Johanna Annola: Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla

Erään arvion mukaan 1830-luvun puolivälissä noin viisi prosenttia maaseudun miehistä osasi kirjoittaa, eikä kirjoitustaito jakautunut tasaisesti maan eri osien välillä. - - Kirjoitustaito yleistyi hitaasti: esimerkiksi vuonna 1880 vain vajaat 13 prosenttia kaikista yli kymmenvuotiaista suomalaisista osasi kirjoittaa.

Huhtikuun lopussa hankin Vastapainolta kaksi tietokirjaa. Kirjojen saapumisen jälkeen unohdin ne ja löysin vasta muutama päivä sitten luettavien kirjojen korista. Nappasin välittömästi luettavaksi Johanna Annolan tietokirjan Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla.

Nyt Annolan teos on luettu. Teos oli niin kiinnostava, että lukemisen lomassa referoin kotiväelle teosta useaan otteeseen. Saan antaa nyt kirjan luettavaksi seuraavalle innostuneelle lukijalle lähipiirissä.

Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla kertoo suomalaisista tavallisista ihmisistä ja heidän elämänkulustaan. Teos sijoittuu nimensä mukaisesti 1800-luvulle. Annola kuvaa teoksessa kahden perheen elämää sukupolvi sukupolvelta. Perheet on valittu sen ajan säätyjen ulkopuolelta tai ainakin niiden reuna-alueilta. Nyt ei siis käsitellä aatelisia, pappeja, porvareita tai talonpoikia. Katse kiinnitetään vaikkapa sotilaaseen, palvelustyttöön ja suutariin. Osa teoksessa kuvatuista säätyyn kuulumattomista onnistuu pyrkimyksissään parantaa omaa ja perheensä asemaa ja päätyy vaikkapa pappissäätyyn. Osaa puolestaan kohtaa onnettomuus, yleensä vakavan sairauden muodossa. Onnettomuudella on aina seurauksensa, ja perheen elämä voi mennä hyvin surkeaksikin.

Säädyttömät on vetävä ja koskettava tietokirja. Annolan kirja on ehdottoman suositeltavaa luettavaa kaikille, jotka kaipaavat laajempaa perspektiiviä elämänkulkuun yleisesti ja ihmisen mahdollisuuksiin omassa elämässään. Mielelläni suosittelen teosta myös kaikille heille, jotka kyseenalaistavat hyvinvointivaltiota ja uskovat sinnikkäiden ihmisten menestyvän elämässä joka tapauksessa. Elämä heittelee ihmisiä monella lailla aina surkeuteen ja epätoivoon saakka, ja olemme monella lailla oman aikamme armoilla.

Teos on täynnä faktaa, se kertoo todellisista eläneistä ihmisistä. Historiantutkija Annola avaa kirjallisia lähteitä ja haastatteluita yhdistelemällä näkymän kahden perheen ihmisten elämään menneisyyden Suomessa. Koen lukijana pääseväni teoksessa niin lähelle tavallista ihmistä kuin se vain on mahdollista. Annola käyttää monipuolisesti aineistoja huomioiden täydellisesti lukijoiden vaihtelevat pohjatiedot. Nauttiakseen Annolan tietokirjasta lukijalla ei tarvitse olla opintoja historiassa. Kirjassa on lähdeluetteloa sivukaupalla, joten aiheesta innostuvalla lukijalla on monia suuntia, joihin jatkaa teoksen jälkeen. 

Historiantutkijana Annola tunnistaa oman paikkansa teoksessa ja sen synnyssä. Hän korostaa teoksen lopussa jokaisen tutkijan tekevän työtään omista lähtökohdista. Hän kuvaa vivahteikkaasti eettistä pohdintaansa aineistojen äärellä. Mielestäni teos on ihmisiä kunnioittava, ja arvostan tekstistä välittyvää huolella tehtyä tiedonhankintaa. Liikutun teosta rytmittävistä kirjoittajan omista lyhyistä kommenteista. Niistä lukija saa lisävalaistusta tutkija-kirjailijan omasta asemasta suhteessa tekstiin.

Aiemmin intoilin Annolan romaanista Valkenee kaukainen ranta. Jos se on lukematta, kannattaa tarttua siihenkin.

Tekijä: Johanna Annola
Teos: Säädyttömät - Perheet ja murros pitkällä 1800-luvulla
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Vastapaino

Anneli Kanto: Punaorvot

 – Penikoota ei saa vielä vierä äiteeltänsä liian varhain. Se on vahingollista. Kissistä tuloo paremman luontoonen, kun se saa olla äiteensä kans kolmikuukautiseksi. Äitee sille opettaa, kuinka kissinä ollaan, Sofia neuvoi.

Anneli Kannon romaani Punaorvot kertoo Johanssonin perheen tarinan alkaen sisällissodan alusta. Jo romaanin nimi osoittaa, että tarina tarkentuu perheen lapsiin. Romaanin alussa perheen isä Arvo ja äiti Helmi ovat vieneet koko perheen harvinaiseen perhepotrettiin työväentalolle. Mukana on Aarre, Lahja ja Ilona. Äiti on viimeisillään raskaana. Ilmassa on auvoa ja suuren muutoksen väreitä. Työläisellä on vihdoin ihmisarvo.

Synkät tapahtumat alkavat vyöryä alun onnen pysäytyskuvasta. Sota kutsuu rintamalle, vaatii uhrinsa, ja Johanssonin perheen tasapaino on mennyttä.  

Jo teoksen nimi, Punaorvot, lupaa menetyksiä ja kuolemaa. Osa Johanssonin perheen lapsista viedään pois kotoaan. Pakkosiirtoa Helsingistä Pohjanmaalle perustellaan lasten edulla. Sisarukset erotetaan toisistaan, koska vahingollinen aatteellisuus pitää nitistää.

Johanssonin perheen tarina on kerrottu hyvin toteavasti ja lakonisesti. Se auttaa lukijaa, joka kokee suurta surua pienten lasten mykän ikävän ja kauhun pissalammikon äärellä. Kenenkään henkiin jääneen perheenjäsenen tilanne ei ole helppo. Murhe salpaa niin kotoaan viedyn kuin tyhjään kotiin jääneen mielen. Ote teoksesta:

Anna anteeksi Ilona, että mut vietiin pois enkä mä ole sun kanssas. Anna anteeksi äiti, että en ole pitänyt huolta pikkusiskosta eikä tultu kotiin vaikka lupasin. Mun on siitä paha mieli.

Kannon romaanissa ääneen pääsevät myös vastaanottajat ja siirtoja valvovat henkilöt. Asiat eivät ole mustavalkoisia, heilläkin on omat surunsa ja vihansa. Sodassa kärsivät kaikki omalla laillaan. Vaikeneminen on yhteistä kauheita asioita kokeneille. Se myös erottaa ihmisiä, koska vaietessaan jokainen jää yksin. Ote romaanista:

Nyt en saa sitä näkyä mielestäni yhtenäkää päivänä, kun tuo flikka tuijottaa aiva niinku ne hamekaartilaiset ja jotenki se on samannäköneenki kun on punikkisukua. Niinku ne housupoijat olis haurasta noussu ja tullu mua tuijottamahan ja syyttämähän, vaikken minä sen suurempi syyllinen oo ku kukaan muukaan.

Romaanin kieli on mahtavaa. Teoksen murteet ovat minulle vieraampia, mutta nautin niistä todella paljon. Käytetyt murteet asettavat sanomiset ja ajatukset paikalleen kartalle. Matka Helsingistä Pohjanmaalle on pitkä.

Anneli Kanto on tehnyt tarkan taustatyön romaaniinsa. Teoksen lopussa on lista taustateoksista, joista romaanin lukija voi halutessaan jatkaa omaa tutkimustaan. Ensin pitää kuitenkin saada sureva sydän asettumaan.

Teos: Punaorvot
Tekijä: Anneli Kanto
Kustantaja: Lind & Co
Julkaisuvuosi: 2023

Anniina Mikama: Myrrys

Päätin lopettaa kirjavuoteni 2021 kolmeen nuortenromaaniin. Yhden ostin ja kaksi hain kirjastosta. Tällä viikolla ennätin jo kirjoittaa Sini Helmisen Hurmeesta, Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperadosta ja nyt sitten on vuorossa kolmikon viimeinen teos, Mikaman Myrrys. Ovatpa teokset keskenään erilaisia, vaikka kaikki kolme on julkaistu samana vuonna. Loistavaa! Lukijoilla on mahdollista valita mieleisensä luettava.

Hirven sorkat tömistivät maata, ja samassa rytmissä tömistivät metsästäjät, ja heidän jalkojensa ääni kaikui Niilon korvissa kuin heillä olisi ollut yksi, yhteinen sydän, josta heidän elämänsä kumpusi. - - Tieto siitä eli jokaisen elävän olennon sisällä, ja se kiinnitti heidät kaikki maahan ja veteen, josta he olivat syntyneet ja eläneet ja johon he kuoltuaan jälleen palaisivat.

