E.L. Karhu: Veljelleni

Kun veljeni lähtee, on kuin aurinko sammuisi, kaikki muuttuu latteaksi, pieneksi, epämääräiseksi, lattian tahrat ja kainaloiden hikiläikät tulevat äkkiä näkyviin, kaikki on masentavan jokapäiväistä ja ihmiset ärsyyntyvät, muuttuvat vihaisiksi toisilleen. - - Arvelen, että tässä on syy siihen, miksi jotkut ihmiset eivät halua tavata veljeäni usein, vaikka hän kiistatta on niin upea: hänen lähtönsä on vaikea, on vaikea palata omaan surkeaan todellisuuteen, tuhkakasoihin ja himmenneisiin timantteihin, jotka ovat osoittautuneet lasisiksi tekokiviksi.

Elän outoa lokakuuta. Yleensä olen tähän aikaan vuodesta aivan nuupahtanut, mikä näkyy lukemisen vähenemisenä. Tänä syksynä tilanne on toinen, jaksan lukea. Otin luettavien pinon pohjalta E.L. Karhun esikoisromaanin Veljelleni muutama päivä sitten. Nyt kirja on luettu.

Muistelen kuulleeni Karhun esityksen teoksestaan kirjabloggariyleisölle pari vuotta sitten Helsingin kirjamessuilla. Teos onkin julkaistu syksyllä 2021.

Teoksen kauniista ulkoasusta vastaa Milena Huhta.

Veljelleni-teoksen minäkertoja on veljeään ihaileva nuori nainen, joka kuvaa itseään rumaksi ja lihavaksi. Hän asuu yhdessä veljensä kanssa ja seuraa ärtyneenä veljensä ympärillä pyöriviä naisia, joita hän nimittää mahkuilijoiksi. Kauniit mahkuilijat vievät veljen ajan ja huomion.

Karhun teos on minulle upottava lukukokemus, todellinen vyörytys. Hukun minäkertojan arjen ahdistukseen ja päädyn hengittämään samaan tahtiin kaoottista elämää ja vaihtuvia ihmisiä. Veljen tyttöystävät, minäkertojan rassukka poikakaveri Leo Stenberg ja kaikki nimettömiksi jäävät olennot ovat osa teoksen voimakasta virtaa.

Minäkertoja on hukassa elämässään, mutta myös todella ärsyttävä tyyppi. Hän on myös epäluotettava kertoja, joten en millään voi uskoa kaikkea hänen kertomaansa. Osassakin on riittävästi ja yli tarpeen.

Halusin kuitenkin jatkaa loppuun asti ja jatkoinkin. Karhun teos palkitsi taitavalla kielellään ja omanlaisellaan maailmalla. Ote teoksesta:

Näen heidät ovenraosta, molempien silmät loistavat luonnottomasti ja kehot ovat ylivirittyneessä säpsähtelevässä tilassa, he ohittavat minun oveni ja alkavat tehdä leipää keittiössä, vuohenjuustoa ja suolakurkkua, metkuilija kaipaa taas kiihkeästi omaa perverssiä leivänpäällysyhdistelmäänsä. Minut täyttää musta viha jollaista koen harvoin, harvoin silmissäni näin tahdottomasti sumenee raivosta.

Teos: Veljelleni
Tekijä: E.L. Karhu
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Teos

Janne Saarikivi: Rakkaat sanat

Kannen on suunnitellut Sanna-Reeta Meilahti.

Luin muutama vuosi sitten Janne Saarikiven tietokirjan Suomen kieli ja mieli ja pidin lukemastani paljon. Ostin uusimman Saarikiven tietokirjan itselleni joululahjaksi. Eilen sain teoksen luettua.

Rakkaat sanat on tietokirja suomen kielen sanoista ja niiden alkuperästä. Saarikivi on valinnut käsiteltävät sanat virkistävän vapaasti. Hän käsittelee sanoja Hitleristä jumalaan ja Tampereesta Manhattaniin. Teksti virtaa vapaasti, ja yhteen lukuun mahtuu paljon tietoa ja omaksuttavaa. Teoksen kirjastoluokitus on 88.2 eli suomen kieli, mutta lukija saa osansa kulttuurihistoriaa ja oikeastaan kaikkea mahdollista, mikä on hyvä asia.

Saarikiven teksti on hyvin omakohtaista. Saarikiven lapsuuden Helsinki, teoksen kirjoittamishetken lääkitys ja monet muut asiat kirjoittajasta löytyvät tekstistä. Kirjoittaja ei todellakaan säästä itseään tässä kirjassa.

Itse pidin eniten ensimmäisellä lukukerralla luvuista Kahvi (s. 237), Pyhä (s. 202), Sana (s. 9) ja Vanhurskas (s. 49). Käytän usein työssäni Saarikiven tekstejä aineistoina, joten näistäkin luvuista joku ehkä pääsee lukiolaisten luettavaksi äidinkielen ja kirjallisuuden tunneille.  

Saarikivi on suomen kielen puolustaja. Lukion äidinkielen opettajana elän työssäni suomen kielen ahdinkoa jokaisena työpäivänä. Moni lukiolainen käyttää ja kuluttaa englannin kieltä vapaa-ajallaan paljon enemmän kuin suomea. Siitä seuraa, että heidän äidinkielensä sanat tuntuvat käytössä jotenkin oudoilta ja vierailta. Lukiolaiset eivät välttämättä löydä synonyymejä sanoille. Myös sanojen taivutus voi olla vaikeaa ja sattumanvaraista. 

Teoksellaan Saarikivi ylistää kielten moninaisuutta. Meidän pitäisi kääntää katseemme vähemmistökieliin ja uhanalaisiin kieliin. Kieli kantaa kulttuurin traditioita, jotka menetetään kielen kadotessa. Saarikiven mukaan kielen oppiminen on elämän oppimista. Ote kirjasta:

Kieli perustuu metaforiin. Tämä ei ole totta ainoastaan runokielen ja kirjallisuuden vaan mitä suurimmassa määrin myös arkikielen suhteen. Kielen merkityksenmuutokset perustuvat ihmisen kykyyn siirtää merkityksiä kontekstista toiseen.

