sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Riikka Ala-Harja: Kahden perheen Ebba



Luin marraskuussa Riikka Ala-Harjan lastenromaanin Kahden maan Ebba. Nyt kirja on saanut jatkoa. Kirjassa Kahden perheen Ebba minäkertoja on valloittava 11-vuotias tyttö, jolla on kaksi perhettä, äiti asuu Suomessa ja isä Saksassa. Isällä on uusi puoliso, Jolanka ja Jolankalla puolestaan tytär Anna. Nyt isä, Jolanka ja Anna tulevat käymään Helsingissä Ebban luona.

Viidesluokkalainen Ebba on ikänsä ja ajatustensa puolesta välitilassa. Häntä kiinnostavat uudet asiat, mutta välillä on mukava tehdä juttuja, jotka Ebbasta tuntuvat olevan pienempiä varten. Anna on kahdeksan ja vaikuttaa Ebbasta usein todella lapselliselta. Erityiskiitoksen kirja saa Ebban kasvun kuvaamisessa. On hyvä, että lastenkirjoissa kerrotaan lasten elämästä jättämättä mitään osa-aluetta pois. Alkavat kuukautiset ovat osa tyttöjen elämää.

Ebba vertaa itseään Annaan, jonka isä asuu kilometrin päässä. Ebban isä asuu yli tuhannen kilometrin päässä. Väistämättä vertailua tulee enemmänkin. Kuka saa eniten huomiota, aikaa ja yhteisiä muistoja? Etäisyys tuo epävarmuutta ja kaipausta.

Jos ajattelen omaa elinympäristöäni, Ebban kaupunkilaiselämä tuntuu aika kaukaiselta. Ebban perheet ovat selvästi myös hyvätuloisia. Ebba voi lentää pitkin vuotta kahden perheen välillä. Isä voi tulla lomamatkalle toiseen maahan ja vuokrata perheelleen asunnon keskustasta. Perhe voi käydä Korkeasaaressa ja kahvilassa. Vaikka Ebba kokee surua vanhempien erosta, moni asia on hyvin hänen elämässään. Itse toivon löytäväni myös kirjoja suomalaisista lapsista, joiden perheillä ei ole rahaa.

Kuten Kahden maan Ebba, myös Kahden perheen Ebba on nopeasti etenevä kirja, joka palkitsee lukijansa. Kaksikymmentä lukua ja 110 sivua menevät yli kymmenvuotiaalta nopeasti.

Teos: Kahden perheen Ebba
Tekijä: Riikka Ala-Harja
Kuvat: Marika Maijala
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kesäkuun lukumaraton 16.6.2018

Kesäkuun lukumaratonia emännöi blogin Sivujen välissä Hanna. Varsinainen lukumaratonin huippupäivä on huomenna, mutta kärsimättömänä ihmisenä aloittelen jo tänään.

Kotonani huojuvat kirjapinot. Minun pitäisi järjestellä kirjoja ja kaikkea mahdollista kotona, mutta olosuhteiden pakosta kesäkuussa käytän kaiken voimani ja reippauteni erään toisen talon siivoamiseen ja järjestelyyn. Tiedän kirjakasojeni sisältävän kaikenlaista hyvää luettavaa, mutta nyt päätin hakea yhden pinon kirjastosta ja lisätä siihen yöpöydältä löytyvän viihderomaani. Kirjastopinon kävin hakemassa tänään. Onnistuin pyörimään sekä sarjakuvahyllyn kulmilla että runojen läheisyydessä.


Aloittelen lukumaratonin tänään jossain vaiheessa iltaa. Tämä postaus päivittyy ja täydentyy viimeistään maratonin päätyttyä. Ensijaisesti päivitän lukemisiani Instagramiin (@kirjakkoruispellossa). Toivottavasti iltani ja yöni pitää sisällään muutakin kuin Espanjan ja Portugalin pelin seuraamista.