Aloitin Anniina Mikaman nuortenromaanin tänään ja luin se samoin tein. Olipa se hieno lukuahmaisu. Myrrys on kustantajan mukaan tarkoitettu noin 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille. Minun on tämän kirjan kohdalla todella vaikea ajatella suositusikää, koska kirjan maailma vertautuu mielessäni mm. Paula Havasteen teoksiin. Olen kirjoittanut Havasteen Tuulen vihat -romaanin olevan "täynnä ihmisen ja luonnon rinnakkaiseloa. Kansanuskomukset ja mystiikka ovat teoksen vankka runko." Saman voisin sanoa myös Mikaman romaanista. Mielestäni Mikaman kirja on myös viihdyttävä aikuisten romaani.

Minulle Myrrys oli hieno seikkailu. Neljätoistavuotias Niilo on orpo, joka on Kivihalmeen talossa hyvin alistetussa asemassa. Isäntä ja emäntä ylenkatsovat ja jopa vihaavat poikaa, joka yrittää olla mahdollisimman huomaamaton. Yllättävä onnettomuus käynnistää tapahtumien sarjan, ja Niilon tilanne muuttuu ratkaisevasti. Poika saa uuden alun uudessa ympäristössä. 

Teoksen tapahtumat sijoittuvat vanhaan aikaan, jolloin puukko ja tulukset olivat puhelinta mahtavampia. Niilo on oikein neuvokas nuori, kunhan saa riittävästi ruokaa, unta ja inhimillistä kohtelua. Teoksen nimi, myrrys, tarkoittaa tietäjää. Tietäjä onkin avain Niilon kukoistukseen ja myös osaltaan vaikuttaa tapahtumien vyöryyn. Melkoinen eläjä Niilon seuraksi löytyykin, kuten ote teoksesta kuvaa:

Vähän kerrallaan hän karisti itsestään metsänpedon aivan kuten oli pudottanut nahkansa, ja ihmisen luonto sai hänessä vallan. Hänen tummanpuhuva olemuksensa muuttui, kasvojen piirteet pehmenivät ja hän muisti taas, millaista oli käydä kahdella jalalla.

Minä olisin rakastanut Mikaman teosta nuorena lukijana. Toivottavasti vielä nyt löytyy riittävästi nuoria lukijoita, joita melkein 400 sivua fantasiaseikkailua innostaa.

Metsä tulee, kun sitä kutsutaan.

Teos: Myrrys
Tekijä: Anniina Mikama
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Marja-Leena Tiainen: Hotelli Desperado

Rahaa oli jäljellä enää kahdeksan euroa ja 20 senttiä. Ruokkisiko Heikki minut ensi viikolla? Daniel mietti. Uskaltaisiko siltä pyytää rahaa?

Heikin lähdettyä hän olisi taas omillaan. Inhon väristys ravisutti Danielia, kun hän ajatteli öistä puistoa, askelten rahinaa ja tuntematonta, joka istuisi hänen viereensä.

Minä en kestä tätä enää.

Marja-Leena Tiaisen nuortenromaani Hotelli Desperado kertoo syyrialaisen pojan, Danielin, pakomatkasta Syyriasta Suomeen. Romaani keskittyy erityisesti Danielin aikaan Ateenassa, missä hän tapaa suomalaisen perheenisän ja kirjailijan Heikki Siirlan. Kun Daniel keskustelee Siirlan kanssa, tutustuu hän myös perheen muihin jäseniin, Heikin puolisoon Hennaan ja tyttäreen Islaan. Kirjailijan motiivi Danielin haastatteluun on materiaalin kerääminen oman työn tueksi. 

Danielin ahdinko on hyvin konkreettista. Kuusitoistavuotias on yksin, rahattomana ja vailla turvaa vieraassa maassa. Hän ei voi palata kotimaahansa. Isoveli on päässyt Suomeen, jota Danielkin pitää päämääränään. Tiainen ei kaunistele Danielin kohtaloa, lukija pystyy päättelemään vaikeiden tilanteiden ikäviä ratkaisuja, joiden edessä turvaton nuori on kadulla.

Turvallisesta elämästä nauttinut Isla tapaa Danielin Ateenassa yhdessä vanhempiensa kanssa. Ero suomalaisen nuoren tavallisen elämän ja syyrialaisen sotaan pakenevan nuoren hädän välillä on suuri. Islalla on ystäväpiiri ja eräs tietty nuori mies, joka häntä erityisesti kiinnostaa. Lomamatkan jälkeen arki Suomessa jatkuu tavalliseen tapaan.

Hotelli Desperado kertoo ajastamme ja maailman tilanteesta nuorille ja myös vanhemmille lukijoille. Minusta teoksen aihe on tärkeä ja toivon kirjan löytävän lukijansa. Tulevina vuosina voimme lukea suomalaisia romaaneja, jotka ovat Syyriassa syntyneiden kirjailijoiden kirjoittamia.

Hotelli Desperado sopii yläkouluikäiselle ja sitä vanhemmalle lukijalle. Oman kirjani hain luettavaksi tällä kertaa kirjastosta. Ilahduin teoksen paikoista Suomessa, koska Joensuussa syntyneenä sijoitin teoksen kuvitteellisen Puronsuun minulle tuttuun kaupunkiin. 

Tiainen on teoksellaan ehdolla Topelius-palkinnon saajaksi. Iloitsen ehdokkuudesta sekä Tiaisen että Icasoksen puolesta. Palkinto jaetaan 14.1.2022. 

Teoksen kansi on onnistunut.

Teos: Hotelli Desperado

Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Icasos

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Joka aamu isä jätti pöydälle lapun, jossa luki hyvää koulupäivää, leivät on jääkaapissa. Leivissä oli niin paljon margariinia, että se tursusi hampaiden välistä. Nostin balkaninmakkaran ja juuston sivuun ja kaavin margariinia vähemmäksi. Sitten laitoin päällysteet takaisin ja söin, vaikka ruoka tuntui vieraalta suussani. Yritin syödessäni ajatella muista asioita. Mitään isän laittamaa en ikinä heittäisi pois.

Häkellyin hyvällä lailla lukiessani Noora Vallinkosken Perno Mega Cityä. Teoksen yhteiskuntaluokka on minulle hyvinkin tuttu. Vaikka tapahtumien paikkana ison kaupungin lähiö on vieras, siirryin nuoruuteni tunnelmiin. Tarinan kertoja on Hanna, jonka elämän vaikuttavat suuresti henkisesti hauras äiti ja syöpään sairastunut isä. Perno Mega City antaa äänen työväenluokan perheen nuorelle, joka ei ole mitään. Hannan äiti jaksaa muistuttaa itseään ja perhettään tästä maailmanjärjestyksestä.

Perno Mega City piti minua otteessaan tiukasti teoksen alkupuolen. Loppupuolella luin teosta vauhdikkaammin ja kevyemmin, mutta kokonaiskäsitys teoksesta jää ehdottomasti plussan puolelle.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Teos: Perno Mega City
Tekijä: Noora Vallinkoski
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Atena

Riikka Ala-Harja: Kahden perheen Ebba

Luin marraskuussa Riikka Ala-Harjan lastenromaanin Kahden maan Ebba. Nyt kirja on saanut jatkoa. Kirjassa Kahden perheen Ebba minäkertoja on valloittava 11-vuotias tyttö, jolla on kaksi perhettä, äiti asuu Suomessa ja isä Saksassa. Isällä on uusi puoliso, Jolanka ja Jolankalla puolestaan tytär Anna. Nyt isä, Jolanka ja Anna tulevat käymään Helsingissä Ebban luona.

Viidesluokkalainen Ebba on ikänsä ja ajatustensa puolesta välitilassa. Häntä kiinnostavat uudet asiat, mutta välillä on mukava tehdä juttuja, jotka Ebbasta tuntuvat olevan pienempiä varten. Anna on kahdeksan ja vaikuttaa Ebbasta usein todella lapselliselta. Erityiskiitoksen kirja saa Ebban kasvun kuvaamisessa. On hyvä, että lastenkirjoissa kerrotaan lasten elämästä jättämättä mitään osa-aluetta pois. Alkavat kuukautiset ovat osa tyttöjen elämää.

Ebba vertaa itseään Annaan, jonka isä asuu kilometrin päässä. Ebban isä asuu yli tuhannen kilometrin päässä. Väistämättä vertailua tulee enemmänkin. Kuka saa eniten huomiota, aikaa ja yhteisiä muistoja? Etäisyys tuo epävarmuutta ja kaipausta.

Jos ajattelen omaa elinympäristöäni, Ebban kaupunkilaiselämä tuntuu aika kaukaiselta. Ebban perheet ovat selvästi myös hyvätuloisia. Ebba voi lentää pitkin vuotta kahden perheen välillä. Isä voi tulla lomamatkalle toiseen maahan ja vuokrata perheelleen asunnon keskustasta. Perhe voi käydä Korkeasaaressa ja kahvilassa. Vaikka Ebba kokee surua vanhempien erosta, moni asia on hyvin hänen elämässään. Itse toivon löytäväni myös kirjoja suomalaisista lapsista, joiden perheillä ei ole rahaa.

Kuten Kahden maan Ebba, myös Kahden perheen Ebba on nopeasti etenevä kirja, joka palkitsee lukijansa. Kaksikymmentä lukua ja 110 sivua menevät yli kymmenvuotiaalta nopeasti.

