Johanna Annola: Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla

Erään arvion mukaan 1830-luvun puolivälissä noin viisi prosenttia maaseudun miehistä osasi kirjoittaa, eikä kirjoitustaito jakautunut tasaisesti maan eri osien välillä. - - Kirjoitustaito yleistyi hitaasti: esimerkiksi vuonna 1880 vain vajaat 13 prosenttia kaikista yli kymmenvuotiaista suomalaisista osasi kirjoittaa.

Huhtikuun lopussa hankin Vastapainolta kaksi tietokirjaa. Kirjojen saapumisen jälkeen unohdin ne ja löysin vasta muutama päivä sitten luettavien kirjojen korista. Nappasin välittömästi luettavaksi Johanna Annolan tietokirjan Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla.

Nyt Annolan teos on luettu. Teos oli niin kiinnostava, että lukemisen lomassa referoin kotiväelle teosta useaan otteeseen. Saan antaa nyt kirjan luettavaksi seuraavalle innostuneelle lukijalle lähipiirissä.

Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla kertoo suomalaisista tavallisista ihmisistä ja heidän elämänkulustaan. Teos sijoittuu nimensä mukaisesti 1800-luvulle. Annola kuvaa teoksessa kahden perheen elämää sukupolvi sukupolvelta. Perheet on valittu sen ajan säätyjen ulkopuolelta tai ainakin niiden reuna-alueilta. Nyt ei siis käsitellä aatelisia, pappeja, porvareita tai talonpoikia. Katse kiinnitetään vaikkapa sotilaaseen, palvelustyttöön ja suutariin. Osa teoksessa kuvatuista säätyyn kuulumattomista onnistuu pyrkimyksissään parantaa omaa ja perheensä asemaa ja päätyy vaikkapa pappissäätyyn. Osaa puolestaan kohtaa onnettomuus, yleensä vakavan sairauden muodossa. Onnettomuudella on aina seurauksensa, ja perheen elämä voi mennä hyvin surkeaksikin.

Säädyttömät on vetävä ja koskettava tietokirja. Annolan kirja on ehdottoman suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka kaipaavat laajempaa perspektiiviä elämänkulkuun yleisesti ja ihmisen mahdollisuuksiin omassa elämässään. Mielelläni suosittelen teosta myös kaikille heille, jotka kyseenalaistavat hyvinvointivaltiota ja uskovat sinnikkäiden ihmisten menestyvän elämässä joka tapauksessa. Elämä heittelee ihmisiä monella lailla aina surkeuteen ja epätoivoon saakka, ja olemme monella lailla oman aikamme armoilla.

Teos on täynnä faktaa, se kertoo todellisista eläneistä ihmisistä. Historiantutkija Annola avaa kirjallisia lähteitä ja haastatteluita yhdistelemällä näkymän kahden perheen ihmisten elämään menneisyyden Suomessa. Koen lukijana pääseväni teoksessa niin lähelle tavallista ihmistä kuin se vain on mahdollista. Annola käyttää monipuolisesti aineistoja huomioiden täydellisesti lukijoiden vaihtelevat pohjatiedot. Nauttiakseen Annolan tietokirjasta lukijalla ei tarvitse olla opintoja historiassa. Kirjassa on lähdeluetteloa sivukaupalla, joten aiheesta innostuvalla lukijalla on monia suuntia, joihin jatkaa teoksen jälkeen. 

Historiantutkijana Annola tunnistaa oman paikkansa teoksessa ja sen synnyssä. Hän korostaa teoksen lopussa jokaisen tutkijan tekevän työtään omista lähtökohdista. Hän kuvaa vivahteikkaasti eettistä pohdintaansa aineistojen äärellä. Mielestäni teos on ihmisiä kunnioittava, ja arvostan tekstistä välittyvää huolella tehtyä tiedonhankintaa. Liikutun teosta rytmittävistä kirjoittajan omista lyhyistä kommenteista. Niistä lukija saa lisävalaistusta tutkija-kirjailijan omasta asemasta suhteessa tekstiin.

Aiemmin intoilin Annolan romaanista Valkenee kaukainen ranta. Jos se on lukematta, kannattaa tarttua siihenkin.

