Nadja Sumanen: Terveisin Seepra

Ensimmäinen kuva oli aina musta.

Nadja Sumasen Rambo on ollut minulle niin vaikuttava kokemus, että tartuin Sumasen uutuuteen hivenen vapisevin käsin. Heti lukemisen aluksi ahdistun päähenkilöstä ja hänen pahasta olostaan. Yläkouluikäinen Iris ei ole kotonaan missään. Koulu, baletti ja koti, kaikki ovat pakkoa ja tyhjyyttä täynnä. Iriksen isä on omilla teillään ja äiti on varsinainen kammotus ruokavalioineen ja pakkokuntoiluineen. Veli on päihdeongelman takia hoidossa ja mummo on aika kalsea tapaus. Iris on yrittänyt ratkaista omaa pahaa oloaan viiltelyllä ja itsensä nälkiinnyttämisellä. Kaipaan Rambon elävyyttä ja lämpöä.

Aika pian alun nuivan tunnelman jälkeen ajatukseni alkavat muuttua. Sumanen osaa kertoa nuoren elämästä ja hänen tunteistaan niin, että alun Irikseen kokemani epäluulo ja etäisyys muuttuvat myötätunnoksi. Välillä nauraa pyrskähdän, koska Iriksen ex-kakkubloggariäiti Irja on ihan kamala. Samalla voisin itkeä, sillä Irja on niin hirveä. Voi Iristä! Häntä ei auta perheen varallisuus, koska hyytävä kylmyys ihmisten välillä ja sisällä leviää kaikkialle. Ote kirjasta:

- Millainen se mun raskaus sitten niin kuin oli? kysyin hitaasti.
Irjan sormi pysähtyi puhelimen ruudulle. Hetki venyi. Liekki väpätti.
- Sä menit yliaikaiseksi, ja mä oli niin turvoksissa ettei sormuksiakaan saanut sormista. Ja reiteen tuli suonikohju, Irja tokaisi. - Niinhän sitä sanotaan, että poika antaa kauneuden ja tyttö vie sen. - - 
- Mutta sä olet sanonut, että mä olin kiltti vauva, yritin.
- Olit joo, mutta kyllä musta tuntui, että multa oli mennä sisuskalutkin sen kuukauden aikana jonka mä sua imetin.

Kuva kustantajan sivuilta.

Sumanen piirtää nuoren ahdistuksen esiin kuvaten huolellisesti erityisesti itseensä kääntyneet perheenjäsenet ja yhdessä olemisen vaikeuden perheessä. Aluksi apu Irikselle tulee yllättävältä suunnalta, mutta kun asiat alkavat muuttua parempaan suuntaan hyvät asiat seuraavat toisiaan. Terveisin Seepra -romaanissa luotetaan ihmiseen ja hänen kykynsä muuttua. Sumanen antaa äänen tytölle, joka on tarinan aluksi hyvin hiljainen ja huomaamaton. Iris kuitenkin kasvaa ja vahvistuu tarinan aikana.

Tässä olen minä, kuiskasin ja nojasin niskaani pellavaiseen kylpytyynyyn. Ei kukaan muu.

Terveisin Seepra on täsmälukemista yläkouluikäisille ja heidän vanhemmilleen. Teokseen voisivat tarttua myös työkseen nuoria auttavat aikuiset. Lopultaan Terveisin Seepra on yhtä lämmin ja lohduttava kuin Rambo. Kiitos kirjailijalle! Toivottavasti lukijat löytävät teoksesi!

Blogitekstini Rambosta (Kirjamessuilla 2015, Lukuhaaste 4.11.2015, Lukuhaaste 5.11.2015 ja Rambo Siilinjärvellä kesällä 2016).

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Terveisin Seepra
Tekijä: Nadja Sumanen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Helsingin Kirjamessut lähestyvät

Nyt viikonloppuna kirjamessuillaan Turussa. Turun kirjamessut vaikuttavat erittäin mielenkiintoisilta, mutta jäivät minulta tänäkin vuonna väliin. Hehkutan nyt ennakkoon Helsingin tulevia messuja.