Luettuani teoksen muutama asia jää harmittamaan. Teoksessa on kuvia. Kuvat ovat mielestäni heikkolaatuisia. Erityisesti lopun tatuointikuvat ovat niin epätarkkoja, etten pysty lukemaan tatuointeja, vaikka se lienee mukaan otettujen kuvien ajatus. Ärsyttävää! Jään kaipaamaan myös sisällysluetteloa. Nyt teksteihin palaaminen on turhan työlästä. 

Teos: Rakkaat sanat
Tekijä: Janne Saarikivi
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: Teos

Ville Ranta: Kuinka valloitin Ranskan

Blogini on ollut hävyttömän hiljainen jo jonkun aikaa. Aloin saada syksyn uutuuksia ja samalla työt pyörähtivät vauhdilla käyntiin. Kirjoittamattomuuden kupla puhkesi eilen lukemallani sarjakuvateoksella. Kokemani häpeä sopii hyvin aiheeseen. Asiat ovat yhteydessä toisiinsa.

Ville Rannan uutuusteos Kuinka valloitin Ranskan on satiirinen teos polttavasta halusta onnistua ja elämän realiteeteista. Teoksen minäkertoja, sarjakuvataiteilija Ville Rannan oloinen mies, tahtoo menestyä taiteilijana Ranskassa. Se vaatii sarjakuvateosten julkaisua, ehkäpä oikeilla kustantajilla ja julkisuuden ja arvostuksen ylitsevuotavaista virtaa.

Sarjakuvateos Kuinka valloitin Ranskan keikkuu muutoksessa ja sen suotuisan muutoksen odottelussa. Tarinan aluksi Ranta on nuori ja innostunut, teoksen lopussa paljon yrittänyt ja väsynyt keski-ikäinen. Rannan kontaktit Ranskassa antavat taiteilijalle toivoa onnistumisesta ja läpimurrosta, mutta kohta taas pettymys valtaa mielen ja on aika palata Suomeen.

  

Taiteilijan elämän vastapainoksi asettuu arkinen elämä, jossa parisuhde, lasten saanti, jokapäiväiset puuhat ja levollisetkin hetket ovat menestymistä ja julkisuutta tärkeämpiä. Yhden asian valitseminen sulkee muita pois. Samaan aikaan ei voi olla perheen kanssa kotona ja uuden teoksen mainoskiertueella Ranskassa. 

Vapautta on hetkittäin, mutta sen vastapainona on paljon yksinäisyyttä, epävarmuuta, odottelua ja pelkoa. Teoksessa välähtelee häpeä ja riittämättömyyden tunne. Sen ainakin luulisin helähtelevän monen lukijankin suuntaan. Teinkö oikeita ratkaisuja? Miksi valitsin monta kertaa väärin?

 

Ville Rannan teos on paljas ja lohduttava. Taiteilijaelämä on epävarmuutta ja kompurointia, mutta ehkä se pätee myös koko elämään. Tarinaa on helppo seurata, nautin Rannan kynänjäljestä. 

Olen lukenut monta Rannan teosta, vaikka blogissani olen kirjoittanut vain sarjakuvateoksesta Kyllä eikä ei. Kerrassaan nautittava on Yle Areenasta löytyvä Sivullinen, jossa Miki Liukkonen haastattelee Ville Rantaa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kuinka valloitin Ranskan

Tekijä: Ville Ranta

Julkaisuvuosi: 2021

Kustantaja: WSOY

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Siitä lähtien olen kuljettanut sinut kanssani kaikkialle, Sol, rakentanut sanoista sen maiseman, jossa kuljen, jotta se olisi myös sinun ulottuvillasi. Voin puhua sinulle silloinkin, kun et kuule, tarvitsematta pelätä, että sanat katoavat avaruuteen, mistä niitä ei poimi kukaan.

Kansi on Jussi Kaakisen suunnittelema.

Aloitin jo kerran Itärannan uutuuden lukemisen. Ajankohta oli väärä, olin ennen joulua sumuisen väsynyt ja lukeminen ei edistynyt laisinkaan. Laitoin kirjan tyynesti takaisin yöpöydän pinoon ja päätin palata kirjaan vähän myöhemmin. Loman aikana sain nukuttua ja luettua muita kirjoja. Kirkkain ajatuksin aloitin kirjan uudelleen viikon alussa. Vauhdittajana toimi 28.12.2020 pidetty Järvenpään kirjaston etätapahtuma, jossa esiintyi Emmi Itäranta. Hän kertoi mm. kirjoitusprosessistaan.

Kuunpäivän kirjeet on voimakas teos. Se ottaa mielestäni kantaa ihmisen merkitykseen luonnolle ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Se on myös uskomattoman kaunis teos. Itäranta kirjoittaa hyvin ilmaisuvoimaisesti kuvaten luontoa tarkasti. Ote teoksesta: 

Kahvilasta palaan asuntoomme, kuljen siellä kuin aave. 

Bambutuolit puistoon katsovalla parvekkeella seisovat tyhjinä, mutta parveke on täynnä: siemenestä kasvattamani yrtit levittävät tuoksua hyllyiltään, rosmariini ja basilika ja korianteri, ja suuressa saviruukussa kukkiva ruusukvitteni vetää kimalaisia puoleensa. Niiden surina on hidasta ja niiden turkki hohtaa siitepölystä, ja voisin katsella niitä koko päivän. Istutimme kvittenin ruukkuun yhdessä saavuttuamme Fuxille, kätemme hipaisivat toisiaan, kun työnsimme sen tummaan multaan. - - Silti puhuin pensaalle toisinaan, kun et ollut kotona. Kerroin sille, että pitäisin siitä huolen, pyysin sitä kasvamaan vahvaksi ja onnelliseksi, ja sen kasvoi.