Tekijä: Johanna Annola
Teos: Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Vastapaino

Anneli Kanto: Punaorvot

 – Penikoota ei saa vielä vierä äiteeltänsä liian varhain. Se on vahingollista. Kissistä tuloo paremman luontoonen, kun se saa olla äiteensä kans kolmikuukautiseksi. Äitee sille opettaa, kuinka kissinä ollaan, Sofia neuvoi.

Anneli Kannon romaani Punaorvot kertoo Johanssonin perheen tarinan alkaen sisällissodan alusta. Jo romaanin nimi osoittaa, että tarina tarkentuu perheen lapsiin. Romaanin alussa perheen isä Arvo ja äiti Helmi ovat vieneet koko perheen harvinaiseen perhepotrettiin työväentalolle. Mukana on Aarre, Lahja ja Ilona. Äiti on viimeisillään raskaana. Ilmassa on auvoa ja suuren muutoksen väreitä. Työläisellä on vihdoin ihmisarvo.

Synkät tapahtumat alkavat vyöryä alun onnen pysäytyskuvasta. Sota kutsuu rintamalle, vaatii uhrinsa, ja Johanssonin perheen tasapaino on mennyttä.  

Jo teoksen nimi, Punaorvot, lupaa menetyksiä ja kuolemaa. Osa Johanssonin perheen lapsista viedään pois kotoaan. Pakkosiirtoa Helsingistä Pohjanmaalle perustellaan lasten edulla. Sisarukset erotetaan toisistaan, koska vahingollinen aatteellisuus pitää nitistää.

Johanssonin perheen tarina on kerrottu hyvin toteavasti ja lakonisesti. Se auttaa lukijaa, joka kokee suurta surua pienten lasten mykän ikävän ja kauhun pissalammikon äärellä. Kenenkään henkiin jääneen perheenjäsenen tilanne ei ole helppo. Murhe salpaa niin kotoaan viedyn kuin tyhjään kotiin jääneen mielen. Ote teoksesta:

Anna anteeksi Ilona, että mut vietiin pois enkä mä ole sun kanssas. Anna anteeksi äiti, että en ole pitänyt huolta pikkusiskosta eikä tultu kotiin vaikka lupasin. Mun on siitä paha mieli.

Kannon romaanissa ääneen pääsevät myös vastaanottajat ja siirtoja valvovat henkilöt. Asiat eivät ole mustavalkoisia, heilläkin on omat surunsa ja vihansa. Sodassa kärsivät kaikki omalla laillaan. Vaikeneminen on yhteistä kauheita asioita kokeneille. Se myös erottaa ihmisiä, koska vaietessaan jokainen jää yksin. Ote romaanista:

Nyt en saa sitä näkyä mielestäni yhtenäkää päivänä, kun tuo flikka tuijottaa aiva niinku ne hamekaartilaiset ja jotenki se on samannäköneenki kun on punikkisukua. Niinku ne housupoijat olis haurasta noussu ja tullu mua tuijottamahan ja syyttämähän, vaikken minä sen suurempi syyllinen oo ku kukaan muukaan.

Romaanin kieli on mahtavaa. Teoksen murteet ovat minulle vieraampia, mutta nautin niistä todella paljon. Käytetyt murteet asettavat sanomiset ja ajatukset paikalleen kartalle. Matka Helsingistä Pohjanmaalle on pitkä.

Anneli Kanto on tehnyt tarkan taustatyön romaaniinsa. Teoksen lopussa on lista taustateoksista, joista romaanin lukija voi halutessaan jatkaa omaa tutkimustaan. Ensin pitää kuitenkin saada sureva sydän asettumaan.

Teos: Punaorvot
Tekijä: Anneli Kanto
Kustantaja: Lind & Co
Julkaisuvuosi: 2023

Sally Salminen: Katrina

Maailma ei ollut läpeensä pimeä niin kauan kuin joku ajatteli häntä ja kaipasi häntä ja tarvitsi hänen läheisyyttään.

