Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta

Kansikuva kustantajan sivuilta. Kannen on suunnitellut Laura Noponen.

Hän oli hiutunut kangas, jonka loimilangat paistoivat.

Johanna Annolan historiallinen romaani Valkenee kaukainen ranta liikuttaa minua. Huomaan hengittäväni teoksen lopussa yhtä aikaa romaanin päähenkilön, rouva Ulrika Vuorisen kanssa.

Teos alkaa vuoden 1897 kesästä. Rouva Vuorinen, Ulrika tästä eteenpäin, on arvonsa tunteva ja eteenpäin pyrkivä perheenäiti. Puoliso Antti on kaupungin kassanhoitaja, mutta tehtävästään huolimatta jotenkin hukassa elämässään. Perheen poika, Väinö, opiskelee lyseossa. Tytär Helmi on kuollut pienenä, ja tyttären kuoleman suru on Ulrikan suurin murhe.

Ulrika ei romaanin alkupuolella ole kovin mukava ihminen läheisilleen tai edes itselleen. Ulrika tavoittelee parempaa yhteiskunnallista asemaa, joka näkyisi kutsuna Rouvasyhdistyksen jäseneksi. Hänen tavoitteistaan tulee koko perheen tavoitteita. Paremman tavoittelun Ulrika on oppinut äidiltään, jo edesmenneeltä Beata Lovisa Eskeliniltä. Ulrikan isä, joka on toiminut aiemmin lukkarina, ei tunnu suostuvan tyttärensä elämäntapaan.

Ulrikan elämä muuttuu yllättäen ja perusteellisesti. Hän joutuu muuttamaan ja aloittamaan aivan toisenlaisen elämän uudessa paikassa ja tehtävässä. Kirjalija Annola näyttää kahden erilaisen 1800-luvun lopun ajan naisen tien kautta hienosti ja yksityiskohtaisesti tuon ajan naisen paikan ja mahdollisuudet.

En halua sen kummemmin paljastaa Ulrikan muutoksen syytä. Jokainen teoksen lukeva voi kokea yllätyksen ja sen käänteet aivan itse. Ulrikasta paljastuu paljon uudessa tilanteessa, ja ainakin minä lukijana heräsin arvostamaan häntä. Sitkeä ja lopultaan viisas nainen! Ote teoksesta:

Hänellä oli tietoa, tummaa ja painavaa. Miten vaikea sitä oli ollut kantaa kaikki nämä vuodet, miten raskaaksi se olikaan tehnyt sydänalan niinä lukemattomina öinä, joina Ulrika oli turhaan odottanut unta.

Annola on rajannut teoksen taitavasti. Teos Valkenee kaukainen ranta herättää kysymyksiä naisen paikasta yhteiskunnassa ja hänen mahdollisuuksistaan 1800-luvun lopun Suomessa. Teos vastaa niihin aivan kuten romaani voi vastata; se valottaa yhden ihmisen kautta tien muutokseen ja omannäköiseen elämään. Teos sisältää paljon tietoa tuon ajan ihmisten elämästä.

Teos: Valkenee kaukainen ranta
Tekijä: Johanna Annola
Julkaisuvuosi: 2024
Kustantaja: Siltala

Ylistys kauneudelle, elämälle ja niille välikappaleille, joiden ansiosta me voimme nähdä merkittäviä asioita ympärillämme

Ensimmäinen ihminen Aatami ja kaikki hänen jälkeläisensä oli luotu neljästä elementistä: liha maasta, veri vedestä, henki ilmasta ja lämpö tulesta. - - Ihminen oli kokonainen pieni maailma, minor mundus.

Kun sain Anneli Kannon uuden romaanin luettavakseni, arvasin pitäväni aarretta käsissäni. Aloitin varovasti ja pidin tarinaan etäisyyttä. Päädyin lukemaan vain vähän kerrallaan ja kuuntelemaan sitten saman äänikirjana. Teoksen lukee Erja Manto, mikä sai minut miltei ilon kyyneliin. Jossain vaiheessa paperikirja lähti vetämään sellaisella vauhdilla, että äänikirja jäi odottamaan keväisiä kävelylenkkejä. Tänään maltoin vielä kuunnella kustantajan tarjoaman striimauksen, jossa Kannon kanssa teoksen maailmasta ja sen merkityksistä keskustelee Anna Kortelainen. Fanitan koko naiskolmikkoa, joten onneni on melkoisen täysi. Nyt olen lukenut romaanin ensimmäistä kertaa.

Kannon Rottien pyhimys kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaustyöstä 1500-luvulla. Romaani on fiktiota, vaikka mukana on ymmärtääkseni ainakin kuvien osalta paljon myös faktaa, josta Kanto on sitten teoksen sommitellut. Kirjan kannen kuvat ovat kirkon seinistä. 

