keskiviikko 27. helmikuuta 2019

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Parhaimmat lukukokemukseni syntyvät suhteessa muihin lukijoihin ja aiemmin lukemiini kirjoihin. Tämän ilon ja nautinnon koin Olli Jalosen Taivaanpallon kanssa.

Ennen lukemista
Sain Taivaanpallo-romaanin arvontapalkintona ennen joulua. Kun mielessä on paljon kaikenlaista, en halua aloittaa kirjaa, jonka toivon vievän huomioni. Joulu meni ja kirja jökötti edelleen luettavien pinossa. Ystäväni sai Taivaanpallon joululahjaksi ja aloitti sen lukemisen. Sovimme lukupiirissä, että luemme maaliskuun alkuun Jalosen uusimman. Minun on siis luettava romaani.

Ystävä viestittelee minulle ongelmistaan kirjan lukemisen suhteen. Ajattelen, että minulle käy samoin: tulen lukemaan kirjan pakolla lukupiirin vuoksi. Voi itku! Vetkuttelen lukemisen aloittamista, koska koen olevani jotenkin myöhässä kirjan kanssa. Taivaanpallo on jo palkittu Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnolla.


Lukeminen
Lähden pienelle matkalle helmikuisena lauantaina. Otan mukaan vain Taivaanpallon luettavaksi. Mielessä pyörivät vielä ystäväni viestit lukemisen hankaluudesta. Mietin, mitä matkantekoni launtaina ja sunnuntaina tulee olemaan, jos lukeminen ei lähde kulkemaan. Nousen junaan, istun penkille ja aloitan lukemisen.

Jalosen kirja kertoo nuoresta, uteliaasta ja sinnikkäästä Anguksesta. Angus elää äitinsä, sisarensa, veljensä ja sisarensa pojan kanssa Saint Helenan saarella. Tarina alkaa vuodesta 1679.
Se on tehtävä, käsky, ohje ja opetus.
Nautin Jalosen sanoista ja lauseista. Anguksen ääni kuuluu selvänä ja pojan vahva sitoutuminen englantilaisen hienon herran antamiin tehtäviin liikuttaa minua. Kuukaudet ja vuodet kuluvat, Angus harjoittaa taitojaan tehtävissä. Äidin, sisaren ja paikallisen pastorin elämät risteävät ja ajan kanssa Angus oppii myös havainnoimaan ihmisiä. Mutta hän säilyy pitkään lapsena, luottavaisena ja käskettävänä.
Niin Angus se on näin että vähän yli sata vuotta on Jumalan ajassa aivan tavattoman pieni numero ja hetki. - - Näin me Saint Helenalla saamme elää yhä kaiken puhtaan alussa vaikka muualla aika on kulunut paljon pidemmälle. Jumala on päättänyt suuressa hyvyydessään jättää meille täällä kurkistusluukun auki maailman hamaan alkuun asti.
Paksu romaani on luettu kahdessa päivässä junamatkoilla, hotkaisen kirjan vaivatta. Nautin Jalosen tavasta kuvata lapsen uteliaisuutta. Nautin myös ajan ja uskon kuvauksista. Romaani ylistää tietoa ja sen hankintaa. Elävä luonto, kasvit ja elämet, hengittävät samaan tahtiin kanssani. Katson maailmaa lapsen silmin ja ihmettelen näkemääni.


Lukemisen jälkeen
Luettuani romaanin käyn kylässä ystäväni ja hänen puolisonsa luona. Keskustelemme romaanista ja sen vetovoimasta. Päädyn lukemaan romaanin erään katkelman ääneen kahvipöydässä. Jalosen miljöökuvaus on lumonnut minut.
Polttopuun ohuenkarvas savu ja hiilen raskas katku leijailee ympärillä vaikka savupatsaat näyttävät nousevan kylmässä melkein pystysuoraan taivasta kohti. Aurinko on harson läpi vaalea ja vihertävänkeltainen ja taivas on talven taivas. Kaikki on muuta kuin kotona on koskaan ollut. Minä olen tässä kaiken keskellä. Minä olen Angus ja Angus on minä ja Minä-joka-on Kuolleenpuun-Angus on matkalla lumisille vuorille.
Jalosen Taivaanpallo palkitaan Blogistanian Finlandialla. Ensi viikolla pääsen keskustelemaan lukemastani lukupiirin kanssa Kimingissä Karstulassa. Uskon, että Taivaanpallo jakaa mielipiteitä.