Tutustuin Sally Salmisen Katrinaan viime vuonna lukupiirissä. Luimme eri vuosikymmenten merkittäviä teoksia, joita on esitelty Ylen Kirjojen Suomi -sivustolla. Ylen sivuilla Sally Salmisen Katrina on vuoden 1936 teos, "Suomessa tuntematon, mutta kansainvälisesti menestynyt". Minulle Katrina oli tuolloin vielä vieras. Lukupiiriläisille teos oli tuttu, ja pian kuulin monia lukukokemuksia aiemmilta vuosikymmeniltä tästä ihanasta romaanista. Selväksi kävi, että Katrina on todella rakastettu teos. Itse en ehkä tuolla kerralla päässyt tarinaan kunnolla kiinni. Muistaakseni aloitin kirjan lukemisen ruotsiksi.

Teos on julkaissut uuden suomennoksen tästä teoksesta. Juha Hurme on kääntänyt alkujaan ruotsiksi kirjoitetun romaanin suomeksi. Aivan upeasta kannesta kiitos kuuluu Jussi Karjalaiselle.

Romaani alkaa ihastuksesta. Eläväinen ja puhelias Johan sytyttää nuoressa ja kauniissa Katrinassa liekin, joka muuttaa heidän molempien elämän. Salminen aloittaa tarinan voimallisesti, ensimmäinen roihu on jo tuhkaa, kun nuori pari saapuu Johanin kotiin Ahvenanmaalle. Ylpeän Katrinan elämän mittainen nöyrtyminen alkaa.

Katrina on taitava ja sitkeä. Hän rakastaa onnetonta miestään. Katrina muistuttaa suomalaisen kulttuurin sinnikkäitä ja neuvokkaita naisia, Niskavuoren voimanpesiä ja Myrskyluodon Maijaa. Romaani pitää sisällään paljon, koko aikuisen naisen elämän. Ymmärrän nyt hyvin, miksi lukupiirin elämää nähneet naiset arvostavat Salmisen romaania niin paljon. Keskellä oman elämän kuohua ja myrskyä on lohduttavaa tietää, että kaikesta voi selvitä. Voi rakas Katrina! Elämä totisesti kuluttaa meistä jokaista, niin myös urheaa ja pelotonta Katrinaakin.

Jospa hän vain saisi istua siinä kivellä, tarvitsematta enää koskaan mennä ihmisten sekaan! Istua siinä ajattelematta, tuntematta, ja antaa sammalen kutoa pehmeä, vihreä matto hänen peitokseen, samanlainen kuin ympäröivillä kivillä. Mutta ei, hän ei ollut vielä sujut elämän kanssa. Hänen täytyi jatkaa taistelua ja pyrkiä eteenpäin.

Katrina todella jatkaa taistelua. Hän taistelee kyläläisiä, rikkaita ihmisiä, olosuhteita ja kohtaloaankin vastaan kaikin mahdollisin keinoin. Hän tekee kaikkensa rakkaittensa puolesta. Katrina kokee vierautta, koska hän on muualta kotoisin ja puhuukin eri tavalla. Saarelaisten tavat tuntuvat pitkään vierailta. Salminen on kirjoittanut romaaninsa naisesta, joka myös ymmärtää miesten maailman olevan erilainen. Ote kirjasta:

Kuinka paljon vapaampaa olikaan miehen elämä, vaikka mies olisi köyhä ja reppana kuten Johan. Hän sai kohottaa siipensä ja lentää tiehensä - ulos - kauas kaikista huolista ja kaikesta pikkumaisuudesta saarilla. Mutta Katrinalla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä sieltä. Hän oli vangittuna sinisten vesien väliin.

On yllättävää, että Katrina on kirjoitettu jo vuonna 1936. Romaani on kestänyt aikaa hyvin. Salminen kirjoittaa romaanissaan naisen elämästä niin koskettavasti, että lukijalla riittää mietittävää ja koettavaa vielä vuonna 2018. Juha Hurmeen käännös päästää lukijan aivan lähelle Katrinaa ja elämää Torsön saarella. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Katrina
Tekijä: Sally Salminen
Suomennos: Juha Hurme
Kansi: Jussi Karjalainen
Julkaisuvuosi: 1936 (suomennos vuodelta 2018)
Kustantaja: Teos

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistetaan tänään

Tänään julkistetaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat. Julkistaminen tapahtuu kello 10. Kävin vielä kertaamassa Kirjasäätiön sivuilta tärkeimmät seikat tästä palkinnosta: Ehdokkaita nimetään kolmesta kuuteen. Voittajan ehdokkaista valitsee laulaja ja lauluntekijä Anna Puu. Palkinto on 30 000€ ja se jaetaan 29.11.

