Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskottomuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskottomuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Nicolas Fargues: Olin takanasi


Kansikuva kustantajan sivuilta. Suhtaudun kansikuvaan ristiriitaisesti, mutta ainakin se on mieleenjäävä.
Nicolas Farguesin romaani Olin takanasi tarttui mukaani kirjastokäynnillä. Etu- ja takakannen lukemalla voi päätellä kirjan kertovan uskottomuudesta parisuhteessa. Kertoja on kolmekymppinen mies, jonka monologi kirja on. Jokin kerronnassa houkutti minua ensimmäisiltä sivuilta alkaen, joten päätin lukea kirjan läpi, vaikka välillä olin hyytyä.

Haluan kertoa sinulle, että toivoin voivani kuolla siihen paikkaan, kun olin saattanut hänet sellaiseen tilaan, kun tajusin järkyttäneeni maailman tasapainoa, murskanneeni peruuttamattomasti luottamuksen, tehneeni kertakaikkisen pyhäinhäväistyksen, haluan kertoa sinulle, miltä maailmanloppu tuntui, se oli kuin syöksyisi helvetin tuleen, muulla tavoin sitä ei voi ilmaista, sitä painajaismaista olotilaa, kun halusin pyyhkiä pois ne viisi sekuntia jolloin lausuin peruuttamattomat sanani, viisi kohtalokasta sekuntia joiden aikana puhutut sanat olisin halunnut turhaan kirjoittaa uusiksi, jotta kaikki olisi ollut taas kuin ennen ja kaikki olisi ollut vain pahaa unta.
Olin takanasi on täyttä tunnetta. Järki häivähtää vain kadotakseen uudelleen. Kertoja, joka kuvaa tunteitaan ja tekojaan, katsoo koko ajan itseään, vaikka kuvitteleekin katsovansa toista henkilöä, tässä naista. Kaikki pyörii vain kertojan tunteiden ympärillä, ja ihastuminen, halu, himo ja rakkauden tunteet tulevat kerrotuksi yhden ihmisen persoonallisuuden ja elämänkokemusten kautta. Olin takanasi on hyvin mielenkiintoinen lukukokemus.

Olin takanasi oli kohdallani vuoroin hyytymistä, vuoroin kiinnostumista. Kertoja on kahdessa suhteessa yhtä aikaa. Välillä hän on onnensa huipulla, välillä taas synkyyden alhossa. Skaala on prinssistä impotenssiin aisankannattajaan. Kertoja on naimisissa ja kahden lapsen isä, mutta otteen irrotessa arjen vastuusta ja sitoumuksista kirjan sivuilla riemuitsee hyvinkin vapaa miesihminen. Kaksi otetta kirjasta:
Kaksi vartaloa kiinni toisissaan, iho hankautuu toista ihoa vasten, sylki vaihtuu, sillä on merkitystä, -- 
Kävelin ja tunsin täyttyväni väkevästä vapauden ja keveyden tunteesta, joka on puhtaan elimellistä.
Kertojamies pohtii kansallisuuttaan ja rotuaan eräänä ominaisuutenaan, joka erottaa ja yhdistää hänet suhteessa toisiin ihmisiin, tässä erityisesti naisiin. Tämä puoli kirjassa oli ehkä kaikkein mielenkiintoisin. Kertojan oma asenne sijoittaa hänet suhteessa naisiin tiettyyn asemaan. Mennessään sänkyyn uuden naisen kanssa hänen käsityksensä itsestään muuntuu ja tarkentuu. Kuten sanoin jo aiemmin, tämä on kirja ainoastaan yhdestä henkilöstä, hänen käsityksistään, ajatuksistaan, muistoistaan ja tunteistaan.
Mutta lyhyesti sanottuna, hän vahvisti viettelemiseni sillä tavoin, kirjoittamalla. Hyvä on, voi olla, että vain odotin sopivaa tilaisuutta antautua, en yritäkään väittää vastaan. - -  On upeaa, kun joku joka osaa kirjoittaa, muuttaa sinut henkilöhahmoksi, josta kerrotaan kolmannessa persoonassa.
Teos: Olin takanasi (J'étais derrière toi)
Tekijä: Nicolas Fargues
Suomentaja: Anu Partanen
Julkaisuvuosi: 2007 (alkuperäinen 2006)
Kustantaja: LIKE

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla

Ensimmäinen muistijälki tästä romaanista liittyy itse kirjailijaan, Annamari Marttiseen. Näin häntä haastateltavan televisiossa eräänä päivänä liittyen uutuusteokseen Vapaa. Muistijälkeni jäi häivähdykseksi. Toinen ja merkittävämpi muistijälki on kirjastosta, jossa huomasin kauniin kirjankannen. En halunnut ottaa kirjaa mukaani, koska minulla oli (ja on) asunnolla ja kotona paljon luettavaa. Ihailemani kansi kuuluu Marttisen kirjaan Mitä ilman ei voi olla. Mustavalkoisessa kansikuvassa kaksi ihmistä ovat lähekkäin, juuri suutelemassa toisiaan. Kirja jäi kirjastoon. Kun näin kirjan uudelleen kirjastossa, otin kirjan mukaani asunnolleni. En aloittanut lukemista, koska takakannen teksti epäilytti minua. Kirjan aiheena on kolmiodraama, joka ei aiheena kiinnosta minua. Pidettyäni kirjaa asunnollani miltei kuukauden otin kirjan kotiini viikonlopuksi. Ryhdyin lukemaan kirjaa perjantai-iltana. Nyt, sunnuntaiaamuna, kirja on luettu. Rakastuin kirjaan ja sen vahva tunnelma lehahti minuun välittömästi ensisivuilta.
"Menkää pois, hän käski. Menkää. Minulla on vain tämä hetki, tämä on niin nopea, vain vähän aikaa, sitten on palattava kotiin."
Mitä ilman ei voi olla kertoo kolmen ihmisen tarinan. Iiro ja Vaula ovat onnellisesti naimisissa keskenään ja heillä on tytär. Lilja on tyttärensä kanssa kaksin. Tarvitaan yksi hetki ja onnellisuus muuttaa muotoaan. Iiro ja Lilja tutustuvat kohtalokkain seurauksin. Huomasin lukijana ymmärtäväni kaikkia kolmea päähenkilöä. Ehkä se on tarinan tarkoituskin, sisäänrakennettu ansa. Vaikka kolmikosta on löydettävissä henkilö, joka tekee päätöksen omasta uskottomuudestaan, tarina ei keskity syyllisen etsintään ja osoittamiseen. Marttinen kieputtaa tarinaa auki antaen kaikille kolmelle äänen, ja tapahtumat kuvataan limittäin useamman henkilön näkökulmasta.

Minulle Mitä ilman ei voi olla oli tarina halusta. Nautin suunnattomasti kirjan lukemisesta. Ote kirjasta:
"Sun pitäisi nähdä mut nyt, Iiro, hän ajatteli. Tässä ja tällaisena.
Sun pitäisi nähdä mut nyt, hän oli ajatellut jo nuorena ollessaan vaikka kesätöissä. Tehdessään ahkerasti jotakin, työntäessään hoitolasta rattaissa, tuntien itsensä tärkeäksi ja kunnolliseksi. Ja hän oli ajatellut poikakaverinsa katsomaan häntä jostakin, seuraamaan hänen toimiaan."
Kirjan alkupuolella vahvana ja kauniina kuvattu halu rumenee loppua kohden, kun arki ja sitoumukset muuttavat sekä ympäröivien ihmisten että itse kokijan reaktioita. Ote kirjasta:
"Iiro starttasi auton. Olo oli tyhjä. Lyhyestä euforiasta pudotus tyhjään ja harmaaseen. Kuin olisi ottanut tripin. Sitten rotkoon."
Nyt kirjan luettuani ajattelen, että kirjan kanssa käymäni leikki (Otanko sinut vai en? Luenko sinut vai en?) sopi oikein hyvin kirjan sisältöön. Minun piti ottaa kirja luettavakseni, minun piti lukea kirja. Ainoastaan lukemalla kirjan pääsin pisteeseen, jossa voin miettiä, miten tarinan ymmärsin ja mitä kaikkia tunteita se sai minut kokemaan. Oma lukukokemukseni oli nautintoa alusta loppuun, kiitos taitavan kirjailijan ja sopivan lukutunnelman. Se, mitä tarinan henkilöt kokivat, oli heille ainakin tuskallista, toki myös osin nautinnollista. Vaikka he toivoivat, että olisivat voineet pysäyttää tapahtuminen kulun tai muuttaa tapahtumien suuntaa, se ei ollut mahdollista. Elämällä ja tekemällä valintoja he kuitenkin päätyivät elämäntapahtumien kautta hetkiin, joissa oli mahdollista tarkastella itselle ja läheisille tapahtuneita tilanteita ja omaa osallisuutta niihin.

Jos tästä kirjasta tehtäisi elokuva, en haluaisi katsoa sitä. Marttinen piirsi jokaisen henkilön niin tarkasti, että näen heidät selvästi. Tällä hetkellä ajattelen, etten halua tätä kirjaa uudelleen, vaikka aika usein luen kirjoja monta kertaa. Ensimmäinen lukukerta oli niin voimakas, että se riittää minulle. Mihinkähän Marttisen kirjaan sitä uskaltaisi seuraavaksi tarttua?

Teos: Mitä ilman ei voi olla
Kirjailija: Annamari Marttinen
Kannen kuva: Corbis
Kannen suunnittelu: Laura Noponen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013