Päähenkilöitä ovat ainakin kirkkoa maalanneet pictorit ja paikallinen hylkiö, Pelliina. Siinä missä maalarit ovat arvostettuja käsityöläisiä, on saviastioilla itsensä nippa nappa elättävä outo orpo tyttö moninkertaisen kummeksuttava olento pienessä yhteisössä. Jo pelkästään tapahtumat ja tarinan juonen kulku on kiehtova. Teoksen kanteen on kuvattu kirkon maalauksia, ja teoksessa Kanto kuvaa niitä aivan mahdottoman mukaansatempaavasti ja elävästi. Ote teoksesta: 

Martinus piirsi minua varten hiilellä luonnoksen Tuskien Miehestä josta tuli niin kärsivän näköinen että sydäntä viilsi. Kun luonnoksesta ei tullut hänen mielensä mukainen hän ripsutti kanansiivellä hiilen pois ja piirsi uudelleen. Kristuksella oli kovat kivut ja hän oli niin laiha että kylkiluut näkyivät. Vilppu oli tehnyt nokimustaa ja maalasimme Kristukselle murheenmustalla värillä - - . Kristuksen tukasta tuli musta ja kylkiluista mustat ja kasvot olivat tuskasta vääristyneet.

Kanto kuitenkin ylittää juonet, käänteet ja kaiken sellaisen romaanissaan ja kurottaa kohti ikuista. Olen aivan liikuttunut Rottien pyhimyksen äärellä. Teoksessa kuvataan taiteilijan luomistyötä ja taitelijaksi kasvamista. Teos on kuvaus työstä ja ihmisistä työnsä äärellä. Maalarin osaaminen on ainakin katseessa ja sivellintä pitävässä kädessä. Luova työ vaatii paljon kärsivällisyyttä ja vakaata kättä, mutta myös mielikuvitusta ja rohkeutta tehdä asioita uudella lailla. Maalarin lisäksi – tai ehkäpä vastapainoksi – asettuu omaa työtään tekevä pappi Petrus Herckepaeus, sinne piispan ja kaniikkien varjoon. Ote teoksesta:

Lopulta Petrus Herckepaeus kaksitoista vuotta opiskeltuaan oli valmistunut magisteriksi, mutta tutkinto ei lainkaan valmistanut häntä siihen mitä tuleman piti.
Hän tunsi itsensä ruunaksi, jolle oli lyöty kuolaimet suuhun ja länget hartioille, perään painava kärry vedettäväksi ja piiska viuhumaan lautasille. Ruunalta oli viety miehiset tarvekalut, ja siinäkin Petrus Herckepaeus tunsi kohtalonyhteyttä hevosen kanssa.

Kanto käyttää kieltä taitavasti, aivan haluamallaan lailla. Kun ääneen pääsee Pelliina, tekstistä putoavat pilkut ja sanat kuvaavat hyvin ihmisten välisten suhteiden kipua ja hyljeksityn tuskaa. Pahasilmä ja kateisiin kuuluva saa kyläläiset katsomaan häijysilmällä ja ohiväistämään. Kun teoksessa tunteet kuumenevat, haukkumanimet ovat vertaansa vailla. Nykyisen tylsän ja toistetun v-sanan asemasta voisi ottaa käyttöön kryppyperseen ja pyövelin napalangon.

Kannon romaani Rottien pyhimys saa minut kokemaan olemassaolevan kauneuden. Romaanissa tuntuu olevan kaikki: ihmisten toiveet, Jumala, arkinen aherrus ja elämän koko kulku alusta loppuun. On uskomatonta, että lukemalla pääsen Andreas Pictorin viereen katsomaan maalien sekoittamista ja seinään tehtyjä hiililuonnoksia. Mennyt on nyt, ja henkäisen, kun sivellin on niin pehmeä ja maali häikäisevän kirkasta. Saan häkeltyä kuvista aivan kuin vuosisatoja sitten ne ihmiset, joille esittävät kuvat olivat ennennäkemättömiä. Maalarit ovat jumalallisia välikappaleita, mutta niin on kirjailija Anneli Kantokin. Kiitos tästä kauneuden ja pyhyyden kokemuksesta, jota en osannut edes kaivata, mutta jota rakastin joka sivulla.

Tiedän käyväni olosuhteiden sen salliessa Hattulan Pyhän Ristin kirkossa. Toivottavasti siellä on myytävänä Kannon romaania kesä toisensa jälkeen. Tällaista mahdollisuutta tarjota kirkossa kävijöille pysyvämpää muistijälkeä historiallisesta rakennuksesta ja sen taiteesta ei saa hukata.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Rottien pyhimys
Tekijä: Anneli Kanto
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

 

Hän kuvittelee rakennuksen mielessään, rakentaa sen tiili tiileltä päänsä sisään, hän pystyttää seinät, tornit ja balkongit. Tämän hän on aina osannut, näin hän aina sen tekee - kuvittelee rakennuksen ensin päässään, pienetkin yksityiskohdat. Vasta sen jälkeen hän ottaa käteensä tussin ja alkaa luonnostella. Hän on nopea, sillä hän ei jää miettimään jokaista yksityiskohtaa vaan luottaa yleensä ensimmäiseen visioonsa, siihen, joka nousee hänen mielikuvituksestaan.

