Humisevalle harjulle piti palata

Minun piti palata kaikkeen siihen tunteeseen, hurmioon ja surkeuteen, mitä Humiseva harju on täynnään. Tämä teos iski minuun aikanaan vuosia sitten todella kovaa. Heathcliffin ja Catherinen rakkaus oli niin ehdotonta ja täyttä, ettei mikään sitä voittanut. Se joku heidän välissään oli sen luokan sitoutumus ja tuho, etteivät he itsekään siitä selvinneet. Sellaista ei uskaltanut toivoa omalle kohdalleen. Olin kiitollinen, että sain edes lukea siitä.

Ja kokemus on yhä häkellyttävä näin vuosienkin kokemuksella. Etsin eräälle nuorelle naiselle lahjaksi Humisevaa harjua ja hämmästyin teoksen monia käännösversioita. Kotoa löytyi Eila Pennasen käännös, mutta lahjaksi ostin erään vanhemman version. Uusin käännöksistä on ilmeisesti Juhani Lindholmin 2006 Otavan julkaisema. Tätä suomennosten kirjoa ihmetellessäni löysin netistä mielenkiintoisen Elisa Valtosen gradun Humisevan harjun käännöksistä lukijoiden kokemina.

Humiseva harju on tullut tutuksi perheessämme mm. Houkutuksen Bellan suosikkina. Joten elokuvan katsomiseen sain seuraa vaivatta. Katsoin Giedroycin 2009 ohjaaman version, vaikka halusin oikeasti nähdä Arnoldin 2011 ohjaaman version. No mutta, katsoessani itkin niin, ettei se voinut aivan huono olla. Joten katsoin sen itsekseen vielä uudelleen. Itkua riitti vielä toisellekin kerralle omiksi tarpeiksi.

Voi Heathcliffia, voi Catherinea.

Lukupiirissä tammikuussa teemanamme oli rakkaus. Jokainen sai tuoda kirjan, jossa oli rakkautta. Itse otin tämän hulluuden, pakkomielteen ja kohtuuttomuuden kyllästämän rakkaustarinan. Tarinaa lukiessani tämä pari tulee eläväksi, heidän tuskastaan tulee minun tuskaani. Lukijana en voi valita toisin, vaan se sama tie, jonka he kulkevat järjettöminä ja noiduttuina, tulee minunkin kuljettavakseni.

Jos jokaisella olisi aika, mahdollisuus ja lupa kirjoittaa elämänsä aikana vain yksi julkaistava kirja, harva onnistuisi Emily Brontëa paremmin.

Maaninkavaara

Tätä hyvää maltoin odottaa aika pitkään, vaikka olin jo sujuvasti kirjaa suositellutkin toisille luettavaksi. Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen oli erittäin hyvä lukukokemus, nauraa hohotin ääneen monta kertaa. Joten kirjailija Nousiainen oli painettu mieleen jo erittäin myönteisessä mielessä. Opiskeluuni liittyen minun piti ainakin aloittaa Maaninkavaaran luku. Sehän veikin sitten mukanaan.

Maaninkavaara (2009) on kirja tavallisen hullusta Huttusen Martista, joka vankkumattomassa rakkaudessaan suomalaiseen kestävyysjuoksuun tekee pahaa perheelleen. Tarina seuraa Huttusten helvettiä välillä teini-ikäisen tyttären, välillä isän näkökulmasta. Itse intomieliseen urheiluun ja erityisesti kiihkoiseen huippu-urheiluun nurjamielisesti suhtautuvana, luin kirjan sitä kautta. Ymmärtääkseni tarina on mahdollista lukea myös toisin, tarinana täydestä sitoutumisesta urheiluun.

Vaikka unohtaisi urheilun, kirja on onnistunut kuvaus perheen sisäisistä voimasuhteista, yhteisten ja erillisten tavotteiden tavoittelusta ja uskosta. Martti H. on sukua monelle muulle miehelle, Mielensäpahoittajalle, muutamalle sukulaisukolle ja aika monelle suomalaiselle. Jokaiselle vanhempiensa lapselle voisi olla hyvä kokemus lukea Maaninkavaara.

Entä se parisuhde? Sekin saa tarinassa osansa.

