Helsingin Kirjamessuilla 2015, osa 2

Palasin eilen kotiin Helsingin Kirjamessuilta. Minun messuni olivat kyllä varsin kokonaisvaltainen kokemus, koska olin paikalla torstaiaamupäivästä sunnuntai-iltapäivään. Torstaista ennätinkin jo kirjoittaa ja perjantain lukupiiiristä. Lauantaina nautin ystävän ja kummitytön seurasta ja vasta loppupäivästä ennätin takaisin perusohjelmaan. Onnistuin kuuntelemaan Mihail Šiškiniä kolme (!) kertaa messujen aikana. Kirjailija Šiškin olikin minulle henkilökohtaisesti messujen suurin yllättäjä. Mukaan lähti luettavaksi Neidonhius ja mieleen jäi suuri kunnioitus kirjailijan ajatuksia kohtaan. Ylen sivuilta löytyy kahden minuutin lukunäyte tuosta uutuusromaanista, tästä linkistä pääsee kuuntelemaan sen.

Sunnuntai-aamun vietin lukupiirissä, jossa käsittelyssä oli Ollikaisen Musta satu. Tänä vuonna pidin todella paljon molemmista lukupiireistä. Niissä pystyi rauhoittumaan keskusteluun kirjasta ja lukukokemusten moninaisuudesta. Venäjä-teemasta tärkeimpänä näyttäytyi sananvapaus ja ihmisoikeudet. Ne elivät omalla laillaan myös Susan Abulhawan Sininen välissä taivaan ja veden -teoksen esittelyssä. Abulhawan teos kertoo palestiinalaisista naisista. Ostin Laura Lindstedtin Oneironin. Se odottaa sopivaa lukuhetkeä. Junassa matkalla kotiin korkkasin ex tempore ostamani pokkarin: Caitlin Moranin Naisena olemisen taito. Minun piti purra alahuultani kuin eräs onneton romaanisankaritar, etten olisi hohottanut ääneen täydessä junassa.

Nadja Sumasen Rambon dramatisoinnista pieni näyte Louhi-lavalla 24.10.2015

Suurimman osan messuista istua törötin Louhi-lavan äärellä. Nuorenkirjallisuus kiinnostaa minua todella ja miltei kaikki nuortenkirjat sopivat myös aikuisille. KirjaKallion nuoret vastasivat lavan ohjelmasta ja homma hoitui hienosti ilon kautta. Lukulistalle pääsivät ainakin Nadja Sumasen Rambo, Marja-Leena Tiaisen Poika joka katosi ja Tuomas Hovin Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula.

Kirjamessuilla on minulle todella suuri merkitys. On ihanaa kuunnella valmisteltuja esityksiä, pohdittuja puheenvuoroja ja spontaania mielipiteiden vaihtoa. Minulle tekee hyvää nähdä, että Suomessa riittää lukevia ihmisiä. Kirjat ja lukeminen ovat tuoneet elämääni niin paljon kaikkea hyvää, että ilahdun muista ihmisistä, joille kirjoilla myös on merkitystä.

Kiitos järjestäjälle bloggaripassista.

Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä Enni Mustosen Emännöitsijä

Pääsin mukaan Helsingin Kirjamessujen Enni Mustosen Emännöitsijän lukupiiriin bloggarina. Joukko kirjan jo lukeneita messuvieraita, noin 30 henkilöä, oli kokoontunut keskustelemaan lukukokemuksestaan. Tilaisuus oli hyvin lukupiirimäinen, mikä ei ole messuolosuhteissa itsestäänselvää, mutta ilahdutti ainakin minua. Keskustelu käynnistyi jo hyvissä ajoin ennen virallista alkua ja koko tilaisuudessa oli hyvä ja lämmin tunnelma. Paikalla oli Otavan edustaja, itse kirjailija ja ET-lehden joukko, joka toimi kirjan esilukijana. Joukko piti sisällään toimittaja Pia Hyvärisen, päätoimittaja Riitta Korhosen ja himolukijat Sirpa Hanskin ja Ritva Ohmeroluoman. Muu lukupiirin väki osallistui innokkaasti keskusteluun.

