Antti Holma: Kaikki elämästä(ni)

Minulla on pieni tekninen ongelma. Olen sellainen kirjailija Holman kuvaama keski-ikäinen kulttuuritäti, joka huokailee hänen teostensa äärellä. Ja nyt haluaisin olla yllättävä ja toimia vastoin odotuksia. 

Luin Holman uutuusromaanin loppuun tänään tamperelaisen kolarikorjauksia tekevän yrityksen odotustilassa. Maski naamalla silmälasit huurtuvat, vaikka lukisi kuivin silmin. Ihan siihen en pystynyt.

En ajattele kirjailija Antti Holmaa ja Kaikki elämästä(ni) -teoksen Anttia aivan yhdeksi ja samaksi ihmiseksi. Haluan suojella itseäni lukijana ja ulottaa saman suojelun kirjailijoihin ja jopa fiktiivisiin hahmoihin asti. Teos kuljettaa Lapualta Los Angelesiin muutaman pysähdyksen kautta. Samalla tulee läpikäytyä välähdyksenomaisesti kertojahenkilön onni, autuus, ahdinko, häpeä ja haaveet. Ote teoksesta: 

Se oli sisäistettyä tietoa siitä, että ihmisellä on elämässään kaikenlaisia tilanteita selvitettävänään ja jokainen pyrkii suoriutumaan niistä parhaansa mukaan, sellaisin keinoin kun osaa. - - Jostain syystä syytin Päiviä - - ja kirjoitin hänelle vihamielisen kirjeen, mutta Päivi ei mennyt miksikään, hän kirjoitti minulle kirjeen takaisin. Se oli runomuodossa ja siinä käsiteltiin sitä, miten paha mieli saattaa joskus ottaa meistä yliotteen.

Löysin itseni ja puolet tuntemistani ihmisistä teoksesta. Kuolema ja kaiken menettäminen on ulottuvilla kaiken aikaa. Riemu ja julmuus kulkevat teoksen maailmassa käsi kädessä, vaikka paljon on pelkkää surkeutta, haparointia ja huomisen odottelua.

Luin Kaikki elämästä(ni) miltei kokonaan myöhään illalla, juuri ennen nukkumista. Aluksi luin teosta ääneen puolisolleni, mutta oma uneni laukkasi syyskuussa kohtuutta ja järkeä karkuun niin, että ryhdyin lukemaan ihan vain hiljaa. Minulle Holman Kaikki elämästä(ni) on syvästi terapeuttinen teos. Olen teosta lukiessani miettinyt omaa elämääni vähintään yhtä paljon kuin päähenkilön elämää.

Teoksen paperikannet ovat vaaleanpunaiset. Kannen punaposkinen Antti Holma istuu tuolilla. Hänellä on sylissään Antti Holman kirjoittama kirja. Punaposkisuus ja alaspäin painetut suupielet kertautuvat sisäkkäisissä kuvissa. Paperikansien alla on piirros, jossa teoksen tapahtumapaikat ovat sulassa sovussa limittäin. Palmut, Vapaudenpatsas, ehkäpä Neitsytpolku Helsingistä ja Kansallisteatteri paljastavat hempeän pinnan alta toisenlaisen maailman. Myös Kaikki elämästä(ni) saattaa vaikuttaa pinnaltaan röyhkeämmältä kuin onkaan. Pohjimmiltaan se saa huokaamaan ja toteamaan, että ihmiset ovat niin samanlaisia ja kaiken mahdollisen rakkauden arvoisia. Ote teoksesta:

Jos ihminen jotain nimittäin kaipaa, niin tulemista nähdyksi juuri sellaisena kuin itse haluaa. - - Kaikki kurottavat kohti toista - - , mutta valitettavasti elämä on rakennettu sillä tavalla, että jos ylipäätään saa toisen kääntymään, tämä näkee aivan muuta kuin oli tarkoitus: vain pinnan tai, mikä  pahempaa, pinnan alle, missä kaikki peitetyt asiat ovat ja minne vain jumalan pitäisi nähdä, eikä mielellään hänenkään.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Kaikki elämästä(ni)
Tekijä: Antti Holma
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Otava