"Nämä mykkäkoulut ovat paras osa parisuhdetta. Hienoin tapa kommunikoida on pitkään yhdessä olleen suomalaisen avioparin sanaton viestintä. Italialainen huitominen ja ruotsalainen tekoherkkyys jäävät toiseksi, kun riidat selvitetään sanattomasti, odottamalla.

Suomalaisen naisen ja miehen väliset suhteet ovat kuin kestävyysjuoksu jaloimmillaan. Puhdasta, pitkän tähtäimen toimintaa. Liittoon kuuluu terve yksinäisyys." (s.114)

Eihän siinä hyvin käy.

Vauhtiin päästyäni luin sitä sun tätä

Kukka kumpainenkin

Minulle oli suositeltu Sari Peltoniemen lastenromaania Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen. Nyt sain vihdoin haettua kirjan kirjastosta ja suit sait luinkin sen. Kirja oli oikein hauska, viihdyttävä ja helppolukuinen. Kukka Kaalinen on päähenkilönä oikein näpsäkkä. Kirjahan tursuaa värikkäitä henkilöhahmoja tuon itsekin värikkään päähenkilön ympärillä.

Pollari meni aivan surkeaksi. Hän ei saanut estettyä suurta kyyneltä, joka väen väkisin tunki ulos silmäkulmasta.
- Kenen kans mä nyt sitte aamuusin riitelen? Täytyykö mun ruveta aloottamaahan aamut aivan sopuusasti? vanhempi konstaapeli polotti hädisssään ja alkoi nieleskellä. (Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen)

Kukka Kaalinen seikkailee useammassakin kirjassa, mutta nyt on siis luettuna tuo ensimmäinen, joka taitaakin päästä kandityöhöni.

Samoihin aikoihin automatkailu koko porukalla innosti kuuntelemaan yhdessä Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan. Kirja oli jo hyvinkin tuttu jatko-osiaan myöten, mutta hieno kokemus oli kuunnella ikähaitarilla kymmenestä melkein viisikymppiseen todella hyvä tarina erittäin sopivasti esitettynä. Antti Litjahan ON mielensäpahoittaja. Koko porukka nautti kuulemastaan.

Äänikirjaa riitti neljän CD:n verran. Laajensin kuuntelukokemustani ja nyt tammikussa olen häpeämättömästi mainostanut Mielensäpahoittajaa jos vaikka kenelle. Nyt autossa on odottamassa Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike seuraavaa pidempää autoreissua.

Rajani tiedän, toivoisin muidenkin tietävän.
(Mielensäpahoittaja)

Tämän sekalaisen kattauksen päätteeksi luin varsin erikoisen kirjan, Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann. Pidin lukukokemuksesta, vaikka en tiedäkään, mitä ajatella kirjasta kokonaisuutena. Aluksi olin aivan innoissani.

Kirja koostuu jännittävän erilaisista osasista. Nimihenkilö Mary Swann ei ole enää mailla halmeilla tarinan alkaessa. Kirjassa kerrotaan yksi kerrallaan neljästä henkilöstä, joiden elämä sotkeutuu omalla laillaan M.Swannin elämään ja kirjalliseen tuotantoon. Sarah Maloneyn ja Rose Hindmarchin osiot olivat niin hyviä, että pidin Sheldsiä John Irvingin ja Jeffreyn Eugenideksen voittajana tarinankertojan taitojen osalta.

Välillä minulta hävisi punainen lanka kokonaan. Välillä hermostuin niin kirjailija Shiedsiin kuin runoilija Swanniin. Tarina muuttuu loppuaan kohden hivenen vaativaksi, kun Swann-symposium pidetään ja kaikki kirjassa kerrotut henkilöt tapaavat toisensa. Kirjallinen ilmapiiri on symposiumissa tiivis.

Kun takakansi todistaa lukijalle, että kyseessä on parodia kirjamaailmasta, voi treenata ymmärrystään. Hauskahan se kirja oli! Niin tuli todistettua runoilijan synty.

Ote, joka useimmilla aviopareilla on toisistaan, tahtoo höltyä melko nopeasti, mutta sitä saattavat lujittaa sattuma ja temperamentti, mitä omituisimpana sekoitelmana.
(Kaiken keskellä Mary Swann) 

Kyllä maailmassa lukemista riittää.