Teos: Kahden perheen Ebba
Tekijä: Riikka Ala-Harja
Kuvat: Marika Maijala
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

Rosa Liksom: Everstinna

Kansikuva kustantajan sivuilta

Kolmatta vuotta siihen meni ko mie tyhjensin kiven kerrallansa pois siittä reestä, jota olin vetäny perässä.

Olen lukenut Rosa Liksomilta monta teosta, mutta tämä uusin, Everstinna, puhdistaa minut sanoista, muistoista ja kaikesta. Minun tekisi mieleni huutaa ihastuksesta ja ylistää tätä teosta, mutta olen aivan oudossa mielentilassa ja jään miltei sanattomaksi. 

Everstinna kertoo Kittilässä syntyneen naisen tarinan. Merkittävä osa hänen elämäänsä on eversti, joka tekee hänestä teoksen nimen mukaisesti puolisonsa, mutta myös sisäisesti repalaisen ja rikkinäisen naisen. Everstinna elää pitkän elämän ja tekee elämässään monenlaista. Elämänsä vaiheet hän kuvaa tässä teoksessa tavalla, joka haavoittaa lukijaakin.

Tämä kirja värisee minussa aivan erityisellä tavalla. Vaikka everstin pahuus onkin vaikeaa ja vaikuttavaa luettavaa, eniten minua kiehtoo ja puhuttelee minäkertojan sisäinen voima ja elämänhalu. Ote kirjasta:

Mie kasusuin täytheen ikhään, semmoiseksi vallasnaiseksi, paljon nähneeksi naarasuroshirveksi, mistä mulla ei ollu ollu minkhäänlaista aavistusta etes. Luulin aina, että olen etikkaisessa veessä leijuva rahkasammallautta tai jonkunlainen lehmä luontheeltani, mutta mie kasvoinki komeaksi sarvipääksi, joka kattoo jokhaista vastaantulijaa semmoisilla silmilä, että tämän syän meinaa pysähtyä.

Olenhan minä tiennyt, että Everstinna on hyvä. Nyt sain sen luettua, koska käymme sitä läpi seuraavalla Karstulan lukupiirin kerralla. Maltan tuskin odottaa tämän teoksen käsittelyä!

Tällaista kirjallisuutta Suomessa kirjoitetaan suomen kielellä (ja millaisella kielellä) vuonna 2017. Kiitos Rosa Liksom! Bloggarit palkitsivat Rosa Liksomin Everstinnan Blogistanian Finlandia 2017 -palkinnolla. Se oli oikein tehty.

Teos: Everstinna
Tekijä: Rosa Liksom
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Like

Riina Katajavuori ja Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin

Ylen 101 kirjaa -hanke on päättymässä. Vuoden 2017 kirjan valitsi toimittaja Seppo Puttonen ja se julkistettiin itsenäisyyspäivänä. Tämän vuoden kirja on Riina Katajavuoden kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Mennään jo naapuriin.

Kuva kustantajan sivuilta

Mennään jo naapuriin kertoo Helsingissä Myllypurossa asuvasta Vellamosta, joka lähtee äidin (Riinan) ja Sallan kanssa vieraaksi koteihin tutustumaan toisiin perheisiin. Vellamo itse puhuu suomea, mutta hän arvelee, etteivät kaikki uudet tuttavat puhu suomea, eivät ainakaan äidinkielenään. Kirjan jokainen aukeama on vierailu uuden ystäväperheen luona. Lukija pääsee Vellamon, Riinan ja Sallan kanssa istumaan sohville ja lattialle risti-istuntaan. Jokaisesta perheestä kerrotaan perheenjäsenten nimet, iät ja sukulaisuussuhteet.

Osassa perheitä on paljon lapsia ja kosolti ääntä ja liikettä. On myös hiljaisempia perheitä, joissa voi olla vain vanhempi ja lapsi kahdestaan. Monissa perheissä osa perheenjäsenistä asuu kauempana ja kenties välimatka aiheuttaa huolta. On mukava lukea, että suomalaisissa ja syyrialaisissa on paljon yhteistä. Molemmat pitävät itseään hiljaisina, ujoina ja luotettavina. Kodit ovat samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa: telkkarit ja sohvat näyttävät tutuilta, kirjahyllyt kiinnostavat, pienet lapset tuovat paljon pientä tavaraa mukanaan ja somalikaupasta saa hienoja verhoja.

Mennään jo naapuriin on lempeä ja iloinen kirja. Se levittää lukijan katsottavaksi ja tutustuttavaksi hyvin moninaisen ja todenoloisen perhe-elämän, jossa perheenjäsenten kieli, synnyinmaa tai kulttuuritausta ovat vain ihmisiin liittyviä asioita. Vierasta ei tarvitse pelätä. Häneen voi tutustua. Suvaitsevaisuus, joka on hyvä asia, paistaa kirjasta. Se tekee Katajavuoren ja Savolaisen Mennään jo naapuriin -teoksesta todella sydäntä lämmittävää luettavaa.

Näin pääkaupunkiseudun ulkopuolella jo vuosia eläneenä voin ainakin todeta, että Suomessa on hyvin monenlaisia paikkoja. Helsinkiläisen Vellamon silmin tavallinen tilanne, jossa koulukavereilla on eri äidinkieli, eri uskonto, eri ruoka tai eri ihonväri kuin minulla, on toisaalla maassamme uusi ja outo. Toivottavasti Suomen eri alueet eivät ajaudu liian kauas toisistaan.

Mennään jo naapuriin antaa tietoa muista maista ja niiden maiden asukkaiden tavoista ja kulttuurista. Liput, maiden sijoittuminen maailmankartalle ja jotkut sanat eri kielissä tulevat kirjaa lukiessa tutuiksi. Ote kirjasta:

Kun Brasiliassa joku mongertaa epäselvästi, hänelle tokaistaan: "Tá falando grego?" = Kreikkaako sinä puhut?" Tähän Ninan isä voi vastata: "Kyllä!"

Ääneen pääsee myös intialaisen perheen pieni vauva, vasta kolme ja puoli kuukautta vanha Saarah. Hän rakastaa manteliöljyhierontaa, jonka äiti tekee ennen maidon antamista.

Savolaisen kuvitus on riemastuttavaa. Jään katsomaan kuvia ja kaikista mielenkiintoisimpia ovat hedelmän kuoret tiskipöydällä ja Liannen kirjahyllyn tavarat. Vellamon siiliä etsin joka aukeamalta ja se on mukavaa! Aivan kuin etsisin omaa pehmoeläintäni ennen lähtöä seuraavaan kyläpaikkaan.

Olen lukenut Katajavuorelta Wenla Männistön, joka on mieletön Seitsemän veljeksen päivitys. Lapsille ja kaikille lukutaitoisille sopiva Mennään jo naapuriin yhdistyy mielessäni Wenla Männistöön vapauden kautta. Katajavuori ei turhia selittele, vaan näyttää lukijalle oikeita asioita ihmisistä yksilöinä, mutta myös ihmisten välisen yhteyden ja kiintymyksen.

Minusta on hauska ajatteluvirhe, että ensimmäisen lukemiseni jälkeen muistin kirjan nimen väärin. Ajattelin kirjan nimeksi Mennään naapuriin, joka olisi ollut hyvä nimi tälle teokselle. Mutta on todella hienoa, että nimessä on vielä se jo. Kun Seppo Puttonen puhuu valinnastaan ja keskustelee Emmi Itärannan kanssa teoksesta tekstin alkuosasta löytyvässä linkissä, mielestäni hän puhuu tästä jo-asiasta. Maailma on lasten ja nuorten. Heillä ei ole ennakkoluuloja. He odottavat malttamattomina, että me jo menisimme.

Kirja Mennään jo naapuriin on luettu myös muissa blogeissa:
Kia / Luetaanko tämä?
Kirjasähkökäyrä
Lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri
Lukuloikka

Katajavuori itse kertoo ajatuksiaan kirjasta ja sen tekemisestä Ylen podcastissa toukokuulta. 

Bloggari kirjan äärellä

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Mennään jo naapuriin
Tekijät: Riina Katajavuori ja Salla Savolainen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi

Edit 15.12.2017 Lisätty blogilinkki

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Esittelen Mauri Kunnaksen kirjoittaman ja piirtämän Koiramäen Suomen historian videolla, joka kuvattiin tänään Kirjakantti-tapahtuman yhteydessä Kuopiossa.

Koiramäen Suomen historia on luettu myös näissä blogeissa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirjojen pyörteissä
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön
Kirjahilla

Sain teoksen luettavakseni Finlandia-lähettiläänä. Kiitos kirjasta!

Voit äänestää suosikkejasi Finlandia-ehdokkaista kaikissa kolmessa luokassa Kirjasäätiön sivuilla. Kilpailuun osallistumalla voit voittaa lahjakortin kirjakauppaan. Osallistumisaikaa on 26.11. asti.

