Aris Fioretos: Mary

Kaikki kunnia poikabändille mutta minä pidän enemmän farkkutakkisista naisista. Bassokomppi jylisee suonissa, terva kärventää mustana ja karkeana keuhkoja. Savuke väpättää suupielessä kun laulan Suzy Quatron mukana. Ensimmäistä kertaa minä olen maailmassa joka on minun sisässäni, joka on rakentunut ryynin kokoisen auringon ympärille.
Että elämä voi olla näin keveää.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Aris Fioretos on Kreikasta kotoisin oleva ruotsalainen kirjailija, joka kirjanliepeen mukaan kuuluu Ruotsin nykykirjallisuuden kärkinimiin. Hänen romaaninsa Mary on ollut luettavanani nyt jo jonkin aikaa. Ensimmäinen tunteeni kirjasta liittyy sen kanteen. Elina Warstan kansi on huomiota herättävän kaunis, kunnes ymmärrän, että kaikki punainen on verta. Kansi on edelleen mielestäni upea, mutta lukemisen edetessä kannen kuva saa uusia merkityksiä. Maryn kansi on minulle yksi vuoden parhaimmista.

Päähenkilö Mary on nuori opiskelija, jonka poikaystävä Dimos on poliittisesti aktiivinen. Tarina sijoittuu 1970-luvun Kreikkaan. Heti kirjan alussa minäkertoja tekee tarinasta merkityksellisen kertomalla, että tämä tarina kertoo hänen lakkaamisestaan. Jo ensimmäisiltä sivuilta alkaen ymmärrän, että luen kirjaa, joka tekee minut pohjattoman surulliseksi ja ahdistuneeksi. Nyt surua on jo kaksi kerrosta.

Mary on kieleltään ja kerronnaltaan kaunis ja hallittu teos. Mutta se, että kirja kertoo ihmisen vangitsemisesta, hänen kiduttamisestaan ja eristämisestään, tekee kirjasta sietämättömän tuskallisen lukea. Kirjassa on sivuja 337. Luin kirjaa noin kuukauden. Päätin monta kertaa lopettaa kirjan lukemisen, mutta sitten päätin jatkaa. Jotenkin ajattelin, että jos Mary jaksaa, niin minunkin pitää jaksaa.

Dimos raapi partaansa ja otti sitten yhden granaattiomenan. Minun puhuessani hän leikitteli rosoisella hedelmällä, paineli ja puristeli sitä jänteikkäillä sormillaan. "Miksi on niin tärkeää että asiat sinänsä ovat kylliksi?" Kuulin että hän oli vakavissaan. "Kyllähän jotkin asiat merkitsevät enemmän kuin toiset." - -
"Voi olla." En tiennyt osaisinko vastata, mutta halusin että hän ymmärtäisi. "Jos sinä halkaiset tuon omenan, et löydä yhtäkään siementä joka on tärkeämpi kuin toinen. Kaikessa on selvä järjestys, mutta keskipiste on kaikkialla."

Suora väkivalta, sen uhka, pelko ja epävarmuus tekevät Maryn ja muiden vankeudessa olevien elämästä hyvin vaikeaa. Välillä kipu tuntuu vahvana, kun taas välillä Mary onnistuu etäännyttämään ajatuksensa kehostaan, mutta palaaminen itseen ja omiin tunteisiin on silloin vielä tuskallisempi. Maryn raskaus tekee tästä kaikesta vielä pahempaa, vaikka raskaus tuo mukanaan myös toivoa ja häivähdyksen mahdollisesta tulevaisuudesta.

Fioretos katsoo vallasta kamppailevien voimien taistelun aikana yksittäistä ihmistä ja hänen kohtaloaan. Kirjailija kertoo tarkasti Maryn rakennusaineet, hänen hajoamisensa ja hajoittamisensa. Minulle Mary on teos inhimillisyydestä ja sen puutteesta. Teos näyttää ihmisen sitkeyden ja haurauden. Suru kerrostuu lukemisen aikana niin, että kirjan lopettaessani olen jo mennyt laskuissa sekaisin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Mary
Tekijä: Aris Fioretos
Suomentaja: Liisa Ryömä
Kansi: Elina Warsta
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Teos

Aki Ollikainen: Musta satu

 "Suurin osa laivan miehistöstä on mennyt jo maihin, he eivät viihdy rikkureiden kanssa samassa tilassa. Hyväksyvät kuitenkin hiljaa tämän järjestelyn, koska tahtovat jo jättää tämän Saatanan hylkäämän sataman. Ammattimiehet olisivat aikoja sitten saaneet lastin laivaan ja laivan vesille, mutta ammattimiehiä ei enää ole, on vain lakkolaisia ja rikkureita. On punikkeja ja lahtareita, lapualaisia ja noskeja. Ja trokareita."

Kuva kustantajan sivuilta

Arvostan Ollikaisen tiivistä kerrontaa, joten yritän itsekin olla ytimekäs. Olin aivan hukassa lukiessani Aki Ollikaisen Mustaa satua. Koska luettava oli pienoisromaani, kestin tunteeni ja puskin eteenpäin. Lukemanani teos kertoi elämän vaikeudesta ja kuoleman vääjäämättömyydestä. Kaverit ja elanto ovat sivuseikkoja, teoksen mieshenkilöistä muodostuvat isien ja poikien ketjut katkeavat ja pojat jäävät vaille isänsä hyväksyvää katsetta. Oudoksuin miltei koko kirjaa, mutta sulin johonkin universaaliin yhteenliittymisen tunteeseen viimeisen kymmenyksen aikana. Musta satu on parhaimmillaan loppuosan kerronnassa, jossa kertoja ottaa lukijan tiukkaan otteeseen. Elina Warstan suunnittelema kaunis kansi jää mieleen pitkäksi aikaa.

"Kurotin käsikirjoitusnivaskan jalkatilasta. Sivut eivät olleet enää järjestyksessä, kohtaukset olivat sekoittuneet. Niin kauan kuin tarinalta puuttui loppu, tapahtumat kiersivät kehää ilman kronologiaa. Isopappa harhailisi ikuisuudesta ikuisuuteen perille pääsemättä, emmekä me koskaan kohtaisi."

Musta satu on luettu mm. näissä blogeissa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan Luetut kirjat
Kannesta kanteen
Kirjapolkuni
Amman lukuhetki
Morren maailma
P. S. Rakastan kirjoja
Lukutoukan kirjablogi
Villasukka kirjahyllyssä
Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Teos: Musta satu
Tekijä: Aki Ollikainen
Kansi: Elina Warsta
Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2015