maanantai 15. lokakuuta 2018

Kei Sanbe: Poissa 1 (Erased)

Sain luettavakseni Kei Sanben Poissa (Erased) -sarjan aloitusosan. Teoksen kansi on niin kaunis, että jo pelkästään se houkuttaa lukemaan. Vielä enemmän kiinnostuin teoksesta ja koko sarjasta, kun ymmärsin Netflixistä löytyvän Erased-sarjan sekä piirrettynä että näyteltynä.

Poissa 1 kertoo sarjakuvapiirtäjänä ja pitsalähettinä työskentelevän Satoru Fujinuman elämästä. Sarjakuvat eivät lyö leiville ja lähetin hommat kypsyttävät. Työpaikalla on innokas lukiolaistyttö, Airi Katagiri, jonka juttelu lähinnä ärsyttää Satorua. Satoru ei tosiaankaan ole sosiaalisesti kovin taitava ja joustava.

Sanbe kertoo tarinaa hyvin juonivetoisesti ja koukuttavasti. Satorun elämää määrittää yksi erityinen ominaisuus: hän kiepsahtaa huomaamattaan aikakieppiin ja jää toistuvaan tapahtumien kulkuun. Satorun tulee huomata muutoksen paikka ja reagoida saadakseen tapahtumien kulun lähtemään uudella lailla eteenpäin.

Lajityyppinä tässä mangassa on jännitys. Teos sinänsä ei ole hyytävän kamala, mutta tietty pahan läsnäolo ja aavistus tulevasta turmiosta tarinassa on miltei koko ajan. Satorun äiti tulee käymään poikansa luona. Hän puhuu murteella ja on oman tiensä kulkija ärsyttäen poikaansa kohtalaisesti. Satoru muistaa yllättäen lapsuudestaan asioita, jotka hän on aiemmin pyrkinyt vaientamaan.  Yhtäkkiä tilanne muuttuu hyvin pahaksi ja Satoru huomaa elävänsä henkilökohtaista painajaistaan. Teosta suositellaan 14-vuotiaista eteenpäin, joten tämä ei ole pienten luettavaksi tarkoitettu.

Pidän Sanben kuvituksesta ja erityisesti juonen seuraamisen helppoudesta. Päähenkilön elämänkulku ja lapsuuden kokemukset kiinnostivat ja kiinnostavat edelleen. Satorun tarina alkaa vuodesta 2006. Aion ehdottomasti jatkaa sarjan lukemista, sen verran koukuttavasti tarina kerrotaan ensimmäisessä teoksessa.

Poissa - Erased 2 ilmestyy 31.11.2018! Sarjaan tulee yhteensä yhdeksän osaa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Poissa 1 (Erased)
Tekijä: Kei Sanbe
Suomentaja: Taavi Suhonen
Julkaisuvuosi: 2018
Julkaisja: Punainen Jättiläinen (Tammi)

lauantai 13. lokakuuta 2018

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin


Kirjoitin jo Kankimäen uutuudesta jotain alkutunnelmia blogissani. Valittelin ristiriitaisia ajatuksiani. Tuon postauksen jälkeen Naiset joita ajattelen öisin on lähtenyt vetämään aika lailla. Aika loppuu kuitenkin kesken. Storytel-palvelun kokeiluaika loppuu tänään ja kirja on minulla vielä kesken.

Naiset joita ajattelen öisin kertoo historian tunnetuista tutkimusmatkailijanaisista ja niistä tutkimusmatkailijanaisista, jotka nousivat ensin tunnetuiksi ja sitten upposivat taas tuntemattomuuteen. Teoksen alussa Kankimäki kertoo Karen Blixenistä, jonka sentään tiedän. Kirjailija lähtee aluksi teoksessa Afrikkaan ja käy Blixenin elämään liittyvillä paikoilla saamassa vaikutteita ja kokemassa itse. Myöhemmin Kankimäki kertoo innostuneesti ja innostavasti naisista, joilla on ollut rohkeutta lähteä matkalle ja matkoille. Kankimäki itsekin on uskaltanut lähteä, vaikka kertookin myös niistä hetkistä, jolloin rohkeus ei ole huipussaan.

Äänikirjaa kuunnellessani mieleeni ei jää yhtään nimeä, johon voisin myöhemmin palata. Tämä on äänikirjan yleinen heikkous, ainakin jos kuulijalla ei ole muistiinpanovälineitä käsillä kirjaa kuunnellessa. Minulla ei ole, ajan autoa. Olisin kirjailijan tapaan halunnut hakea netistä kuvia kalanäytteistä ja naistutkimusmatkailijasta, joka naamioi itsensä hyvin perinteiseksi ja vaarattoman näköiseksi aikansa naiseksi. Uskon, että kirjassa on kuvia ja haluan ehdottomasti selata kirjaa mahdollisimman pian. Kirjastoon siis!

Naisen elämä ja sen rajoitteet ovat kiinnostavia mielenkiinnon kohteita Kankimäen teoksessa. Menneiden aikojen naistet ovat joutuneet tekemään tiliä elämästään matkatessaan paikasta toiseen. He ovat usein olleet koko elämänsä lähipiirin miesten tahdon alla. Ensin isä, sitten aviomies tai veli, lopuksi kenties oma poika on ollut määräämässä naisen elämisen rajoja, rahojen ja ajan käyttöä.