Sain joulun alla käsiini ennakkokappaleen Pirkko Soinisen uutuusromaanista Valosta rakentuvat huoneet. Romaani kertoo arkkitehti Wivi Lönnin (1872–1966) elämästä. Romaani alkaa vuodesta 1879 ja Wivin lapsuudesta. Prologissa ollaan vuodessa 1945, joten romaani kattaa suuren osan hänen elämästään.

Soinisen romaani katsoo syvälle tuon merkittävän ja toimeliaan naisen sieluun. Wivi Lönn kokee olevansa tarkkailija ja viihtyy vähän syrjässä, mutta julkinen ja näkyvä työ asettaa omat vaatimuksensa. Hän joutuu taistelemaan oman paikkansa niin julkisesti kuin yksityisestikin. Rakennusten suunnittelu on päähenkilölle sydämen asia ja into tehdä työ mahdollisimman hyvin on palava. Tempauduin mukaan romaanin maailmaan ja koin vahvasti päähenkilön turhautumisen ja ponnistelut.

Teos jakautuu lukuihin, joiden alussa on vuosiluku. Lukeminen etenee nopeasti ja vuodet seuraavat toisiaan. Viisikymppisen Wivin kohdalla hätkähdän, nyt olemme saman ikäisiä. Jotain olennaista onkin erään kevään tunnelmissa. Ote kirjasta:

Wivi poimii pihalta narsisseja, varret napsahtavat hänen sormissaan, keltaiset kukat täynnä kevättä. Mitä vanhemmaksi hän on tullut, sitä enemmän hän on alkanut rakastaa ja kaivata kevättä – nuorena hänen lempivuodenaikansa oli syksy, niin hän oli aina ajatellut, sillä melankolinen luopumisen vuodenaika sopi hänen luonteelleen, mutta nyt, monien menetyksien jälkeen, hän kaipaa nimenomaan kevään voimaa, sitä rohkeutta, jolla nämäkin narsissit olivat kaivautuneet kylmän mullan läpi kohti auringon lämmittämää ilmaa.

Valosta rakentuvat huoneet on rohkaiseva kirja elämästä, työstä, ystävyydestä ja rakkaudesta. Läheinen ystävä ja elämänkumppani Hanna Parviainen sulostuttaa ja rikastuttaa Wivin elämää niin monella lailla. Soinisen romaani on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se sopii hienosti kirjalahjaksi vaikkapa ystävälle. Kaunis ja viisas kirja!

Kirja ilmestyy aivan pian. Julkaisupäivä on 26.1.2021.

Kiitos ennakkokappaleesta kustantajalle!

Teos: Valosta rakentuvat huoneet
Tekijä: Pirkko Soininen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Bazar

Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset

Marja-Leena Tiaisen Kanslian naiset viihdytti ja liikutti minua. Aloitin lukemisen jo joku aika sitten ajatuksenani lukea kevyt viihderomaani. On Tiaisen romaani viihdyttäväkin, mutta erityisesti se on minusta kiehtova ajankuvaus 1970-luvusta ja Kuopiosta.

Teos kertoo nimensä mukaisesti yhden työpaikan, Kuopion kaupungintalon kanslian, naisten elämästä. Tuulikki on naimaton, äitinsä auttamiseen keskittynyt nainen. Virve on naimisissa ja kahden pienen pojan äiti. Eeva-Liisa on kolmikon nuorin. Hänellä on ollut omia haaveitaan tulevasta, mutta nyt hän hakee töitä ansaitakseen elantonsa ja elääkseen aikuisen naisen elämää.

Vähintääkin neljäntenä päähenkilönä teoksessa on 1970-luku, joka huokuu kaikessa naisten tekemisessä, tekemättä jättämisessä ja siinä, miten toiset heihin reagoivat. Teoksen naisten maailma on minulle tuttu äitini kautta. Hän eli aikanaan nuoruuttaan tuona teoksen ajankohtana. Lukiessani teosta minua harmittivat ja väsyttivät teoksen maailman rajoitteet ja esteet. Varsinkin raskaaksi tulemisen pelko vaikutti paljon naimisissakin olevien naisten elämään. Lastenhoidon järjestäminen oli epävarmaa ja tuurista kiinni, joten lapsien tuleminen avioliitossakin tiesi usein äitien jäämistä kotiin. Jo pelkästään harmittamisen vuoksi teos kannattaa lukea ajatuksella.