Kuunpäivän kirjeet -teoksen runkona toimivat parantaja Lumi Salon kirjeet puolisolleen. Etnobotanisti Sol Uriarte ei palaa työmatkaltaan ja Lumi jää epätietoisuuteen. Mitä on tapahtunut? Pariskunnan yhteiseen historiaan kiertyvät yksittäisten ihmisten elämää yleisemmät tapahtumat. Maapallo ei enää ole suotuisa asuinpaikka. Ihmiset tutkivat uusia planeettoja ja etsivät keinoja hyödyntää kaikkea ympärillään. Teoksen maailman ihmisten yllä leijuu mielestäni tuho tai ainakin sen uhka. 

Itäranta on kirjoittanut teokseen taitavasti tekstien kirjon. Teoksessa on kirjeiden, viestien ja tapahtumien kuvauksen lisäksi katkelmia mm. geologisesta sanakirjasta, muista hakuteoksista ja kansantarina. Tekstikokoelma luo kuvan ihmisten elämästä ja niistä tapahtumista, jotka johtivat nykyisenlaisen yhteiskunnan muuttumiseen. Teoksessa ollaan vuoden 2168 keväässä.   

Siinä missä Sol edustaa konkreettisempaa puolta yhteiskunnasta, Lumi on selkeästi mystiikan ja henkimaailman äärellä työnsä vuoksi. Hän on henkimatkaaja, joka kulkee yhdessä sieluneläimensä kanssa. Ote teoksesta:

Aloitin matkan tekemisen vaimealla hyräilyllä. joka kutsui reittiä jalkojeni juureen, maisemaa ympärille: lauloin itselleni näkyviksi muinaisen metsän korkeat kuuset ja niiden oksia ravistavat puhurit, vihreät varvut puiden alla ja vaimeina virtaavat vedet. Lauloin jokaisessa juuressa ja lehtisuonessa juoksevan elämän, valon ja varjon vaihtelun metsän matolla, kivet joita vesi kuluttaa. Lauloin tuoksun, joka kohosi sateesta ja jäästä ja keväästä, ja auringosta neulasten iholla. - - Aukot avaruudessa väljenivät, tiet toisiin paikkoihin, hohtavat madonreiät laajenivat leveiksi tunneleiksi.

Kirjaa lukiessani liikutuin ja vaikutuin. Itäranta kuvaa kauniisti luontoa pienimmästä kivestä ja kukasta valtavan avaruuden pimeyteen ja tähtiin. Hän kertoo myös ihmisen puuttumisesta kaikkeen ympärillään. Tulevaisuuden vaihtoehdot näyttäytyvät meille tässä ajassa teosta lukeville. Kuinka voisimme säilyttää mahdollisimman paljon olemassa olevaa eliöiden kirjoa ja puuttua ympärillämme olevaan luontoon mahdollisimman vähän? Tuleeko ihmisen tehdä, koska haluaa ja voi?

Olen lukenut aikanaan sekä Teemestarin kirjan että Kudottujen kujien kaupungin. Itärannan kolmas romaani on minulle merkittävin näistä kolmesta. Kiitos kirjasta, Emmi Itäranta! 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kuunpäivän kirjeet
Tekijä: Emmi Itäranta
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Teos

Eino Santanen: rakas kapitalismi pilkku

Eino Santasen novellikokoelma rakas kapitalismi pilkku on hurja! Santasen yhteiskuntakriittinen ja kokeellinen tekstivirta vei minut mukanaan. Parhaimmillaan teksti on ärhäkkää ja oivaltavaa. Eniten ahdistuin ja vaikutuin novellin Trickle down chicken äärellä. Novelli on maaninen kuva kevytyrittäjän hulluuden syvenevästä kierteestä. Erään pienen kulttuurialan säätiön hallituksessa -novelli pusertaa neuroottisesta kokemuksesta rahaa.

Tarjoilijalla oli samaan aikaan hyvin omintakeinen ja hyvin tunnistettava ääni. Hänen äänensä oli kuin katkeilevan raparperinvarren loksahduksiin taitettua kujerrusta, jossa on aavistus krutonkimaista rapeutta. Äänen kuva oli kauttaaltaan luontevan innostunut. - - 
Ajattelin, että tarjoilija on saattanut ottaa ääninäyttelijöiltä tunteja saadakseen ääntään kuplivammaksi.

Novellikokoelma kaataa lukijaan ajan ahdistuksen. Kaikki ryöppyää yli eräässä ruohonvihreässä kohdassa, jossa tekee mieli joko oksentaa tai hypätä lopun yli seuraavaan tekstiin. Elämässä ei voi ohittaa asioita, joten novellikokoelman mies on kello kädessä osa kaikkea mitattavaa ja osallistuu siihen itsekin. Työntekijä vääntyy outoihin tilanteisiin saadakseen osansa: palkkion, palkkaa, arvostusta aseman tai jotain. Takana on tasainen 54h työviikko. Kukaan ei voi voittaa, ihmiset ovat resursseja ja aina korvattavia.

Teos rakas kapitalismi pilkku on mutkikas, mutta elävä. Välillä herkistyn, välillä tylsistyn. En osaa kuvitellakaan, miltä teos tuntuu vuosikymmenten päästä. Jostain syystä luin teoksen romaanina ja vasta luettuani ymmärsin sen olevan novellikokoelma. Minulle se näyttäytyi romaanina, jonka päähenkilönä on tämä aika. 

Nuorempana se oli yrittänyt olla avoimempi ja maailman kanssa puheväleissä, mutta oli pikkuhiljaa tajunnut, ettei sillä ollut sellaista sanottavaa tai tapaa sanoa sanottavaansa, joka kiinnostaisi muita. 

Teos sopii ainakin kaiken nähneille ja ennakkoluulottomille lukijoille. Ihan töistä tai elämästä väsyneenä ei tätä kannata aloittaa. Itse taidan esitellä Santasen teosta lukiolaisille esimerkkinä postmodernista teoksesta.