Luettavien kirjojen pinossa minulla löytyy:
Maeve Binchy: Punaisen höyhenen keittiö [romaani]
Janne Kukkonen: Voro. Kolmen kuninkaan aarre [sarjakuva]
Jere Voutilainen: Minuus. Miinus. [runoja]
Charles Bukowski: Kirottujen nautinnot [novelleja ja runoja]
AP Kivinen: Tsernobylin kissat [runoja]
T.S.Eliot: Kissojen suuri kompasanakirja [runoja]

Näiden lisäksi kotoa löytyy niin paljon luettavaa, ettei lukeminen lopu kesken ihan heti.

Aloitin lukumaratonin perjantaina klo 18.30.

Ensimmäinen etappi perjantaina klo 20.30:
Ensin luin T.S.Eliotin runokirjan Kissojen suuri kompasanakirjan. Runoteoksen on suomentanut Jaakko Yli-Juonikas. Hauskassa teoksessa on Jenna Kunnaksen kuvitus. Oma suosikkini on Vanha katti ponneton. Pullea kissa kouluttaa torakoita partio-oppien mukaan kellarissa ja hyväkäytöksiset öttiäiset saavat kunniamerkit! Luin runon perheen miesväelle perjantai-illan kunniaksi. Eräs runolle altistunut perheenjäsen analysoikin runouden "olevan kellistä". Ei minun mielestäni!

32 sivua luettuna.

Aloitin Maeve Binchyn romaanin. Punaisen höyhenen keittiö vaikuttaa oikein viihdyttävältä luettavalta. Ystävät päätyvät perustamaan pitopalveluyrityksen. Mukana on Maeve Binchyn tyyliin monien ihmisten yhteenkietoutuvia kohtaloita ja lempeää elämän mutkareittien tutkimista. Kohta katson jalkapalloa poikien kanssa ja sitten palaan lukemisen äärelle.

Pitopalvelutarinaa luettuna vasta 55 sivua. Yhteensä siis 87 sivua luettuna.

Toinen etappi lauantaina klo 8:
Illalla katsoin pelin ja jatkoin kirjan lukemista. Aamulla heräsin aikaisin ja kirja on ollut käsissä jo reilun tunnin. Muu perhe alkaa pikku hiljaa heräillä. Olen Punaisen höyhenen keittiössä sivulla 285, joten luettuna on 317 sivua. Eteneminen on vaatimatonta, mutta se ei minua haittaa.

Kolmas ja toiseksi viimeinen etappi lauantaina klo 13.30:
Jatkoin romaanin lukemista sivulle 402, kunnes halusin vaihtaa luettavan lajia. Päätin jatkaa sarjakuvalla. Janne Kukkonen on kirjoittanut ja kuvittanut sarjakuvateoksen Voro - kolmen kuninkaan aarre.
Voro kertoo Liljasta, joka on vanhan mestarivarkaan opissa. Nuori Lilja on sinnikäs ja rohkea tyyppi, joka tekee kaiken tarvittavan ja vähän enemmänkin. Kannen perusteella voisi ajatella sarjakuvan olevan pienille lapsille, mutta sisällön puolesta ajattelen Voron sopivan mainiosti noin 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Minä nautin tarinasta ja jännitin Liljan ja oppi-isä Seamusin puolesta.

Lisään luettuun sivumäärään 280 sivua.


Seuraavaksi runoja. Jere Vartiaisen runoteos Minuus | Miinus saa palan kurkkuuni jo ensimmäisellä sivulla. Runoilija omistaa teoksen ahdistuneille pojille. Kansilieve kertoo Vartiaisen olevan psykologi ja runoissa on tutkittava (tva). Se loitontaa runojen puhujien kautta virtaavaa ahdistusta lukijan näkökulmasta, mutta toisaalta tekee siitä ahdistavampaa ja raskaampaa. Eräs runo alkaa näin:
Olipa kerran poika, joka kuoli joka päivä.
Aamuisin hän puki nahan huudolleen, tomutti kouristuksensa
ja aloitti uudelleen.

