Louhen liitto

Sain onnekkaiden sattumusten kautta käsiini nuortenkirjauutuuden, josta innostuin todella. Mervi Heikkilä on kirjoittanut fantasiakirjan, jonka voi laskea myös spekulatiiviseksi fiktioksi. Louhen liitto on kooltaan pieni tarina, joka jättää lukijalleen paljon mietittävää.

Loma alkoi vauhdikkaalla kirjalla ja sinisellä suklaalla.

Louhen liitto on nopea lukea. Kirjan lyhyet luvut vauhdittavat lukijan vauhdilla kirjan loppuun, joka on sivulla 149. Lyhyet luvut palkitsevat hitaammankin lukijan, koska tunne etenemisestä pitää yllä mielenkiintoa. Olen oppinut, että osalle yläkouluikäisiä lukijoita sivujen määrällä on suuri merkitys. Louhen liitto on tarkoitettu käsittääkseni juuri yläkouluikäiselle, ja mielestäni se sopiikin niin tytöille kuin pojille.

Kirjan päähenkilö on Roona, 16-vuotias tyttö, joka asuu yhdessä äitinsä kanssa. Roona ei ole mikään suurten joukkojen ihminen, vaan on ottanut elämässään tietoisesti etäisyyttä toisiin ihmisiin. Roonalla on kaksi merkittävää läheistä ihmistä: äiti ja lukion ensimmäisellä oleva ystävä, Aleksi. Roonalla ja Aleksilla on yhteinen harrastus, luontokuvaus. Tarinan alussa Roonan käsitys perheestään ja itsestään muuttuu. Heikkilä pyöräyttää tarinan liikkeelle nopeasti ja reipas tahti pysyykin yllä tarinan loppuun asti.

Louhen liitto ammentaa suomalaisesta muinaisuskosta ja kansanperinteestä. Heikkilä limittää oudon ja erikoisen lomittain tavallisen kanssa. Kirja alkaa naisen ja karhun kohtaamisella. Ote kirjasta:

"Nainen katsoi isoa uroskarhua ja iättömät kasvot sulivat harvinaiseen hymyyn. Tummanruskea, melkein musta otus oli kooltaan valtava, metsän kiistaton kuningas. Jostain naisen muistin sopukoista alkoi nousta sanoja."

Valtaosa tarinasta tapahtuu kuitenkin nyky-Suomessa, jossa asutaan rivitaloasunnossa ja luetaan Harry Potter -kirjoja. Menneen ajan voimat ovat kuitenkin olemassa ja niiden vaikutus Roonan elämään on merkittävä. Roona on sekä neuvokas että sisukas nuori nainen, joten päähenkilön elämänkiemuroiden seuraaminen oli minulle mieleen.

Louhi on merkittävä hahmo tarinassa, aivan kirjan nimeä myöten. Kalevala vilahtaa kirjassa sekä loitsuissa että teoksena. Lönnrotkin saa osansa, ote kirjasta:

"Valpurin ääni kohosi, silmät kiilsivät pelottavina ja kasvot vääntyivät rumiksi ikivanhasta vihasta. Astuin vaistomaisesti askeleen taaksepäin.
- Lönnrot oli oman aikansa lapsi. Kalevalan kokoaminen oli valtava uroteko, ei voi vaatia, että kaikki yksityiskohdat olisivat ihan kohdallaan, äiti lepytteli."

Kirjassa on yksi runo Kalevalasta, muut runot ovat kirjailijan itsensä sommittelemia. Kirjan kieli on toimiva yhdistelmä tämän päivän arkikieltä ja vanhahtavaa kieltä, jossa muinaiset asiat ja käsitykset ovat eläviä. Roonan "ajatukset lepattavat levottomina kuin rapsutettavan lampaan pikku häntä". Roonan lähipiirin ihminen uskoo entisajan uskomuksiin ja ohjeistaa tyttöä kaikenlaisissa toimissa. Menneisyys tulee tähän päivään, kun Roonan tulee huolehtia, ettei pistä leipää väärinpäin pöydälle ja aiheuta näin kodin köyhtymistä. Myös kehoitus ryhtyä keräämään kapioita herättää Roonassa hämmennystä ja nolostumista.

Kirjan kustantaja on Haamu Kustannus, joka on minulle uusi tuttavuus. Kustantajan sivuilta löytyvät niin traileri kirjasta kuin vapaasti käytettävä materiaali opetukseen äidinkielessä. Kotiväen kierroksen jälkeen vien kirjan koululle luettavaksi. Jos nyt koulullamme olisi hankintarahoja, voisin ostaa tätä kirjaa ja saada hyvää luettavaa kokonaisille luokille.

Kiitos kustantajalle ja bloggarikaverille kirjasta!