Sain kirjan arvostelukappaleena. Kiitos kustantajalle!

Teos: rakas kapitalismi pilkku

Tekijä: Eino Santanen

Kansi: Tom Backström

Julkaisuvuosi: 2020

Kustantaja: Teos

Sarjakuvaa ja suomen kieltä

Kuva kustantajan sivulta

Hankin Riika Ruottisen Porno sijainen - Sarjakuvia työelämästä Helsingin Kirjamessuilta viikonloppuna. Sarjakuvateosta minulle suositteli Twitter-tuttavani Avi Heikkinen. Olen ehdottomasti teoksen kohderyhmää elettyäni sijaispyörityksen läpi viimeisen viiden vuoden aikana. Omalta kohdaltani tuo elämänvaihe päättyi onnellisesti, sain vakituisen työn tänä syksynä.

Työttömyydessä, pätkätöissä, sijaisuuksissa ja TE-toimistojen kanssa toteutettavassa performanssissa on aste-eroja. Se, että itsellä asiat ovat joskus sattuneet menemään helposti ja vaivattomasti, ei kerro mitään siitä hullusta pyörityksestä, johon toinen vastaavassa tilanteessa oleva voi joutua. Teoksen aluksi minäkertoja kertoo olevansa "melkein ja vähän sairas, määrittelemättömästi osakyvytön ja rajoitteinen". Tämä jo asettaa tarinan raameihinsa, mitään söpöä höttöä ei ole tulossa. Pornosijainen-teoksen lukeminen on tuskallista ja lohduttavaa yhtä aikaa. Vaikka itse olen päässyt aika helpolla, tiedän ystävistäni ja tuttavistani paljon karumpiakin tarinoita siitä, miten vaikeaa on asettua opettajaksi valmistumisen jälkeen.

Nuorien, vastavalmistuneiden ja uusien opettajien hankaluuksista ja nöyryyttämisestä työtä hakiessa ja työpaikoilla puhutaan hyvin vähän. Siksi tämä Ruottisen teos on hieno ja merkityksellinen. Ehdotankin, että OAJ hankkii Ruottisen sarjakuvateosta 500 (tai vaikka 5000) kappaletta jaettavaksi jäsenistölle vertaistueksi. Jos tuntuu vaikealta jakaa pelkästään näin rankkaa viestiä työelämästä Suomessa 2010-luvulla, mukaan voisi ottaa sopivan novellikokoelman ja vaikkapa tietokirjan. Näistä vaihtoehdoista kesällä 2020 OAJ voisi lähettää vapaavalintaista kesälukemista kaikille opettajille, jotka joutuvat hakemaan Opettajien työttömyyskassasta työttömyyskorvausta 30.5.-10.8.2020.

Porno sijainen tarjoaa ilmaisen työkokeiluversion Bönäribingosta, jossa voi rastittaa omat oireensa. Valikossa tällä kertaa ovat ainakin hengenahdistus, muistin pätkiminen, möykky mahassa, yöhikoilu ja päänsärky. Montako rastia saat tällä viikolla? Teoksen kuvitus hyökyy henkilökohtaisia muistoja: purentakisko, nurin mennyt kuppi ja melkein tyhjä akku. Vaikka kuinka haluaisi tehdä töitä, yritykset kaatuvat mahdottomuuksiin. Sijaisuus lakkaa, tehdyn työn hyödyt valuvat toisille, joustoa vaaditaan aina ja yöt menevät töitä murehtiessa. Yksittäiselle opettajalle jää vain oikeus perua töihin tulo. Haettu ja saatu sijaisuus tuntuu jo etukäteen liian suurelta ja koulun alkaminen pelottaa keskellä kesää. Koulut ovat homeessa ja henki ei kulje. Teos päättyy elämään ilman töitä, mutta kuitenkin elossa ja jokseenkin toimintakykyisenä.

Kiitos Riika Ruottiselle todella tärkeästä ja koskettavasta teoksesta!

Teos: Porno sijainen - Sarjakuvia työelämästä
Tekijä: Riika Ruottinen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: POKUTO

Kuva kustantajan sivulta

Kävin Helsingin Kirjamessuilla S&S-kustantamon tilaisuudessa ja sieltä sain mukaani Ulla Donnerin sarjakuvateoksen Sontaa. Ensin vähän vierastin teoksen ulkonäköä ja kuvitusta, mutta Porno sijainen -teoksen nostattamissa kuohuissa luin Donnerin teoksen nopeasti, vaivattomasti ja samoissa kuohuissa jatkaen.

Sontaa kertoo nuorten kaupunkilaisten naisten työelämästä ja elämästä yleisemminkin. Työpaikasta tulee olla kiitollinen ja onnellinen, vaikka ei palkkaa saakaan. Se, että työkaveri, nuori mies, hehkuttaa työonneaan ja kertoo, että 4000€ kuukausipalkka on "vain bonus" motivoivassa työssä, alleviivaa viestiä. Tulosta tavoitteleva firma ottaa työntekijöistään kaiken irti ja sitten irtisanoo heidät.

Donnerin kuvat, tottumiseen tarvittavan ajan jälkeen, ovat mielenkiintoisia ja jään tarkastelemaan niitä pidemmäksikin aikaa. Työympyröistä siirrytään kotiin ja kokemukset kertautuvat. Kotisohvalla nuori nainen joutuu vakuuttelemaan ja varomaan. Kaikesta huolimatta hän päätyy rappuun piilottelemaan ja lopputuloksena on ainakin mustelmia.

Ajat ovat muuttuneet tai sitten eivät. Sontaa on hyvä lukupiiriteos. Uskoisin keskustelua syntyvän!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Sontaa (alkuperäisteos: Skiten)
Tekijä: Ulla Donner
Suomentaja: Sinna Virtanen
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Kustantamo S&S

Kuva kustantajan sivulta.

