Yashar Kemal: Haukkani Memed

Veli Ali, lapsiparat varmaan kyyhöttävät yhdessä, täristen, jonkin puun alla. - - He ovat rakastavaisia, Ali. Ei rakastavaisia vainota. Kätesi kuihtuu kuin kuiva puu jos autat vainoamaan heitä. Vie Abdi agan miehet väärille jäljille, Ali, ja pelasta nämä rakastavaiset. Silloin sinua odottaa palatsi paratiisissa; jo tällä hetkellä he alkavat rakentaa sitä sinulle, Ali, Ali! Anna minulle sanasi!

Otin kirjahyllystäni luettavaksi Yashar Kemalin romaanin Haukkani Memed. Poimin koko Ohdake-trilogian jostain kierrätyshyllystä. Nyt halusin lukea klassikon uudelleen, edellinen lukukerta on painunut nuoruuden unhoon.

Kemalin romaani on julkaistu turkiksi 1958. Suomeksi se julkaistiin 1974, suomennos on Eeva Siikarlan tekemä. Mielestäni kansi on kaunis, tekijänä on Seppo Polameri. Teoksen saatesanojen mukaan Yashar Kemal oli hyvin kuuluisa turkkilainen kirjailija. 

Tarina alkaa Memedin lapsuudesta. Hän elää yhdessä äitinsä Deunehin kansssa. Isä on kuollut, ja pieni perhe elää itsensä ylentäneen kylänpäällikön mielivallan ja sorron alla. Vaikka Memed on ahkera, mikään ei riitä. Abdi aga paikallisena itsevaltiaana on nitistänyt kyläläiset ja kerää miltei kaikilta työn tulokset itselleen. Nuori Memed ei kestä epäreiluutta, hän väsyy ruumiillisesti ja henkisesti ja haluaa pois Abdi agan vaikutuspiiristä. Vaikka hän voi itse lähteä, hänen äitinsä jää vastaanottamaan Abdi agan kiukun. 

Teoksen miljöö on Turkin maaseutu. Kyläläisten elämänpiiri on pieni ja pelko estää lähtemästä uusille seuduille. Päivät täyttyvät kovasta ruumiillisesta työstä. Perhe, sukuyhteisö ja oman kylän väki ovat yksilölle todella tärkeitä. Useimmiten ulkomaailman suhteen ollaan yksittäisen henkilön kautta tulleen tiedon ja suoranaisten kuulopuheiden varassa.

Memed poikkeaa muista kylän asukkaista. Hän ei suostu alistumaan. Hänen elämässään on ollut epäonnea, mutta jotain onneakin on. Hatce on Memedin lapsuudenystävä ja ajan myötä hänestä tulee Memedin rakkauden kohde.

Haukkani Memed on surullinen ja väkevä tarina. Memed kohtaa paljon vastoinkäymisiä. Hän asettuu valintojensa vuoksi vastavoimaksi Abdi agalle. Sitä taistelua teoksessa riittää. Kolmas osapuoli on mielestäni koko kylän väki ja itse asiassa lähikylienkin väki. Välillä he ovat tekojen tasolla Abdi agan puolella, välillä Memedin puolella. 

Romaani ottaa voimakkaasti kantaa ihmisen elämän merkitykseen, valtaan ja omistamiseen. Kuinka olla uskollinen rakastamilleen ihmisille? Mikä on elämän hinta? Ote teoksesta:

- Veli Ummet, miten olisi jos jokainen omistaisi viljelemänsä maan? Memed kysyi.

-Se olisi hienoa!

- Entä jos kyntöhärät olisivat omat? Memed jatkoi. - Maailmassa ei voisi olla mitään parempaa.

- Mitä tuumit siitä, veli Ummet, jos polttaisimme ohdakepellot perusteellisesti ja kyntäisimme sitten?

-Oikein hyvä.

- -

-Jos joudutte pahaan paikkaan, tulkaa minun luokseni. Pidän teistä huolta kuin veli. Minä pidän sinusta, Memed.

