Kaari Utrio: Oppinut neiti

 

Kirjabloggari Mai Laakso kutsui blogissaan Kirjasähkökäyrä kaikki bloggaamaan Kaari Urion kirjoista hänen syntymäpäivänään 28.7.2022. Ihana idea, kiitos paljon lukuhaasteesta.

Olen julistautunut Kaari Utrio -faniksi monta kertaa blogiteksteissäni. Blogitekstissäni Kirja on leipää kerron tästä ihailustani.

Tässä linkkejä teksteihini Kaari Utrion teoksista. Osasta kerron hyvin lyhyesti, valtaosasta sitten enemmän:

Pirita, Karjalan tytär (1972)

Pirkkalan pyhät pihlajat (1976)

Rakas Henrietta (1977)

Karjalan kruunu (1978)

Neidontanssi (1980)

Haukka, minun rakkaani (1990)

Seuraneiti (2013)

Sunneva (julkaistu kirjailijan uudistamana laitoksena 2013)

Yksisarvinen (julkaistu kirjailijan uudistamana laitoksena 2014)

Paperiprinssi (julkaistu 2015)

Hupsu rakkaus (julkaistu 2017)

Kansi on Lauri Linnilän käsialaa.

Kotiopettajatar kuului lapsiin kuten metsästyskoira mieheen. Ei sitä huomannut ennen kuin se teki jotain sopimatonta. 

Haasteeseen luin ties monennenko kerran romaanin Oppinut neiti. Teos on julkaistu 2011. 

Teoksen päähenkilö Sofia Malm on teoksen nimen mukaisesti kouluja käynyt ja tietoa suosiva neiti. Kotiopettajatar Malmin elämä on työntekoa vuoden ympäri. Aatelisneidin työskentely herättää omassa säädyssä mm. ihmettelyä ja paheksuntaa. Toisaalta ihmisen pitää elääkin. Teoksen alussa neiti saa yllättäviä uutisia; äiti pyytää tytärtään luokseen Lappiin viimeiselle vierailulle.

Neiti Malm tapaa oppineen herran, vapaaherra Christian Hackfelt af Silvan, aivan teoksen alussa Pietarissa. Tapaaminen ei ole ensimmäinen, mutta ei jää viimeiseksikään. Vaalea paroni Hackfelt herättää ihastusta ainakin Sofia Malmissa. Harmillisesti tunne ei ole molemminpuolinen. Ote teoksesta:

Todella, heitä vastaan asteli ylväänä itse arkkienkeli Mikael tummassa frakissa, vaaleissa housuissa ja raidallisissa liiveissä, päässä musta silinterihattu ja kädessä kävelykeppi. Sofia ei olisi hämmästynyt, jos paroni Christian Hackfelt olisi kasvattanut siivet siinä käydessään, niin häikäisevä mies Sofian silmissä oli.

Toisessa otteessa tarkastelun kohteena on neiti Malm:

Christian ei pystynyt tyrmistykseltään sanomaan mitään. Säätyläisnainen on aina riippuvainen jostakin miehestä, se kuului asemaan, ja juuri se teki hienosta hienon. Kalastajaeukot ansaitsivat oman leipänsä, eivät upseerintyttäret. 

Kaunis Charlotta Palmcrona, Sofia Malmin serkku, odottaa Solbergan kartanossa omaa tähtihetkeään, tulevaa sesonkia ja astumistaan seurapiireihin. Hänen ja Christian Hackfeltin naimisiinmenosta on sovittu sukujen isoäitien kesken. Neiti Palmcronan muistoissa paroni Hackfelt on murjottaja, ylimielinen ja ikivanha. Neidin isällä on suuria rahaongemia, jotka vaikuttavat perheen ja Charlotan tilanteeseen hyvin monella tavalla. 

Rajaylitarkastaja Jacob Roos asustaa pohjoisessa. Lähipiirissä on tieto, että yhteistä tulevaisuutta on suunniteltu alustavasti neiti Malmin ja serkku Roosin varalle.

Oppinut neiti on taattua Kaari Utrio -laatua. Aikakausi on kuvattuja yhteiskuntaluokkien edustajia, vaatteita ja ruokia myöten tarkka ja hallittu. Päähenkilö on yleensä aina viisas, mutta jotenkin ahtaalla elämässään. Tässä tapauksessa älykkään Sofia Malmin ongelmana on köyhyys ja oman yhteiskuntaluokan henkilöiden asenteet, jotka kaventavat hänen mahdollisuuksiaan. Utrion teoksissa on tavallisesti paljon henkilöitä, niin tässäkin. Jokaisen edellä mainitun keskeisen henkilön lähipiirissä on useita henkilöitä, joilla jokaisella tuntuu olevan oma toive tulevalle. Kun nämä toiveet eivät asetu samansuuntaisiksi, syntyy ristiriitoja.