Luinpa tämänkin! Olin ostanut jo aikaa sitten itselleni Janne Saarikiven kirjoittaman Suomen kieli ja mieli. Nyt sain teoksen päätökseen. Kirja on täsmäluettavaa äidinkielen ja kirjallisuuden opettajalle. Saarikivi käsittelee Suomen valtion, kansan ja erityisesti suomen kielen historiaa, nykypäivää ja tulevaisuutta. Asiat ovat hyvin suuria, jopa käsittämättömiä, mutta Saarikiven teksti soljuu ja viihdyttääkin lukijaa. Teosta lukiessa omaksuu ja oppii asioita vaivihkaa.

Eniten nautin osasta Suomen kieli - puhetta kuplastani. Siinä Saarikivi kertoo lapsuutensa ja nuoruutensa teksteistä ja kielistä. Saarikivi jatkaa teoksessaan suomen kielen puolustamista. Kiitos! Täysin kritiikitön englannin kielen tuppaaminen joka paikkaan on nyt riesanamme. Voihan Pasilan mälli!

Teos: Suomen kieli ja mieli
Tekijä: Janne Saarikivi
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Teos

Sally Salminen: Katrina

Maailma ei ollut läpeensä pimeä niin kauan kuin joku ajatteli häntä ja kaipasi häntä ja tarvitsi hänen läheisyyttään.

Tutustuin Sally Salmisen Katrinaan viime vuonna lukupiirissä. Luimme eri vuosikymmenten merkittäviä teoksia, joita on esitelty Ylen Kirjojen Suomi -sivustolla. Ylen sivuilla Sally Salmisen Katrina on vuoden 1936 teos, "Suomessa tuntematon, mutta kansainvälisesti menestynyt". Minulle Katrina oli tuolloin vielä vieras. Lukupiiriläisille teos oli tuttu, ja pian kuulin monia lukukokemuksia aiemmilta vuosikymmeniltä tästä ihanasta romaanista. Selväksi kävi, että Katrina on todella rakastettu teos. Itse en ehkä tuolla kerralla päässyt tarinaan kunnolla kiinni. Muistaakseni aloitin kirjan lukemisen ruotsiksi.

Teos on julkaissut uuden suomennoksen tästä teoksesta. Juha Hurme on kääntänyt alkujaan ruotsiksi kirjoitetun romaanin suomeksi. Aivan upeasta kannesta kiitos kuuluu Jussi Karjalaiselle.

Romaani alkaa ihastuksesta. Eläväinen ja puhelias Johan sytyttää nuoressa ja kauniissa Katrinassa liekin, joka muuttaa heidän molempien elämän. Salminen aloittaa tarinan voimallisesti, ensimmäinen roihu on jo tuhkaa, kun nuori pari saapuu Johanin kotiin Ahvenanmaalle. Ylpeän Katrinan elämän mittainen nöyrtyminen alkaa.

Katrina on taitava ja sitkeä. Hän rakastaa onnetonta miestään. Katrina muistuttaa suomalaisen kulttuurin sinnikkäitä ja neuvokkaita naisia, Niskavuoren voimanpesiä ja Myrskyluodon Maijaa. Romaani pitää sisällään paljon, koko aikuisen naisen elämän. Ymmärrän nyt hyvin, miksi lukupiirin elämää nähneet naiset arvostavat Salmisen romaania niin paljon. Keskellä oman elämän kuohua ja myrskyä on lohduttavaa tietää, että kaikesta voi selvitä. Voi rakas Katrina! Elämä totisesti kuluttaa meistä jokaista, niin myös urheaa ja pelotonta Katrinaakin.

Jospa hän vain saisi istua siinä kivellä, tarvitsematta enää koskaan mennä ihmisten sekaan! Istua siinä ajattelematta, tuntematta, ja antaa sammalen kutoa pehmeä, vihreä matto hänen peitokseen, samanlainen kuin ympäröivillä kivillä. Mutta ei, hän ei ollut vielä sujut elämän kanssa. Hänen täytyi jatkaa taistelua ja pyrkiä eteenpäin.

Katrina todella jatkaa taistelua. Hän taistelee kyläläisiä, rikkaita ihmisiä, olosuhteita ja kohtaloaankin vastaan kaikin mahdollisin keinoin. Hän tekee kaikkensa rakkaittensa puolesta. Katrina kokee vierautta, koska hän on muualta kotoisin ja puhuukin eri tavalla. Saarelaisten tavat tuntuvat pitkään vierailta. Salminen on kirjoittanut romaaninsa naisesta, joka myös ymmärtää miesten maailman olevan erilainen. Ote kirjasta:

Kuinka paljon vapaampaa olikaan miehen elämä, vaikka mies olisi köyhä ja reppana kuten Johan. Hän sai kohottaa siipensä ja lentää tiehensä - ulos - kauas kaikista huolista ja kaikesta pikkumaisuudesta saarilla. Mutta Katrinalla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä sieltä. Hän oli vangittuna sinisten vesien väliin.

On yllättävää, että Katrina on kirjoitettu jo vuonna 1936. Romaani on kestänyt aikaa hyvin. Salminen kirjoittaa romaanissaan naisen elämästä niin koskettavasti, että lukijalla riittää mietittävää ja koettavaa vielä vuonna 2018. Juha Hurmeen käännös päästää lukijan aivan lähelle Katrinaa ja elämää Torsön saarella. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Katrina
Tekijä: Sally Salminen
Suomennos: Juha Hurme
Kansi: Jussi Karjalainen
Julkaisuvuosi: 1936 (suomennos vuodelta 2018)
Kustantaja: Teos

Satu Taskinen: Lapset

Tunne joka sanaan "vanhemmat" liittyy: kaipaus. Tuttuus. Toisten ihmisten armoilla olo. Avuttomuus.