Tiaisen kertoma tarina etenee vaivattomasti. Kanslian naiset on kolmas osa sarjasta, johon kuuluu myös Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja siksakkia. Teos ei vaatinut todellakaan aiempien osien lukemista, tarinaan pääsi helposti sisään.

Miten paljon Suomi on muuttunut noissa vuosikymmenissä? Mielestäni todella paljon. Vaikka tarjoankin teosta ystävälleni, joka on elänyt 50-luvulla, teoksen lukeminen voisi avata niiden ihmisten silmiä, joilla ei ole minkäänlaista ajatusta tuosta ajasta. Koulutuksella, yhteiskuntaluokalla ja sukupuolella oli 1970-luvulla paljon merkitystä ihmisen elämänkululle. Ote teoksesta:

- Sinäkö oot sitten ruvennu olemaan tuon Jukan kanssa?
- No joo, kaipa.
- Mikä mies se oikein on?
- Jukka on yhteiskuntatieteitten maisteri, se on tutkimussihteerinä kaupungin suunitteluosastolla. 
- Iso herra oikein, Pirjon silmissä pilkahti kateus.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Kanslian naiset
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Icasos

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä ja lukuhaasteen väliaikatietoja

Kuva kustantajan sivuilta. Kansi kuvaa teosta, vuohi ja korkokengät sopivat saman naisen elämään oikein hyvin.

Anneli Kanto on kirjoittanut erittäin hyviä romaaneja, joista olen lukenut Pyövelin ja Lahtarit. Joten tarttuessani hänen uutuuskirjaansa tiesin olevani hyvissä käsissä. Ihan pähkinöinä on viihderomaani, joten tietäessäni lajin rajoitukset ja mahdollisuudet, en voi verrata lukemaani edellä mainittuihin historiallisiin romaaneihin.

Kaipasin kepeyttä, kun aloitin romaanin Ihan pähkinöinä. Sitä sain. Romaanin särmikäs ja omapäinen päähenkilö on uraansa ja ulkonäköönsä keskittynyt Mirjami, joka syö valkuaismunakasta (KAMALAA!) näyttääkseen ikäistään nuoremmalta. Kaupunkilainen Mirjami saa sisareltaan Irmeliltä tylsiä puheluja elämästä maalla. Irmeli elää yhdessä sisarusten huonokuntoisen äidin ja Irmelin tyttären Usvan kanssa. Irmeli on leski ja Mirjamin silmissä täysin luovuttanut tapaus kotiseudulta Pohjanmaalta. Viestinnän kova ammattilainen saa toiminnallaan ja suhtautumisellaan sukulaisiinsa lukijan säälimään naisen kapeakatseisuutta ja kavahtamaan tämän itsekeskeisyyttä.

Mirjamin elämä joutuu jyrkkään syöksyyn ja myllerrykseen. Stressipisteitä ropisee ja kaikki menee uusiksi. Mirjami päätyy juurilleen ja joutuu neuvottelemaan elämästään niiden kanssa, joita hän ei ole tähän asti arvostanut.

Ihan pähkinöinä viihdyttää lukijaansa. Ennakoidun rakkauden lisäksi kirjassa on paljon muutakin. Mirjami muuttuu uskottavasti ympäristön hellän painostuksen alla, muttei menetä pohjimmaista luonnettaan. Erityisen hauskoja kirjassa ovat murresanat, joita itäinen ihminen sai kyllä tavata muutamaankin kertaan. Ja nimenä sana sosuli, ikinä en ole kuullut. Nettihaulla löytyi yhteys muumeihin, mutta se saa muunkin merkityksen tässä yhteydessä. Viihdyin Mirjamin pyöräyttäessä joukolleen täydellisen muodonmuutoksen, siinä oli Scarlett O'Haran meininkiä Tuulen viemää -romaanin tyyliin. Ihan pähkinöinä on hauska tarina keski-ikäisen naisen elämästä Suomessa. Teoksesta löytyy myös kritiikkiä nykymenosta useampaankin suuntaan.

Teos: Ihan pähkinöinä
Tekijä: Anneli Kanto
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Karisto


Marraskuun lukuhaasteena on lukea joka päivä vähintään 30 sivua. 4.11. olin lukenut 327 sivua. Olen yrittänyt päivittää joka ilta lukutilanteeni Instagramiin, mutta olen onnistunut siinä vain osin. Heinosen jälkeen jatkoin Ishigurolla, jota luin 112 sivua. Kannon romaani lisäsi sivuja 235. Saldo siis 10.11. on 674 sivua. Koska marraskuu jatkuu ja olen vielä lukukunnossa, haastekin jatkuu.

Hanna Velling: Kirjosieppo

Kirjosieppokoiras on moniavioinen, ja ensimmäisen naaraan aloitettua haudontansa se alkaa etsiä uutta puolisoa. Jälkimmäisen pesinnän alettua koiras siirtyy takaisin ensimmäisen naaraan luo ja hoitaa poikasia tämän kanssa. Kakkosnaaras jää yksinhuoltajana hoitamaan poikasiaan.

