Finlandia Junior 2015 -ehdokkaat, Nadja Sumasen Rambo ja lukuhaaste 4.11.2015

Tänään julkistetiin Finlandia Junior -ehdokkaat. Tämä palkinto sykähdyttää minua enemmän kuin Finlandia-palkinto. Ehkä lasten- ja nuortenkirjat ovat minulle monia aikuisten kirjoja merkittävämpiä. Ainakin tiedän, että Suomessa kirjoitetaan ja kuvitetaan erittäin hyviä kirjoja lapsille ja nuorille. Niin hyviä, että niistä voivat nauttia aikuisetkin.

Kaksi ehdokasta oli minulle ylitse muiden. Ensimmäisenä mainitsen Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä. Kirja palkitsi minut lukijana ja täytti sydämeni. Melkoinen lukukokemus. Toinen minua kiinnostava kirja ehdokaslistassa on Nadja Sumasen Rambo. Pyysin Rambon luettavaksi Otavalta ja kuuntelin innoissani kirjasta käytäviä keskusteluja Kirjamessuilla pari viikkoa sitten.

Kuva kustantajan sivuilta

Rambo vaikuttaa tärkeältä ja hauskalta kirjalta jo ennakkotietojen perusteella. Kansi on pelkistetty ja selkeä. Aloitin kirjan tänään töistä tultuani. Kirja on nopealukuinen, hurautin kirjan puoleen väliin jossain kohti iltaa. Kertoja, ysiluokalle menevä Rambo on liikuttavan rakastettava poika. Rambolla ei ole tietoa isästään, joten oma tuleva rintakarvakasvusto jää arvailujen varaan. Rambon äiti tarvitsee pojaltaan enemmän apua kuin itse pojalleen tarjoaa. Masentunut äiti on sairaalahoitoa vailla, mutta Rambo taas kaipaa tavallisia aikuisia ihmisiä ympärilleen. Äidin vaihtuvat miesystävät eivät ole parasta mahdollista seuraa nuorelle pojalle, joka kaipaisi riittävästi ruokaa ja vakaat olot. Ote kirjasta:

Seurasin Annikin katseen suuntaa sen puhuessa. Se vilkuili tyynyliinaa, joka oli ollut vajaa viikko sitten valkoinen, mutta joka oli nyt multaviivoista ja kyyneleistä harmaan juovikas.
- Ja etsitään sulle sitten saunan jälkeen uus tyynyliina.
Annikin mentyä vedin päiväpeiton harteilleni suojaavaksi viitaksi ja aloin syödä. Leivässä oli laveasti voita, ja kaakao oli tehty tummasta jauheesta punaiseen maitoon. Lämmin, makea juoma ja pehmeä juustolla päällystetty leipä täyttivät lempeästi tyhjää sisimpääni. Eväistä tuli lohdullinen olo. Ehkä selviäisin tästä. Ehkä äitikin selviäisi.

Rambo on kertojana tarkkanäköinen huomaamaan toisten käytöstä. Aiemmalla elämänkokemuksella on varmaan oma vaikutuksensa. Rambo on myös uskomattoman reilu. Luonnon hyvinvointi on Rambolle tärkeää. Eilen taisin kirjoittaa, että Lehtisen Välivuosi on sopivaa luettavaa ysiluokalaiselle. Niin on Rambokin. Molemmissa on päähenkilönä poika, jolla ei ole asiat ihan kunnossa. Molemmat pojat ovat mielestäni rakastettavia ja jollain lailla väärinymmärrettyjä. Tosin näistä kahdesta sankarista Rambolla on asiat Simoa huonommin. Voi Rambo! Katsotaan palaanko Ramboon vielä huomenna kirjan luettuani.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Tekijä: Nadja Sumanen
Teos: Rambo
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Otava

Tänään luettu 113 sivua.

Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

"Prinsessa Sadeia oli lukittu kuin hopeasimpukka, mutta samalla hätkähdyttävästi läsnä. Sadeia oli sellainen, jota halusi opiskella ja tutkia ja ihmetellä, ja oli kiehtovaa ja karmivaa, että ei voinut tietää pääsisikö hänestä milloinkaan perille."

En ole moneen päivään kirjoittanut tänne blogiin mitään. Siihen on hyvä syy, mieleni on täyttänyt taideteos. Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä on minulle juuri nyt syksyn merkittävin kirja.

Laura Lyytisen suunnittelema kansi on tummasävyinen ja kaunis. Kuva kustantajan sivuilta.