Antti Holma: Kauheimmat joululaulut

Runous ei ole kuollut! Antti Holman Kauheimmat joululaulut on kerännyt joukkoonsa uuden runoilijan. Vanhojen tuttujen Edith Södermalmin, Sirsi Sunnaksen, Reino Leinon ja Karin Toisiks-Paraskeen joukkoon on saapunut uusi tuttavuus: Kaarlo Antero Heteromies. Uutena kirjailijana voi myös mainita Kumpu Kivisen, joka on ikäänkuin tavannut Holman kerran. Kivinen on kirjoittanut teoksen esipuheen, joka sai minut ulvomaan naurusta. Kiitos Kumpu!

Kansikuva kustantajan sivuilta

Ne, joille Antti Holman runoteokset eivät ole tuttuja, tarvitsevat varoituksen. Holman runous on roisia ja hyvin häiritsevää. Yhden se karkottaa pois, minut se vetää lukemaan. Antti Holma on yksi suosikkikirjailijoistani ja en aio ohittaa yhtäkään hänen kirjoittamaansa teosta. En todellakaan ole yksin holmailuni kanssa. Nuori henkilö kotona on vaaninut Holman kirjaa minulta jo pitkään ja osoittanut mieltään, kun ei millään saa teosta luettavakseen. Nyt tämän tekstin myötä hän saa vihdoin jouluista luettavaa. Ilon aika on koittanut!

Holma parodioi runotraditiota ja joululaulujen onnen auvoa. Kauheimmat joululaulut on välillä niin raastava kokemus, että lukemiselle täytyy laittaa tauko. Samalla tuo kauheus ja ällöys on hyvin totta ja syvä tunne elämästä, suhteesta sukulaisiin ja niistä odotuksista, joita joulun välityksellä meille asetetaan. Tämä Toisiks-Paraskeen runon Sukuloimist loppu tuntuu minusta hyvin tutulta:

mut mää vaa sukuloi
mnul o wiklundi kassis viäl seittemä
marmorikyntteli

ja joka kerta ko joku kuale
mää viiva nime yli jouluvihkost
mää orota
et joku joulu
siäl ei ole ennä kettä

Tosikoiden ja siveyttä arvostavien kannattaa jättää nämä joululaulut toisille. Me loput voimme lukea joulurunoutta ääneen niille huumoria arvostaville, jotka vielä ovat elossa ja kuulevat meitä.

Yksityiskohta kirjankannesta

Minulle paras runo on Sirsi Sunnaksen Joulugallup. Tässä se kokonaan:

Menetkö alasti joulusaunaan?
Ostatko muslimilta?
Kuoletko mieluummin vihaan vai kaunaan?
Onko nyt aamu vai ilta?

Kumpi tuo oikean joulun tunnun,
Turku vai Kylli-täti?
Puetko kinkulle sinappihunnun?
Muikun- vai siianmäti?

Kummanko ensin telottaisit:
piispan vai syyrialaisen?
Jos vielä uuden elämän saisit,
niin oisko se koiran vai naisen?

Olen kiitollinen Holmalle, joka onnistuu tuomaan sen synkän ja vaikean puolen joulusta lukijoiden ulottuville näillä runoilla. Kauheimmat joululaulut on ajassa kiinni oleva runoteos, joka ottaa kantaa ahdasmielisyyttä vastaan suvaitsevaisuuden puolesta. Nauru ja itku ovat todella lähellä toisiaan tätä teosta lukiessani. Ja tuosta edellä olevan runon viimeisistä kahdesta säkeestä en pääse eroon, vaan palaan niihin uudelleen.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kauheimmat joululaulut
Tekijä: Antti Holma
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2017

Muistilista itselle

Muista lukea kaikki, mitä nämä uudet suosikkikirjailijasi kirjoittavat:

1) Antti Holma,
koska hohotit sekä Järjestäjää että Kauheimpia runoja.

