyvä heleä vaaleanvihreys, kun kirjan kannen avattuaan löytää sisälehdeltä puun lehden alapinnan. Itse tarinan koin näillä kolmella lukukerralla ainakin ajatuksia herättäväksi. Iiro Küttnerin kirjoittama satu on maaginen ja nojaa lujasti sadunkerronnan perinteeseen.

Kirja alkaa lyhyellä johdannolla, jossa kerrotaan puiden ja ihmisten erilaisuudesta. Huomasin itse kiinnostuvani enemmän puista kuin ihmisistä. Lukukaverini kuiskailivat enteistä. Kirja Puuseppä kertoo kuitenkin tarinan ihmisisistä, heidän pyrkimyksistään, toiveistaan ja peloistaan. Puiden tarinoita - Puuseppä on satu, jossa on keskivertoa enemmän aukkoja. Nämä aukot jäävät lukijan mielikuvituksen täytettäviksi. Hyvä niin!

Juttelin lasteni (11-13 v.) kanssa kirjan luettuamme. Päättelimme, että kirjaa voi suositella alakouluikäisestä eteenpäin ilman yläikärajaa. Vaikka se on satukirjana lapsille sopiva, koimme tarinan hyvin filosofiseksi. Käytetty kieli on sen verran kiemuraista, että huomasin välillä pohtivani lauserakenteita ja sanavalintoja sisältöä enemmän. Ote kirjasta:

"Keisari lupasi, että kukaan ei häiritsisi puuseppää ennen kuin työ olisi valmis. Lupaus koskisi myös keisaria itseään. Keisari nimittäin luotti puuseppään enemmän kuin kehenkään, ja hän sanoi olevansa varma siitä, että millä hyvänsä uudella ihmeellä puuseppä päättäisikään tätä kurjaa maailmaa siunata, valmis työ varmasti toisi entistäkin suurempaa mainetta ja kunniaa, ei vain puusepälle itselleen, vaan koko valtakunnalle."

Takakansi kertoo Puusepän olevan itsenäinen ensimmäinen osa Puiden tarinoita -sarjasta. Tämä on hyvä uutinen, haluan lukea lisää kiinnostavia ja monikäyttöisiä uusia satuja. Mahtaisikohan joku saduista ollakin puutarina puista? Puiden tarinoita - Puuseppä on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, joka sopii hyvin myös lahjaksi.

Teos: Puiden tarinoita. Puuseppä.
Tekijät: Iiro Küttner (teksti) ja Ville Tietäväinen (kuvitus)
Kustantaja: Books North
Julkaisuvuosi: 2014

Sain kirjan arvostelukappaleena.

Reitti huomiselle maratonille on valittu

Tarkoituksenani on siis pitää huomenna vuorokauden mittainen lukumaraton. Teemakseni valitsin rakkauden. Päätin alun ja lopun, aloitan huomenna Raphaëlle Billetdouxin Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivänne ja päätän urakkani Kaari Utrion Pirita Karjalan tytär -teokseen. Välillä aion lukea jaksamiseni ja muun elämän lomassa joitain näistä kirjoista osin tai kokonaan:

• Buck: Hyvä maa
• Moggaeh: Tulppaanikuume
• Djian: Hullu rakkauteni

Villinä korttina pidän Rajakylän Pätkärunoilijaa. Novelleihin en tällä kipaisulla koske, mutta virkistävinä ja avaavina välipaloina mukana on kolme lastenkirjaa:

• Kitamura: Tuku-Tuku ei nuku
• Ihmesatuja eri maista
• Tuhkanen: Karhuprinsessa

Aion ottaa rakkausteeman maratonille niin, että tarkastelen teosten käsityksiä rakkaudesta. Laskin sivuja olevan noin 2000, joten valinnanvaraa reitistä löytyy. Olen nopea lukija, mutta huomisen omaa mielentilaa ja perheen sosiaalista tilaa ei voi tietää etukäteen. Päätin löytää kaiken luettavan omista hyllyistä, näin kävikin. Hyvä. Aloitan huomenna noin kuudelta aamulla.