Teos: Koiramäen Suomen historia
Tekijä: Mauri Kunnas
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Jukka Behm: Pehmolelutyttö

Mykkä pehmo kyyneleet silmissä

Siinä kohtaa, jossa istuin, oli vain kuoreni. Minä olin jossain muualla. Oikeastaan en tiennyt, kuka olin, olin joku, joka oli saanut käyttöönsä nuoren tytön ruumiin ja joka antoi sen tehdä kaikenlaisia asioita, sellaisia, mitä sen ei olisi pitänyt tehdä.

Jukka Behmin Pehmolelutyttö on vaikea kirja käsiteltäväksi blogissa. Siihen on kolme syytä:

1) Behm on kirjoittanut kirjan, jonka avulla minä lukijana todella tunnen Emilian tunteet. Ne kaikki ihmisen tunteet laidasta laitaan, jotka saavat toimimaan.

On olemassa likaa, jota ei voi pestä pois vedellä ja suihkusaippualla eikä edes niillä kaikilla kallilla pulloilla, joita äiti ostaa apteekista ja jotka on testattu Euroopan parhaissa laboratorioissa, ja ehkä siksi minua vähän itketti, mutta pidin kyyneleeni sisälläni.

2) Haluaisin suojella kirjan päähenkilöä. Pehmolelutytön minäkertoja on 15-vuotias Emilia, joka on pehmoeläimiensä tapaan mukava, pehmeä ja söpö. Hän on lisäksi viisas ja taitava nuori. Emilialla on vahva sisäinen arvottomuuden ja huonouden tunne, jonka vuoksi hän ajautuu itselleen tuhoisiin tilanteisiin miesten kanssa, jotka näkevät hänet käyttötavarana.

Kaikki halusivat sitä samaa. Sitä oli nyt liikkeellä.
He halusivat nähdä minut. Nähdä ihoani, enemmän ihoani.

3) Haluaisin muuttaa maailman ja Suomen niin, että tämä kirja olisi oikeasti fiktiota. Nyt uskon sen olevan liian lähellä totuutta. Miten vaarallista nuoren elämä on!

Tonyn mielestä tarvitsisimme seuraavaksi kuvia, joissa vartaloni tulisi paremmin esiin. - - 
Tony ehdotti, että olisin pelkissä alusvaatteissani.
En tiedä, mitä olisin sanonut siihen.

Kun olen esitellyt lapsille ja nuorille tätä kirjaa, olen huomannut aiheen ja kirjan kiinnostavan monia.  Uskon, että monet nuoret joutuvat kuuntelemaan sopimattomia ehdotuksia ja miettimään päänsä puhki keinot, joilla he voivat luovia oudoista ja uhkaavista tilanteista rauhaan.

Pyysin heitä lopettamaan, ,mutta olin heille ilmaa. He eivät välittäneet minusta, sillä he olivat löytäneet oikean tytön, joka oli lihaa ja verta eikä pelkkä videoklippi, ja nyt he tekivät sillä tutkimuksiaan, eikä sellaista tärkeää tieteellistä työtä olisi saanut häiritä.

Pehmolelutyttö on luettu myös näissä blogeissa:
Kirjapöllön huhuiluja
Luetaanko tämä? - lastenkirjablogi
Eniten minua kiinnostaa tie
Sivutiellä
Lue meille äitikulta
Kirjasta kirjaan
Amusa kulttuuritori

Sain teoksen luettavakseni Finlandia-lähettiläänä. Kiitos kirjasta!

Voit äänestää suosikkejasi Finlandia-ehdokkaista kaikissa kolmessa luokassa Kirjasäätiön sivuilla. Kilpailuun osallistumalla voit voittaa lahjakortin kirjakauppaan. Osallistumisaikaa on 26.11. asti.

Teos: Pehmolelutyttö
Tekijä: Jukka Behm
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: WSOY

Riikka Ala-Harja: Kahden maan Ebba

Mutta äiti jaksaa aina jankuttaa, että lentäminen on kaikkein turvallisinta matkustamista. - -
Äiti luottaa aina laskelmiin.
Mutta kukaan tutkija ei osaa mitata sitä, miltä tuntuu istua yksin lentokoneessa. Kukaan ei tajua, millaista on jo koneessa ikävöidä äitiä, isää ja kavereita. Istua ilmassa jossa lentokoneet suihkivat, olla kahden kodin välissä yksin, tai kyllä muiden matkustajien kanssa, mutta silti yksin. - -
Mä olen meistä kolmesta ainoa, jolla on kaksi kotia.

Kansikuva kustantajan sivuilta. Teoksen kuvat ovat Marika Majalan.

Riikka Ala-Harjan lastenromaani Kahden maan Ebba on tarina tytöstä, joka matkustaa äidin luota Suomesta isän luo Saksaan. Ebba on 10-vuotias tyttö, jolla on rakastavat vanhemmat ja moni asia elämässä hyvin. Kahden maan Ebba -romaani sijoittuu kaupunkimiljööseen, Ebban kaupungit ovat Helsinki ja Berliini.

Ebba on ollut itsenäisyyspäivän tanssiaisissa Finlandia-talolla ja nyt on pakko lähteä kiireellä isän luo, koska lentoliput on ostettu jo aikoja sitten. Lentämiseen Suomen ja Saksan välillä tiivistyy Ebban suurin suru, vanhempien erosta seuranneet muutokset Ebban arjessa. Ebba kokee itsessään erosta seuranneet yksinäisyyden lentäessään kahden maan välillä, jolloin hänellä ei ole toista tuttua ihmistä vieressään koneessa. Ebban tulee lentomatkoilla pärjätä itsekseen. Lentokoneessa UM eli unaccompanied minor on ilman seuraa ja yksin. Minor tarkoittaa alaikäistä, mutta Ebban tarinassa minäkertoja muistuttaa sen musiikissa tarkoittavan mollia.

Kahden maan Ebba alkaa vahvasti mollisävyisenä. Ebban elämän ihanat asiat tuntuvat aina olevan toisaalla ja toisessa maassa. Ebba pohtii äitinsä kanssa turvallisuutta ja on huolissaan, vaikka äiti yrittää vakuuttaa Ebban olevan lentokoneessa turvassa. Ebba elää maailmassa, jossa on terroristejakin ja Ebba miettii kamalaa tilannetta, jossa terroristi tulisi lentokentällä vastaan. Ei syytä huoleen, Ebba on neuvokas ja sinnikäs. Lukijana vakuutun Ebban selviämisestä.

Kahden maan Ebba on yksi tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista lasten- ja nuortenkirjallisuuden sarjassa. Kirja sopii mielestäni alakouluikäiselle lukijalle. Kirjassa on sivuja 108 ja tarina jakautuu lyhyihin lukuihin, joilla on mielenkiintoiset nimet. Marika Maijalan kuvat jatkuvat läpi teoksen. Alun molli vaihtuu keveämpiin säveliin ja tunnelmiin myöhemmin tarinassa. Ala-Harja on kirjoittanut lempeän, eläväisen ja lasta arvostavan romaanin tärkeästä aiheesta. Hyvä Ebba!

Kahden maan Ebba on luettu myös näissä blogeissa:
Luetaanko tämä?
Kirjasähkökäyrä
Lastenkirjahylly

Sain teoksen luettavakseni Finlandia-lähettiläänä. Kiitos kirjasta!

Voit äänestää suosikkejasi Finlandia-ehdokkaista kaikissa kolmessa luokassa Kirjasäätiön sivuilla. Kilpailuun osallistumalla voit voittaa lahjakortin kirjakauppaan. Osallistumisaikaa on 26.11. asti.

Teos: Kahden maan Ebba
Tekijä: Riikka Ala-Harja
Kuvat: Marika Maijala
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Kaari Utrio: Hupsu rakkaus

Kokenutta kotiopettajatarta eivät tittelit pelottaneet. Jokainen ylhäisyys oli kerran ollut lapsi ja tankannut aakkosia aikuisen vaativan silmän alla. Kaikki olivat pelänneet vitsaa, ja useimmat pelkäsivät sitä yhä. Valtaosa ihmisistä oli pelkureita; se kannatti muistaa nuoren naisen, joka ei voinut tukeutua sukuun, asemaan eikä omaisuuteen.

Perjantaina kotiuduttuani arjen töistä minua oli odottamassa postipaketissa Kaari Utrion uutuusromaani. Viikonloppu ei olisi voinut alkaa paremmissa merkeissä. Nyt sunnuntai-iltapäivänä ihanuus on luettu. Yöunista nipistämällä sain seikkailla useita tunteja viisaan leskirouvan seurassa 1800-luvun Suomessa.

Lauantaina aamupalapöydässä perheenjäsenet saivat nauttia ääneenluetuista romaanikatkelmista. Hupsu rakkaus alkaa vauhdilla ja nuori Hedda Becke on ikävässä pinteessä heti teoksen ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Hehkuttaessani Utrion romaania osa perheestä muisteli minun lukeneen edellisen Utrion romaaniuutuuden kaksi kuukautta sitten ja ihmetteli kirjailijan julkaisuvauhtia! Kerroin, että tätä romaania kirjailija on kirjoittanut kaksi vuotta. Edellisen Utrion kirjan luin tuoreeltaan elokuussa 2015. Utrio (@KaariUtrio) on aktiivinen Facebookissa, missä hän kertoo kirjoittamisprosessistaan ja teosten aiheiden taustoista. Suosittelen seuraamaan hänen mielenkiintoisia päivityksiään siellä.