Pääsen osallistumaan ehdokkaiden julkistamistilaisuuteen. Päivitän tilaisuudesta tunnelmia Twitterissä (@MSaavalainen) ja Instagramissa (@kirjakkoruispellossa).

Mitkähän kirjat tulevat valituiksi ehdokkaiksi? Kuinka monta nuortenkirjaa on mukana? Millaisia ovat mukaan valitut lastenkirjat? Jostain syystä mieleeni tulee aika, jolloin omat, nyt nuoruusikäiset,  lapseni olivat pieniä. Kun menimme uuteen kaupunkiin, kiertelimme katsomassa kaikki patsaat ja tarkistimme niiden nenät! Nyt olen kiertelemässä ilman lapsiani, mutta huomaan olevani yhtä utelias ja innostunut. Millaisia neniä sieltä löytyykään?

Ehdokkaiden julkistamistilaisuuden jälkeen ajattelin tehdä yleisesittelyn ehdokkaista ja käsitellä kaikki ehdokkaat jollain lailla ennen marraskuun loppua. Toinen bloggari, jonka blogissa tämä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto ainakin näkyy, on Tiia Aaltonen blogista Lue meille äitikulta.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus sopii ihan kaikille, siinä ei ole ikärajaa. Pidän paljon erityisesti nuortenromaaneista. Nytkin luen yhtä varsin vetävää kotimaista seikkailuromaania, joka on erityisesti tarkoitettu nuorille lukijoille. Palaan siihen vähän myöhemmin!

Satu Taskinen: Lapset

Tunne joka sanaan "vanhemmat" liittyy: kaipaus. Tuttuus. Toisten ihmisten armoilla olo. Avuttomuus.

Satu Taskisen esikoisteos Täydellinen paisti oli minulle hankala lukukokemus. En saanut otetta tarinasta ja kiitelty romaani jäi minulle etäiseksi lukukokemukseksi. Toiseen romaaniin en ole edes ehtinyt tarttua. Mutta nyt halusin lukea hänen uusimman teoksensa.

Romaani Lapset on tarina ikääntyneestä opettajamiehestä. Minäkertoja, tuo hirveä valehtelija, kertoo raskaasti ja syrjähdellen kaiken tai ehkä sen, mitä kokee tärkeäksi kertoa. Hän pulppuaa kaikkea mahdollista ja pyyhkii mielipiteensä ja elämänsä lukijan naamaan vailla estettä, hitaasti ja perusteellisesti. Vaimo Sara on kuin wieniläisen hotellin aula, surullinen ja tunkkainen. Aikuiset tyttäret ovat myös jotenkin hankalia. Lukijana minusta tuntuu, että tämä mies on surullinen, tunkkainen ja hankala itsekin.

Teoksessa lapset kysyvät ja aikuiset vastaavat. Päähenkilö vastaa, mutta omalla laillaan. Kysymykset ja vastaukset tulevat mielettömiksi ja minulle lukukokemuksesta jää ahdistus ja uupumus. Elämä ei vaikuta olevan helppo tai houkutteleva, jos tätä minäkertojaa on uskominen.

Luin kirjan kahlaten synkkyydessä. Lukemiseni muistuttaa siis hyvinkin elämää, eteneminen on hidasta ja matka on murhetta täynnä.

Ihmettelen itseäni. Miten tämän kirjan lukeminen saattoi ollakaan minulle niin vaikeaa? Vältän aina kirjasta blogatessani toisten blogitekstien lukemista. Nyt lienee paikallaan käydä katsomassa, mitä muut bloggarit ovat Taskisen uusimmasta sanoneet!