Nautin suuresti teoksen lukemisesta. Utrion epookkiromaanit ovat mielestäni salaviisaita, kirjailija onnistuu sanomaan tekstissään enemmän kuin sanojen pinta antaisi odottaa. Jokaisessa henkilössä on särö, joka tekee hänestä kiinnostavan. Ote kirjasta:

Sofia piti itseään harvinaisen järkevänä naisihmisenä. Vain saduissa prinssi rakastui kerjäläistyttöön, ja jos rakastuikin, ei ainakaan mennyt naimisiin. Mutta myös kerjäläistytöllä oli oikeus rakastaa. Se oikeus kuului jokaiselle. Kunhan ymmärsi vaieta rakkaudestaan.

Säilytän Utrion kirjat hyllyssäni seuraavaa lukukertaa varten!

Teos: Oppinut neiti
Tekijä: Kaari Utrio
Kansi: Lauri Linnilä
Julkaisuvuosi: 2011
Kustantaja: Amanita

Kirja on leipää

Selatessani reseptikirjaani löysin Kaari Utrion haastattelun, joka on julkaistu Anna-lehdessä todennnäköisesti vuonna 2011 tai 2012. On täysin sopivaa, että säästäessäni itselleni tärkeän lehtijutun sotken syötävän ja luettavan, koska molemmat ovat elämän perustarpeita. Haastattelu "31 kauhun kesää" on lyhyt, vain sivun mittainen. Silti se onnistuu kertomaan olennaisen kirjailija Utrion työtavasta ja asenteesta. Heti luettuani jutun rinnassa läikähtää lämmin tunne tätä naista kohtaan, joka on tuonnut niin paljon iloa ja lohtua kirjoillaan minulle lukijana.

Utrion kirjojen historiallinen varmuus ja yksityiskohtien rikkaus on upeaa. Jutussa hän kertookin tutkivansa vuoden kirjaan ennen kirjoittamisen alkua. Kuvittelen hänen tutkivan niin ajanjaksoa, paikkoja, tavaalisten henkilöiden elämää tuona aikana kuin tunnettuja historiallisia henkilöitäkin. Kirjoittamiseen menee sitten toinen vuosi. Kirjoittaja on Utriolle luoja ja jumala, joka päättää tekemiensä ihmisten elämänkuluista ja lopullisesta kohtalosta.

Otsikko "31 kauhun kesää" kertoo epävarmuudesta, jonka kirjan käsistään päästäminen aiheuttaa. Jossain kohti kirjoittamisprosessia on aika lopettaa hiominen, jota voisi jatkaa vielä pitkään ja antaa lukijoiden jatkaa kirjan kanssa siitä eteenpäin. Lukijana voin vastata, että jokainen saman kirjan lukukokemus on uusi kokemus. Lukeminen muuttaa toki ihmistä, mutta eletty elämä ja aika tekevät vielä enemmän. Se hämmästys, mitä koin lukiessani nuorena tyttönä ensimmäisen Utrioni, on muuttunut moniksi eri tunteiksi riippuen omasta elämänvaiheestani ja pinnalla olevista ajatuksistani suhteessa luettavaan kirjaan. Viimeisimmät vuodet olen miettinyt Utrion kirjoja lukiessani naisten ja miesten vapautta ja elämän mahdollisuuksia.

"Jos haluat elämältä muutakin kuin viimeisen sijan, sinun kannattaa suhtautua vakavasti rajatarkastajaan, ja oikeastaan jokaiseen naimattomaan mieheen, vaikka kävisi yhdeksääkymmentä."

Olen lukenut kirjan Oppinut neiti, jonka julkaisuun lehtijuttu liittyy, parikin kertaa. Lehtijutun luettuani leivoin tarvittavat leipomukset, kaivoin kirjahyllystäni kyseisen teoksen käsiini ja aloin lukea kirjaa uudelleen. Tietenkin talletin jutun uudelleen löydettäväksi samaan paikkaan. Kiitos hyvästä leivästä, Kaari Utrio!