Leski Hedda on viisas nainen, joka haluaa itselleen mahdollisuuden parempaan. Kirje sukulaiselta saa Heddan irtisanoutumaan työstään kotiopettajattarena ja lähtemään ahdingossa olevan pikkuserkun tueksi Helsinkiin. Tilanne perillä onkin kirjeessä kerrottuun verrattuna hivenen toisenlainen, ja Hedda joutuu käyttämään kaiken neuvokkuutensa selvitäkseen itse ja auttaakseen muita parhaalla mahdollisella tavalla. Lukijan myötätunto on Heddan puolella. Ote teoksesta:

Hedda kumarsi. Hän ei ollut niiannut kymmeneen vuoteen, ei sen jälkeen kun oli mennyt naimisiin merikapteeni Becken kanssa ja ruvennut rouvaksi kahdeksantoistavuotiaana.

Nautin Utrion taidosta kirjoittaa tarinaa niin, että vähän kerrassaan henkilöistä kuoriutuu esiin heidän todellinen olemuksensa. Ylhäisistä paljastuu alhaisia piirteitä, ihmiset ovat kateellisia ja myrkyttävät läheistensä elämän omilla kihinöillään. Yhteisönsä arvostama ja julkisessa virasta toimiva herra onkin kiinnostunut vain itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan ja ihailtu kaunotar laskelmoi maksimoidakseen saatavissa olevan edun.

Erityisen ilahtunut olen teoksen nimestä. Hupsu rakkaus kertoo jotain olennaista tarinan pääparista. Mitä tapahtuu järkeville ihmisille, jotka rakastuvat? Utrio kuvaa rakastumisen tunnelmia herkästi. Ote teoksesta:

- - Hän harppasi eteenpäin ja sulki Hedda Becken syliinsä, puristi, kiinnitti Heddan itseensä jäsen jäseneltä kuin Hedda olisi osa häntä, niin kuin olikin.
Sade tuli. Se huuhtoi pois surun ja kastoi heidät pilvien puhtaalla vihkivedellä, valutti murheen, katumuksen ja itsesäälin puroina venevalkamaan aaltojen jyskeeseen. Sade syöksyi heidän kasvoilleen, heidän huulilleen, jotka löysivät toisensa pyhän ihmetyksen vallassa.

Kansikuva kustantajan sivuilta.

Hupsu rakkaus säilyttää rytminsä alusta loppuun. Dramaattisia käänteitä riittää ja jokaisen uuden tapahtuman myötä joku henkilö tulee selväpiirteisemmäksi tai tilanne muuttuu. Onnet ja onnettomuudet vuorottelevat. Jotkut mahdollisuudet muuttuvat mahdottomuuksiksi ja moni paha saa palkkansa.

Viihdyn niin hyvin Utrion uusimman teoksen parissa, että Hupsun rakkauden loppumimen harmittaa. Epookkiromaani kertoo ajasta, paikoista ja ihmisten toiminnasta paljon ja tekee sen vaivihkaa. Välillä selasin teoksen loppussa olevaa sanastoa, välillä katsoin teoksen kansikuvaa ja esilehtien kuvia. Ote teoksesta:

Otto Lindmarck oli vanhan ajan miehiä. He eivät parkuneet sillä tavalla kuin nämä nykyiset. Nuoret miehet kirjoittivat runoja tai sävelsivät, ja tyrskivät sitten omille säkeilleen ja sävelilleen.

Romaanin Hupsu rakkaus voi lukea historiallisena romaanina ja nauttia menneen ajan tunnelmasta. Teoksen voi lukea myös nuoren naisen kasvutarinana tai rakkauskertomuksena. Minulle Hupsu rakkaus on kaikkea tätä.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Hupsu rakkaus
Tekijä: Kaari Utrio
Kansi: Lauri Linnilä
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Amanita

Jussi Huhtala: Ukkosenjohdatin

Kansikuva kustantajan sivuilta

Avasin Jussi Huhtalan esikoisromaanin Ukkosenjohdatin ja luin sen ollessani oudossa mielialassa, jota voi kutsua välitilaksi. Romaanin päähenkilö on keski-ikäinen mies, joka on jymähtänyt välitilaan ja on nyt ahdistuksen suppilossa matkalla kohti pohjaa. IT-tukihenkilö Eero Perälä on sukunsa lailla jähmeän murahtelevaa joukkoa. Sosiaalinen vaimeus on estänyt häntä niittämästä suosioita parisuhdemarkkinoilla. Työ, parisuhde, sosiaalinen elämä ja oma tyytyväisyys elämään ovat kaikki huonolla tolalla.

Ukkosenjohdatin ei anna suomalaisesta miehestä kovin mairittelevaa kuvaa. Lapsuus, nuoruus ja aikuisuus ovat räpiköintiä, elämä kuluu päivä päivältä ja ihminen siinä sivussa. Takakannessa mainittu romanttisen traaginen tarina jää mielestäni puuttumaan sitä romanttisuutta. Suomalaiset tuntuvat olevan aika synkkää kansaa!

Teoksen parasta antia minulle on Perälän karu työyhteisö ja -tilanne. Jorel Oy on prototyyppi firmasta, jossa kukaan ei kai haluaisi olla itse töissä. Tosin Perälä ei omilla toimillaan tee työtään yhtään helpommaksi. Melkoinen ajankuva koko Jorel, aiemmin Jortikan Elektroniikka ja Sähkö Oy:nä tunnettu. Ote teoksesta:

Päällimmäinen ajatukseni oli, että kunpa työtuolin voisi jotenkin levittää vuoteeksi ja ottaa torkut. Ehkäpä nukkuisin hetken istualtani.
Luovuin ajatuksesta, sillä ohi käveli silloin tällöin kollegoja, joiden valvovien silmien alla ei nukuttu. Lähdin hakemaan kahvia; huomaavainen työnantajamme ei veloittanut kahviautomaatin käytöstä.
- -
Kahviautomaatilla törmäsin projektipäällikkö Ovaskaiseen. Hän oli palannut kuukauden mittaiselta sairauslomalta, jolle hän oli jäänyt burn outin takia. Hän näytti epäilyttävän virkeältä.

Ukkosenjohdatin ei vienyt outoa ajelehtivaa tunnettani pois. Sehän ei toki olekaan fiktiivisen teoksen tehtävä. Kuvitteellinen Eero jatkaa lillumistaan haaleassa vedessä. Minä astun arkiseen elämääni ja jatkan toimissani.

(Kuulenkohan kirjailija Huhtalan haastattelun syksyllä Helsingin kirjamessuilla? Se voi avata uusia ajatuksia tähän teokseeen.)

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Ukkosenjohdatin
Tekijä: Jussi Huhtala
Kansi: Elina Warsta
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Atena

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Enni Mustosen kirjoittamassa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjassa on seurattu Ida Erikssonin elämää pikkupiiasta arvostetuksi ruokarouvaksi. Ruokarouvan tytär on sarjan uusin teos ja kertoo Idan tyttären Kirstin elämästä nuorena naisena 1920-luvun Suomessa. Teos on sarjan viides osa. Blogistani löytyvät tekstit kahdesta aiemmasta sarjan teoksesta. Emännöitsijä ja Ruokarouva olivat minulle lukunautintoja.

Kansi kustantajan sivuilta

Ruokarouvan tytär alkaa yliopistossa opiskelut aloittaneen Kirstin valmistautumisesta vappujuhliin. Kirstille läheinen Alli opiskelee suomen kieltä ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa, Kirsti itse opiskelee samassa paikassa romaanista filologiaa. Käytännöllisen äitinsä tapaan Kirstikin on taitava käsistään. Häntä kiinnostaa ompelu ja hänellä on silmää kauneudelle. Opiskelun ja omien lahjojen välillä on ristiriita, jonka Kirsti joutuu ratkaisemaan.

Teos Ruokarouvan tytär sijoittuu Suomeen ja Ranskaan. Tarina alkaa keväästä 1924 ja ulottuu kevääseen 1927. Mustonen on taitava kirjoittaja ja tuntee historian, joten tarinan käänteet ovat kyllä viihdyttäviä ja fiktiivisen tarinan yhteydet todellisiin historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin ovat kiinnostavia. Kirjailijan taidosta huolimatta minun oli nyt vaikea asettautua fiktiivisen lumouksen piiriin. Minun pitäisi osata jättää takakannen tekstit ja kansikuvat silmailemättä, koska koin tietäväni liikaa tulevista tapahtumista ja se häiritsi lukemistani.

Sarjan aiemmissa osissa olen pitänyt paljon sisukkaasta Idasta, joka on ponnistellut selvitäkseen. Kirsti on hyvin toimeentulevan perheen tytär, jonka tulee varmistaa itselleen hyvä ja turvattu elämä. Äiti kannustaa jatkamaan opiskeluita, mutta jää tarinassa taka-alalle. Aivan kun olisin lukijana menettänyt Idan, en tavoita häntä enää teoksesta. Toisaalta päähenkilönä onkin Kirsti ja hänelle tulee jäädä tilaa.