Kurttila ja hullummaksi menee

Toukokuussa luin Kurtin elämästä viimeksi sieltä sarjan alkupäästä. Nyt hyppäsin sarjan toiseen päähän ja perehdyin Kurtin lomakriisiin ja henkis-hengelliseen kärsimykseen. Kun kävin hakemassa WSOY:n sivuilta kansikuvan tähän näytille, huomasin, että Kurttila lasketaankin nuorten kirjoihin. Alkupään ainakin itse luen lastenkirjoihin. Mutta Kurttilan aiheet ovat kyllä edeltäjiään rankempia. Naurua tämä lukukokemus kirvoitti aiempia kirjoja vähemmän, mikä ei välttämättä ole huono asia.

Koska luen Kurtteja erityisesti kiinnostuen siitä, miten palkkatyö teoksissa kuvataan, jokainen kirja on onnistunut minut aiheeseen liittyen jollain lailla yllättämään. Niin tämäkin! Trukkikuskityöhönsä sitoutuneen perheenisän työstä vapaan ajan kärsimykset ovat todella mielenkiintoisia. Palkkatyö on houkuttelevaa, jos vapaalla hulluus saa aina kärsimään. Tarinan aluksi Kurt rukoilee, että pomo peruisi hänen lomansa, koska vapaa aina irrottaa muutenkin ailahtelevasta miehestä jonkun itsehillinnän sokan, ja koko perhe joutuu vaikeuksiin. Ei auta, työlaitkin ovat noudatettavaksi laadittuja lakeja. Kurt joutuu vasten tahtoaan lähtemään lomalle.

Perhe lähtee lomallaan matkalle trukilla ja eksyy. Perillä Kurttilassa odottaa vinksahtanut uskonnollinen yhteisö, jota ohjailee Kirstuksen morsian. Tämä nainen onkin vallan kamala miesten nipistelijä ja kaikki toisinajattelijat ikuiseen kadotukseen manaava pahis. Aiemmat pastorin tehtävää hoitaneet henkilöt kuvataan oudossa valossa ja uskonnollinen suljettu yhteisö vaikuttaa luotaantyöntävältä. Se (palkka)työ, jonka Kurt Kurttilassa saa, on vallassaan huumaannuttava ja neuvokkaalla Anne-Lisellä on kova työ saada perhe turvaan. Kurtin ailahteleva mielenlaatu ja pinnan alla kupliva hulluus on tässä tarinassa aiempia Kurt-kirjoja pelottavampaa. Tarinan sävyt ovat juuri yhtä synkkiä kuin kansikin.

Kirjailija Loe herättää kyllä minussa ihastusta. Tämä kirja ei välttämättä ole helppo kirja ja herättää taatusti kummastusta. Pitääpä luettaa kirja kymmenvuotiaalla perheenjäsenellä ja kuunnella, mitä hän tarinasta tuumaa.

Hilpeää on se, että oikeasti on olemassa Kurttila. Wikipedian mukaan Kurttila on Espoossa. Tämän kirjan lukeneena en lähtisi lukijamatkalle Kurttilaan. Sitähän voisi joutua vaikka helvettiin.

Kuva WSOY:n sivuilta

Kala ja ihanan Kurtin perhe-elämä

Lähdin kirjastoon kalastelemaan hyvää luettavaa. Kirjastokäyntini olikin hyödyllinen, koska lainasin Erlend Loen Kalan. Norjalainen Loe on kirjoittanut aikuisillekin, mutta hänen lastenromaanisarjansa trukkikuski Kurtista oli nyt halujeni kohde. Ymmärsin nimittäin kirjastossa palauttaessani perheenjäsenen puolesta erästä toista Kurt-sarjan kirjaa, etten ole lukenut sarjan aloitusteosta Kala. Varauksen tehtyäni pitelin kirjaa käsissäni jo seuraavana päivänä. Siunattuja ovat hyvin toimivat kirjastot!