Vartiaisen runot tuottavat kipua. Epävarmuus kuvataan runoissa hyvin koskettavasti ja suoraan. Minuus | Miinus on teos, joka kannattaisi hankkia peruskoulun päättäneelle, ylioppilaalle ja ammattiin valmistuneelle. Näitä runoja minun pitäisi lukea kotona ääneen, mutta nyt kuuloetäisyydellä on vain puoliso. Välillä katsomme jalkapalloa, kohta jatkan taas lukemista. Taidan kuitenkin lukea yhden runon hänelle.

Runot lisäävät listalleni 82 sivua. Nyt kasassa on 796 sivua.

Viimeinen etappi, lauantai klo 18.30:
Vartiaisen runoteoksen jälkeen vielä runotti, joten päätin lukea AP Kivisen Tsernobylin kissat. Runojen puhuja on parisuhteessa elävä mies. Näihin runoihin en nyt pääse mukaan, jään miettimään yksittäisiä säkeitä ja niiden merkityksiä. Samaan aikaan Islannin joukkue pelaa Argentiinaa vastaan ja pistää kampoihin kunnolla. Runoteos päättyy Selityksiä, triviaa -osioon, jossa selitetään mm. jumalan käsi ja sen yhteys jalkapallon MM-kisojen otteluun vuonna 1986.

Kivisen runot lisäävät saldooni 70 sivua.

Viimeisen tunnin ennen maratonin loppua paahdan Binchyn Punaisen höyhenen keittiötä, joka on todella viihdyttävä ja viisas tarina ihmisistä ja ihmisten välisistä suhteista. Ystävykset Cathy ja Tom tekevät kaikkensa yrittäjinä. Lisäksi he molemmat ovat hyviä ihmisiä, jotka yrittävät auttaa läheisiään kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Maratonajan päättyessä olen Binchyn romaanissa sivulla 624.

Nopeana lukijana olen onnistunut lukemaan neljä teosta kokonaan ja yhden miltei loppuun. Tämän postauksen päätteeksi olen listannut maratonilla lukemani teokset. Sivumäärä on yhteensä 1088.

Teos: Kissojen suuri kompasanakirja (sivuja 32)
Tekijä: T.S.Eliot
Suomentaja: Jaakko Yli-Juonikas
Kuvitus: Jenna Kunnas
Julkaisuvuosi: 2018 (alkuperäiset runot 1939)
Kustantaja: Otava

Teos: Punaisen höyhenen keittiö (sivuja 758, maratonilla luettu 624 sivua)
Tekijä: Maeve Binchy
Suomentaja: Liisa Honkasaari
Julkaisuvuosi: 2001
Kustantaja: WSOY (Bon)

Teos: Voro - Kolmen kuninkaan aarre (sivuja 280)
Tekijä: Janne Kukkonen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Like

Teos: Minuus | Miinus (sivuja 82)
Tekijä: Jere Vartiainen
Grafiikka (ja ilmeisesti kansi?): Daniil Kozlov
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Kolera

Teos: Tsernobylin kissat (sivuja 70)
Tekijä: AP Kivinen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja:  Reuna

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Bea Uusma: Naparetki - minun rakkaustarinani

Rakas pikku ystäväni!
Me olemme juuri pysähtyneet tältä päivältä, kun nyt olemme raahanneet ja retuuttaneet kelkkoja 10 tuntia. Olen oikeastaan varsin väsynyt mutta minun on puhuttava muutama sana rakkaani kanssa. Aivan ensimmäiseksi minun on onniteltava sinua. Tämähän on sinun syntymäpäiväsi. Oi kuinka minä toivonkaan, että voisin ilmoittaa sinulle, että minä voin mainiosti ja ettei mikään uhkaa meitä. Mehän rupeamme pikku hiljaa lähtemään kotiin.

Bea Uusman tietokirja Naparetki - minun rakkaustarinani kertoo kirjailijan pakkomielteestä selvittää Andrée-tutkimusretken osanottajien viimeiset vaiheet. Vuonna 1897 kolme tukholmalaismiestä lähtivät uhkarohkealle retkelle vetykaasupallolla. Heidän tavoitteenaan oli käydä valloittamassa Pohjoisnapa ja sitten jatkaa matkaa Alaskaan, Kanadaan tai Siperiaan. Tutkimusretki epäonnistui ja kuolleiden retkikuntalaisten jäännökset löytyvät Valkosaarelta kymmeniä vuosia lähdön jälkeen.