Nautin teoksessa eniten Allin tulenpalavasta rakkaudesta runouteen ja sen esittämiseen. Kirjallisuus, lukeminen ja kirjat ovatkin teoksessa vahvasti edustettuina. Ote teoksesta:

Siinä kyllä erehdyin, sillä kirjassa puhuttiin vain Topeliuksesta itsestään ja hänen sukulaisistaan ja ystävistään. Pääasia kuitenkin oli, että äiti ilahtui lahjastaan. Kun varhain joulupäivän aamuna lähdin käymään alakerran klosetissa, äiti istui shaali ympärillään ja tohvelit jalassa ruokasalin lampun alla lukemassa.
- Et kai ole lukenut sitä kirjaa täällä koko yön? kysyin ihmeissäni, mutta äiti vain hymyili ja nosti sormen huulilleen.
- Tämä on paras lahja, jonka olen saanut pitkään aikaan, hän kuiskasi. - Anna minun nauttia tästä kaikessa rauhassa!

Näin tässä katkelmassa heijastuksen kenties kirjailijasta itsestään nauttimassa kirjasta, kenties yleisen kuvan kirjoja rakastavan ihmisen hetkestä lukemisen äärellä.

Ruokarouvan tytär viihdyttää ja sivistää lukijaansa. Se sisältää paljon tietoa Suomen kulttuurihistoriasta ja myös herättää pohtimaan naisen asemaa. Ote teoksesta:

Semmoista se oli, naiset kyllä kelpasivat puhvetinpitoon ja rahaa keräämään, mutta päätöksiä tekemään hekin valitsivat aina miehiä.

Minulta on edelleen lukematta sarjan kaksi ensimmäistä teosta. Ehkä palaan sarjan alkuun ja luen Mustoselta seuraavaksi teokset Paimentyttö ja Lapsenpiika. Sieltä se Ida löytyy!

Blogeissa on jo ennätetty lukea Mustosen uusin. Tässä tekstejä teoksesta:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kasoittain kirjoja
Kirjasähkökäyrä
Kirjakaapin avain
Mrs Eriksson's Room
Kirjahilla

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: Ruokarouvan tytär
Tekijä: Enni Mustonen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Erno Paasilinna: Kauppamiehet isänmaan asialla

Vuonna 1991 olin 20-vuotias opiskelija. Edellisenä vuonna olin päässyt ylioppilaaksi. Koska aloitin kirjojen lukemisen jo pienenä ja harjoitin taitoa tosissani vuosia, olin parikymppisenä jo ainakin omasta mielestäni konkarilukija. Muistelen, että luin tuolloin paljon käännöskirjallisuutta ja nautin tumman synkistä tarinoista. Kotimaisista kirjailijoista luin ainakin Anja Kaurasta ja Arja Tiaista. Erno Paasilinnalta en ole koskaan lukenut mitään.

On mielenkiintoista, että 101 kirjaa -hankkeessa vuoden 1991 kirjaksi valikoitui Erno Paasilinnan teos Kauppamiehet isänmaan asialla. Uskon täysin, että valinta on hyvä ja kuvaa aikaansa. Oma kirjallinen kokemukseni tuosta ajasta on toinen, mutta se ei minua hämmästytä. Kirjaan tarttuessani en odottanut suurta lukukokemusta.

Paasilinnan teoksen takakansi kertoo kyseessä olevan kirjoitussikermän. Ensimmäinen osa käsittelee Suomea ja maailmaa ja toinen osa kotimaisia kirjailijoita. Paasilinna itse oli julkaisuvuonna 56-vuotias kirjailija, joka oli julkaissut proosaa, aforismeja ja esseitä.

Paasilinnan 1990-luvun Suomi on minusta tästä ajasta katsottuna osin tuttu, osin vieras tai unholaan painunut. Jotkut kohdat tuntuvat kuitenkin hyvinkin ajankohtaisilta. Suomessa osattiin olla kriittisiä maahan tulevia pakolaisia kohtaan 90-luvun alussa. Osa suomalaisista ei ole tuossa asiassa muuttunut noista ajoista. Kirjoittaja muistuttaa, että Suomesta puolestaan on aina osattu lähettää ei-toivottuja kansalaisia maailmalle, mm. Amerikkaan. Suomesta lähteneet kovat työmiehet ovat työt tehtyään riehuneet humalassa ja esitelleet mörköyttään pitkin vieraita maita herättäen hämmennystä ja pelkoa. Teoksen nimitekstissä, Kauppamiehet isänmaan asialla, Paasilinna on parhaimmillaan. Kansainvälisen kaupan pyörteissä oman maan työttömistä muodostuu kotimaahan jätettävää ylimääräistä painolastia. Kauppamiehet sinkoilevat maailmalla heti sotien ja kriisien jälkeen, tulosta on saatava ja toiminnan moraalin perään ei kysele kukaan. Kaikki on kaupan. Tämä vuonna 1990 kirjoitettu teksti kolahtaa vielä nytkin. Kolmessakymmenessä vuodessa tapahtunut merkittävin muutos lienee se, että valtionkin voi jo myydä. 

Sillä politiikka on yhtä ailahtelevaista kuin säätila: tänään tulee lännestä, huomenna ehkä jo idästä. - - Kauppamiesten tahto on vain myydä, mistä vapaammin sen parempi. Valtion tehtävä on varmistaa etteivät he tulisi myynneeksi valtiota.

Suomi ja maailma -osion viimeinen teksti käsittelee suomen kieltä. Paasilinna arvostaa suomen kieleltä ja kertoo kielen asemasta ja sen muutoksista perusteellisesti. Paasilinnalle oma kieli on suoraan itse ajattelua, osa olemusta. Oman äidinkielen taju ja taito ovat tärkeitä ja jokaisen tulee huolehtia itsestään juuri oman kielitaidon ylläpitämisen ja vahvistamisen kautta. Kansakuntammekin tarvitsee kansalaisia, jotka osaavat oman äidinkielensä.

Kirjailijaosiossa Paasilinna käsittelee kirjailijuuden kautta Pentti Haanpään, Veijo Meren ja Samuli Paulaharjun. Paasilinna myös analysoi Veijo Meren teosta C.G. Mannerheimista ja referoi kahta teosta. Toinen on Antero Heikkisen Kirveskansan elämää, joka kertoo 1800-luvusta Kuhmon seudulla ja toinen Urpo Huhtasen Tuuli kääntyy pohjoiseen, joka kertoo Lapista mm. luonnonhavaintojen ja päiväkirjamerkintöjen kautta. Paasilinna päättää tämän kirjailjaosion ja koko teoksensa pohtivaan tekstiin kirjailijan suhteesta julkisuuteen. Rivikirjailijat saavat ahertaa ja pitkä ura kirjailijana on miltei aina tasoittavan tavanomainen. Harvat uurastajat pääsevät klassikoiksi. Kirjoittavat naiset loistavat poissaolollaan tässä Paasilinnan käsittelyssä. Nimettömänä joukkona mainitaan nuoret naiskirjailijat, jotka esittelevät asujaan ja olohuoneitaan naistenlehdissä. Sellainen hölmöily ei johda mihinkään hyvään!

Vaikka luin Paasilinnan Kauppamiehet isänmaan asialla, siitä ei oikein jäänyt minuun mitään. Olen itse asiassa hyvin hämmästynyt siitä, kuinka vanhanaikaiselta teos näyttäytyy. Esimerkiksi essee Itsenäisyys on kieli on miltei 40 sivua ja sisältöönsä nähden se on mielestäni liian pitkä. Todennäköisesti teksti toimisi paremmin lyhyempänä. Teoksen luettuani en ihmettele, että Paasilinnan Kauppamiehet isänmaan asialla jäi minulta pimentoon vuonna 1991. Vuonna 2017 luin teoksen, mutta en lämmennyt sen sanailulle ja kriittiselle katsannnolle yhteiskunnasta ja Suomen tilasta.

Itse bloggari

Ylen sivuilta löytyy lisää tietoa Erno Paasilinan teoksesta Kauppamiehet isänmaan asialla. Sivulta löytyy myös linkki, jonka kautta pääsee lukemaan teoksen e-kirjana.

Teos: Kauppamiehet isänmaan asialla
Tekijä: Erno Paasilinna
Julkaisuvuosi: 1991
Kustantaja: Otava

Tiina Lifländer: Kolme syytä elää

Tai olisin ollut vaatimaton, harmaa lintu, kyyhkynen vaikka, mutta myrkyllinen, niin että olisin voinut sylkeä myrkkyni kaikkien niiden päälle, joka menisivät liian lähelle Lauria. - - Vatsassa oli kireä nyrkki juuri siinä, mihin solmin esiliinan, kun aloin laittaa kalasoppaa päivälliseksi. En ollut lintu, vaan olin minä, vaikka tiesin, että olisin vielä monta kertaa, ennen kuin haalenisin, mutta siltikään en halunnut olla sellainen lintu.

Luin Tiina Lifländerin esikoiskirjan Kolme syytä elää. Kirjan lukeminen on tarjonnut minulle nyt pakopaikan itsestäni ja todellisesta elämästä.