Kala esittelee trukinajoon intohimoisesti suhtautuvan Kurtin, joka on luonteeltaan aika kiivasluontoinen, mutta läheisiään ja ihmisiä ylipäätään rakastava. Kalju ja viiksekäs Kurt on naimisissa Anne-Lisen kanssa, joka on arkkitehti. Heillä on kolme lasta, jotka kaikki ovat melkoisia persoonia. Yhtä tärkeä kuin perhe Kurtille on työpaikka. Loe kuvaa lämmöllä ja huumorilla työpaikan ihmisiä ja heidän kanssakäymistään. Kahvitauolla Kurt puhuu pajunköyttä työkavereidensa kanssa, polttaa tupakkaa ja juo kahvia tai maitoa.

Oikea konkreettinen kala, jonka Kurt saa haltunsa, on mysteeri ja valtava ruokavarasto, jonka avulla koko Kurtin viisihenkinen perhe saa kokea seikkailun yhdessä. Kalasta riittää paljon puhuttavaa, annettavaa ja jaettavaa. Perheenjäsenet kokevat hurjia ja absurdeja vaiheita yhdessä matkallaan ja muodonmuutoksiakin on luvassa!

Kaikki Kurt-kirjat ovat varsinaisia hyvän tuulen kirjoja, joita lukiessa voi hohottaa niin alakouluikäinen kuin aikuinen lukijakin. Kirjat ovat ainakin meillä Siilinjärvellä lukudiplomikirjoina neljäsluokkalaisille. Kirjat ovat todella helppo- ja nopealukuisia. Lukuhupia lisäävät Kim Hiorthøyn kuvat, jotka ovat yksinkertaisia ja hauskoja. Sarjan muita teoksia ovat Kurtin käytöshäiriö, Kurt on tärkeä, Kurtilla keittää ja Kurt kuriirina. Itselläni on vielä lukematta tuo viimeisin, Kurt kuriirina.

Teoksessa puhutaan monista asioista ilahduttavan suoraan. Esimerkiksi työntekoa päähenkilö perustelee näin:

Sitten Kurt selittää, että on trukinkuljettaja ja menee töihin joka päivä, koska hänen pitää hankkia rahaa, niin että perhe saa ruokaa ja vaatteita ja muuta sellaista mitä tarvitsee. Ja Anne-Lise on arkkitehti ja piirtää taloja joka päivä ihan samasta syystä. Hänen pitää hankkia rahaa, jotta he voivat ostaa ruokaa.

Kun Kurt nimittelee poikaansa Budia, hän osaa pyytää anteeksi ja kertoa omasta kiintymyksestään. Bud on perheen kuopus.

He lohduttavat häntä, ja Kurt pyytää anteeksi, kun nimitteli Budia lurtiksi. Hän peruu sen. Ei, Bud, et sinä ole mikään lurtti. Minä vaan sanoin niin, kun suutuin, selittää Kurt. Mikä minä sitten olen? kysyy Bud.
Sinä olet hieno pieni poika, Kurt sanoo. Sinä olet isin poika.
Silloin Bud ilostuu taas, ja kun hän saa Limsa-Kurtilta limsan, kaikki on taas hyvin, jopa melkein paremmi kuin ennen.

Tässä kirjasarjassa onnistutaan kuvaamaan miehen elämä sekä työ- että perhe-elämän osalta hyvin mukavana ja onnentäyteisenä. Kurt herää aamuisin, lähtee mielellään töihin, saa kannustusta ja ihailua työssään ja tulee iloisena kotiin viettämään aikaa perheensä kanssa. Hänellä on suloinen ja viisas vaimo, jonka kanssa hän haluaa olla. Kurt on niin ihana päähenkilö! Haluan lisää tätä elämän onnea lastenromaaneihin ja myös oikeaan elämään.

Vauhtiin päästyäni luin sitä sun tätä

Kukka kumpainenkin

Minulle oli suositeltu Sari Peltoniemen lastenromaania Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen. Nyt sain vihdoin haettua kirjan kirjastosta ja suit sait luinkin sen. Kirja oli oikein hauska, viihdyttävä ja helppolukuinen. Kukka Kaalinen on päähenkilönä oikein näpsäkkä. Kirjahan tursuaa värikkäitä henkilöhahmoja tuon itsekin värikkään päähenkilön ympärillä.

Pollari meni aivan surkeaksi. Hän ei saanut estettyä suurta kyyneltä, joka väen väkisin tunki ulos silmäkulmasta.
- Kenen kans mä nyt sitte aamuusin riitelen? Täytyykö mun ruveta aloottamaahan aamut aivan sopuusasti? vanhempi konstaapeli polotti hädisssään ja alkoi nieleskellä. (Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen)

Kukka Kaalinen seikkailee useammassakin kirjassa, mutta nyt on siis luettuna tuo ensimmäinen, joka taitaakin päästä kandityöhöni.

Samoihin aikoihin automatkailu koko porukalla innosti kuuntelemaan yhdessä Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Kirja oli jo hyvinkin tuttu jatko-osiaan myöten, mutta hieno kokemus oli kuunnella ikähaitarilla kymmenestä melkein viisikymppiseen todella hyvä tarina erittäin sopivasti esitettynä. Antti Litjahan ON mielensäpahoittaja. Koko porukka nautti kuulemastaan.

Äänikirjaa riitti neljän CD:n verran. Laajensin kuuntelukokemustani ja nyt tammikussa olen häpeämättömästi mainostanut Mielensäpahoittajaa jos vaikka kenelle. Nyt autossa on odottamassa Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike seuraavaa pidempää autoreissua.

Rajani tiedän, toivoisin muidenkin tietävän.
(Mielensäpahoittaja)

Tämän sekalaisen kattauksen päätteeksi luin varsin erikoisen kirjan, Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann. Pidin lukukokemuksesta, vaikka en tiedäkään, mitä ajatella kirjasta kokonaisuutena. Aluksi olin aivan innoissani.

Kirja koostuu jännittävän erilaisista osasista. Nimihenkilö Mary Swann ei ole enää mailla halmeilla tarinan alkaessa. Kirjassa kerrotaan yksi kerrallaan neljästä henkilöstä, joiden elämä sotkeutuu omalla laillaan M.Swannin elämään ja kirjalliseen tuotantoon. Sarah Maloneyn ja Rose Hindmarchin osiot olivat niin hyviä, että pidin Sheldsiä John Irvingin ja Jeffreyn Eugenideksen voittajana tarinankertojan taitojen osalta.

Välillä minulta hävisi punainen lanka kokonaan. Välillä hermostuin niin kirjailija Shiedsiin kuin runoilija Swanniin. Tarina muuttuu loppuaan kohden hivenen vaativaksi, kun Swann-symposium pidetään ja kaikki kirjassa kerrotut henkilöt tapaavat toisensa. Kirjallinen ilmapiiri on symposiumissa tiivis.

Kun takakansi todistaa lukijalle, että kyseessä on parodia kirjamaailmasta, voi treenata ymmärrystään. Hauskahan se kirja oli! Niin tuli todistettua runoilijan synty.

Ote, joka useimmilla aviopareilla on toisistaan, tahtoo höltyä melko nopeasti, mutta sitä saattavat lujittaa sattuma ja temperamentti, mitä omituisimpana sekoitelmana.
(Kaiken keskellä Mary Swann) 

Kyllä maailmassa lukemista riittää.

Kirjojen järjestys

Ilahtuneena kaikista kolmesta lukijasta, taputan käsiäni yhteen ja kerron kirjojen järjestyksestä kotonamme. Perheeseen kuuluu lisäkseni mieheni ja kolme alakouluikäistä lastamme. Kun muutimme yhteen mieheni kanssa kaksikymmentä vuotta sitten, meillä on yhteensä viisi kirjahyllyä, kaksi syvää lautasta ja kolme isoa lusikkaa. Koska pidimme kovin syömisestä, ruokailuvälineiden määrä herätti meissä hieman huvitusta. Toki se, että kirjahyllyjä oli, ei naurattanut yhtään. Oli kirjojakin.

Ja on edelleen. Nykyisin meillä on aikuisten pääkirjahylly makuuhuoneessa, lasten pääkirjahylly on yläaulassa. Aikuisten pääkirjahyllyssä perusjako on proosa, runous ja tietokirjat. Proosa ja runous pääsevät samaan hyllyyn, tietokirjat ovat useammassa hyllyssä ympäri taloa. Sitä se ammatinvaihto teettää. Kaikki runous on yhdessä, proosan osalta jako on tehty neljään.

Olen jakanut erikseen kotimaiset ja ulkomaiset kirjailijat. Lisäksi nämä molemmat luokat on jaettu nais- ja mieskirjailijoihin. Tämä jako on ollut minulla jo parikymmentä vuotta. Olen huvitellut ajatuksella, että tekisin toisenlaisen jaon, mutta se on helpommin kuviteltu, kun toteutettu. En tarkoita tässä konkreettista työtä, vaan henkistä päätöstä.

Jako mahdollistaa sen, että pysyn hyvin kärryillä, mitä minulla / meillä on. Lainaan paljon ystävilleni kirjoja, kerään kirjoja näytille mm. lukupiiriin ja teen joskus suosittelulistoja niitä pyytäville tuttaville. Minua viehättää ajatus, millaisia ryhmiä kirjojensa myötä kirjailijat muodostavat. Joskus voin laittaa jonkun kirjan tietoisesti toisen viereen. Se on vähän kuin järjestelisi pöytäjärjestystä tai - sokkotreffejä.

Yhteen aikaan minulle oli tärkeää se, että mieskirjailijat eivät saaneet määrällistä ylivaltaa hyllyssäni. No, eivät ole saaneet.  Tietämykselleni on hivenen kiusallista, että joskus jonkun kirjan paikan joutuu arvaamaan tai päättelemään. Nyt kun kirjoitan tästä, joudun asian myös tarkastamaan, mutta en ole tiennyt, onko Pasaatituulet - kirjan kirjoittaja mies vai nainen. Olen hänet ajatellut naiseksi (kirjoitustensa perusteella) ja naisten joukkoon laitttanut. Mutta katsotaanpa - M. M. Kaye on nainen. Onneksi hän on omiensa joukossa.

M. M. Kaye muiden naisten kanssa, katsokaa nyt: Munron ja Le Guinin välissä!

Lasten pääkirjahyllyä yritän pitää laajasti ajantasaisena. Ihan vauvakirjat olen laittanut jo hyllystä pois. Siellä löytyy monenlaista luettavaa, myös sitä kirjallisuutta, jota lapset eivät vielä lue. Välillä päätin, etten enää hanki meille kirjoja. Piste. Sitten tulin kotiin uusien kirjojen kanssa. Ja taisin livetä nimenomaan lastenkirjojen puolelta.

Lasten pääkirjahylly

Tämä kuulostaa nyt siltä, että kaikki rahamme menevät kirjoihin. Saattavat mennäkin, mutta haalin kirjoja monella tavalla ja saan niitä myös hyvin halvalla tai ilmaiseksi. Päätökseeni rajoittaa kirjojen hankintaa liittyi mm. itsehillinnän treenaamiseen kirjastojen poistomyynneissä. Joskus onnistun siinä hyvin, viimeksi tulos oli aika kehno. Porttina toimi englanninkielinen toteemipaalujen veisto-opas (!), jonka valittuani ajattelin, että ostanpa samantien ison kassillisen kirjoja, kun koko lysti maksaa tyyliin kaksi ja puoli euroa.