Vaikka olen aikanaan hankkinut Enorannan Nokkosvallankumouksen hyllyyni, se on vielä toistaiseksi lukematta. Perheestä löytyy kuitenkin kirjan lukenut, joka kehui minulle kirjailijan taitoja. Joten tiesin haluta Enorannan uusinta luettavakseni ja raivata lukutilaa itselleni. Se olikin viisas teko, Surunhauras, lasinterävä vei minulta monta päivää lukuaikaa. Kaiken sen annoin ilolla, koska sain tarinalta niin paljon.

Surunhauras, lasinterävä alkaa vuodesta 3114. Ahmiman ja Virtaavan saarten asukkaat muodostavat erimielisen kokonaisuuden, joka on ollut vuosisadat omissa oloissaan erossa muusta maailmasta. Saarten asukkaat ovat Surukauriin kansaa. Surukauris on mystinen olento, joka näyttäytyy jokaiselle kuusivuotiaalle saarelaiselle. Osa lapsista näkee surukauriin vilaukselta, osa vilausta pidempään. Seuraavan kerran saarelaiset näkevät surukauriin vasta kuolemansa hetkellä. Ahmiman saarella perheineen asuva Leana on luonteeltaan valoisa ja osaa lohduttaa perheenjäseniään. Leanan perheen elämä joutuu myllerrykseen heti tarinan alussa. Suru on heti lukijan iholla.

Surunhauras, lasinterävä -romaanin toinen pääpaikka on Sidrineian niemimaa ja siellä Sarastuksen palatsi. Nuori ja röyhkeä itsevaltias, prinsessa Sadeia, on kerännyt ympärilleen itselleen uskollisia naisia, jotka ovat miehiin verrattuna luotettavia ja vakaita. Naisten lähin piiri Sadeian ympärillä muodostuu lasittarista, jotka tekevät hienoja lasikoruja ja -veistoksia prinsessalle. Ote kirjasta:

"Mereia pyöritti sulaa lasimassaa rautatangon päässä, sai sen tanssimaan niin kuin itse mieli, niin kuin luuseppä kotona Surukauriin saarella komensi luuta ja savenvalajat savea, paitsi että aine, joka Mereiaa totteli, oli poltavan kuumaa ja vaarallista. Ja Mereia oli niin nuori ja niin hento!"

Surunhauras, lasinterävä tapahtuu pääasiassa kuuden kuukauden aikana. Välillä siirrytään menneisiin tapahtumiin, jolloin kirjan henkilöiden tarina avautuu vielä syvemmin. Jokainen luku on nimetty kertojan ja ajankohdan mukaan, joten kärryillä pysyminen on siltä osin helppoa. Paikkoja ja nimiä on paljon, mutta kyllä niistä selviää. Enoranta kerii auki kiehtovaa tarinaa aivan vieraasta ja mystisestä maailmasta. Enorannan käyttämä kieli on niin kaunista, että se vaikutti lukunopeuteeni. Halusin uida hitaasti teoksen kielen kauneudessa. Ote kirjasta:

"Ikään kuin todellisuudessa olisi ollut laskos, joka painoi kiinni Valessinin molemmat puolet, kokosi hänestä ihmisolennon: yhtä aikaa kuin hän oli sopimaton ja epäkelpo, hän kuitenkin oli myös Ilandan valittu, Ilandan oma, Ilandan kohtalo."

Kirja piti minut otteessaan heti alusta alkaen. Sivulla 16 olin jo aivan sydän syrjällään. Luin Enorannan kirjan jo valmiiksi surullisena ja minusta tuntui, että suruisaa kirjaa lukiessani olin aivan tunteideni vallassa. Kaikki kirjan henkilöt ovat menettäneet jotain. Kaipaus, suru ja rakkaus ovat läsnä koko lukukokemuksen ajan. Leanan poika Uli tiivistää jotain tarinan tunteista. Surullinen poika kokee olevansa vastuussa toisten murheesta. Uli on herkkä ja päättäväinen lapsi ja uskaltaa enemmän kuin aluksi uskoisi.

Surunhauras, lasinterävä on ihana tarina, joka vie mukanaan. Miltei 500 sivun mittaan vaaditaan harjaantunutta lukijaa, mutta niitä löytyy yläkoululaisistakin.  Enorannan kirja on niin nautittava, että en halua rajata sitä vain nuorille. Aikuiset, lukekaa Surunhauras, lasinterävä. Kirja palkitsee ja täyttää sydämen.

"Aika oli pyöreä, ja kaikki tulisi käymään samoin kuin oli käynyt ennenkin."

Enorannan uutuus on luettu ainakin seuraavissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Dysphoria
Mustetta paperilla

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Surunhauras, lasinterävä
Tekijä: Siiri Enoranta
Kansi: Laura Lyytinen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015