Satu Taskisen esikoisteos Täydellinen paisti oli minulle hankala lukukokemus. En saanut otetta tarinasta ja kiitelty romaani jäi minulle etäiseksi lukukokemukseksi. Toiseen romaaniin en ole edes ehtinyt tarttua. Mutta nyt halusin lukea hänen uusimman teoksensa.

Romaani Lapset on tarina ikääntyneestä opettajamiehestä. Minäkertoja, tuo hirveä valehtelija, kertoo raskaasti ja syrjähdellen kaiken tai ehkä sen, mitä kokee tärkeäksi kertoa. Hän pulppuaa kaikkea mahdollista ja pyyhkii mielipiteensä ja elämänsä lukijan naamaan vailla estettä, hitaasti ja perusteellisesti. Vaimo Sara on kuin wieniläisen hotellin aula, surullinen ja tunkkainen. Aikuiset tyttäret ovat myös jotenkin hankalia. Lukijana minusta tuntuu, että tämä mies on surullinen, tunkkainen ja hankala itsekin.

Teoksessa lapset kysyvät ja aikuiset vastaavat. Päähenkilö vastaa, mutta omalla laillaan. Kysymykset ja vastaukset tulevat mielettömiksi ja minulle lukukokemuksesta jää ahdistus ja uupumus. Elämä ei vaikuta olevan helppo tai houkutteleva, jos tätä minäkertojaa on uskominen.

Luin kirjan kahlaten synkkyydessä. Lukemiseni muistuttaa siis hyvinkin elämää, eteneminen on hidasta ja matka on murhetta täynnä.

Ihmettelen itseäni. Miten tämän kirjan lukeminen saattoi ollakaan minulle niin vaikeaa? Vältän aina kirjasta blogatessani toisten blogitekstien lukemista. Nyt lienee paikallaan käydä katsomassa, mitä muut bloggarit ovat Taskisen uusimmasta sanoneet!

Bleuen (Kirjapolkuni) ja Maiskun (Täysien sivujen nautinto) blogitekstit luettuani voin hymyillä ja nyökätä. Ei lukeminen ole ollut tällä kertaa helppoa toisillekaan. Mutta Tuijata (Tuijata. Kulttuuripohdintoja) ja Omppu Martin (Reader, why did I marry him?) ovat molemmat saaneet kuunnella kirjailijaa teoksen tiimoilta ja suhtautuvatkin jotenkin innokkaammin lukemaansa. Molempien blogitekstit auttavat minua saamaan jotain enemmän irti lukemastani. Lukukokemuksen raskaus ei hälvene. Jokke (Jokken kirjanurkka) pohdinnoillaan saa minut miettimään, että on ansio sinänsä saada muutamakin lukija näin ärsyyntymään fiktiivisestä hahmosta. Hymyilen ja mietin, kuka ottaisi luettavakseen tämän teoksen.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: Lapset
Tekijä: Satu Taskinen
Teoksen ulkoasu: Jenni Saari
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Teos

Anu Kaaja: Leda

Kansikuva kustantajan sivuilta

Käytävällä kohtasin kuitenkin sijastanne palvelustytön, joka oli varsin sievä, ja jonka huomio kiinnittyi housujeni kireyden paljastamaan tilaan siinä määrin, että hän huudahti.
Päätin hieman leikitellä ja ilmoitin hänelle: "Irstaudessa on menty liian pitkälle! Tuhotkaamme antiikki, kaatakaamme pylväät, aloittakaamme tästä, joka välissämme kohoaa!"

Sain eilen luettavakseni uutukaisen romaanin, Anne Kaajan kirjoittaman Ledan. Nyt viihdyttävä ja hulvaton teos on luettu. Kaaja on minulle uusi kirjailija, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Kannen kaunis väri ja valkea joutsen kultaräpylöineen tekee teoksen ulkoasun yhteensopivaksi sen sisältöön.

Leda sijoittuu Ranskaan ja menneeseen aikaan. Teoksen maailmassa on kamarineitsyitä, vallasnaisia, markiiseja ja paroneja. Aurinkokuninkaan jälkeisessä ajassa katsotaan kuitenkin kaivaten antiikin aikaan, joka on vahvasti esillä sisäkkäistarinassa, jossa Jupiter-jumala lumoutuu kauniista ylimysnaisesta ja yhtyy häneen joutsenen muodossa. Tämä tarina kulkee punaisena lankana läpi teoksen.

Kuvaelman kertojana toimii kutkuttavan kiero henkilö, joka pysyttäytyy pitkään nimettömänä. Hän nuoleskelee tarinoillaan herraa, jolle kertomuksensa viesteinä lähettää. Välillä lipeävänkin itsehillintä pettää ja kertoja ärsyyntyy kunnolla. Epäluotettavan kertojan jutut menevät ihan laidasta laitaan. Tarina alkaa raivokohtauksella, jonka minäkertoja saa palvelijan kuollessa sairaskohtaukseen huonoa makua osoittaen!

Kaaja leikittelee taitavasti kerronnassaan ja revittelee kunnolla. Kertoja osaa pysäyttää tarinan, välillä hypätään uuteen paikkaan ja kerran tilanne muutetaan pelkällä tekstiin piirretyllä kiehkuralla. Hupaisaa on, kun kertojasta tulee pikkuriikkinen naisten hameiden alla nuuhkija, hän pääsee hameenalaismatkalle. Kertoja vakuuttaa kuitenkin lukijalle olevansa tilanteen tasalla. Ote teoksesta:

Eikä Adèlekaan ole jäänyt siniseen salonkiin, missä hänet viimeksi tapasimme. Varsin kiusallista, hyvä ystävä!
Mutta tästä ei kuitenkaan tule huolestua, sillä kaikki on hallinnassa ja kertojanne hahmojensa jumalana yhäkin pitää valtaa henkilöittensä ylitse.

