lauantai 24. lokakuuta 2015

Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä Enni Mustosen Emännöitsijä

Pääsin mukaan Helsingin Kirjamessujen Enni Mustosen Emännöitsijän lukupiiriin bloggarina. Joukko kirjan jo lukeneita messuvieraita, noin 30 henkilöä, oli kokoontunut keskustelemaan lukukokemuksestaan. Tilaisuus oli hyvin lukupiirimäinen, mikä ei ole messuolosuhteissa itsestäänselvää, mutta ilahdutti ainakin minua. Keskustelu käynnistyi jo hyvissä ajoin ennen virallista alkua ja koko tilaisuudessa oli hyvä ja lämmin tunnelma. Paikalla oli Otavan edustaja, itse kirjailija ja ET-lehden joukko, joka toimi kirjan esilukijana. Joukko piti sisällään toimittaja Pia Hyvärisen, päätoimittaja Riitta Korhosen ja himolukijat Sirpa Hanskin ja Ritva Ohmeroluoman. Muu lukupiirin väki osallistui innokkaasti keskusteluun.


Emännöitsijä herätti lukijoissa ihastusta ja ihailua. Ensinkin ihailtiin fiktiivistä hahmoa Idaa, joka osaa tarinassa ottaa niin hyvin haltuun oman elämänsä. Ida näyttäytyy valontuojana ja liikuttavan ihmisrakkaana nuorena naisena, joka kasvaa kirjan aikana aikuiseksi. Osa lukupiiriläisistä mietti kuitenkin viisaan ja hyvän Idan ainokaista hairahtumista, jota keskustelussa käsiteltiinkin kahteen kertaan. Jonkinlainen ymmärrys kuitenkin saatiin Idan päätökselle ja sille löydettiin jopa perusteita. Moni ihaili myös Emännöitsijän ja koko Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan arkihistorian kuvausta. Kuulimme muistoja Suomesta, jossa kaupungissa kerrostalon pihassa oli perheiden omia ulkovessoja ja piioista, jotka otettiin parhaimmillaan perheenjäseniksi. Ihailuja ja kiitosta sai myös kirjailija itse. Useammassa puheenvuorossa pidettiin Mustosen kirjoja varsinaisina hyvän tuulen tuojina, jotka viihdyttävät ja luovat uskoa tulevaan. Enni Mustonen kertoi kirjoittavansa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan neljättä osaa, joten Idan tarina saa jatkoa ilmeisesti toukokuussa 2016.

Enni Mustonen kertoi kirjoittamisprosessistaan, joka on kiehtova sekoitus huolellista valmistelua ja pohjatyötä ja hyvin intensiivistä tarinan vyörymistä ajatuksista nopeiden sormien kautta tiedostoon. Mustonen haluaa, että historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin liittyvät faktat ovat kohdallaan. Faktan päälle ja lomaan Mustonen kuitenkin kirjoittaa fiktiota ja nauttii ilmiselvästi toden ja kuvitellun yhdistämisestä. Kuvittelun taito, jota lapsille voi opettaa vaikkapa ääneen lukemalla, on kaiken luovuuden pohja. Tätä luovuutta Mustosen mukaan voi sitten niin lapsi kuin aikuinen käyttää haluamallaan tavalla.

Lisätietoja jo olemassa olevien Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kirjojen henkilöistä ja taustoista sekä jatkossa uuden, valmisteilla olevan kirjan työprosessista kirjasarjan Facebook-sivuilla, jotka aukeavat ilman omaa FB-tunnusta tai sisäänkirjautumista.

Linkki omaan bloggaukseeni Emännöitsijästä kesäkuussa tänä vuonna.

1 kommentti:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Annoin viime jouluna Lapsenpiika-kirjan lahjaksi kahdeksankymppiselle sukulaiselle. Hän oli pitänyt kirjasta kovasti, joten nyt on ehkä Emännöitsijän vuoro. Itselläni nämä ovat lukematta, mutta kiinnostavat kyllä.