Teoksen alussa Memedin jalat ovat verillä ohdakkeiden vuoksi. Tarinan edetessä Memed saa ajatuksen ohdakepeltojen polttamisesta ja kertoo siitä muillekin. Kautta koko romaanin Memed vaikuttaa monin tavoin toisiin ihmisiin ja muuttaa ympäröivää maailmaa. Olen niin iloinen, että sain lukea Memedistä.

Teos: Haukkani Memed

Tekijä: Yashar Kemal

Suomentaja: Eeva Siikarla

Julkaisuvuosi: 1974

Kustantaja: Tammi

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä ja lukuhaasteen väliaikatietoja

Kuva kustantajan sivuilta. Kansi kuvaa teosta, vuohi ja korkokengät sopivat saman naisen elämään oikein hyvin.

Anneli Kanto on kirjoittanut erittäin hyviä romaaneja, joista olen lukenut Pyövelin ja Lahtarit. Joten tarttuessani hänen uutuuskirjaansa tiesin olevani hyvissä käsissä. Ihan pähkinöinä on viihderomaani, joten tietäessäni lajin rajoitukset ja mahdollisuudet, en voi verrata lukemaani edellä mainittuihin historiallisiin romaaneihin.

Kaipasin kepeyttä, kun aloitin romaanin Ihan pähkinöinä. Sitä sain. Romaanin särmikäs ja omapäinen päähenkilö on uraansa ja ulkonäköönsä keskittynyt Mirjami, joka syö valkuaismunakasta (KAMALAA!) näyttääkseen ikäistään nuoremmalta. Kaupunkilainen Mirjami saa sisareltaan Irmeliltä tylsiä puheluja elämästä maalla. Irmeli elää yhdessä sisarusten huonokuntoisen äidin ja Irmelin tyttären Usvan kanssa. Irmeli on leski ja Mirjamin silmissä täysin luovuttanut tapaus kotiseudulta Pohjanmaalta. Viestinnän kova ammattilainen saa toiminnallaan ja suhtautumisellaan sukulaisiinsa lukijan säälimään naisen kapeakatseisuutta ja kavahtamaan tämän itsekeskeisyyttä.

Mirjamin elämä joutuu jyrkkään syöksyyn ja myllerrykseen. Stressipisteitä ropisee ja kaikki menee uusiksi. Mirjami päätyy juurilleen ja joutuu neuvottelemaan elämästään niiden kanssa, joita hän ei ole tähän asti arvostanut.

Ihan pähkinöinä viihdyttää lukijaansa. Ennakoidun rakkauden lisäksi kirjassa on paljon muutakin. Mirjami muuttuu uskottavasti ympäristön hellän painostuksen alla, muttei menetä pohjimmaista luonnettaan. Erityisen hauskoja kirjassa ovat murresanat, joita itäinen ihminen sai kyllä tavata muutamaankin kertaan. Ja nimenä sana sosuli, ikinä en ole kuullut. Nettihaulla löytyi yhteys muumeihin, mutta se saa muunkin merkityksen tässä yhteydessä. Viihdyin Mirjamin pyöräyttäessä joukolleen täydellisen muodonmuutoksen, siinä oli Scarlett O'Haran meininkiä Tuulen viemää -romaanin tyyliin. Ihan pähkinöinä on hauska tarina keski-ikäisen naisen elämästä Suomessa. Teoksesta löytyy myös kritiikkiä nykymenosta useampaankin suuntaan.

Teos: Ihan pähkinöinä
Tekijä: Anneli Kanto
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Karisto


Marraskuun lukuhaasteena on lukea joka päivä vähintään 30 sivua. 4.11. olin lukenut 327 sivua. Olen yrittänyt päivittää joka ilta lukutilanteeni Instagramiin, mutta olen onnistunut siinä vain osin. Heinosen jälkeen jatkoin Ishigurolla, jota luin 112 sivua. Kannon romaani lisäsi sivuja 235. Saldo siis 10.11. on 674 sivua. Koska marraskuu jatkuu ja olen vielä lukukunnossa, haastekin jatkuu.

