Tero Mielonen ja Mari Ahokoivu: Maailman tutkijat

Tero Mielosen ja Mari Ahokoivun teos Maailman tutkijat on ilahduttavaa luettavaa lapsille ja aikuisille. Teos sopii 4–7-vuotiaille lapsille luettavaksi yhdessä aikuisen kanssa, mutta käy mielestäni myös lukemaan oppineelle pienelle koululaiselle. Teoksessa on 52 sivua. Kuvia riittää jokaiselle sivulle. 

Lasten tietokirja Maailman tutkijat kertoo yhdentoista tutkijan tarinan aina lapsuuden kiinnostuksesta päätyen tutkijana työskentelyyn. Samalla värikäs tietokirja kertoo erilaisista tutkijoista ja tieteenaloista. Tähtitieteilijät tutkivat avaruutta kaukoputkilla, joita ohjataan tietokoneilla. Historiantutkijat puolestaan tekevät omaa tutkimustyötään esimerkiksi arkistoissa ja kirjastoissa lukemalla vanhoja tekstejä lukemalla ja katsomalla vanhoja kuvia. 

Maailman tutkijat tarjoaa tieteestä ja tutkijoista monipuolisen kuvan. Lapsi, joka on peloton seikkailija, voi päätyä tutkijaksi yhtä hyvin kuin kirjastossa viihtyvä kaverinsa. Keskittymiskyky, uteliaisuus ja näppärät sormet ovat hyödyllisiä taitoja tutkijalle. Tietokone tuntuu olevaan tärkeä työväline kaikille tutkijoille. Teoksen viesti on selkeä: kenestä tahansa voi tulla tutkija!

Puhelimella otettu kuva kirjan sivusta.

Lastenkirjat ovat mielenkiintoisia myös aikuisille. Luin kirjan ensin itse. Sitten sen luki perheemme kuopus, joka täyttää pian 19. Kirjan luettuamme keskustelimme ammatinvalinnasta ja tieteen merkityksestä yhteiskunnassamme. Suosittelen kaikille aikuisille seuraavalla kirjastokäynnillä piipahdusta lastenosastolle. Siellä voi tutustua suomalaisten lastenkirjojen upeaan tarjontaan. 

Maailman tutkijat taitaa olla ensimmäinen Ursan julkaisema kirja, jonka itse olen lukenut. Toivon todella, että Mielosen ja Ahokoivun innostava lastenkirja löytää lukijansa nyt joulun aikaan ja sen jälkeenkin. Kirjan voi tilata ainakin Ursan verkkokaupasta.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Maailman tutkijat
Tekijät: Tero Mielonen (teksti) ja Mari Ahokoivu (kuvitus)
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Ursa

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Äiti kehotti minua usein etsimään johtolankoja.
"Mitä varten?" kysyin ensimmäisellä kerralla.
"Elämää. Niitä on piilossa joka puolella."
Olen etsinyt johtolankoja siitä lähtien, ja ne ovat opastaneet minut tänne, alukseen, jossa pysyn lopun ikääni.

Olen lukenut Charlotte McConaghyn romaania Viimeinen muuttolintu nyt perusteellisesti ja turhankin pitkän kaavan kautta. Olen päässyt kirjassa reilusti yli puolen välin, mutta nyt on aika lopettaa lukeminen ja todeta tähän asti luetun riittävän minulle.

Aluksi olin Viimeisen muuttolinnun suhteen hyvinkin innokas lukija. Minäkertoja Franny Stone ei ole kompromissien tekijä. Hän näyttäytyy aluksi särmikkäänä ja omapäisenä. Myöhemmin hänen menneisyydestään paljastuu asioita, jotka selittävät osin hänen tilannettaan ja ehdottomuuttaan.

Tarinan maailmassa lajikato on jo pitkällä. Franny työntyy kalastusaluksen kyytiin omista syistään. Hän vastustaa vahvasti kalastusta, mutta uskoo pääsevänsä sen mukana seuraamaan lapintiirojen viimeistä muuttoa. Vaihtoehtoja ei tunnu olevan.