Iloinen yllätys odotti minua postipaketin muodossa. Sain kesäkuussa luettavakseni Hanna Vellingin esikoisromaanin Kirjosieppo. Takakannen teksti lupaili kirpeän hilpeitä lukuhetkiä kesään. Hetki oli sopiva lukemiselle, joten nyt päivää myöhemmin kirja on luettu. Postaus on ajoitettu elokuun alkuun, koska Kirjosieppo julkaistaan ennakkotietojen mukaan 7.8.

Vellingin romaani kertoo kosmetologi Annan elämästä. Annan mies Make joogaa, rakastaa ruusuja ja pitää tarkasti huolta omasta ajastaan ja tilastaan. Annalla ja Makella on pieni tyttö Nuppu. Takakansi jo kertoo, että Make jättää Annan, joten sen paljastamalla en pilaa kenenkään lukunautintoa. Kirjosieppo on nuoren äidin selviytymistarina, joka kerrotaan kepeän vaivattomasti.

Kirjosieppo on helppoa luettavaa. Teksti soljuu vaivatta. Tapahtumat etenevät ja Annan tilanteen surkeus selviää lukijalle, vaikka Anna itse vielä toivoo parempaa lopputulosta. Kirja onnistuu olemaan viihdyttävä, vaikka aihe onkin surullinen. Otin teoksen sisällön aika kevyesti vastaan, mutta silti hetkittäin Kirjosieppo onnistui herättämään surun tunteita. Eräs esimerkki siitä on ote Yh-äidin iltarukouksesta:

Äläkä anna mun koskaan sekaantua huoripukkeihin, ettei musta tulisi pienten lasten kotien rikkojaa. Anna anteeksi Piritalle, sillä se on muuten hyvä tyyppi.
Jos sijaltain en nousisi, käske päiväkodin tätien hälyttää apua, ettei Nuppu joudu olemaan kauan yksin. Se ei osaa avata itse meidän ovea.
Aamen.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Teos: Kirjosieppo
Tekijä: Hanna Velling
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Bazar

Sally Salminen: Katrina

Maailma ei ollut läpeensä pimeä niin kauan kuin joku ajatteli häntä ja kaipasi häntä ja tarvitsi hänen läheisyyttään.

Tutustuin Sally Salmisen Katrinaan viime vuonna lukupiirissä. Luimme eri vuosikymmenten merkittäviä teoksia, joita on esitelty Ylen Kirjojen Suomi -sivustolla. Ylen sivuilla Sally Salmisen Katrina on vuoden 1936 teos, "Suomessa tuntematon, mutta kansainvälisesti menestynyt". Minulle Katrina oli tuolloin vielä vieras. Lukupiiriläisille teos oli tuttu, ja pian kuulin monia lukukokemuksia aiemmilta vuosikymmeniltä tästä ihanasta romaanista. Selväksi kävi, että Katrina on todella rakastettu teos. Itse en ehkä tuolla kerralla päässyt tarinaan kunnolla kiinni. Muistaakseni aloitin kirjan lukemisen ruotsiksi.

Teos on julkaissut uuden suomennoksen tästä teoksesta. Juha Hurme on kääntänyt alkujaan ruotsiksi kirjoitetun romaanin suomeksi. Aivan upeasta kannesta kiitos kuuluu Jussi Karjalaiselle.

Romaani alkaa ihastuksesta. Eläväinen ja puhelias Johan sytyttää nuoressa ja kauniissa Katrinassa liekin, joka muuttaa heidän molempien elämän. Salminen aloittaa tarinan voimallisesti, ensimmäinen roihu on jo tuhkaa, kun nuori pari saapuu Johanin kotiin Ahvenanmaalle. Ylpeän Katrinan elämän mittainen nöyrtyminen alkaa.

Katrina on taitava ja sitkeä. Hän rakastaa onnetonta miestään. Katrina muistuttaa suomalaisen kulttuurin sinnikkäitä ja neuvokkaita naisia, Niskavuoren voimanpesiä ja Myrskyluodon Maijaa. Romaani pitää sisällään paljon, koko aikuisen naisen elämän. Ymmärrän nyt hyvin, miksi lukupiirin elämää nähneet naiset arvostavat Salmisen romaania niin paljon. Keskellä oman elämän kuohua ja myrskyä on lohduttavaa tietää, että kaikesta voi selvitä. Voi rakas Katrina! Elämä totisesti kuluttaa meistä jokaista, niin myös urheaa ja pelotonta Katrinaakin.