Joulun ilot

Sunneva, Uudestisyntynyt rakastaja ja Näkijän tytär

Nyt sitten vihdoin muutama sana joulun lukemisista. Joulun alla reippaasti kerroinkin hankkineeni itselleni kaksi joululahjakirjaa. Kaukaa viisaana paketoitsin niistä vain Näkijän tyttären ja ryhdyin lukemaan Sunnevaa jo ennen joulua. Kaari Utrio on uudistanut kirjailijanuransa alkupuolella kirjoitetun Sunnevan todella huolella ja oikaissut mm. kertomuksensa aikamuotoja. Tuloksena on kevyemmin kulkeva, mutta laadultaan taattu keskiaikaromaani á la Kaari Utrio. Sunnevassa menee lukiessa tunti jos toinenkin. Juuri niin halusinkin.

Tässäkin, minulle jo muutamaan kertaan lukemassani tarinassa, kirjailija kuljettaa päähenkilöä ympäri Eurooppaa ristiin rastiin. Onhan se kaikkinensa vähän uskomatonta, mutta minulle Utrion keskiaikaisten romaanien matkustamiset ja kulkemiset ovat myös merkki ihmisen elämänkulun satunnaisuudesta ja arvaamattomuudesta. Elämä oli hurjaa arpapeliä, jossa oma ja lasten terveys, omaisuus, asema ja henki saattoi joutua uhatuksi hetkessä ilman, että lainkaan itse pystyi vaikuttamaan asiaan.

Kävin toki kirjastossa tavoilleni uskollisena ja heti putkeen Sunnevan jälkeen lähdin lukemaan J.R. Wardin Uudestisyntynyttä rakastajaa, joka tällä hetkellä tuntui järkyttävän paksulta hutulta. Joku raja lienee minunkin sulatuskyvylläni ja tämä vampyyrisaagan osa numero x kyllä läheni sitä rajaa. Kiltisti luin kirjan vähän harppoen loppuun ja ajattelin jättää Mustan tikarin veljeskunnan seikkailut toistaiseksi odottamaan. Kaikkihan nämä olen englanniksi lukenut. Kun sitten joku Wardin kirjoista sattuu kirjastossa eteeni, olen sen ottanut luettavaksi suomeksikin. Miksihän höpö on vieraalla kielellä helpommin sulatettavaa tai pykälän uskottavampaa? Mutta koska kirja on jo ollut kirjastossa tovin, kotoa löytynyt lihaksikas sankari sai sijaistaa kirjaa oheisessa kuvassa. Meillä sankaria kutsutaan Stiltoniksi.

Näkijän tytär oli ihana lukukokemus, hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen uusi tuttavuus kaltaiselleni utriootille. Pidin kirjasta todella paljon ja luen sen uudelleen kunhan muu elämä antaa myöten. Aamulla luin lehdestä, että Kristiina Vuorelta tulee tänä vuonna uusi kirja. Se on erittäin hyvä uutinen! Voin kuvitella, että historiallisen romaanin kirjoittaminen vaatii oman aikansa, sen verran yksityiskohtaista historiallista tietoa näidenkin kirjailijoiden, Utrion ja Vuoren, teokset ovat alusta loppuun.

Joulun ilojen jälkeen luin jotain muuta, siitä piakkoin. Tervetuloa kaikki blogini uudet lukijat ja kaikki te vanhat, vakaat ja luonteeltanne virkeät. Uusi vuosi on alussaan ja ainakin omalla kohdallani se vaikuttaa kovin kankeahkolta. Millähän sen pehmittäisi?

Tukkeuma

Tukkeuma = henkilökohtainen kokemus, jossa yksilö lukee monta kirjaa peräjälkeen kokien monenlaisia tunteita, mutta ei tule kirjoittaneeksi niistä, vaikka kuvitteleekin pitävänsä lukublogia. Tukkeuman kokemusta tehostaa pelautuminen päivittäin lukemisen ja kirjojen kanssa.

Melkein syliin puskee kaikki nämä tukkeuman aiheuttajat