Teos: Louhen liitto
Kirjailija: Mervi Heikkilä
Kannen kuvitus: Riikka Nikko
Kustantaja: Haamu Kustannus
Julkaisuvuosi: 2015

Pyövelin ote on vahva

"Pyöveli tekee sen, mitä tuomarit eivät osaa mutta minkä hän taitaa paremmin kuin kukaan muu. Pyöveli osaa kuoleman, ja se tekee hänestä mahtavan miehen."

Kun aloin lukemaan Pyöveliä, huokailin itsekseni. Aihe tuntui hieman etäiseltä ja kiinnostukseni oli vähäinen, vaikka olin pyytänyt kirjaa kustantajalta. Kaksi sivua luettuani olin jo kiinnnostunut, viidenkymmenen sivun jälkeen luin innokkaana katkelmia kirjasta perheenjäsenille. Aamuyöstä heräsin lukemaan kirjaa, aamulla kirja oli luettu. Olipahan tarina. Kiitos Anneli Kanto!

Pyöveli kertoo kolmen kolmen miehen elämäntarinan kautta ajasta, jolloin Suomessa pyöveli oli osa yhteiskunnan valvontaa ja voimankäyttöä. Yksi kolmesta kertojaäänestä on pyövelin pojan, Johannin, jonka tulevaisuus on jo syntymässä määrätty. Toinen kertojaääni on tuomarin, joka saa pidettyä lain ja järjestyksen kotinsa ulkopuolella mallikkaasti, mutta kotona himo vääristää periaatteet ja elämästä tulee kärsimystä. Kolmas kertojanääni kuuluu lähtökohdiltaan huonoimman alun saaneelle nuorelle pojalle, jota ajaa halu rikkauteen ja arvostettuun asemaan yhteisössä. Kun vuosia kuluu ja pojat kasvavat miehiksi ja ammatinharjoittajiksi, nämä kolme miestä löytävät itsensä Vaasan kaupungista. Kanto kertoo merkittävän tarinan oikeuden toteutumisesta ja yksilön vastuusta.

Minulle Pyöveli oli vastustamaton lukukokemus. Minua ahdisti, itketti ja kuvotti. Naurua kirja tarjosi aika vähän, mutta se on aivan ymmärrettävää. Kanto asettelee sanansa taitavasti ja kolme kertojaa vievät jokainen omanäänisesti tarinaa kohti väistämätöntä turmiota. Pyövelin henkilöihin liittyy paljon toiveita ja haluja, mutta kaiken yllä leijuu alusta alkaen epäonnen ja tuomion tunne. Ote kirjasta:

"Minulla on rehellisen ja yksinkertaisen ihmisen katse. Kun ihmiset katsovat silmiini, he haluavat oitis kertoa salaisuutensa ja uskovat, etten kerro niitä eteenpäin. Herttaiset silmäni saavat ihmiset uskomaan, että olen hyväntahtoinen ja tyhmä ja että minua on helppo pettää. Siitä on minulle paljon etua. Ihmiset käyvät varomattomiksi eivätkä viitsi käyttää järkeään, kun uskovat, että vastapuolella on typerys."

Päällimmäiseksi omassa lukukokemuksessa asettuu pyövelin tarina. Kirjassa kerrotaan seikkaperäisesti pyövelin koulutus, johon kuuluu varsinaista mestausta, erilaisia raajojen katkaisuja, kidutusta ja paljon muuta. Tämä osa tarinaa on kuvottava, paska haisee ja mätä tirskuu. Rankaisuun yhdistetään tuomitseminen, joten rikoksia ja rikollisia kuvataan yksityiskohtaisesti. Rikoksia on laidasta laitaan, karskeista murhamiehistä nuoriin raiskattuihin naisiin, jotka tappavat saamansa lapsen. Kaikkeen konkreettiseen tekemiseen tarinassa kudotaan juuri Johannin kautta oikeutus rangaistukseen, velvollisuus toimia ja yhteiskunnan järjestys.

Pyövelin kuvaus keskiaikaisesta Suomesta vie lukijan mukanaan. Vaikka kuningas Kristofferin maan- ja kaupunginlain lähtökohta on maallinen oikeus, kirkkoa ei voi ohittaa. Pahuus halutaan nähdä usein juuri noituutena ja kirkonmiehet pääsevät tuomareiden kanssa tutkimaan noidiksi epäiltyjä naisia. Tarinassa helvetti pääsee irti hyvinkin konkreettisesti ja onnettomuudet seuraavat toisiaan. Pyöveli ei päästä lukijaa helpolla. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ote kirjasta:

"En voinut nukkua. En voinut maata enkä seistä. - - En uskaltanut helpotuksekseni juoda viinaa, koska silloin olisin tullut hulluksi ja polttanut talon ja sen asukkaat. Kävelin."