Kaaja on taitava sanavalinnoissaan, tarina on ihanan vanhanaikainen kieleltään ja asetelmiltaan. Tarinaa maalataan kerros kerroksen päälle. Neito on kaino ja aatelisherra vaihtelevan himokas. Mutta Leda ei ole pelkästään sievistelevä tarina: ruokailu päättyy oksentamiseen ja myöhästymisen syyksi epäillään piipahtamista reikätuolilla. Tarinan naiset osaavat iloita niin miesten kuin naisten kanssa. Kieroutta riittää miltei jokaiselle teoksessa esiintyvälle.

Mutta ei, koska kysymys on vertauskuvasta, ei meitä häiritse tai erikseen kiinnosta mihin asuun Adèle pukeutuu, kunhan on viehättävä ja herättää häpäisijässään tarpeellisen halun.

Houkuttelu ja viettely ovat teoksen ydintä. Seuratessaan viettelyä myös lukija tulee kertojan kosketuksen ulottuville ja hyväksikäytetyksi. Lukijaihminen antautuu jumalakertojalle, ja se kaikki on väistämätöntä. Ote teoksesta:

Tuohon kuvaan, jossa
ihminen alistuu jumalalle,
kuten luonto alistuu ihmiselle,
kuten nainen alistuu miehelle,
tässä huippuhetkessä, tässä hurmiossa...
Hän henkäisee.

Leda on lumoava tarina aikuiselle lukijalle, joka ei pienestä hermostu. Tämän teoksen voisi antaa lahjaksi rakastetulle, jota ei vielä kunnolla tunne. Jos Ledan lukeminen saa aikaan kielteisiä reaktioita, voisi miettiä parisuhteen tulevaisuutta vielä kerran.

Ihanaa, että voin vielä nauttia lukemisesta. Tätä olen odottanut.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Leda
Tekijä: Anu Kaaja
Kansi: Jenni Saari
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Teos

Aris Fioretos: Mary

Kaikki kunnia poikabändille mutta minä pidän enemmän farkkutakkisista naisista. Bassokomppi jylisee suonissa, terva kärventää mustana ja karkeana keuhkoja. Savuke väpättää suupielessä kun laulan Suzy Quatron mukana. Ensimmäistä kertaa minä olen maailmassa joka on minun sisässäni, joka on rakentunut ryynin kokoisen auringon ympärille.
Että elämä voi olla näin keveää.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Aris Fioretos on Kreikasta kotoisin oleva ruotsalainen kirjailija, joka kirjanliepeen mukaan kuuluu Ruotsin nykykirjallisuuden kärkinimiin. Hänen romaaninsa Mary on ollut luettavanani nyt jo jonkin aikaa. Ensimmäinen tunteeni kirjasta liittyy sen kanteen. Elina Warstan kansi on huomiota herättävän kaunis, kunnes ymmärrän, että kaikki punainen on verta. Kansi on edelleen mielestäni upea, mutta lukemisen edetessä kannen kuva saa uusia merkityksiä. Maryn kansi on minulle yksi vuoden parhaimmista.

Päähenkilö Mary on nuori opiskelija, jonka poikaystävä Dimos on poliittisesti aktiivinen. Tarina sijoittuu 1970-luvun Kreikkaan. Heti kirjan alussa minäkertoja tekee tarinasta merkityksellisen kertomalla, että tämä tarina kertoo hänen lakkaamisestaan. Jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen ymmärrän, että luen kirjaa, joka tekee minut pohjattoman surulliseksi ja ahdistuneeksi. Nyt surua on jo kaksi kerrosta.

Mary on kieleltään ja kerronnaltaan kaunis ja hallittu teos. Mutta se, että kirja kertoo ihmisen vangitsemisesta, hänen kiduttamisestaan ja eristämisestään, tekee kirjasta sietämättömän tuskallisen lukea. Kirjassa on sivuja 337. Luin kirjaa noin kuukauden. Päätin monta kertaa lopettaa kirjan lukemisen, mutta sitten päätin jatkaa. Jotenkin ajattelin, että jos Mary jaksaa, niin minunkin pitää jaksaa.

Dimos raapi partaansa ja otti sitten yhden granaattiomenan. Minun puhuessani hän leikitteli rosoisella hedelmällä, paineli ja puristeli sitä jänteikkäillä sormillaan. "Miksi on niin tärkeää että asiat sinänsä ovat kylliksi?" Kuulin että hän oli vakavissaan. "Kyllähän jotkin asiat merkitsevät enemmän kuin toiset." - -
"Voi olla." En tiennyt osaisinko vastata, mutta halusin että hän ymmärtäisi. "Jos sinä halkaiset tuon omenan, et löydä yhtäkään siementä joka on tärkeämpi kuin toinen. Kaikessa on selvä järjestys, mutta keskipiste on kaikkialla."

Suora väkivalta, sen uhka, pelko ja epävarmuus tekevät Maryn ja muiden vankeudessa olevien elämästä hyvin vaikeaa. Välillä kipu tuntuu vahvana, kun taas välillä Mary onnistuu etäännyttämään ajatuksensa kehostaan, mutta palaaminen itseen ja omiin tunteisiin on silloin vielä tuskallisempi. Maryn raskaus tekee tästä kaikesta vielä pahempaa, vaikka raskaus tuo mukanaan myös toivoa ja häivähdyksen mahdollisesta tulevaisuudesta.

Fioretos katsoo vallasta kamppailevien voimien taistelun aikana yksittäistä ihmistä ja hänen kohtaloaan. Kirjailija kertoo tarkasti Maryn rakennusaineet, hänen hajoamisensa ja hajoittamisensa. Minulle Mary on teos inhimillisyydestä ja sen puutteesta. Teos näyttää ihmisen sitkeyden ja haurauden. Suru kerrostuu lukemisen aikana niin, että kirjan lopettaessani olen jo mennyt laskuissa sekaisin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Mary
Tekijä: Aris Fioretos
Suomentaja: Liisa Ryömä
Kansi: Elina Warsta
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Teos

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki ja arvonta

Aloitin Itärannan uutuuden lukemisen jo marraskuussa. Kudottujen kujien kaupunki vaikutti minusta alkuun kauniilta ja hallitulta teokselta. Marraskuun lukuhaasteen päättyessä otin etäisyyttä kirjaan ja luin jotain ihan muuta. Halusin kuitenkin lukea Itärannan kirjan kokonaan, joten palasin lukemaan vieraasta maailmasta, jossa kutoja Eliana työskentelee Seittien talossa.