Tarinan nykyhetkestä palataan Frannyn lapsuuteen, nuoruuteen ja aiempiin vuosiin. Hänen traumaattiset kokemuksensa alkavat painaa minua niin paljon, että lukunautinto hävisi kokonaan. Se on harmi, koska teoksen kieli on kaunista. Myös teoksen aihe, luonnon tila ja ihmisen toimet sen suhteen, kiinnostaa minua. Teos liusuu aiheestaan huolimatta koko ajan minäkertojan traumoihin ja niiden jättämiin haavoihin. Ehkä ymmärsin teoksen aiheen väärin. Joudun luovuttamaan.  

Ote teoksesta:

Maailmoja on kaksi. Toinen koostuu vedestä, mullasta, kallioperästä ja kivennäisaineista. Sen ydintä, vaippaa ja kuorta ympäröi ilma, jota voi hengittää.
Toinen koostuu pelosta.
Olen asunut molemmissa ja tiedän, että ne tuntuvat petollisella tavalla toistensa kaltaisilta.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle.

Tekijä: Charlotte McConaghy
Teos: Viimeinen muuttolintu
Suomentaja: Sari Karhulahti
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus

 

Kansikuva kustantajan sivuilta

Lähdin tänään töistä kirjaston kautta. Ruoveden kirjastossa päädyin heti Finlandia-ehdokkaita esittelevän pöydän ääreen. Otin mukaan iltaluettavaksi tuoreen lastenkirjan, joka onkin ehdokkaana lasten- ja nuortenkirjojen sarjassa.

Kirja vaikuttaa jo kannen perusteella jotenkin tutulta ja selailulla ymmärränkin yhteyden. Olen selaillut ja osittain lukenut tekijöiden aiemman kirjan, Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu, lukiolaisten kanssa ilmastolukupiirissä. Lukiolaiset ihastelivat ilmastonmuutoksesta kertovien lastenkirjojen värikästä ulkoasua ja suurta tietomäärää.

Aika matka! tempaa minut mukaansa toisen aukeaman aikana. Lotta ja Kasper miettivät mehiläisten tilannetta ja päätyvät googlailemaan. Viisaat ja neuvokkaat lapset saavat avukseen Ilmastokeijun ja Fossiilimenninkäisen, jotka osaavat mm. aikamatkailla menneisyyteen. 

Maapallon, eliöiden ja ihmisen historiaa kuvataan vessapaperirullilla ja spagetilla. Vessapaperirulla on 359 miljoonaa vuotta. Spagetti puolestaan kuvaa lyhyempiä ajanjaksoja, joten yksi vessapaperirullan ruutu on spagettiaikajanalla 214 spagettia. Ooh! 

(Nyt muistan taas, kuinka ihanaa on lukea ja ihmetellä kirjoja yhdessä lasten kanssa. Mistä saan lukulapsen itselleni? Nuorimmaisenikin on jo täysi-ikäinen.)

Spagetti- ja vessapaperiaikajanat muistuttavat maapallon historian mittakaavasta. Suurissa kokonaisuuksissakin tapahtuu pieniä asioita, jotka vaikuttavat suuriin asioihin omalla laillaan. Kirjassa puhutaan niin evoluutiosta kuin sukupuutostakin.

Vierailu Eläinmuseossa ekologi Ilkka Hanskin luona tuo kirjan parissa viihtyville aikuisille lukuvinkin. Hanskin Tutkimusmatkoja saarille kertoo luonnon monimuotoisuudesta. Hymyilevä tieteentekijä ei ole enää keskuudessamme, mutta lastenkirjan sivulla hän kannustaa lapsia tutkimaan ihmisen puuhia.