Kolmen viikon päästä on Helsingin Kirjamessut! Kolme viikkoa menee nopeasti. Olen itse menossa messuille pitkän kaavan kautta, joten olen paikalla kaikkina neljänä päivänä. Olen jo selannut sekä sähköistä että perinteistä messulehteä. Paperinen perinteinen lehti on mielestäni luotettava messuilijan apu. Ensimmäisellä lukukierroksella piirtelen palleroisia, jotka osoittavat aiheen tai puhujan olevan kiinnostava. Seuraavalla lukukerralla merkitsen värillä mielestäni pakolliset kuunneltavat. Lopuksi viimeistelen messulehteni merkeillä, joista huomaan mahdollisia kuunneltavia riippuen omista voimista ja päivän tapahtumista. Kokemus on osoittanut, että pakkopalleroita ei saisi päivässä kahta enempää olla, muuten innokkaana kuuntelijana ihan läkähdyn.

Osallistun myös bloggarina lukupiiriin. Perjantaina 27.10. klo 10.15 on Kristiina Vuoren Filippa-teoksen lukupiiri. Lukupiirissä on vielä tilaa. Jos kiinnostuit,  käy ilmoittautumassa yllä olevasta linkistä.

Ennen messuja kerron tarkemmin omista kiinnostuksen kohteistani messujen ohjelmassa.

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Vien sinut kotiin on romaani perheestä. Minäkertoja Markus on aikuinen, mutta hänen ympärillään värähtelee lapsuuden perheen suru. Markuksen lähipiiriä ovat olleet äiti, isä, sisaret Sofia, Ellen ja Carola, Timo ja seurakunta. Sisaret ja aikuisen elämän rakkaudet ovat Markuksen elämän merkittävimmät ihmiset ja heidän kauttaan Markus piirtyy maailmaan.

Luin romaanin Vien sinut kotiin nauttien. Intensiivisin ote romaanilla on Markuksen lapsuuskuvauksessa, jossa Jehovan todistajiin kuuluvan perheen elämästä kerrotaan lapsen näkökulmasta. Seurakuntaan kuulumattomat ovat maailmallisia, ja lapsia velvoitetaan elämään Raamatun ohjeiden mukaan. Lapset muodostavat omanlakisen ryhmän, jonka vaarallisista toimista etäällä pysyttelevät vanhemmat eivät tunnu tietävän mitään.

Vien sinut kotiin on minulle surullinen tarina. Markus jää elämässään yksin ja irralliseksi, vaikka hän onkin monin tavoin ulkoisia seikkoja tarkastellessa yhteydessä toisiin ihmisiin. Kyse on sisäisestä yksinäisyyden tunteesta, joka välittyy romaanista hyvin. Lapsena uskonnollinen viiteryhmä luo erillisyyttä suhteessa toisiin. Aikuinen Markus on selkeästi ulkopuolinen asuessaan vieraassa maassa miltei luvattomana työntekijänä. Kartta, jota nuori Markus New Yorkissa lukee, on painettu väärin, joten hän päätyy lukemaan vieraan kaupungin katuja virheellisesti. Aivan kuin Markuksen elämänkarttakin olisi painettu väärin: hän on kartalla, mutta jokin on pielessä. Hän tarvitsee perille pääsemiseen toista ihmistä, mutta tekee vääriä valintoja.

Ote teoksesta:

Luin romaanin illalla. Se oli taitavasti kirjoitettu rakkauskertomus, ja ymmärsin, miksi se oli herättänyt huomiota. Yritin löytää kirjasta viitteitä Alisoniin tai itseeni, poissaolevaan isään, mutta vaikka esikoiskirjat usein kertovat kirjailijan omasta nuoruudesta tai perheestä, en huomannut mitään ilmeistä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Vien sinut kotiin
Tekijä: Ben Kalland
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Atena

JP Koskinen: Kannibaalien keittokirja

Etsiskelin JP Koskisen uutuutta muutamasta kirjakaupoista tuloksetta. Päädyin lopulta lainaamaan sen kirjastosta päivänä, jolloin hullu mielentilani huuti pirullisen mustaa luettavaa. Sitä sainkin. Ote teoksesta:

Marraskuun lopulla syöttöjuoppo lopetetaan. Vuoden pimein jakso on tähän oivallisin aika, sillä syöttöjuoppojen aktiivisuus laskee ja paino alkaa nousta. Syöttöjuopolle tarjotaan teurastamolla erittäin runsaasti alkoholia niin, että tuloksena on hengityksen lamaantuminen ja kuolema.

Teos Kannibaalien keittokirja alkaa todella keittokirjaosuudella, jossa saadaan arvokasta tietoa eri lihoista resepteineen. Ensimmäinen kolmannes teoksesta on erityisesti mieleeni. Päädyin lukemaan keittokirjaa ääneen puolisolleni automatkalla. Hän jäi pohtimaan vähäistä mausteiden määrää suhteessa suuriin lihamääriin.