Bleuen (Kirjapolkuni) ja Maiskun (Täysien sivujen nautinto) blogitekstit luettuani voin hymyillä ja nyökätä. Ei lukeminen ole ollut tällä kertaa helppoa toisillekaan. Mutta Tuijata (Tuijata. Kulttuuripohdintoja) ja Omppu Martin (Reader, why did I marry him?) ovat molemmat saaneet kuunnella kirjailijaa teoksen tiimoilta ja suhtautuvatkin jotenkin innokkaammin lukemaansa. Molempien blogitekstit auttavat minua saamaan jotain enemmän irti lukemastani. Lukukokemuksen raskaus ei hälvene. Jokke (Jokken kirjanurkka) pohdinnoillaan saa minut miettimään, että on ansio sinänsä saada muutamakin lukija näin ärsyyntymään fiktiivisestä hahmosta. Hymyilen ja mietin, kuka ottaisi luettavakseen tämän teoksen.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: Lapset
Tekijä: Satu Taskinen
Teoksen ulkoasu: Jenni Saari
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Teos

Tiina Hautala: Leikkisä luuranko - seikkailu saaristossa

- Aika hurjaa. Kaksisataa vuotta sitten Majakkasaarella paleltui hyisenä talvena satoja venäläissotilaita, jotka olivat sotaretkellä jään yli Ruotsiin. Pitkään saarelta löytyi pääkalloja ja muita luita, kun routa nosti niitä esiin.
- Hui! Missä ne ovat nyt? Veikko miettii silmät pyöreänä.
- Tässä ei sanota. Mutta outo viesti liittyy takuulla luihin.

Hyppäsin mukaan lukemaan Tiina Hautalan ja Suvi Karin tekemää lastenkirjasarjaa Seikkailu saaristossa suoraan kolmannesta osasta. Luin eilen illalla myöhään kirjan Leikkisä luuranko. En nähnyt painajaisia ja se oli hyvä. Minun piti aamulla nousta aikaisin katselemaan verikuuta, joka olikin Savossa ainakin meidän pihan kohdalla pilvien takana piilossa.

Leikkisä luuranko kertoo kahdesta lapsesta ja heidän seikkailustaan Majakkasaaressa. Veikko ja Saaga pääsevät ratkomaan arvoituksia saarella kilpaa muiden vikkeläjalkaisten lapsosten kanssa. Voittajaparille on tiedossa palkinto. Merirosvokilpailu saaressa kuljettaa tarinaa vauhdilla tehtäväpisteeltä toiselle. Pidin Leikkisän luurangon aikuisten suhtautumisesta lapsiin. Tarinassa aikuinen turvasi lapsiin ja päästi lapset auttamaan itseään pulmassa, jota ei ollut saanut itse ratkaistua.  

Olen tuntenut lapsia, jotka ovat kaivanneet luettavaksi todella jännittäviä tarinoita. Muutama sellainen on tullut meillä kotona kasvatetuksi isoksi ja edelleen jänniin tarinoihin kallellaan olevaksi. Toisaalta tiedän, että osa lapsista haluaa kuulla ja lukea vähän vähemmän jänniä tarinoita, vaikka sopivasta jännityksestä nauttiikin. Mielestäni Leikkisä luuranko käy hyvin ainakin jälkimmäiselle joukolle.

Leikkisä luuranko on sopivaa ääneen luettavaa. Tarina jakautuu lukuihin, joiden pituus on sivu. Tarinaa eteenpäin vievien lyhyiden lukujen välillä on tehtäväohjeita yhteiseen leikkiin tai askarteluun. Itse pidin eniten vinkeistä, joiden avulla voi kirjoittaa tai piirtää vanhanaikaisen viestin kellastuneelle paperille.

Kuva kustantajan sivuilta

Leikkisä luuranko on lempeästi kuvitettu tarina, joka opettaa vaivihkaa kaikenlaista historiasta ja saaristosta. Kirja voisi olla sopivaa kuunneltavaa alle kouluikäiselle ja luettavaa lukutaitoiselle eskarilaiselle ja ekaluokkalaiselle.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Leikkisä luuranko - seikkailu saaristossa
Kirjoittaja: Tiina Hautala
Kuvittaja: Suvi Kari
Kustantaja: Haamu
Julkaisuvuosi: 2015