Jospa hän vain saisi istua siinä kivellä, tarvitsematta enää koskaan mennä ihmisten sekaan! Istua siinä ajattelematta, tuntematta, ja antaa sammalen kutoa pehmeä, vihreä matto hänen peitokseen, samanlainen kuin ympäröivillä kivillä. Mutta ei, hän ei ollut vielä sujut elämän kanssa. Hänen täytyi jatkaa taistelua ja pyrkiä eteenpäin.

Katrina todella jatkaa taistelua. Hän taistelee kyläläisiä, rikkaita ihmisiä, olosuhteita ja kohtaloaankin vastaan kaikin mahdollisin keinoin. Hän tekee kaikkensa rakkaittensa puolesta. Katrina kokee vierautta, koska hän on muualta kotoisin ja puhuukin eri tavalla. Saarelaisten tavat tuntuvat pitkään vierailta. Salminen on kirjoittanut romaaninsa naisesta, joka myös ymmärtää miesten maailman olevan erilainen. Ote kirjasta:

Kuinka paljon vapaampaa olikaan miehen elämä, vaikka mies olisi köyhä ja reppana kuten Johan. Hän sai kohottaa siipensä ja lentää tiehensä - ulos - kauas kaikista huolista ja kaikesta pikkumaisuudesta saarilla. Mutta Katrinalla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä sieltä. Hän oli vangittuna sinisten vesien väliin.

On yllättävää, että Katrina on kirjoitettu jo vuonna 1936. Romaani on kestänyt aikaa hyvin. Salminen kirjoittaa romaanissaan naisen elämästä niin koskettavasti, että lukijalla riittää mietittävää ja koettavaa vielä vuonna 2018. Juha Hurmeen käännös päästää lukijan aivan lähelle Katrinaa ja elämää Torsön saarella. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Katrina
Tekijä: Sally Salminen
Suomennos: Juha Hurme
Kansi: Jussi Karjalainen
Julkaisuvuosi: 1936 (suomennos vuodelta 2018)
Kustantaja: Teos

Anniina Tarasova: Venäläiset tilikirjani

Valitsin pöydän ikkunapaikalta ja rävelsin auki yhden mukaan nappaamistani ilmaislehtisistä. Englanninkielinen St. Petersburg Times ilmestyi muutaman viikon välein, ja sen laihat sivut olivat epäonninen yritykseni pysyä mukana siinä, mitä kaupungissa tapahtui.
Lämmin piirakka lohkeili suussa. Mustan teen kylkeen oli oikeaoppisesti katettu ohuita sitruunaviipaleita ja nokare kirsikkahilloa. Napautin hilloklöntin pyörimään teevadin pohjalle. Kirsikat olivat hillossa lähes kokonaisina, ja kun hörppäsin yhden niistä imeskeltäväksi teen mukana, huomasin myös kivien olevan tallella.

Viime viikot ovat olleet väsyttäviä, joten lukeminenkin on kärsinyt. En jaksa murehtia nyt, mutta kaipaan sellaista mielentilaa, jossa lukeminen ja kaikki muutkin asiat elämässä sujuvat hienosti ja vaivattomasti. Gummerus lähestyi minua Tarasovan esikoisromaanin ennakkokappaleella jossain vaiheessa, ja jotenkin en osannut aluksi lainkaan innostua uutuusromaanista. Kansi on superhieno, mutta kirjan nimi ei varsinaisesti herättänyt lukuhaluja. Satuin kuitenkin katsomaan Ylen Aamun kirja -ohjelman, jossa kirjailijaa haastateltiin ja innostuin aloittamaan kirjan.

Hieno kansikuva!

Venäläiset tilikirjani kertoo nuoresta bisnesnaisesta, Reija Wrenistä, joka saa pikakomennuksen Pietariin. Hänen tehtävänsä on tarkistaa yrityksen kirjanpito nopeasti ja huomaamaattomasti. Päähenkilö on kuitenkin päättäväinen ja omapäinen. Hän lähtee tutusssa kaupungissa seuraamaan uteliaisuutensa innostamana omaan tehtävään ja työpaikkaan liittyviä epäselvyyksiä ja ryhtyy oman (työ)elämänsä yksityisetsiväksi.

Venäläiset tilikirjani on viihdyttävä. Bisnesmaailma ja Venäjä ovat niin kaukana omasta elämästäni, että Tarasovan teoksen lukeminen vei minut todella pois arjestani. Alun katkelma kuvaa kaikista viihdyttävintä osaa teoksesta: kaikki ruokaan ja juomaan liittyvät yksityiskohdat ovat Venäläisissä tilikirjoissa mielestäni mielenkiintoisia. Wren on riittävän erikoinen impulssiivisuudessaan, joten tarina etenee vauhdikkaasti. Teos on hyvin dekkarimainen, ja kestin senkin. (Dekkarit eivät minua innosta, mutta tässä pelasti tuo chick lit.)

Tarasovan teos on luettu näissäkin blogeissa:
Satuilualusta
Kirja vieköön
Kulttuuri kukoistaa
Luetut.net

Sain kirjan ennakkokappaleena kustantajalta. Kiitos!