Mikä minua kertojassa tai teoksen asetelmassa sitten erityisesti aluksi ärsytti? Ainakin ensimmäisenä huomasin kateuden tunteeni. Elämäni tuntuu muodostuvan sarjasta arkisia suorituksia. Omat lapseni ovat kohta itsenäisiä, mikä ilahduttaa minua suuresti. Vanhempani ovat tarvinneet paljonkin apuani viime vuosina ja nyt jäljellä on vain toinen heistä. Huomaan seuraavani ikäisteni ja minua vanhempien ihmisten arkea ja juhlaa. Tuntuu, että monien vanhemmat ovat vielä antamassa iloa ja tukea aikuisille lapsilleen. Tiedän, että ihmisten elämät eivät ole vertailukelpoisia ja toisen ihmisen elämää ei kannata kaivata itselleen. Nämä ovat kuitenkin tunteita ja muistoja, joita Kankimäen teos herättää minussa kuulijana. Itkin kuunnellessani naisesta, joka jo nuorena joutui hoitamaan sairaalloista äitiään, kun tytön isä kulki maailmalla. Nainen - silloin vielä tyttö - opetteli lukemaan ja turvasi isänsä kirjoihin, joita kotoa löytyi. Sama nainen lähti vapauduttuaan maailmalle hyvin rohkeasti, koska hänellä ei ollut mitään pelättävää. Hän oli valmis kuolemaan milloin tahansa.

Toinen ärsyttävä tai minua vaivaava ajatus liittyy maailman tilaan, matkailun kuluttavuuteen maapallon hyvinvoinnin näkökulmasta ja länsimaisen ihmisen vapauteen tehdä asioita, joita hän haluaa tehdä. En haluaisi kannustaa ketään lentämään yhtään minnekään. Voinko innostua teoksesta, joka innostaa minua ja monia muita ostamaan lentolipun ja lentämään toiselle puolelle maailmaa? Voin ja en voi. Matkakirja voi korvata varsinaisen matkustamisen. Koska minulla ei ole rahaa ja mahdollisuutta lähteä, ratkaisu on todella helppo. En matkusta ja lentäminenkin minulta jää. Entä jos voittaisin Eurojackpotissa monta miljoonaa euroa? Lähtisinkö matkalle Japaniin tai Etelä-Koreaan? Ehkä lähtisinkin. Silti minun ja kaikkien muiden pitäisi todella miettiä valintojamme.

Kävin tänään hoitokodissa ja hautausmaalla. Kankimäen äänikirjan kuuntelu sopi päiväni sisältöön ja tunnelmaan erittäin hyvin. Mielestäni Kankimäki puhuu pohjimmiltaan teoksessaan ihmisen suhtautumisesta itseensä, elämäänsä ja maailmaan. Voin ymmärtää teoksen viestin tavallani oman elämäni ja kokemuksieni kautta. Minua Naiset joita ajattelen öisin rohkaisee elämään itseäni kuunnellen. Voin luottaa itseeni ja tehdä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Teos: Naiset joita ajattelen öisin
Tekijä: Mia Kankimäki
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

(Kökköä virkettä korjattu 14.10. vähän virkeämmällä mielellä.)

lauantai 6. lokakuuta 2018

Runoannoksia ja Naiset joita ajattelen öisin

Runovälipalat ovat uusin kehitelmä lukutavoissani. Nautin runovälipalat säännöllisesti lähikirjastossa työpäivän päätteeksi. Tavoitteenani on käydä kaksi kertaa kuussa nauttimassa runoista niihin keskittyen, ilman sen suurempia tavoitteita. Käytännössä tämä tarkoittaa puolta tuntia kirjaston sohvalla yhden tai kahden runoteoksen parissa. Minun ei tarvitse tietää teoksista tai runoilijoista mitään ennen välipalaa. Kaikki käy. Puolessa tunnissa ennätän lukea yleensä yhden teoksen kokonaan. Suosittelen!

Viimeksi kirjastossa luin Saila Susiluodon ja Johanna Venhon runoja.
Intoilin viikko sitten äänikirjojen uusista mahdollisuuksista autoelämässäni. Aloitin kahden viikon kokeilujakson Storytelin palvelussa. Mitä sitten helpon rekisteröitymisen jälkeen otin kuunneltavaksi? Valitsin omaan kirjahyllyyni nämä teokset:
  • Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
  • Juha Hurme: Niemi
  • Eeva Kilpi: Laulu rakkaudesta ja muita runoja
  • Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
  • Satu Koskimies ja Vilja-Tuulia Huotarinen: Emilia Kent - runotytön tarina jatkuu
  • Antti Tuisku ja Antti Aro: Antti Tapani.
Olen ennättänyt kuunnella ajomatkoilla Kankimäen romaania. Tekniikka on toiminut hyvin, poissa on CD-levyjen vaihto ja muu sellainen sälä. Tänä iltana lähden puolisoni kanssa pienelle autoretkelle, joten virittänen meille kuunneltavaksi Berlinin tarinoita. Jos puoliso haluaa puhua kanssani, nöyrryn siihenkin.

Kankimäki on kirjailijana minulle tuttu aiemmasta, Japaniin sijoittuvasta romaanista. Naistet joita ajattelen öisin kertoo kertojan ihailemien naisten elämänkulusta ja niistä risteymistä, joita naisten ja kertojan elämien väliin rakentuu. Teos on autofiktiota, tarinassa M matkustaa Afrikkaan ja pohtii elämän merkitystä ja merkityksettömyyttä mm. Karen Blixenin elämän kautta. Teos antaa uutta tietoa ja herättää monenlaisia tunteita. Välillä pidän kertojasta, välillä ärsyynnyn hänestä hyvinkin paljon. Yleensä teos, joka onnistuu herättämään sekä positiivisia että vähemmän positiivisia ajatuksia, on osoittautunut lopulta ehdottoman hyväksi lukukokemukseksi. Saas nähdä, kuinka nyt käy. Riittääkö aika?