Laura Lähteenmäki: Nutcase

Tänään Juho lähtisi. Illansuussa, vanhempien työpäivän jälkeen he veisivät Juhon kaupunkiin sadankahdenkymmenen kilometrin päähän sisämaahan, missä olisi uusi koulu, uusi soitonopettaja, uusi elämä. Tämä päivä oli nyt. Koko kesän odotettu kamala, vähä vähältä vääjäämättä lähestynyt päivä oli tänään.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Luin Laura Lähteenmäen uutuuden, nuortenromaani Nutcasen. En muista lukeneeni Lähteenmäen kirjoja aiemmin, vaikka olenkin huomannut hänet mm. nuortenromaanista Iskelmiä. Lähdin lukemaan Nutcasea innokkaana. Kirja olikin minulle mielenkiintoinen lukukokemus, koska koin päähenkilö Saimin perheen ja kotimaisemat hyvin tutuiksi. Saimin äiti on äidinkielen opettaja, joka vielä kirjoittaa blogia iltaisin. Aluksi olin lukukokemuksestani jopa kiusaantunut, moni asia tuli liian lähelle.

Päähenkilö Saimi joutuu heti kirjan aluksi eroamaan rakkaimmasta ihmisestä, veljestään Juhosta. Juho muuttaa opintojensa vuoksi pois kotoa. Tämä nuoren henkilön ehdottomuudella koettu yksinäisyys ja läheisyyden kaipuu on koko tarinan läpi kulkeva teema. Vaikka sisarukset ovat läheisiä, on heillä myös omat keskinäiset eronsa. Ote kirjasta:

He sallivat Juhon kanssa loilotuksen isälle, sillä kiltisti ajatellen renkutus [Vielä on kesää jäljellä] sopi hetkeen. Yleensä he kyllä soittivat autossa omia levyjään. Juho piti klassisesta, Ismo Alangon varhaisemmista bändeistä, Hassisen koneesta, Siekkareista ja Säätiöistä, sekä 80-luvun punkin jälkeläisistä, kuten YUP:stä. Saimi puolestaan fanitti vielä vanhempaa, syvempää, alkuperäisempää punkia.

Nutcase kertoo Saimin kokemana nuoruudesta pienellä paikkakunnalla. Saimin ja Juhon perhe on kokenut menetyksen, joka näkyy kussakin perheenjäsenessä omalla laillaan. Saimin perhe ja kouluun liittyvät ihmissuhteet vaikuttavat Saimiin, samoin Saimin yhteydenpito tai sen puute itsenäiseen elämään muuttaneeseen veljeen päin. Saimi, Juho ja itse asiassa kaikki muutkin perheessä ovat oikein mukavan oloisia ihmisiä. Meno on juurevan realistista ja aika arkista.

Tietty salaisuus tai mysteeri alkaa kuitenkin kiertyä Saimin ihmissuhteisiin tarinan edetessä. Tämä puoli tarinaa häiritsi minua jonkin verran, koska se vei huomiotani, vaikkei minua suuresti kiinnostanutkaan. Samoin kirjan takakannen teksti vei omia ajatuksiani ehkä väärille raiteille noin ennakkoon. Luin kirjan loppuun ja oioin omia ajatuksiani viimeisillä sivuilla.

Lähteenmäki on kirjoittanut kirjan lisäksi fiktiivisen blogin, joka laajentaa lukukokemusta netin puolella. Blogi löytyy osoitteesta lelunionpakattu.vuodatus.net. Itse en lukenut blogia kirjaa lukiessani, joten kirja toimii hyvin itsenäisenä.

Nutcase on hyvin kirjoitettu realistinen nuortenkirja, jossa kerrotaan maalla asuvan nuoren elämästä ja ajatuksista. Sisarusten välinen kiintymys ja yhteys on liikuttavaa. Pidin kirjassa erityisesti Saimin terävistä huomioista ja ajatuksista bloggaamisesta. Kirja sopii hyvin yläkouluikäiselle luettavaksi.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Nutcase
Tekijä: Laura Lähteenmäki
Kansi: Riikka Turkulainen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY