Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Erica Jong: Elä ja uneksi


Olemme ihmisiä. Joitakuita määrää se, mikä tapahtuu vyön alla, toisia ei, mutta kaikki olemme epäröiviä, kompuroivia, murenevia ihmisiä. Aivan liian älykkäitä hauraisiin kehoihimme. Aivan liian nokkelia ollaksemme kuolevaisia.
Ostin itselleni Erica Jongin kirja Elä ja uneksi ainakin uteliaisuudesta. Kirjan kaunis kansi ja kirjailijan maine vaikuttivat myös ostopäätökseeni. Jongin suosittua kirjaa Lennä ja uneksi en muista lukeneeni, mutta nyt se on lukulistalla.

Elä ja uneksi kertoo kuusikymppisen rikkaan ja moneen kertaan naimisissa olleen Vanessa Wondermanin ahdingosta. Aviomies sairastuu, vanhemmat tekevät kuolemaa ja oma kuolevaisuus on mielessä. Kirjassa tapahtuu kaikenlaista, kertoja siirtyy välillä nuoruuteensa tai vireään aikuisuuteen, jolloin asiat olivat menneet helposti ja itseä tyydyttävästi. Nyt aiemmin hyväksi havaitut sivusuhteet ja vapaa seksi ovatkin ongelmallisia ja minäkertoja joutuu miettimään uusia ratkaisuja elämälleen. Ote kirjasta:
Ikä tarkoittaa naisen kohdalla edelleen hylkäämistä. Mies voi näyttää satavuotiaalta, olla impotentti ja hämäräsokea ja silti löytää nuoremman naisen, joka etsii yhä isiä. Mutta naisella on tuuria, jos hän voi käydä elokuvissa tai bingossa toisen ruttukasan kanssa. Minä näin kauneusleikkauksen yhtä pakolliseksi kuin säärten vahaamisen.
En ole samaa mieltä kaikista asioista fiktiivisen Vanessa Wondermanin kanssa. Meidän kokemuksemme maailmasta ovat hyvin erilaiset. Se ei kuitenkaan vienyt minulta pois sitä iloa, jonka sain kirjan lukemisesta.

Kuolema saavuttaa väistämättä Vanessaa. Ote kirjasta:
"Rakastan sinua, - -", sanoin kylmälle poskelle.
Olisin yhtä hyvin voinut puhua ontolle nukelle. Ilman liikettä ja lämpöä keho oli lähes tunnistamaton. Jäljelle jäävät vain muistot: heijastumat, kopioidut eleet, sanat ja musiikki.
Jong kertoo Vanessan tarinaa nautittavan laajasti. Mukaan mahtuvat niin oman tyttären elämänkulku, Vanessan vanhempien nuoruus, teatterimaailman lainalaisuudet ja mennen ajan juhlat, juutalainen kulttuuri, perinnönjaon raadollisuus ja ystävyys toisiin naisiin. Kaikki tämä tarvitaan, koska Jongin kertomana sietämättömän ulkonäkö- ja minäkeskeisen Vanessan yksityinen tarina onkin myös tarina tästä ajasta, jossa moni ihminen tavoittelee mahdollisimman houkuttelevaa ulkoista olemusta ja riittävää (=suurta) varallisuutta. Miksi? Koska heille on myyty yhteinen harha siitä, että olemalla kaunis ja haluttava välttää kuoleman. Ote kirjasta:
Entä mitä Vanessa Wonderman tahtoi?
Rakkautta, seksiä, kuolemattomuutta - juuri sitä mitä kukaan ei voi saada. Mikä on ihmisen elämän juonen kaari? Haluan! Haluan!
Mutta mitä halusin? Halusin seksiä todistamaan, etten kuolisi koskaan.

Elä ja uneksi on mielestäni rohkea, hauska ja koskettava kirja. Vaikka koko kirja oli nautittava, eniten huomasin saavani itselleni ajateltavaa Vanessan ja hänen vanhempiensa välisten suhteiden selvittelyistä. Kirja sai minut nauramaan ja itkemään. Ote kirjasta:
"Miksi aii ji ji?" minäkin sanoin tietämättä mitään.
En ollut ikinä ennen kuullut noita tavuja hänen suustaan.
Eikä äiti pystynyt vastaamaan. Hän, seitsemänkirjaimisten Scrabble-sanojen kuningatar, hän jonka älykkyysosamäärä oli korkea, hän joka näytteli Gertrudea, upeat arvostelut saanutta Äiti Pelotonta ja suurta lady Macbethia. Hän joka maalasi muotokuvia öljyväreillä, vesiväreillä, conté crayoneilla. Hän joka keräsi harvinaisia ensipainoksia. Nyt hänestä oli jäljellä aii ji ji.
Kirjan ovat lukeneet myös Ulla, Leena ja Mari.

Teos: Elä ja uneksi (Fear of Dying)
Tekijä: Erica Jong
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Kansi ja ulkoasu: Satu Kontinen
Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäinen 2015)
Kustantaja: S&S

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Paco Roca: Ryppyjä


Kirjasto teki sen minulle taas. Onneksi! Kävin kirjastossa, otin hyllystä sarjakuvateoksen ja luin sen. Löysin erityisesti etsimättä hienon teoksen ja sain ilon päästä keskelle hyvin surullista, mutta upeaa tarinaa. Palaan bloggauksen lopuksi kirjastoihin ja sarjakuviin.

Paco Rocan Ryppyjä kertoo eläkkeellä olevasta pankinjohtajasta, joka joutuu hoitokotiin. Hoitokotiin muuttava Emilio on asiallinen tyyppi, joka saa huonekaverikseen huumoria arvostavan Miguelin. Rocan tarinassa hoitokodin asukkaiden nykyhetkeen lomittuu hyvin konkreettisia muistoja menneisyyden tapahtumista. Se toki liittyy ikääntymiseen ja muistamisen ongelmiin, mutta on myös tuttua jokaiselle ihmiselle. Aikuinen ihminen huomaa yhtäkkiä olevansa keskellä muistojaan ja tunnetta, joka hänellä oli vaikkapa ensimmäisenä koulupäivänä. Alla oleva kahden kuvan ruutupari tiivistää jotain erään parin kiintymyksen alusta.
Kuva teoksesta Ryppyjä (2010, WSOY), piirros Paco Roca.
Roca esittää hoivakodin ikäihmiset lämpimän arvostavasti, mutta ei toisaalta peittele ristiriitoja ja hankalia tilanteita. Hoivakodin yläkerta on pelkoa herättävä paikka, jonne asukas joutuu, kun ei selviä alakerrassa. Teoksessa kerrotaan Alzheimerin taudista, syödään lääkkeitä ja testataan muistia.

Rocan tarina on ennalta arvattava, mutta se ei vie mitään teoksen voimasta pois. Muisti ei parane. Unohdus ja kuolema ovat koko ajan lähempänä. Ne ovat lähempänä jokaisen sivun kääntämisen jälkeen Emiliota, mutta myös minua lukijana. Luen omaa ja rakkaitteni tulevaisuutta. Fiktion "totuudellisuus" tekee Ryppyjä-sarjakuvateoksen lukemisesta niin tunteikasta. Ryppyjä tiivistää ja kokoaa. Itse vanhusten hoivaosastolla työskennelleenä ja useamman ikääntyneen sukulaisen viimeisiä vuosia seuranneena kaikki kirjassa on tuttua ja totta. Kannessa Emilio on junan kyydissä. Tuuli tai junan liikkeen ilmavirta puhaltaa muistot pois Emilion päästä. Hän itse hymyilee ja katsoo junan menosuuntaan, kaiketi tulevaisuuteen.

Ryppyjä teki minuun niin suuren vaikutuksen, että päätin ostaa kirjan itselleni. Se löytyikin Turun Sarjakuvakauppa.fi -kaupasta kohtuulliseen hintaan. Samalla ostin En koskaan pitänyt sinusta -sarjakuvateoksen, josta ainakin Elina blogissa Luettua elämää piti paljon.

Kirjastoista ja sarjakuvista: kirjasto voisi tarjota kävijöilleen sarjakuvapalvelua. Liityttyäni sarjakuvapalveluun kirjastonhoitaja lykkäisi aina kirjastossa käydessäni, eli noin kerran viikossa, mukaani satunnaisesti valitun sarjakuvateoksen. Näin lukisin enemmän sarjakuvia.

Teos: Ryppyjä
Tekijä: Paco Roca
Suomentaja: Anu Partanen
Julkaisuvuosi: 2010 (alkuperäinen 2007)
Kustantaja: WSOY

(Typo korjattu 11.4.2016)

tiistai 22. joulukuuta 2015

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James

Kuva kustantajan sivuilta
Päästyään takaisin opettajanpöydän viereen hän löi kämmenet kaksi kertaa yhteen ja rykäisi. No niin, hän sanoi. Hei vaan kaikille. Te voitte varmaankin hyvin ja olette valmiita oppimaan. Minä autan teitä siinä tehtävässä. Olen neiti Kinnick, neiti Etta Kinnick. Ja olen teidän uusi opettajanne.
Luen parhaillaan Emma Hooperin kirjaa Etta ja Otto ja Russel ja James. Kirja on ihana, yhtä aikaa arkinen ja mystinen. Juuri nyt omassa lukemisessani yhdistyvät kaksi asiaa: ilo lämminhenkisen tarinan seuraamisesta ja kevyt laite, jolla e-kirjaani luen.

Aloitan ensimmäisestä. Hooperin kirja alkaa vanhasta Etta-rouvasta, joka päättää eräänä päivänä lähteä katsomaan merta. Sinne on kuitenkin jonkun verran matkaa. Etalla on puoliso ja läheinen ystävä, joiden elämän kiemuroihin tarinassa päästään myös syventymään Etan kiemuroiden lisäksi.

Etta ja Otto ja Russel ja James onnistuu olemaan hyvin pakotteeton tarina. Se soljuu eteenpäin läpi ihmisten, perheiden ja vuosien. Välillä tarinassa ollaan nykyhetkessä ja osin jo huonomuistisen matkalaisen seikkailuissa halki preerian. Hetkessä nykyhetkestä tempaudutaan henkilöiden nuoruuteen tai lapsuuteen, jolloin mennyt maailma muuttuu täysin todeksi. Hooper kirjoittaa kauniisti ja tarkasti. Karhulahden käännös on nautittava.

Kaipailin tuossa aiemmin joulukirjoja listatessani hyvää rakkaudesta kertovaa romaania. Tämä Hooperin kirja täyttää ne vaatimukset. Kirjassa odotellaan, kaivataan ja pohditaan paljon. Siinä myös kirjoitetaan kirjeitä. Tässä yhdestä niistä osa:
Otto hyvä
Me kaikki pelkäämme suurimman osan aikaa. Elämä olisi latteaa, ellemme pelkäisi. Pelkää ja kohtaa pelkosi. Yhä uudelleen. Mutta älä unohda kuka olet.

Nyt siihen toiseen. Olen ollut loppusyksystä väsynyt. Jäätyäni joululomalle olen määrätietoisesti pyrkinyt lepäämään. Se ei tarkoita pelkkää nukkumista, vaan jotain laajempaa rauhoittumista ja rentoutumista. Jos en saa yöllä nukuttua, kirjan lukeminen on toiseksi paras tapa levätä. Lukulaite mahdollistaa pimeässä lukemisen. Kädet eivät rasitu, koska lukulaite on niin pieni ja kevyt. Kevyen ja pienen lukulaitteen kanssa pötköllään voi lukea hyvin monissa eri asennoissa. Laitteella on helppo säätää kirkkautta ja tekstin kokoa. Viime yönäkin luin välillä tunnin ja sitten jatkoin uniani. Kiitos Kobo, teet elämästäni suloisempaa. (Lukulaitteessa kannet näyttävät laimeilta. Emma Hooperin kotisivuilta voi käydä tutkimassa kyseisen teoksen kansivaihtoehtoja.)

Olen lukemisessani reilusti yli puolen välin. Jatkan kirjan lukemista kirjoitettuani tämän tekstin valmiiksi. Kuvittelenko vai sujuuko lukeminen nopeammin lukulaitteella?

Kirja on luettu ainakin näissä blogeissa:
Lukuneuvoja
Lumiomena
Kirjakaapin kummitus
Nannan kirjakimara
Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Teos: Etta ja Otto ja Russel ja James (Etta and Otto and Russel and James)
Tekijä: Emma Hooper
Suomentaja: Sari Karhulahti
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Gummerus