Kaunis kansikuva kustantajan sivuilta

Kolme syytä elää on tarina kahdesta naisesta. Helmin ja Kertun elämät liittyvät yhteen 1950-luvun Suomessa. Vaikeus rakastaa ja aikuisen ihmisen oma elämä ovat mielestäni asioita, joita molemmat nuoret naiset joutuvat omassa elämässään miettimään. He nimenomaan miettivät niitä itsekseen, koska kumpikaan heistä ei löydä henkilöä, johon turvautua täydellisesti. Minulle näissä kahdessa naisessa on paljon samaa.

Kolme syytä elää on minulle hiljainen romaani. Helmi ja Kerttu molemmat ovat vähäpuheisia. Helmi purkaa itseään autoilemalla yksin, kun taas Kerttu muhii kotona omassa synkkyydessään ja muuttuu ärtyisäksi läheisiään kohtaan. Elämä on täynnä vaatimuksia, osa niistä on itse asetettuja ja osan asettavat muut ihmiset. Kumpikaan naisista ei joudu elämään niin tiukassa taloudellisessa tilanteessa, että välitön rahan tai perushyödykkeiden puute veisi huomion pois itsestä.

Kolme syytä elää tapahtuu osin 1950-luvulla, osin 2000-luvulla. Kerrontaan vuonna 2003 tulee mukaan Tomi, joka elää eronneen miehen ja isän elämää. Itse kiinnostuin eniten Tomin elämästä. Ote kirjasta:

Ja alakerran asunto oli täysin samanmuotoinen kuin hänen asuntonsa ja yläkerran asunto. Miten omituista oli, että he asuivat samoissa asunnoissa päällekkäin ja kuinka erilaisia ne silti olivat ja kuitenkin häiritsevällä tavalla samanlaisia. Aivan kuin hänen oma elämänsä ei olisikaan ollut niin ainutlaatuisen erilainen, miltä se tavallaan tuntui. Tomi ei osannut päättää, oliko havainto enemmän loukkaava vai sittenkin helpottava.

Katkelmassa toistuu jälleen tuo samankaltaisuus, joka minulle jäi merkittävimmäksi ajatukseksi teoksesta. Teoksessa päähenkilöinä ovat keskenään samankaltaiset naiset, jotka pitävät nuorena toista naista hyvin erilaisena itseen verrattuna. Tomi puolestaan näkee asunnot, jotka ovat samanlaisia. Hän huomaa, että oma elämä tuntuu omalta ja ainutlaatuiselta.

Minun oli vaikea saada otetta teoksesta Kolme syytä elää, mutta en usko, että teoksessa itsessään oli mitään syytä siihen. Kirjoja luetaan monissa eri tunnelmissa ja nyt oma tunnelmani oli vähintäänkin säröillä. Tämä teos auttoi minua olemassaolollaan ja sillä, että saatoin keskittyä siihen sivu sivulta.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Kolme syytä elää
Tekijä: Tiina Lifländer
Kansi: Anna Makkonen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Atena

Enni Mustonen: Ruokarouva

Kävin peittelemässä pikkuiseni ja kumarruin antamaan suukon hänen poskelleen. Miten kiitollinen sainkaan olla elämälle!

Enni Mustosen uutuus Ruokarouva on jo ollut monen ystäväni luettavavana, joten olen kuullut jo kehuja kirjasta. Mustonen kirjoittaa hienoja tarinoita menneiden aikojen naisten elämästä. Tarinat onnistuvat olemaan yhtä aikaa lämpimiä, viihdyttäviä, riipaisevia ja koskettavia. Viime kesänä luin Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan aiemman kirjan, Emännöitsijän, johon ihastuin.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Emännöitsijässä ihastuin kaikkein eniten päähenkilöön, Idaan. Ruokarouvan alussa Ida Eriksson on taloudenhoitajana äskettäin edesmenneen emeritusprofessori Axel Lundströmin taloudessa. Idalla on 8-vuotias tytär, reipas ja sanavalmis Kirsti. Ida on kertonut olevansa leski ja tämän julkitarinan kanssa kaikki elävät. Lundstömin testamentti muuttaa Idan elämän tai ainakin vauhdittaa sitä Idan haluamaan suuntaan. Ote kirjasta:

- Huvilassa on siis sähkövalo ja vesijohto sekä keskuslämmitys, mies aloitti uudelleen myyntipuheensa, mutta minä pysyin tiukkana ja kysyin uudelleen hintaa.
- Käsirahaa pyydetään kahdeksantuhatta markkaa, Grönholm sai lopulta sanotuksi. - Ja loppusummalle saa kyllä maksuaikaa...
- Minä kysyin hintaa! kivahdin. - Paljonko tästä on maksettava?

Ruokarouvan minäkertoja Ida osaa hoitaa hienosti ja hyvässä järjestyksessä omia asioitaan. Tytär on varmastikin perinyt luonteensa ja tapansa äidiltään.

Idan ja Kirstin uuteen elämän Suomessa liittyy kirvesmies Iisakki Haapaluoma, joka on Idalle iso (myös konkreettisesti) apu. Leveätä Pohjanmaan murretta vääntävä Iisakki on hyvä työpari toimeliaalle Idalle, joka kaipaa läheisiä ihmisiä ympärilleen. Ote kirjasta:

- Jos Iisakki voisi kysyä, mitä se Oskari niistä ikkunanpuitteista tahtoo? ehdotin varovasti.  -Säästyisihän siinä aikaa ja vaivaa.
- Klasit niihin pitää kumminkin laittaa ja siinäkin mennöö helposti viikko ja toistakin, Iisakki arveli.  - Mutta ikkunoosta soon aljettava, ei täs muuten näje tehrä yhtään mitään ja jos rupiaa satamahan niin laurat pitääs panna taas uurestansa. Muuten tuuli painaa veret sisähän.

Ruokarouva on nautinnollinen viihderomaani, joka vaivihkaa kertoo myös Suomesta vuosina 1914-18. Mustonen kertoo sen ajan kulttuuri-ilmastosta, naisen asemasta, ihmisten tulevaisuudenuskosta (tai sen puuttesta) ja taloudellisesta tilanteesta Suomessa. Ida elää historiallisesti merkittävää aikaa ja samalla omaa ainutlaatuista elämäänsä. Mustonen kertoo taitavasti tarinan Idasta, joka voisi olla kuka tahansa Suomessa 1880-luvulla syntynyt nainen. Ida on sisukas ja kova tekemään työtä. Idalla on kuitenkin hellä sydän ja hän on valmis auttamaan toisia ihmisiä. Liikuttavaa on suutarinmuorin ja Idan yhteinen elämä, kiitos Idan lempeyden ja käytännöllisyyden. Ruokarouva on ylistys suomalaiselle naiselle ja hänen käsiensä työlle. Ida puskee sisulla itselleen elannon ja kodin perheelleen. Siinä sivussa hän tulee auttaneeksi monia avuntarvitsijoita ja saa itsekin apua sitä tarvitessaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Ruokarouva
Tekijä: Enni Mustonen
Kansi: Timo Numminen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Otava

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Hän sentään osasi nolostella sitä pistelevää kuumotusta, minkä toistemme paljaan ihon näkeminen puski sisuksissamme liikeelle. Minä viheliäinen naisenkuvatus sen sijaan en osannut hävetä. En halunnut, vaikka olin yhä saastainen synnytyksestä enkä ennen kirkottamista olisi saanut edes istua tässä, keskellä isoa tupaa kaikkien pällisteltävänä.

Kuva kustantajan sivuilta.

Kristiina Vuori on minulle tuotantonsa puolesta tuttu ja mieluinen kirjailija. Olen lukenut hänen kirjansa ja yhtä lukuunottamatta niistä kirjoittanutkin tänne blogiin (Näkijän tytär, Siipirikko ja Disa Hannuntytär). Uusin kirja, Kaarnatuuli, on ollut minulla luettavana noin viikon. Saman viikon olen potenut selkääni, joten tämä kirja on luettu mitä omituisimmissa könötysasennoissa.

Kaarnatuuli kertoo nuoren naisen, Valpuri Innamaan, elämästä. Tarina sijoittuu 1500-luvun Turkuun. Tarinan aluksi Valpurin mies, porvari Henrik Innamaa, on mestauslavalla. Kirja alkaakin hyvin intensiivisesti. Pääasiassa kertojana on itse Valpuri, vaikka muutamaan otteeseen äänensä saavat kuuluville miehet, jotka liittyvät Valpurin elämään. Valpurin avainpiika Kaarina on merkittävä ihminen Valpurille. Naisista ja heidän lapsistaan tuleekin tarinassa joukko, jonka hyvinvoinnista Valpuri joutuu vastaamaan.

Valpuri on mielenkiintoinen päähenkilö. Hän on särmikäs, kapinoiva, kärsimätön ja ahnas. Valpuri on myös kauppias ja työnteko on eräs häntä määrittävä ja ohjaava ominaisuus. Kiinnostuin Valpurista ja se kiinnostus kesti koko tarinan ajan. Valpuri tietää heikkoutensa ja ymmärtää toimintansa johtavan ongelmiin. Epätäydellisyys tekee Valpurista ihmisen. Seuraavaksi ote, jossa Valpuria arvioidaan erään miehen näkökulmasta:

Lemmiskelyn sijasta oli vedottava tämän kylmään järkeen ja ahneuteen. Sillä sitä nainen oli, ahnas. Perso ylellisyyksille, kalliille viinille, konvehdeille ja marsipaanille, silkille ja sametille, helmille ja parfymoiduille säämiskähansikkaille. Sopi vain toivoa, että listaan kuuluivat myös miehet.