Teos: Venäläiset tilikirjani
Tekijä: Anniina Tarasova
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Gummerus

Kristiina Vuori: Filippa

Tuoksuuko sinun ihosi yhä minulta?

Kristiina Vuoren Filippa sijoittuu 1500-luvun Suomeen. Päähenkilö, teoksen alussa nuori tyttö ja teoksen lopussa aikuinen nainen, on selvästi osa perhettään ja sukuaan. Hänellä on kaksi veljeä, Joakim ja Klaus. Joakim on veljistä vanhempi, mutta huikentelevainen ja heikko. Klaus puolestaan on synkkä, voimakas ja arvaamaton. Filippa asettuu varakkaan perheensä toiveiden mukaan huolehtimaan omaisuudestaan. Omaisuudestaan Filippa pitää hyvän huolen, mutta hän itse jää odottamaan omaa puolisoa ja lapsia. Tehtävissään taitavan Filippan tarina on mielestäni surullinen ja täynnä aikomuksia, odottamista ja kaipausta.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Filippa on hieno lukukokemus. Vuori kuvaa uskottavasti ja koskettavasti naisen tunteita ja sitä vähäistä liikkumatilaa, joka naisella 1500-luvulla oli. Filippa on kertomus halusta, johon liittyy häpeää ja pelkoa. Ote kirjasta:

Taas yksi vuosi alta pois. Eletty päivä päivältä, viikko viikolta - - kaivaten lasta syliini, kaivaten rauhaa ajatuksiini ja uniini. Minua ympäröi joukko rakkaita ihmisiä ja silti olen yksin, yksinäisempi kuin koskaan ennen. - - 
Sillä sinua en suostu ikävöimään. Sinua, joka olet asettanut piinan päälleni.

Filippan minäkertoja puhuttelee teoksessa henkilöä, joka vaikuttaa kaikkiin Filippan päätöksiin ja ajatuksiin. Filippa ei ole ajatuksissaankaan yksin, peto vaanii saalistaan aina. Kerronnan ratkaisu on tehokas, koska lukijanakin tunnen varjon, joka päähenkilön elämässä on. Filippa on naimattomana naisena täysin riippuvainen sukunsa miehistä ja erityisesti veljestään, joka on sisarensa päämies ja etujen valvoja. Teoksen voi lukea rakkaustarinana ja tarinana vallankäytöstä. Vaikka halusin lukea tarinan rakkauden kautta, en voi täysin ohittaa vallan ja hyväksikäytön teemaa. Toisen alistaminen ja hallitseminen hävittää vastavuoroisen ja tasa-arvoisen rakkauden. Tämä ristiriita ei vie teoksen kiinnostavuutta, pikemminkin päinvastoin. Minun tekisi mieli lukea teos monta kertaa peräjälkeen, eri henkilöiden näkökulmasta. Erityisesti erään miehen näkökulma ja oma ääni jää kiinnostamaan. Vuori on kuvannut taitavasti alisteisen suhteen, jossa Filippa joutuu yksin selviämään. 

Filippasta muissa blogeissa:
Kirsin kirjanurkka
Kirjahilla
Kirjasähkökäyrä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirjakaapin avain (äänikirja)

Kristiina Vuoren muista teoksista blogissani:
Näkijän tytär (lyhyesti)
Siipirikko
Disa Hannuntytär
Kaarnatuuli

Kristiina Vuoren Filippaa käsitellään Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä perjantaina 27.10. klo 10.15. Olen itsekin siellä paikalla bloggarina.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!

Teos: Filippa
Tekijä: Kristiina Vuori
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi

Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin

Kansikuva kustantajan sivuilta

Avasin Jussi Huhtalan esikoisromaanin Ukkosenjohdatin ja luin sen ollessani oudossa mielialassa, jota voi kutsua välitilaksi. Romaanin päähenkilö on keski-ikäinen mies, joka on jymähtänyt välitilaan ja on nyt ahdistuksen suppilossa matkalla kohti pohjaa. IT-tukihenkilö Eero Perälä on sukunsa lailla jähmeän murahtelevaa joukkoa. Sosiaalinen vaimeus on estänyt häntä niittämästä suosioita parisuhdemarkkinoilla. Työ, parisuhde, sosiaalinen elämä ja oma tyytyväisyys elämään ovat kaikki huonolla tolalla.

Ukkosenjohdatin ei anna suomalaisesta miehestä kovin mairittelevaa kuvaa. Lapsuus, nuoruus ja aikuisuus ovat räpiköintiä, elämä kuluu päivä päivältä ja ihminen siinä sivussa. Takakannessa mainittu romanttisen traaginen tarina jää mielestäni puuttumaan sitä romanttisuutta. Suomalaiset tuntuvat olevan aika synkkää kansaa!