Kurkkuani kuristaa, kun katson labyrinttiä, joka avautuu ruokakaupassa. Aukeamalla näytetään havainnollisesti, kuinka vaikeaa yksittäisten tuotteiden ympäristövaikutusten arvioiminen on. Missä sukat on tehty? Puuvillasukissa on elastaania, joka on muovia. Ympäristöystävällinen sukkien myyntipakkaus on vain osa sukkien ympäristövaikutuksia. 

Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus on hurjan laaja teos. Sivuja on 55 ja kun siihen liitetään etu- ja takakannen sisäpuolen aukeamat, sivuja on edelleen alle 60. Kirjan sivuilla ennätetään käydä kuitenkin läpi kivihiilikausi vessapaperirulla-ajanlaskun alusta, sikojen historia, Euroopan energiankulutus, jätteet ja vaikka mitä. Uteliaan lapsen kanssa jokainen aukeama synnyttää vähintään kymmenen kysymystä, joihin pitää ryhtyä etsimään vastauksia. Se on ehkä kirjan tekijöiden tarkoituskin. Teoksen laajuudella on myös suurempi mieli. Koska selvitettävä ja kuvattava ilmiö eli luontokato on laaja ja monimutkainen, sitä tulee myös käsitellä riittävän laajasti.

Kustantajan sivuilla lasten tietokirjaa suositellaan 7-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Teos sopii tutkivalle alakoululaiselle yksin luettavaksi, mutta aivan loistavasti lapsen ja vanhemman yhteisiin luku- ja jutteluhetkiin. Tässä kirjassa on uutta tietoa maapallon tilasta hyvin monelle aikuisellekin. Ainakin minä opin paljon kirjan ääressä. Kiitos, Ertimo ja Ahokoivu! 

Teos: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus
Tekijät: Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Into

Susanna Clarke: Piranesi

Hän laski kylmän, luisevan, kuihtuneen kätensä käteni ympärille ja nykäisi minut tiukasti lähelleen. Hän tuoksui paperilta ja musteelta, hienostuneelta parfyymilta, jossa on orvokkia ja anista, ja niiden tuoksujen taustalla tuntui heikko mutta selvästi erottuva häivähdys jotain likaista, melkeinpä ulostemaista. "Joku etsii sinua", hän sanoi.

Susanna Clarken uutuusromaani koukutti minut täydellisesti. En voinut lukea romaania liian nopeasti, koska ajattelin, että minulta voi jäädä jotain olennaista huomaamatta. Mysteerin voi kokea vain kerran. Tai sitten täytyy unohtaa jotain, jolloin kokemus on jälleen uusi.

Piranesin minäkertoja kulkee ja asuu oudossa paikassa, jota hän nimittää Taloksi. Teoksen alussa hän menee Yhdeksänteen Aulaan katsomaan kolmen Nousuveden sulautumista, joka tapahtuu hyvin harvoin. Ensimmäiset sata sivua kuljen lukijana päähenkilön jäljessä ihastellen ja oudoksuen kaikkea outoa ympärillämme. Päähenkilö Piranesi on varovainen ja kohtelias. Hän tuntee Talon ja kunnioittaa Toista, ainoaa elävää ihmistä hänen itsensä lisäksi. Piranesin maailmassa ja todellisuudessa on ollut todisteiden mukaan viisitoista ihmistä, joista miltei kaikista jäljellä ovat vain jäännökset, joista hän huolehtii.

Piranesin todellisuus on rakentunut hänen havainnoistaan, joita hän kirjaa ylös. Hän pitää itseään tiedemiehenä, vaikka monet sanatkin ovat hänelle outoja ja vailla merkitystä. Maailmaa sellaisena, kun me se tunnemme, ei ole hänelle olemassa. Piranesi tapaa Toisen kaksi kertaa viikossa antaakseen tälle tietoja, joita Toinen tarvitsee.

Asiat ovat hyvin pysähtyneessä tilassa, kunnes alkaa tapahtua. Tapahtumista lähtee liikkeelle muutosten vyöry. Clarke tekee taikansa hyvin pienin elein, vaikka on kyse todella merkittävistä asioista. Kuka saa hallita toista? Mikä on tärkeintä elämässä? 