Emännöitsijä herätti lukijoissa ihastusta ja ihailua. Ensinkin ihailtiin fiktiivistä hahmoa Idaa, joka osaa tarinassa ottaa niin hyvin haltuun oman elämänsä. Ida näyttäytyy valontuojana ja liikuttavan ihmisrakkaana nuorena naisena, joka kasvaa kirjan aikana aikuiseksi. Osa lukupiiriläisistä mietti kuitenkin viisaan ja hyvän Idan ainokaista hairahtumista, jota keskustelussa käsiteltiinkin kahteen kertaan. Jonkinlainen ymmärrys kuitenkin saatiin Idan päätökselle ja sille löydettiin jopa perusteita. Moni ihaili myös Emännöitsijän ja koko Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan arkihistorian kuvausta. Kuulimme muistoja Suomesta, jossa kaupungissa kerrostalon pihassa oli perheiden omia ulkovessoja ja piioista, jotka otettiin parhaimmillaan perheenjäseniksi. Ihailuja ja kiitosta sai myös kirjailija itse. Useammassa puheenvuorossa pidettiin Mustosen kirjoja varsinaisina hyvän tuulen tuojina, jotka viihdyttävät ja luovat uskoa tulevaan. Enni Mustonen kertoi kirjoittavansa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan neljättä osaa, joten Idan tarina saa jatkoa ilmeisesti toukokuussa 2016.

Enni Mustonen kertoi kirjoittamisprosessistaan, joka on kiehtova sekoitus huolellista valmistelua ja pohjatyötä ja hyvin intensiivistä tarinan vyörymistä ajatuksista nopeiden sormien kautta tiedostoon. Mustonen haluaa, että historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin liittyvät faktat ovat kohdallaan. Faktan päälle ja lomaan Mustonen kuitenkin kirjoittaa fiktiota ja nauttii ilmiselvästi toden ja kuvitellun yhdistämisestä. Kuvittelun taito, jota lapsille voi opettaa vaikkapa ääneen lukemalla, on kaiken luovuuden pohja. Tätä luovuutta Mustosen mukaan voi sitten niin lapsi kuin aikuinen käyttää haluamallaan tavalla.

Lisätietoja jo olemassa olevien Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kirjojen henkilöistä ja taustoista sekä jatkossa uuden, valmisteilla olevan kirjan työprosessista kirjasarjan Facebook-sivuilla, jotka aukeavat ilman omaa FB-tunnusta tai sisäänkirjautumista.

Linkki omaan bloggaukseeni Emännöitsijästä kesäkuussa tänä vuonna.

Helsingin Kirjamessuilla 2015, osa 1

Laadin itselleni askelmerkkejä Kirjamessuille pari viikkoa sitten. Ensimmäisenä messupäivänä heräsin aamulla hyvin varhain ja matkustin tyttäreni kanssa junalla Helsinkiin.

Tässä tunnelmiani ensimmäiseltä päivältä:

Rakkaudesta genreen
Kristiina Vuori, Shimo Suntila, Markus Harju ja Juri Nummelin puhuivat genreistä J. S. Meresmaan kanssa. Aihetta lähestyttiin niin lukijan kuin kirjoittajan näkökulmasta. Harju kuvasi genreä kirjailijan monitoimityökaluksi, jonka avulla valittua aihetta päästään käsittelemään halutulla tavalla. Meresmaa muistutti, että harvoin kirjailija tekee tekstinsä genre edellä. Varsinkin aiemmin teokset nimettiin tietyn genren edustajiksi vasta myöhemmin. Nyt kirjojen markkinointi on jo etukäteen kiinnostunut kirjan genrestä. Selkeää lajia on helppo myydä, jos vain laji sinänsä on myyvä. Lajin näkökulmasta erityisen mielenkiintoisia ovat teokset, jotka syntyessään luovat uuden genren.

Nautin paljon vilkkaan kirjallisuuskeskustelun kuuntelusta. On ihanaa olla ihmisten joukossa rauhassa itsekseen, kuunnella ja antaa omien ajatusten kulkea omia reittejään. Vaikka olen messuilemassa tyttäreni kanssa, annamme molemmat toisillemme myös paljon omaa rauhaa.


Poika joka katosi
En ole lukenut yhtään Marja-Leena Tiaisen kirjaa. Se puute on korjattava mahdollisimman pian. Tiainen kertoi selkokielisestä uutuudestaan, joka on itse asiassa Tiaisen 10 vuotta vanhan kirjan, Katosi kotoaan, selkokielinen versio. Poika joka katosi vaikuttaa hyvin kiinnostavalta kirjalta. Kirjakallion haastattelijat kiittivät Tiaisen kielenkäyttöä vivahteikkaaksi ja kauniiksi. Erityisen hienoa oli kuulla haastattelua elävöittävä lyhyt esitys, jossa kirjasta luettiin katkelma. Yleisemmin selkokielisiä kirjoja tarvitaan lukijoille kaikkiin ikäryhmiin. Myös eri tekstilajeja tulee Tiaisen mielestä selkokielistää, selkokielellä kirjoitettuja kirjoja tarvitaan yhtälailla niin tietokirjoihin kuin romaaneiksikin.