2) Sari Pöyliö,
koska intoilit sekä Pölynimurikauppiaasta että Ihmisen verestä.

3) Saara Turunen,
koska kiemurtelit monien ristiriitaisten tunteiden vallassa lukiessasi Rakkaudenhirviötä.

Teos, tekijä, kustantaja, julkaisuvuosi

Järjestäjä, Antti Holma, Otava, 2014
Kauheimmat runot, Antti Holma, Otava, 2015

Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä, Sari Pöyliö, Atena, 2014
Ihmisen veri, Sari Pöyliö, Atena, 2015

Rakkaudenhirviö, Saara Turunen, Tammi, 2015

Antti Holma: Kauheimmat runot

"Uni tulee purkista / ja paholaiset nurkista..." 

Olin lukenut Antti Holmalta jo Järjestäjän ja pitänyt sen surullisuudesta hauskuudesta ja julmuudesta. Vaikka Järjestäjä on hauska, on Kauheimmat runot vielä hauskempi. Kärvistelin kotona odotellessani kirjaa näppeihini, mutta odotus oli sen väärti. Holma on koonnut yhteen niteeseen suomalaista lyriikkaa neljän runoilijan tuotannon osalta. Kauheimmat runot on lukijaystävällisesti jaettu runokukkasiin, runoihin ylioppilaille, runoja kodin juhlahetkiin, runoja ystäville ja rakkaille, runoja elämän kolhimille ja runoja matkalle tuonpuoleiseen. Lisäksi kirjasta löytyy johdanto, joka valottaa lukijalle runoilijoiden elämänkulkua ja yhteyttä kirjailija Holmaan. Teos päättyy yhteenvetoon runoilijoista. Ote kirjasta:

"Kuinka paljon lehtikaalia / mahtuu naiseen? / Yhtä paljon kuin / tunteita. / Eivät tunteetkaan / kokonaisena naiseen mene. / Lehtikaalin lailla ne / on käsiteltävä."

Päätin lukea kirjan omassa järjestyksessäni. Ensin luin hohottaen ja hihittäen runot elämän kolhimille ja runot matkalle tuonpuoleiseen. Sitten luin myhäillen alun tiedot ja jatkoin käkätyslukemista kukkasista eteenpäin. Kauheimmat runot sopii luettavaksi satunnaisessa järjestyksessä ja pienissä paloissa. Ote kirjasta:

"... ko buss mene ohi / kalsarireun mene persvako / eläm mene hukka / ja viimese raha / mene vuakra / kiit sillonki / kiit vitust ..."

Etukäteen uskoin pitäväni eniten Reino Leinosta. Tuo Eino Leinon kanssa samalta lähteeltä ammentava lyyrikko on melkoisen synkkä tapaus. Silti naiset veivät voiton tälläkin kertaa. Edith Södermalm ei vaatimattomuudessaan kaipaa paljoa, mutta silti omaa aimo annoksen kaupunkilaisasennetta halutessaan annoksensa gluteenittomana ja ilman korianteria. Edith Södergranista ei ole paljonkaan jäänyt jäljelle Holman käsittelyssä, vain muutama tähti ja kaipaus. Kirsi Kunnas on kuralammikossa sotkettu ja tuloksena on räävitön Sirsi Sunnas, jonka aakkosruno alkaa alkometristä ja päättyy ö-mappiin. Vastoin ennakko-odotuksiani pidin eniten kainuulaisen äidinkielenopettajan Karin Toiseks-Parasken runoista. Tämä  rohkea nainen runoilee itsekehittämällään murteella ja toivoo vielä joskus pääsevänsä runojensa kotiseuduille. Karin varmasti toivoisi pääsevänsä yökunssiin Heli Laaksoselle.

