Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää!
Opin lukemaan jo pienenä. Lapsuudenkotini ei ollut erityisen kirjallinen. Isäni luki jonkin verran ja kotonamme oli kirjoja, mutta minun innokas lukemiseni herätti ärtymystä. Jotain tärkeämpää työtä olisi ollut aina tehtävänä, mutta minun jatkuva lukemiseni vei aikaa kunnon työnteolta.
Ymmärrän kuitenkin, että lopultaan vanhempani arvostivat lukemistani. Isä vei minua kirjastoon autolla, koska kirjapinojen kuljettaminen pyörällä ei ollut pienelle lapselle helppoa. Sain äidiltä lahjaksi kaksi kirjaa koko lapsuuteni aikana. Ne lahjat tuntuivat erityisen rakkailta, koska äiti oli ajatellut minua ja uskonut minun pitävän kirjoista. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanutkin blogissani, että isä luki minulle
Aarresaaren ääneen. Se on rakas muisto.
Isän isä luki myös. Kun mummoni ja isäni lähtivät viikonloppuisin kyläreissulle hakemaan voita maalta, jäin ukin kanssa mummolaan. Ukki luki ja minä luin, välillä joimme teetä laseista ja kastoimme siihen näkkileipää. Kuumat näkkärit voitelimme voilla. Välillä nukuimme päiväunet. Sain nukkua ukin kainalossa. Kirja, teetä ja rauhallinen ihminen vieressä, hyvän elämän rakennusaineet ovat pysyneet samana aika pitkään.
Kun lukuhistoriaa alkaa olla takana yli neljäkymmentä vuotta, omassa lukijuudessa on monia kerrostumia. Näiden kerrostumien läpi kahlasin kesällä pakatessani kirjojamme uuteen kotiin. Kuvassa on yksi monista kirjahyllyistämme, jotka tyhjensin. Suurimman osan kirjoista pakkasin mukaan. Ensimmäisten kirjalaatikoiden sisältöä ovat Kaari Utrion ja Kurt Vonnegutin kirjat. Siinäpä lukemiseni ydin. Olin jo aikaisemmin lahjoittanut paikallisille toimijoille monta kassia lastenkirjoja, mutta nyt vein läheisen K-kaupan kierrätyshyllyyn hyvin paljon kirjoja, jotka eivät lähde mukaamme uuteen kotiin. Mukana oli kaksoiskappaleita ja kirjoja, joista voin luopua.
Olen nyt asunut sijaisasunnossa reilun kuukauden. Rakkaiden ihmisten ja leivontamahdollisuuksien lisäksi kaipaan kirjojani ja lempilukupaikkojani. Sunnuntaiaamun ilo on avata sälekaihtimet, ottaa hyllystä hyvä kirja ja lukea omassa sängyssä ensimmäinen tunti. Sitten voi hipsutella keittämään teetä ja lukea päivän lehden.
Onnistuin löytämään puolison, joka lukee vielä enemmän kuin minä. Lukeminen yhdistää meitä ja vaikka luemme erilaisia kirjoja, voimme keskustella kirjoista innokkaasti ja polveillen. Kävelemme yhdessä kirjastoon ja ruokakauppaan. Kun etsimme uutta asuntoa, yhtenä kriteerinä oli kirjaston läheisyys. Kun muutin uudelle paikkakunnalle, hain itselleni kirjastokortin.
Olemme rakastaneet kolmea lastamme lukemalla heille kirjoja. Olemme lukeneet koko heidän lapsuutensa. Tässäkin asiassa puolisoni on minua taitavampi ja jaksavampi. Minä pystyn lukemaan itsenikin uneen. Lasten kasvettua en ole lopettanut ääneen lukemista. Nyt luen lukiolaiselleni illalla ääneen klassikkonovelleja. Luen usein myös puolisolleni katkelmia luettavista kirjoista.
Opiskelin aikuisiällä uuden ammatin. Valmistuin viisi vuotta sitten äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Ehkäpä opetuksessani jotenkin välittyy rakkauteni ja arvostukseni kirjallisuuteen. Teen työtä sen eteen, että jokaisen opiskelijan lukutaito kehittyy. Aleksis Salusjärven mukaan lukutaito on henkiinjäämistaito. Sitä se on, aktiivinen kansalaisuus ja vastuullisen aikuisen ihmisen elämä on mahdollista vain, jos osaa lukea. Lukutaito on myös avain omaan henkilökohtaiseen maailmaan, jossa kulkeminen ja jonka rakentaminen tekee elämästä merkityksellistä.
Reilun viikon päästä pääsemme muuttamaan uuteen kotiin. Kirjahyllyn paikka on katsottu. Kun jääkaappi on päällä ja pesukone toimii, ajattelin aloittaa kodin rakentamisen kirjoista.