Kannibaalien keittokirjan minäkertoja, Oskari, on mainostoimistossa töissä. Esimies Hakkarainen ärsyttää Oskaria, joka haluaa olla rauhassa ja tehdä omia asioitaan omaan tahtiin. Keittokirjaa kirjoittava yksinäisyyden turvasta nauttiva mies kertoo tarinansa teoksessa, joka rullaa vaivattomasti eteenpäin. Toive kumppanista, yhteydet veljeen ja sinnittely töissä piirtävät esiin aika persoonallisen tyypin, joka kuitenkin on uskottava tietyistä ominaisuuksistaan huolimatta.

Luin Kannibaalien keittokirjaa syöden yhtä sun toista. Liha pyöri suussani aika lailla, kun samalla sain lukea keitetyistä sormista ja auki sahatusta kallosta. Koskinen kuvaa teoksessaan epätavallista tavallista miestä, joka ei pelkää kuolla. Ote teoksesta:

- Sinussa on enemmän lihaa. Porsaistakin valitaan aina lihavin, puolustauduin.
- No mitä siitä? Jos minä katoan, tiedät, kuka katoaa seuraavaksi. Se olisikin sinulle mukava vuosi. Voisit ihmetellä, mikä lihanpala onkaan palvautumassa saunan katossa. Veriletut voisivat juuttua kurkkuusi, Markus tuhahti.
- Sinä maistut katajalta. Arvaisin heti, jos sinusta olisi tehty pihvi.
- Vai katajalta? Minä kuulun siis hirvien ja kolmioiden heimoon, niinkö?

Kannibaalien keittokirja on hyvä valinta mustan huumorin ystävälle. Kunhan näen teoksen kirjakaupassa, ostan yhden niteen rakkaalle ihmiselle lahjaksi. 

Teos: Kannibaalien keittokirja
Tekijä: JP Koskinen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Like

Äänikirjat ovat yksin autoilevan ilo

Aloitin nyt syksyllä säännöllisemmän autoilun. Joka viikko saan istua aika monta tuntia autossa yksin. Parasta yksin autoilussa ovat äänikirjat, joita saan kuunnella. Ensimmäisellä kierroksella kirjastossa huomasin äänikirjahyllyjen päivittyneen ja valitsin kuunneltavaksi Elena Ferranten romaanisarjan ensimmäisen osan.

Loistava ystäväni oli minulle melkoisen voimakas kuuntelukokemus. Ehkä teoksen puoleen väliin ajattelin, etten pidä kuulemastani. Nuorten naisten asuinympäristön raakuus tuntui todella vaikealta kuunnella. Kun sitten antauduin tarinan vietäväksi, huomasin olevani aivan tunteideni vallassa. Nuoren Elenan epävarmuus ja Lilan voima tuntuivat minussa, vaikka vain istuin auton penkillä ja annoin tekstin virrata lävitseni.

Seuraavaksi pääsinkin etsimään kuunneltavaa Karstulan kirjastosta. Eräänä tavoitteenani oli valita lyhyt äänikirja. Sydän vielä ruvella edellisestä kuuntelusta valitsin Toni Morrisonin romaanin Koti. En todellakaan lukenut takakannen tekstiä ennen kuuntelun aloittamista. Ehkä lyhyempää äänikirjaa valitessani toiveeni oli kuulla kevyempi tarina. Toni Morrisonin teokset ovat loistavia, mutta kevyitä ne eivät ole.

Tarina sodan vaurioittamasta miehestä ja hänen sisarestaan sulautui mielessäni kaikkeen siihen tuskaan, jota koin Loistavan ystävän kanssa. Koti on minulle kertomus särkyneiden ihmisten ponnistelusta kohti siedettävää elämää. Ensin on jäätävä henkiin. En itkenyt kuunnellessani, mutta kiemurtelin ja koin vellovaa ahdistusta. Huh!

Seuraavan äänikirjan valitsin aivan toisesta ääripäästä. Nora Robertsin Kaukainen unelma on hattaraa Ferranten ja Morrisonin teoksiin verrattuna. Se ei haittaa, nyt hattara sopii oikein hyvin. Rikkaita ihmisiä, ihmissuhdeongelmia ja oletus onnellisesta lopusta ainakin kaikille hyville ihmisille on paikallaan ja viihdyttää minua nyt autossa.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Toni Morrison: Koti
Nora Roberts: Kaukainen unelma