Viimeisin muutos kirjajärjestyksessä on joitakin vuosia sitten käyttöön ottamani lukemattomien kirjojen hylly. Se on ärsyttävä ja jotenkin ulkokultainenkin, osa kirjoista pääsee luettujen statukseen nopeasti, osa joutuu onnettomana odottamaan vuositolkulla täyttymystään kanssani.

Mistä tiedän, että vuositolkulla? Olen jo pitkään merkinnyt kaikki hankkimani kirjat kirjoittamalla sisälehdelle nimeni lisäksi vuosiluvun, jolloin olen kirjan hankkinut.

Lastenkirjaklassikot ja ohi mennyt aika

Pidän lastenkirjoista ja luen niitä edelleen. Hyvä lastenkirja puhuttelee sekä lasta että aikuista. Kolmen lapsemme kanssa olen saanut ääneen lukea ja olla mukana kuuntelemassa todella paljon lastenkirjallisuutta viimeisen kahdentoista vuoden aikana.

Kun olin lapsi ja sitten vähän myöhemmin nuori, luin sekaisin lasten, nuorten ja aikuisten kirjoja. Opin lukemaan niin varhain, että ennätin lukea kirjoja pinottain ollessani kymmenen ja kahdenkymmenen välillä. Joskus isäni hätkähti ja kielsikin jotain lukemisiani "liian aikuisten" kirjoina. Uskon, että kirja luettuna ei voi juurikaan vahingoittaa lasta. Jos se, mitä kirjassa kerrotaan, on liian vaikeaa tai outoa lapsen tiedoille, kehitystasolle tai ymmärrykselle, se menee yli lapsesta ja lapsi selittää sen itselleen omalla laillaan.

Mutta minunhan ei pitänyt kirjoittaa tästä asiasta (vaikka tästäkin olisi hauska jatkaa), vaan meistä kirotuista aikuisista ja vanhemmista, jotka haluamme syöttää lapsille sen jonkun kultareunaisen lapsuuden, joka on kenties ollut jo meillekin nostalginen. Uskon, että vanhentuneet lastenkirjat ovat hyvä tapa tappaa lapsen lukuinnostus.

Olen itse tänä kesänä saanut lukea joutunut lukemaan muutamaakin vanhaa suomalaista lastenkirjaklassikkoa, jolla ei mielestäni ole enää mitään yhteyttä mihinkään omien lasteni kokemuspiiriin, eikä juuri tämmöisen nelikymppisenkään arkitunnelmiin. Anteeksi kaikki te, jotka syötätte sunnuntaiaamuisin vasikoille punaisen tuvan kuistilta lehtikerppuja! Saatte lukea aiheesta kirjoissakin.

Mitä sitten voisi lukea lapselleen ja toki siinä sivussa itselleenkin? Itse olen aina pitänyt reippaista ja aikaansaavista sankareista, huumorista (anarkistinen huumori myös, vaikka siinä lasten kanssa voi kyllä syyttää itseään, kun lapset ottavat opikseen äidin ensin luettua heille vuositolkulla kaiken maailman...) ja hyvistä tarinoista. Meillä lapsille on luettu mm. Satu pienen pienestä pojasta (Anderberg), No mutta Pekka (Lindgren), Taikuri Into Kiemura (Itkonen), Ei haittaa, jos on erilainen (Parr) ja Kakka (Davies). Tuo viimeisin on ihan faktaa, mutta ah - niin tuttu ja kiehtova aihe lapsille.

Tokihan meillä on luettu ääneen, äänikirjoina kuunneltu, itse luettu ja monella tavalla sisään imuroitu kaikki viisaus ja hupi mm. Mauri Kunnaksen, Sinikka ja Tiina Nopolan, Timo Parvelan, Jukka Parkkisen, Kirsi Kunnaksen, Markus Majaluoman ja J.K. Rowlingin teoksista. Hyviä lastenkirjoja on siis, niitä lukemaan. Jätetään paksuin nostalgiahuttu ihan itselle.