Clarken Piranesi ei ole lainkaan raskaslukuinen teos. Se on aivan omanlaisensa mysteeri, joka lumoaa ja ihmettyttää. Teoksen visuaalisuus on huikeaa. Haluan jäädä näihin kuviin veistoksista ja saleista niiden ympärillä.

"Olkoot Polkusi turvallisia", minä vastasin, "Lattiasi ehjiä ja täyttäköön Talo silmäsi kauneudella."

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Piranesi
Tekijä: Susanna Clarke
Suomentaja: Helene Bützow
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Lucinda Riley: Oliivipuu

Me ihmiset emme juurikaan kehity sen paremmin ruumiillisesti kuin henkisestikään ensimmäisten maapallolla viettämiemme vuosien jälkeen. Muutumme vauvasta täysikasvuiseksi aikuiseksi silmänräpäyksessä. Sen jälkeen näytämme loppuelämämme jotakuinkin samalta , ja muutumme vain rupsahtaneemmiksi ja vähemmän viehättäviksi versioiksi itsestämme, kun geenit ja painovoima tekevät pahimpansa.

Suhtaudun ristiriitaisesti äskettäin edesmenneen kirjailija Lucinda Rileyn teoksiin. Olen kuunnellut melkein kaikki Seitsemän sisaren julkaistut teokset. Lähipiirini naiset pitävät tai rakastavat tuota sarjaa. Minun on ollut vaikea sietää sarjan ylettömän kauniita henkilöitä ja turhan perusteellisia menneiden aikojen kuopaisuja. Silti olen halunnut kuunnella Rileyn koukuttavat ja yllättävätkin rakkaustarinat.

Kun huomasin, että Bazar julkaisee Rileyn yksittäisteoksen, innostuin todella. Ajattelin, että nyt luen jotain, joka ei jatku miltei loputtomiin. Oliivipuu-romaanissa on melkein 600 sivua. Osan kirjasta kuuntelin ja osan luin kirjasta. Onneksi otin kirjan luettavaksi, tämä oli minulle korjaava kokemus.

Oliivipuu kertoo Helenasta ja hänen perheestään. Helena on entinen balettitanssija, joka on ollut jo vuosia naimisissa Williamin kanssa. Hän on hyvin perhekeskeinen ja lämmin ihminen. Perheessä on kolme lasta, joista kaksi nuorempaa ovat Helenan ja Williamin yhteisiä. Vanhin poika on persoonallinen Alex, jonka silmin myös perheen kesää Kyproksella katsellaan. Nuoremmat lapset, Immy ja Fred, ovat pieniä ja vailla suurempia murheita. Perheen kesä kuluu Pandora-huvilassa, jonka Helena on perinyt kummisedältään.

Paksun romaanin aikana ennättää tapahtua paljon. Huvilan ja siinä asuvan perheen kesä on täynnä vaihtuvia vieraita, kesken jääneitä keskusteluja, uusia rakkauksia, paljastuvia salaisuuksia ja vaikka mitä. Riley pyörittää huvilallista ihmisiä taitavasti pienestä katastrofista toiseen ja asiat mutkistuvat välillä miltei umpisolmuun. 

Alex on kiinnostava henkilö varhaiskypsänä ja vähän varautuneena nuorena. Hänellä on oma motivaationsa etsiä vastauksia äitiinsä liittyviin kysymyksiin. Minulle Alex on henkilönä uskottava, mikä on tarinan kannalta tärkeää.

Parasta teoksessa on, että tarina pysyy kesän tapahtumissa, huvilan henkilöiden menneisyydessä ja vain aivan pienen hetken ajan katse kiinnittyy aiempien sukupolvien tarinaan. Kiitos, nautin tästä rajauksesta. Rileyn Oliivipuu viihdyttää lukijaansa ja tuo valoa ja lämpöä pimeään aikaan. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Oliivipuu
Tekijä: Lucinda Riley
Suomentaja: Tuukka Pekkanen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Bazar