Uusma kertoo löytäneensä sattumalta löytäneensä teoksen tutkimusretkestä. Kiinnostus menneisiin tapahtumiin kasvoi vuosien varrella. Uusma päätyi matkustamaan tapahtumapaikoille ja tutkimaan arkistoja hyvin tarkkaan. Uusma onnistuu teoksessa hienosti kuvaamaan yli sata vuotta sitten tapahtunutta tragediaa, siihen liittynyttä aiempaa selvittelytyötä ja erityisesti omaa kiinnostustaan retkeilijöihin ja heidän lähipiiriinsä liittyen.

Kolmikko lähtee soitellen sotaan. Arktisesta retkeilystä tietämätön lukija ymmärtää, että matkalle lähdetään aivan liian optimistisen tunnelman vallitessa. Mukaan pakataan turhaa painolastia ja luonnon kovuus aliarvioidaan. Vaivattomasta seikkailusta tulee julma tarina vääjäämättömästä tuhosta. Kylmyys hyytää lukijaa, ja Uusma kirjoittaa kärsimyksestä kauniisti. Ote teoksesta:
Luonto syö meidät. Jäinen tuuli ja sade ja suola ja lumikiteet jauhavat meidät hajalle, lahottavat meidät, murentavat meidät molekyyleiksi, hiiliyhdisteiksi, hiili- ja vetyatomien kovalentit sidokset murtuvat. Meidän atomimme sekoittuvat ruskeisiin hiekanjyviin Valkosaaren ainoalla pienellä rantakaistaleella.
Naparetki-teoksen nimessä on viittaus rakkaustarinaan. Tarina tarkentuu retkikuntalaisen Nils Strindbergin ja hänen morsiamensa Anna Charlierin väliseen rakkauteen. Retkikuntalaiset rakastavat seikkailua ja ajatusta maineesta ja kunniasta. Nils ja Anna rakastavat toisiaan, vaikka Nils päättääkin lähteä etsimään jotain vaarasta huolimatta. Kirjailija Uusma rakastaa vanhaa arvoitusta ja ehkä jotain siinä kaukaisen päätepisteen kylmyydessä, eristyneisyydessä ja yksinäisyydessä. Ihminen rakastaa tuntematonta, johon voi heijastaa näkyviin jotain itsestään.

Naparetki julkaistiin suomeksi 2016. Olen kuullut kirjasta monia kehuja ja suositellut kirjaa toisille, vaikka itse luinkin sen vasta nyt. Naparetki on kiehtova sekoitus tietokirjaa ja romaania. Fakta ja fiktio kietoutuvat toisiinsa tavalla, joka tekee molemmista kiinnostavampia. Teoksessa on valokuvia, päiväkirjaotteita ja paljon tietoa historiallisesta tapahtumasta. Kirjailijan ääni kuuluu selvänä ja hän onnistuu kuljettamaan minut lukijana läpi todellisten ja kuviteltujen tapahtumien punoksen tavalla, joka herättää vahvoja tunteita. Sinänsä mysteerin ratkaiseminen ja johtolankojen kerääminen ei minua kiinnosta ja välillä herpaannuin lukemiseen. Toisaalta luin teoksen hyvin nopeasti ja vaivatta, yhden pitkän bussimatkan aikana, joten vetoakin teoksessa on.

Teos: Naparetki - Minun rakkaustarinani (Expeditionen. Min kärlekhistoria)
Tekijä: Bea Uusma
Suomentaja: Petri Stenman
Julkaisuvuosi: 2016 (2013)
Kustantaja: Like

Oksan hyllyltä -blogissa Marika käynnisti ihanan Kirjankansibingon, johon päätin ottaa osaa. En aseta itselleni mitään paineita, mutta aion runnoa mahdollisimman monen lukemani kirjan kannen mahtumaan johonkin bingon ruutuun. Naparetkessä oli mistä valita, joten päätin aloittaa ympyröimällä valokuvan.