Louhi-lavan ainoa puute on istuinten selkänojattomuus. Kestin sen tänään, yritän kestää huomennakin.

Pyöveli
Menin hetken innostamana kuuntelemaan Anneli Kantoa, joka kertoi kirjansa taustatutukimuksesta ja suomalaisten pyövelien elämästä. On ilo kuunnella Kannon kaltaista elävää historiankirjaa. Esitys oli todella mielenkiintoinen ja innostava. Myös Pyöveli on erittäin hyvä kirja. Ellei aihe pistä lukijalleen täydellistä stoppia, kannattaa lukea väkevä tarina kohtalosta ja omasta pyrkimyksestä.

Lukuvinkkaus
Tämä on ehkä toinen vuosi, kun bloggarit ovat messuilla antamassa lukuvinkkejä. Olin siellä itsekin  tänään. Sain ottaa osaa muutamaan hilpeään keskusteluun lukemisen vaikeudesta ja ihanuudesta. Opin ainakin sen, että Pilvikartasto (linkki Sabinan knalli -blogiin ja Essielinan kirjoitukseen kirjasta) on lukemisen arvoinen, vaikka elokuvan ei olisi kolahtanutkaan.

Lisäksi
Kävin myös kuuntelemassa Siiri Enorannan haastattelun. Enoranta kertoi kirjoittaneensa osan Surunhauras, lasinterävä -teoksesta Uudessa-Seelannissa. Enoranta kertoi halunneensa luoda kirjassaan maailman, joka on erilainen meidän maailmastamme mm. sukupuoliroolien suhteen. Ilahduin kuullessani, että hän kirjoittaa jo uutta tarinaa.

Yritin mennä kuuntelemaan haastattelua Nabokovin  Kalvaan hehkun käännöstyön kiemuroista. Joko kelloni oli omassa ajassaan tai iltapäivällä ohjelmien aikataulut menivät jotenkin etukenossa ja myöhästyin tilaisuuden alusta. Wine Corneriin, jossa on erittäin huono äänentoisto, oli tullut jo niin moni kuulija, että päätin jättää kalvaan hehkun väliin. Kääntäjä Kristiina Drews olisi ollut kyllä mielenkiintoista kuultavaa.

Kiitän järjestäjää bloggaripassista.

Aapeli: Alvari kananvahti

Kun on elänyt kaiken ikänsä tuttujen ihmisten keskellä, ei arvaakaan, miten ihania vieraat ihmiset ovat. Oma maa mansikka, muu maa mustikka sanotaan. Se on oikein. Mansikoista saa toisinaan tarpeekseen.

Tänään on kulunut 100 vuotta Aapelin syntymästä. Sen kunniaksi päätin lukea jonkun itselleni uuden Aapelin tuotannosta. Valitsin sokkona Alvari kananvahti -teoksen, joka on julkaistu 60-luvun alussa. Kirjan 161 sivua vaikutti ennakkoon nopealukuiselta ja vaivattomalta. Aluksi hymähtelin päähenkilölle, sekatyömies ja elämäntaiteilija Alvari Råstenille, jonka sukunimestä oli tipahtanut K jossain vaiheessa ennen tarinan alkua. Alvari lipuu maataloon tekemään töitä ylöspitoa vastaan ja päätyy lajittelemaan kananjätöksiä. Alvari ei tunne käsitettä paskaduuni ja tekee hommat piruuttaan loppuun. Nautin alusta, mutta pian lukeminen alkoi hyydyttää pahasti.

Herra Simsetti on sanonut minulle, että nainen on kieroin kaikista eläimistä.
Ei tule kuuloonkaan, että naiset voisivat olla ystäviä keskenänsä. Vielä vähemmän tulee kuuloon, että nainen kykenisi olemaan ystävä miehen kanssa, sanoo herra Simsetti. Tarkoitan sellaista ystävyyttä, josta on kirjoitettu, että kaikki se kärsii ja niin edeskäsin. Naisen pää on kavalampi kuin käärmeen pää, sanoo herra Simsetti. Ennen minä asuisin jalopeuran ja lohikäärmeen kanssa kuin pahan vaimon kanssa, hän sanoo vielä ja kertoo muistavansa nämä sanat kirjasta.