Antti Holman Kauheimmat runot on runoparodia, josta nauttii todennäköisesti eniten, jos tietää tai arvailee irvistelyn kohteita. Kannen söpö vehjekuvitus ja nopea kirjan sisällön selailu toivottavasti jo estää tosikoita hankkimasta tätä kirjaa. Sen verran mustaa kirjan huumori on. Tämä runokirja on parhaimmillaan ääneen luettuna. Kokeilkaapa! Aivan kaikkea en pystynyt naurultani ääneen lukemaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kauheimmat runot
Tekijä: Antti Holma
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015

Antti Holma: Järjestäjä

"Mieheksi kasvaminen on monimutkainen prosessi, joka voi mennä pilalle monta kertaa, monella eri tavalla. Jos minulla olisi ollut äiti, olisinko ollut nyt enemmän mies? Olisiko äitini auttanut minua kasvamaan mieheksi, ostanut rippipuvun ja suurentanut sen myöhemmin ylioppilaspuvuksi, hankkinut tyttöystävän, taannut asuntolainan, tuonut kastemekon, leiponut voileipäkakun ja solminut kravatin puolestani? Vai päinvastoin? Olisinko kiintynyt äitiini niin, etten olisi muuta kuin virkannut hänen kanssaan keinutuolissa isän jo jätettyä meidät, ja kissat vain olisivat paritelleet joka puolella."

Odotin Antti Holman Järjestäjää luettavakseni, vaikka en tiennytkään juuri mitään kirjasta. Kun olin ystäväni kanssa kirjakaupassa, hän nappasi kirjan nenäni edestä. Ystäväni ei kuitenkaan pitänyt kirjasta ja jätti sen kesken. Näin kävi myös hänen puolisolleen, joka seuraavaksi yritti lukea kirjaa. Kun sain ystävältäni kirjan näillä terveisillä, aloin jännittää omaa reaktiotani.

Järjestäjä on tarina Tarmosta, joka on mielestään epämies. Hän sulautuu naisten joukkoon ja joutuu taputeltavaksi ja kannustettavaksi, mutta jää näkemättä. Tarmo on pohjimmiltaan aika hulju ja hän viettääkin paljon aikaa miettien itseään suhteessa muihin. Tarmo ei halua ketään eikä kaipaa muuta kuin rauhaa syödä perunaleivos omissa oloissaan, mutta silti hän huomaa eräänä päivänä himonsa heräävän.

Järjestäjä on hauska, julma ja surullinen kirja. Tarmon on vaikea olla nahoissaan ja tämä ahdistus välittyy lukijalle. Tarmo jotenkin liukenee katseen alta, hän jää minultakin lukijana näkemättä. Kaikkea muuta tarinassa kyllä nähdään, oikein tökitään tikulla. Kirjassa piruillaan ainakin (keski-ikäisille) naisille oikein urakalla, toki muutkin saavat osansa. Ote kirjasta:

"Aina naiset haluavat jutella, heidän jutteluaan oli maailma pullollaan, se esti kaiken kehityksen, se teki kaikesta tahmeaa valtataistelua, jossa oli kysymys vain alistussuhteista. Selvitetään tämä asia, naiset sanovat. Ei, sinä haluat selvittää sinun asiasi minulle, sinä haluat saada minut tuntemaan itseni pahaksi ihmiseksi, sitä on asioiden selvittäminen naisten kanssa."

Nautin Järjestäjästä sen hauskuuden vuoksi todella paljon. Kirja jaksoi vetää minua voimalla reilusti yli puolen välin. Järjestäjässä oli myös muunlaisia sävyjä ja koin, että tarinan loppupuolella kirjan ote minusta lukijana herposi. Luin kirjan loppuun ja huokaisin. Järjestäjä ei todellakaan ole onnellinen tarina. Silti se on ehdottomasti lukemisen arvoinen!


Teos: Järjestäjä
Tekijä: Antti Holma
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014