Kudottujen kujien kaupunki tuntui raskaalta lukea. Teoksen maailma on hiljainen ja staattinen. Itäranta todellakin luo tunnelman sanavalinnoillaan ja tavallaan kertoa henkilöistä, heidän tunteistaan ja keskinäisestä kanssakäymisestään. Teksti on tarkkaa ja maltillista. Ote kirjasta:

Tyttö kiinnittää katseeni omallaan: harmaalla kuin sade, tai tulvavedet aamun valossa. Hidas hytinä kulkee lävitseni, kun hän vetäisi näkymättömästä langasta jossain sisälläni. Hänen suupielensä värähtävät kerran, hän vetää uudelleen henkeä ja irrottaa sitten otteensa minusta, käntää kasvonsa lattiaa kohti. Hän on aivan liikkumatta, kuin pitelisi syvää vapinaa sisällään.
"Tulin vain hyvästelemään", sanon.
Tyttö kohottaa katseensa. Hän nyökkää hitaasti.
"Toivottavasti olosi paranee pian."

Kudottujen kujien kaupunki on minulle myös monimutkainen luettava. Miksi? Luin kirjaa niin hitaasti, että teoksen maailma sirpaloitui mielessäni. Seittien talo, Sanojen talo ja Tahrattujen talo ovat kaikki merkityksellisiä, mutta mietin itse kovinkin paljon lukiessani niitä ilmimerkityksiä ja sitten kaikkea sitä, mitä teoksesta voi tulkita. Mietin lukiessani, että mahdankohan ymmärtää lainkaan kirjan sanomaa.

Siitä huolimatta Kudottujen kujien kaupunki on lopultaan yksinkertainen tarina. Minulle se on tarina itsen etsimisestä ja rakkaudesta. Teos kuvaa yksinäisyyttä ja kaipuuta toisten seuraan. Pidin erityisesti tarinan lopusta. Kudottujen kujien kaupunki on verkkaiseen kerrontaan viehtyneelle lukijalle omiaan, itse taidan olla liian syttyvä nauttiakseni kauneuden rauhasta. Ote kirjasta:

Sinunkaltaistesi hetket ovat pieniä ja päivät hauraita, eikä monta mahdollisuutta onneen tule.

Kansi kustantajan sivulta

Kudottujen kujien kaupunki on jo luettu monissa blogeissa. Tässä linkkejä joihinkin bloggauksiin kirjasta:
Lumiomena
Kirjapolkuni
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjasähkökäyrä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Ullan Luetut kirjat
Kirjakaapin avain

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kudottujen kujien kaupunki
Tekijä: Emmi Itäranta
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Teos

Ja nyt siihen arvontaan. Arvon kustantajalta saamani Itärannan Kudottujen kujien kaupunki -teoksen. Jos haluat osallistua arpajaisiin, kommentoi tätä postausta. Muista kertoa sähköpostiosoiteesi. Arvonta suoritetaan kaikkien kommentoineiden kesken perjantaina 11.12. klo 18. Onnea matkaan!

Lukuhaaste 27.11.2015

Olen tänään tehnyt kaikkea muuta kuin ollut kirjojen parissa, joten lukeminen on jäänyt hyvin vähiin. Aloitin Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunkia, joka vaikuttaa olevan todella kaunis ja hallittu teos. Ote kirjasta:

Niin myös minun menneessäni kasvaa tämä nykyisyys jo sinä ensimmäisenä yönä, kun näen hänet.
Hän makaa sileillä kivillä kasvot maata vasten, ja kestää hetken, ennen kuin ymmärrän, ettei hän ole kuollut.

Parasta mennä jatkamaan lukemista. Ulkona on pimeää, mutta kirjan sivuilla "[t]aivas on alkanut haalistua savun ja ruusujen väriseksi. Ensivalo takertuu jo kattoihin ja ikkunoihin - -".

Jatkan lukukokemuksestani huomenna.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kudottujen kujien kaupunki
Tekijä: Emmi Itäranta
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Teos

Tänään luettu 40 sivua.

Laura Lindstedt: Oneiron ja lukuhaaste 8.11.2015

Aloitin tänään aikaisin aamulla Laura Lindstedtin Oneironin. En ole lukenut Lindstedtin aiempaa kirjaa, mutta tämä kirja tuntui kutsuvan minua. Päätin jo kirjamessuille mennessäni, että ostan itselleni lahjaksi juuri Oneironin. Käytännössä tyttäreni osti kirjan ja hankki minulle omistuskirjoituksen, itse olin silloin toisaalla messuilemassa. Sen jälkeen olen monet kerran sivellyt kirjan kantta. Aarteeni.

(Huokaus täynnä onnea)

Oneiron on mietitty loppuun asti. Kansi on lumoavan kaunis, nimilehti on hieno. Lindstedt kirjoittaa hyvin tarkasti ja vahvasti. Minua lukijana huimaa Oneironia lukiessani. En todellakaan pidä kaikesta, en välttämättä edes ymmärrä kaikkea. Silti olen aivan haltioissani. Itse asiassa, Oneiron muistuttaa minua toisesta hyvin voimallisesta lukukokemuksesta, nimittäin Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan.

Oneiron kertoo paikasta, jossa ei ole olemassaoloa. Naiset, jotka siellä ovat, uskovat olevansa kuolleita. Olen Oneironissa vielä aivan alussa, mutta olen jo täysin tarinan lumoissa. Palaan blogissani vielä tähän hienoon teokseen ja tunteikkaaseen lukukokemukseeni.

Teos: Oneiron
Tekijä: Laura Lindstedt
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Teos

Tänään luin 49 sivua.