Kiitos kustantajalle saamastani arvostelukappaleesta!

Teos: Pyöveli
Kirjailija: Anneli Kanto
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2015

Piispansormus

Luin Milja Kauniston esikoisen Synnintekijän pari vuotta sitten ja pidin siitä kovin paljon. Trilogian kakkososan, Kalmantanssin, luin vuosi sitten. Molempien kirjojen kohdalla olen nauttinut kirjailijan tavasta kuvailla kaikkea sitä ihmisiä ympäröivää, jonka voi silmillä nähdä, korvilla kuulla ja nenällä haistaa. Kaunisto kirjoittaa historiallisia romaaneja omalla yksilöllisellä tavallaan. Trilogian päättää Piispansormus, joka on nyt luettuna. Ote kirjasta:

"Auringonnousu värjäsi Pariisin vaaleanpunaiseksi ja ilmassa leijui vielä yön viileys ja sen tuoma suloinen raikkaus. Pian lämpö herättäisi kärpäset lantakasoissa ja kerjäläiset klenkkaisivat ulos koloistaan roikkumaan ohikulkijain helmoissa. - - Pariisin tuhannet työläiset vaeltaisivat siltojen yli toimiinsa, torieukot rönkyisivät, lutkat nostelisivat hameitaan porvarisukoille ja sähisisivät toisilleen"

Kauniston kirjojen juoneen ja henkilöihin liittyy ainakin näissä kolmessa kirjassa sellaista yllätyksellisyyttä, joka tekee oman lukukokemuksen erittelyn ja kuvailun vaikeaksi. Tavoitteenani on kirjoittaa teksti, joka ei vie lukemisen iloa henkilöiltä, jotka eivät ole lukeneet vielä kirjaa. Piispansormus-romaanin päähenkilö on Olavi Maununpoika eli Olaus Magnus. Olaus on jo tullut tutuksi aiemmissa kirjoissa, mutta tällä kertaa minulla oli tässä miehessä kestämistä. Olaus vanhenee tarinan edetessä, ja ymmärrän sen. Ikä ja elämäntapahtumat kuitenkin heikentävät Olausta. Yliopistolla vaikuttava kirkonmies on arvostettu toisten silmissä, mutta sisältä Olaus on hyytelöä. Ote kirjasta:

"Edellisestä kerrastani naisen kanssa oli kulunut liian pitkä aika. Aisani alkoi jo muuttua vanhan miehen kaluksi, sillä se ei nostanut päätään edes kuvitellessani ylhäisen naisen kalpeaa vartaloa. - - Sieluni taakka oli omiaan veltostuttamaan elimeni."

Olaus kyllä seikkailee lihallisessa maailmassa kirkollisesta asemastaan huolimatta, mutta vähintäänkin yhtä olennaista - minusta kaikken olennaisinta - päähenkilössä on hänen sielunsa taakka. Tämä tuska korvensi minuakin lukijana niin, että välillä jo ärsytti. Kaunisto on kirjoittanut tarinaan loistavia henkilöitä, joista pidän Olausta enemmän. Pidän paljon Miraclesta, Johanneksesta ja muista toimen ihmisistä, joita päähenkilön ympärillä löytyy. Kuitenkin maailmaa katsotaan kirjassa juuri Olauksen silmin.

Oikea elämä asetteli esteitä lukemiseni tielle, ja pääsin kirjan loppuun poikkeuksellisen hitaasti ja kompuroiden. Oma lukukokemukseni muistuttaa minua kuitenkin kirjan päähenkilön etenemistä. Kaikki me kompuroimme. Ote kirjasta:

"Siemaisin maljan tyhjäksi kerrasta ja viittasin lisää. Halusin humaltua, halusin turtua, halusin unohtaa että olin pyöveli Perkeleen palveluksessa, Lemmon lihanleikkaaja, Saatanan salamurhaaja, Luciferin lunastaja. Palvelija täytti kalkkini ja tartuin siihen janoisena."

Piispansormuksen lopuksi omat ajatukseni palaavat trilogian ensimmäiseen osaan, josta pidin eniten. Piispansormus kuitenkin päättää Olavin tai Olauksen tarinan, joten olen iloinen, että luin kirjan loppuun. Piispansormus on mielestäni ihmisen sielun tutkielma. Vaikka päähenkilö kokee rakkautta ja kiintymystä niin ihmisiin kuin Jumalaan, on hän kuitenkin kaiken aikaa erityisesti suhteessa itseensä ja omien ajatustensa rajoittama.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Teos: Piispansormus
Kirjailija: Milja Kaunisto
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2015