Arvio kertoo ehkä jotain Valpurista, vaikka se voikin kertoa myös arvion tekijästä. Valpuri on nainen, kauppias, vaimo ja äiti. Minulle rakkain kohta kirjassa on, kun Valpuri tekee huomioita eräästä nuoresta miehestä sekä äitinä että naisena. Tässä sitä äitiosastoa:

Sen jälkeen vuorossa oli pellavarihmanyytingeillä somistettu pusero. Se puhui vienosti kahisevaa kieltä, jota me naiset ymmärsimme sanoitta. Olavilla oli emä, joka rakasti poikaansa. Tuo äidinrakkaus huokui jokaisesta pistosta ja taidokkaista rypytyksistä paidan kauluksessa ja hihansuissa.

Vuori kirjoittaa vivahteikasta tekstiä, joka viihdyttää ja naurattaa. Valpuri tekee teräviä huomioita naisen mahdollisuuksista ja miesten toimista. Mutta Vuori kirjoittaa myös herkästi ja koskettavasti. Ote kirjasta:

Hänen hengityksensä tuoksui miellyttävälle, raikkaalle. Hänen huulensa. Voi taivas. Hän suuteli kuin kaiken kokenut liehittelijä, viipyillen, maistellen makuani, käyttäen rohkeasti kieltään. Ja hän suuteli kuin kokematon nuorukainen. Vilpittömästi. Antautuen täysin ja ilman pelkoa. 
Niin tein minäkin. Antauduin.

Kaarnatuuli on historiallinen romaani, jossa on rakkautta, kiintymystä ja halua. Kirjan paikkoihin, ihmisten elämään ja heidän tapoihinsa liitttyvä historia on hyvin elävää ja konkreettista. Vuori tuntee perusteellisesti ajan, josta kirjoittaa. Kirja oli minulle ihana lukunautinto, jota oma kipuileva selkänikään ei pystynyt himmentämään. Mielestäni Kaarnatuuli on paras Kristiina Vuoren kirja.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Kaarnatuuli
Tekijä: Kristiina Vuori
Kansi: Mika Kettunen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Tammi

Kaiho Nieminen: Ihmissuden kronikka

Kuva kustantajan sivuilta

Olen hellinyt itseäni hyvillä kirjoilla. Viimeisin lukemani hyvä kirja on Kaiho Niemisen Ihmissuden kronikka. Tämä uutuusromaani on ollut todella vaikuttava lukukokemus, vaikka tartuinkin kirjaan ihan sattumalta. Kirjan nimi herätti aluksi uteliaisuuteni, mutta kaunis ja ajatuksia herättävä kansikuva sai minut aloittamaan kirjan. Kirjan aloitettuani en voinut lopettaa, sen verran liikuttavan ja vahvan tarinan Kaiho Nieminen kertoo köyhästä talonpojasta. Ote kirjasta:

Pyhän Rekon päivänä pyry oli tukkinut talvitien umpeen. Poika istui reessä kirstun kannella ja piteli ohjaksia, Matti käveli. Poika oli jo oppinsa saanut, Matin ei tarvinnut sanoa sanaakaan, kun poika pysäytti Korven karsikkopetäjän kohdalla.
Matti kävi veistämässä ristin sen kylkeen. Ja siinä se vartioi, pihkansa valuttaneen petäjän varressa, vanhaäitivainaan ristinmerkin ja vanhaisävainaan puumerkkilänkien alapuolella.

Ihmissuden kronikka kertoo 1600-luvun Suomesta. Talonpoika Matti Jurvanen elää perheineen niukkaakin niukempaa elämää. Valtioiden suuria asioita hoitaessa herrojen saattue erämaiden poikki pelmuuttaa Jurvasen elämää tarpeettomasti ja perheen kiikkerä elämän tasapaino on mennyttä. Ote kirjasta:

"Kysyköön Luojalta", luutnantti jupisi, "tai paskokoon alleen. En minäkään enää näitten karjalais-savolaissaatanoitten maalla pysty kaikkea takaamaan. Sen voin taata, että ensimmäisen löyhiä lupailevan nimismiehen hirtätän heti, jos semmoisen kelmin vielä silmiini saisin... Ja vaikka en ainuttakaan voudinpaskaa enää kuunaan tavoittaisi, vien meidät vielä täältä kuninkaamme eteen. Että sen voit sanoa jalosukuisille, sinne vien, vaikka turkit tulessa ja perseet karrella. Koettakoot sen ajan kärvistellä hengissä."

Nieminen pakottaa lukijan katsomaan yksittäisen ihmisen tuskaa. Kaikki talonpoika Jurvasen ympärillä sortuu ja ihmisen pahimmaksi uhkaksi tulevat toiset ihmiset. Ulkopuolisuus ja pahan asettaminen itsen ulkopuolelle ovat teemoina hyvin ajankohtaisia aiheita, vaikka teos sijoittuukin menneen ajan Suomeen. Ihmissuden kronikka hiljentää sanomallaan, ihmisen petomaisuutta ei vähennä koulutus, sivistys, asema tai usko korkeimpaan. Yhteisön jäsenyys tuo turvaa, mutta vain heille, jotka luetaan osaksi joukkoa.

Nieminen teksti soljuu ja on kaunista, vaikka tapahtumat ovat surullisia ja armottomia. Teos toi mieleeni hyvässä mielessä mm. Aino Kallaksen Sudenmorsiamen, Aki Ollikaisen Nälkävuoden ja Anneli Kannon Pyövelin.

Näin oli hyvä. Oli helppo olla ja odotella talvea.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Ihmissuden kronikka
Tekijä: Kaiho Nieminen
Kansi: Mika Tuominen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea

Kannen Matti katsoo silmät apposen ammollaan lukijaa.

Olen nauranut netissä leviäviä Matti-sarjakuvia, joissa päähenkilö on tilanteissa, jotka suomalainen ymmärtää kiusallisiksi ja painajaismaisiksi. Sarjakuvat Matista löytyvät Finnish Nightmares -blogista. Työskentelen tällä hetkellä koulussa ja opetan maahanmuuttajanuoria. Heitä nauratti Matti, joka toisteli "No niin" yhtä usein kuin opettaja.

No niin, mennäänpä asiaan. Karoliina Korhonen on kirjoittanut ja piirtänyt sympaattiset kuvat suomalaisesta Matista. Nyt nuo kuvat ovat koottu kirjaksi, joka ilmestyy suomeksi ja englanniksi Matin nimipäivänä. Sain luettavakseni suomenkielisen kirjan Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea. Kirjassa kerrotaan suomalaisten painajaisista suomalaisuudesta, naapureista, julkisista paikoista, asiakaspalvelusta, ruoasta, muista ihmisistä ja töistä. Kirjassa on myös esitelty joitakin suomalaisten päiväunia.

Luin kirjaa yhdessä henkilöiden kanssa, jotka vasta totuttelevat suomalaiseen kulttuuriin. Kuvat ja tekstit herättivät sekä hymyjä että ihmetystä. Alla kuva, josta puhuimme eniten. Miten voi olla, että suomalaiselle se on vaikeaa tai painajaismaista, jos joku katsoo silmiin ja hymyilee? Hymyhän on mukava asia. Sehän on ystävällistä.

Osiossa suomalaisten painajaisia muista ihmisistä

Korhonen kuvaa hyvin kuvissaan suomalaista kulttuuria ja suomalaista ihmistä paljaimmillaan. Toki on rohkeita ja reippaita suomalaisia ja itsenikin lasken sellaiseksi, mutta silti Matti onnistuu puhuttelemaan jotain minussa. Matti tuntuu kovin tutulta, ja mm. Kyrön Mielensäpahoittaja on mielestäni sukua Matille.

Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea on minulle tietokirja suomalaisuudesta. Se on suunnattu niin suomalaisesta kultuurista kiinnostuneille kuin heille, jotka ovat suomalaisia syntyjään. Kirjan nimikin viittaa sen olevan tueksi suomalaisille. Sarjakuvakirjassa on vähän tekstiä, mutta kuvia jää miettimään ja katsomaan pidemmäksikin aikaa. Varsinkin Mattia tekisi mieli ottaa kädestä kiinni tai taputtaa olkapäälle kannustavasti. Mutta sittenhän Matti ahdistuisi ja kokisi olonsa vaikeaksi.

Suosittelen Suomalaisten painajaisia luettavaksi ihan kaikille lukutaitoisille. Kirja ei loukkaa ketään. Se nauraa suomalaisuudelle lempeän ymmärtävästi. Kirjan vetovoimasta kertoo se, että minulla on jo monta läheistä ja tuttavaa, jotka haluavat lainata kirjan luettavaksi jälkeeni.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea
Tekijä: Karoliina Korhonen
Suomentanut: Ville Lähteenmäki
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Atena