Teoksen parasta antia minulle on Perälän karu työyhteisö ja -tilanne. Jorel Oy on prototyyppi firmasta, jossa kukaan ei kai haluaisi olla itse töissä. Tosin Perälä ei omilla toimillaan tee työtään yhtään helpommaksi. Melkoinen ajankuva koko Jorel, aiemmin Jortikan Elektroniikka ja Sähkö Oy:nä tunnettu. Ote teoksesta:

Päällimmäinen ajatukseni oli, että kunpa työtuolin voisi jotenkin levittää vuoteeksi ja ottaa torkut. Ehkäpä nukkuisin hetken istualtani.
Luovuin ajatuksesta, sillä ohi käveli silloin tällöin kollegoja, joiden valvovien silmien alla ei nukuttu. Lähdin hakemaan kahvia; huomaavainen työnantajamme ei veloittanut kahviautomaatin käytöstä.
- -
Kahviautomaatilla törmäsin projektipäällikkö Ovaskaiseen. Hän oli palannut kuukauden mittaiselta sairauslomalta, jolle hän oli jäänyt burn outin takia. Hän näytti epäilyttävän virkeältä.

Ukkosenjohdatin ei vienyt outoa ajelehtivaa tunnettani pois. Sehän ei toki olekaan fiktiivisen teoksen tehtävä. Kuvitteellinen Eero jatkaa lillumistaan haaleassa vedessä. Minä astun arkiseen elämääni ja jatkan toimissani.

(Kuulenkohan kirjailija Huhtalan haastattelun syksyllä Helsingin kirjamessuilla? Se voi avata uusia ajatuksia tähän teokseeen.)

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Ukkosenjohdatin
Tekijä: Jussi Huhtala
Kansi: Elina Warsta
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Atena

Anni Nupponen: Hirviöasiakaspalvelu

Sain kätösiini varsinaisen pikkuherkun. Anni Nupponen on kirjoittanut raapalekokoelman Hirviöasiakaspalvelu. Kirja on ohut ja nopeasti luettu. En ymmärtänytkään ennakkoon, että kirja on ulkoisilta mitoiltaan aivan näin piskuinen. (Hinta se vasta pieni onkin, 4 € Osuuskumman verkkokaupassa.) Omani sain kirjekuoressa, joten kirja on myös loistava postitse lähetettävä lahja.

Kirja kätkee lukijan.

Nupposen Hirviöasiakaspalvelu pitää sisällään 19 reilut kaksikymmentä hirviömäistä tarinaa. Tarinat ovat mukavan mielenkiintoisia ja vinksallaan. Erityisen pelottavia tarinat eivät ole, mutta häröilyä on luvassa alusta loppuun. Täsmälleen sadan sanan raapale on ihastuttavan jäntevä tekstilaji, se ei jätä hötölle juurikaan tilaa. Ote kirjasta:

<Hirviöasiakaspalveluchat, Sara.>
<Moi. Mulla on sellainen ongelma, että naapurit ovat ottaneet kerberoksen pennun. En mä jaksa sitä kimeää räkytystä. Kun yksi pää lopettaa, toinen aloittaa. Mitä mä voin tehdä?>

Raapaleessa Naapurin Kerberos asiakas ei saa hauluamaansa apua, mutta aika usein kirjan asiakaspalvelu on hyvää, kohteliasta ja pyrkii auttamaan epätietoisia asiakkaita. Kirjan asetelma on herkullinen, työ on ainakin minulle harvemmin käytetty tulokulma spekulatiiviseen fiktioon. Nyt hirviöasiakaspalvelu takaa hirveän hyvän asiakaspalvelun numerossa 0800-HIRVIÖ.

Itse ihastuin mm. raapaleeseen Hirviö sängyn alla, joka on ihanan lempeä. Varsinainen helmi on Mielen kauhu, jonka luettuni ajatuksen ulottuvat aivan uusiin sfääreihin. Raapaleita voi suositella hyvin monenlaiselle ja -ikäiselle lukijalle. Suosittelen Hirviöasiakaspalvelua huumorintajuiselle äidille ja mummolle annettavaksi kukkien kera toukokuussa. Ote kirjasta:

"Hyvä kun työ soititte. Meitin mökkijärvellä Sorsakoskella on nousunna pintaan vesihirvijö."
"Tärkeintä on pysyä itse rauhallisena. Onko se käyttäytynyt aggressiivisesti?"
"Ei, hää vaan nostaa kuikelokaulaansa ja sukeltaa uuelleen. - -"

Itse vien raapaleet luettavaksi äidinkielen tunnille, kunhan kirja on perheenjäsenten lukema. Laskin nimittäin kirjan käsistäni hetkeksi ja heti se löysi uuden lukijan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Hirviöasiakaspalvelu
Tekijä: Anni Nupponen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Osuuskumma