Kotasavun Marja

Kymmenen onnen Annan jälkeen siirryin ahmaisemaan Kotasavun Marjan, joka on Annan itsenäinen jatko-osa. Teoksen tapahtumien aika säilyy samana, mutta paikka siirtyy pohjoisemmaksi.  Kotasavun Marjan tarina kulkee osin limittäin Annan tarinan kanssa ja osin jatkaa sitä. Lukemisen tunnelmat olivat hyvin yhtäläiset edeltävän kirjan kanssa. Havaste vie tarinaa eteenpäin sujuvasti ja helposti. Marja on henkilönä Annaa itsenäisempi ja itsepäisempi. Jo Annassa mielessäni pyöri Aino Kallaksen Sudenmorsian, mutta nyt yhteys on vielä selvempi. Pidin tarinan mystisyydestä ja outoudesta.

Marjan elämän on kaukana lapsuuden mailta. Marjan kokema vieraus ja uuteen sopeutumisen vaatimus olivat minulle mystisten tapahtumisen ohella kirjan parasta antia. Ote kirjasta:

"Kun Marja lausui loitsut, hän tunsi suurta riemua. Loitsut olivat kuin omia ajatuksia, niin puhtailta ja helpoilta ne tuntuivat. Loitsuja lepatti hänen mielessään kuin saunaan pakkasesta kurottuvia usvakiehkuroita. Ne koskettivat hennosti hänen mieltään ja haihtuivat sitten häiritsemästä, odottamaan kutsumistaan. Tuntui, että loitsuja oli määrättömästi."

Luen vielä sarjan kolmannen osan, vaikka sivupolkuina luen juuri parhaillaan yhtä sun toista. Kesken on niin Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, 3. Kuolema kuin J.R. Wardin Rakastaja - vihdoinkin. Levoton mieli ei tyydy yhteen luettavaan kerrallaan, vaan vaatii monia yhtäaikaisia polkuja kuljettavakseen.

Teos: Kotasavun Marja
Kirjailija: Paula Havaste
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2004

Kymmenen onnen Anna

Luin ensimmäisen kirjan Havasteelta lokakuussa ja pidin lukemastani. Loppuvuodesta yritin etsiä Havasteen aiempia kirjoja kirjakaupasta huonolla menestyksellä. Ei hätää, kirjasto auttaa lukijaa ja niinpä minäkin löysin etsimäni lähikirjastosta. Kymmenen onnen Anna on Paula Havasteen esikoiskirja. Gummerus on julkaissut kirjan 2003.

Kymmenen onnen Anna on tarina tytöstä, joka joutuu selviämään pienestä pitäen omin voimin. Ainoana oikeana tukena on Ämmi, joka on Annan ja Annan äidin uuden kodin vanha emäntä. Ämmi perehdyttää Annan kasvien maailmaan. Kasvien käyttö rohtoina on tärkeä taito, joka määrittelee Annan koko elämän. Havaste kertoo Annan tarinan kauniisti ja vivahteikkaasti.

Kymmenen onnen Annan tapahtuma-aikaa ei yksilöidä sen tarkemmin, mutta kyse on todennäköisesti 1600-luvun alusta. Osa Annan aikalaisista on kristittyjä, osa uskoo vanhoihin luonnonjumaliin ja lukee loitsuja saadakseen viljelyonnen ja suotuisan sään toimilleen. Henkilöiden ja eläinten nimet ovat muinaista alkuperää, on Kyötikkiä ja Mairikkia.

Ote kirjasta:

"Anna juoksi koko matkan aittaansa asti. Hän haistoi yhä ihollaan metsän ukon salaperäisen lemun ja tunsi sellaista riemua, ettei koko elämässään aiemmin. Se riemu kantoi hänet olkiensa sekaan ja uuvutti unesta toiseen, syvempään uneen, sikiuneen aamuun asti."

Naisen elämä ei ole aivan sitä, mitä nuori Anna ajatteli. Aikuisen Annan kädet ovat täynnä työtä. Velvollisuudet täyttävät Annan päivät, viikot ja vuodet. Anna on oppinut lapsuudessaan ja nuoruudessaan tarinoita, lauluja ja loitsuja, joiden kautta Anna löytää voiman toimia oikein. Laulut ja loitsut ovat mukaelmia Kalevalasta ja Kantelettaren runoista ja sopivat oikein mainiosti tarinaan tuoden siihen syvyyttä. Kirjan nimi viittaa Annalle esitettyyn ennustukseen Annan elämän kulusta. Kymmenen onnea odottaa Annaa.

Nautin Havasteen kirjasta ja kävin hakemassa Kotasavun Marjan tänään kirjastosta. Se on itsenäinen jatko-osa Annan tarinalle.

Teos: Kymmenen onnen Anna
Kirjailija: Paula Havaste
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2003