Alvari on päähenkilönä joko tyhmä tai salaviisas, kohtalaisen ärsyttävä hän on joka tapauksessa. Kirjan edetessä Alvari, joka mm. kertoo etsivänsä veljeään, siirtyy maalta kaupunkiin. Välillä juttukaverina on kana, välillä joku ukko. Savolainen huumori ja kokoaikanen tuumailu ei nyt kolahtanut minuun. Syynä saattaa olla nykyinen elämä Savossa. Luin Alvari kanavahtia hävyttömän monta iltaa. Luku-urakan lopuksi luin valittuja paloja kirjasta miehelleni, joka muisteli Siunatun hulluuden huippukohtia. Olisinpa lukenut sen.

Tekijä: Aapeli
Teos: Alvari kananvahti
Julkaisuvuosi: 1961
Kustantaja: WSOY

Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja beibit

"- Mä en tykkää Kuopiosta.
- Mitä vikaa siinä muka on? Milla kysyi.
- No vaikka mitä, Henri sanoi ja mietti kuumeisesti, mitä vikaa Kuopiossa oikein oli. - Kaikki kuopiolaiset haisevat ihan kalakukoilta.
- No höpö höpö, Milla sanoi. - Ei pidä paikkaansa.
- No mä en vaan pidä Kuopiosta, vaikka en osaakaan selittää sitä, Henri sanoi. - Se on sellainen tunnejuttu, ei sitä voi edes selittää, eikä edes tarvitse. En tykkää niin en tykkää."

Vaikka blogissani se ei ole liiemmälti näkynyt, olen lukenut Jyri Paretskoin Shell's Angles -sarjasta osat yksi ja kaksi. Ensimmäinen kirja, Shell's Angles, esitteli pikkukaupungin mopojengin ja toinen kirja, Shell's Angles ja Kalajoen hiekat, jatkoi tarinaa. Olen kuitenkin perheeni mittakaavassa vaatimaton Paretskoin lukija. Shell´s Anglesit ovat olleet perusteellisesti luettuja yläkoululaisteni parissa. Kun sain kolmannen kirjan kotiin, se lähti heti lukukierrokselle kotiväelle. Yksi luki kirjan ensimmäisenä iltana, toinen luki sen hitaammin ja yksi aloitti sarjan alusta, että pääsi oikeaan tunnelmaan. Jouduin pyytämällä pyytämään, että saisin kirjan luettavakseni. Vietin kirjaa lukien pari iltaa. Lukemistani hoputettiin, koska kirjaa kaivattiin luettavaksi uudelleen! Kun luin itsekseni, sain lukuseuraa, koska luin juuri "yhtä hauskaa kohtaa". Ja niitä hauskoja kohtia kirjassa riittää.

Shell's Angles ja beibit kertoo mopojengistä, johon kuuluu Henri, Samu ja Rudi. Pojat ovat melko velmuja tyyppejä ja kaikenlaista tapahtuu poikien välittömässä läheisyydessä miltei koko ajan. Pojat ovat tekemisineen ja hölmöilyineen hyvin sympaattisia. Ystävyys on näiden kirjojen henkilöille erittäin tärkeää. Kalajoen hiekat jäi hirvittävän jännään tilanteeseen ja Beibit jatkaa siitä. Kirjan lukemalla oppii mielenkiintoisia asioita toisesta tykkäämisen näyttämisestä, seurustelusta ja vaikkapa seksikokeiluiden haasteista. Ote kirjasta:

"Me [pojat] ei koskaan mietitä mitään ennen kuin on jo liian myöhäistä. Me ei päätetä ja analysoida etukäteen. Me ollaan spontaaneja. Hetken mielijohde on meidän toinen nimemme. Me ollaan ylläripylläreitä."

Shell's Angles ja beibit on viihdyttävää luettavaa. Tarinassa on sopivasti menoa ja meininkiä, lukija pysyy mukana koko kirjan 300 sivua vaivatta. Hauskuuden lisäksi tarinassa on paljon tunnetta ja vaivihkaa vähän mietittävääkin omaan elämään. Kirjan pojilla ja tytöillä ei aina tosiaankaan mene hommat ihan putkeen. Silti Shell's Anglesien perusviesti on, että saa epäonnistua ja ettei elämä siihen lopu. Onnistuminenkin on ihan OK.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Tekijä: Jyri Paretskoi
Teos: Shell´s Angles ja beibit
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Karisto