Teos: Taivaanpallo
Tekijä: Olli Jalonen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

perjantai 4. tammikuuta 2019

Kei Sanbe: Poissa 2 (Erased)

Olen iloinen, että siusta ja kaikista muista tuli ystäviäni. Kiitos tästä päivästä.
Lokakuussa luin Kei Sanben Poissa-sarjan ensimmäisen osan ja pidin paljon lukemastani. Kaikki aloitusosasta kirjoittamani pätee myös sarjan toiseen osaan, jonka sain ennen joulua. Luin kakkososan välittömästi kotiin palattuani ensimmäisenä iltana. Nyt levättyäni ryhdyin lukemaan saamaani teosta muka ensimmäistä kertaa, mutta se tuntui ihmeen tutulta. Luin kuitenkin ja ajattelin, että ehkä olen katsonut jo kakkososan Netflixin samannimisestä sarjasta (jakso 3). En kuitenkaan, teoksen aivan lopusta löysin kirjanmerkkini! Olin siis äärettömän väsyneenä lukenut kirjan, mutta se oli hautautunut jonnekin mieleeni pääosin upoksiin. Onneksi olen levännyt ja nyt pystyn miltei järjissäni jotain lukemastani kirjoittamaan.


Sanben Poissa 2 (Erased) jatkaa suoraan siitä, mihin Poissa 1 jää. Joten jos ensimmäinen osa on lukematta ja saat käsiisi toisen osan, yritä etsiä itsellesi myös ensimmäinen osa ja aloita siitä. Päähenkilö, aikuinen Satoru, joutuu tempaistuksi omaan lapsuuteensa. Hänen elämässään on tapahtunut hyvin surullisia asioita, joihin hän ei ole voinut vaikuttaa. Kun hän nyt pääsee aikuisen tiedoilla palaamaan lapsuuteensa, muutos on ainakin teoriassa mahdollinen. Voiko yksi ihminen muuttaa tapahtumien kulkua? Mitkä kaikki asiat muuttuvat, jos yrittää muuttaa yhden keskustelun tai illan tapahtunut?

Kansikuva kertoo aika paljon asetelmasta. Satoru suojelee vierellään olevaa luokkakaveria Hinazukia, jolla ei muita ystäviä ole. Kuvassa joku paha on tulossa ovesta. Tytön jaloissa on mustelmia, ne huomaavat sekä Satoru että opettaja. Joku pahoinpitelee tyttöä, joka on hyvin hiljainen ja vähään tyytyväinen.

Luettuani mangan Poissa 2 käyn katsomassa Netflixistä sarjan Erased kolmannen osan. Sarja on uskollinen sarjakuvalle. Tunnelma on molemmissa painostavan ahdistava ja pohjattoman surullinen. Sanben mangassa suru iskeytyy vasten lukijan kasvoja ja saa ainakin minut itkemään. Ikäsuositus 14-vuotiaasta eteenpäin tuntuu perustellulta. Ote tekstistä:
Mikä onnen hetki. Tällasiakin on siis ollut. Unohdinko ne? Ei... En vain huomannut niitä. Sen kummemmin mitään tuntematta... ne virtasivat ohitseni. Minä... ...hukkasin nämä hetket.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Poissa 2 (Erased)
Tekijä: Kei Sanbe
Suomentaja: Taavi Suhonen
Julkaisuvuosi: 2018
Julkaisja: Punainen Jättiläinen (Tammi)

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Anne Muhonen: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea

Sain Anne Muhoselta luettavaksi hänen uusimman sarjakuvateoksensa, Kesä, jona opin soittamaan ukulelea. Muistan lukeneeni Muhoselta aiemmin Universumin avain -teoksen, jonka ensisijaisena kohderyhmänä ovat lapset ja varhaisnuoret.


Kesä, jona opin soittamaan ukulelea kertoo Odesta, joka tarinan alussa löytää itsensä kesäjuhlista. Juhlamieltä ei oikein löydy ja hän onkin tekemässä lähtöä.Hän tulee kuitenkin kuvatuksi ja jää juhliin. Kuvaaja on juhlien epävirallinen tapahtumakuvaaja, joka katsoo maailmaa hieman toisella lailla ja saa hymyn Oden huulille. Syntyy kahden ihmisen välinen yhteys.

Muhosen sarjakuvateos on ihanan kepeä sekä kooltaan että tunnelmaltaan. Nuoren ihmisen elämää käsitellään lempeästi ja iloisesti. Surullisimmissakin hetkissä on lopultaan hyvä tunnelma läsnä. Nautin Muhosen tavasta viedä tarinaa eteenpäin.

Jossain vaiheessa lukemistani ymmärsin Oden olevan Onni eli siis mies. Siihen saakka olin lukenut Oden naiseksi. Luin sitten teoksen muutamaan otteeseen. Taidan pitää enemmän siitä tarinalinjasta, jossa näen Oden naisena, joka haikailee kesältään suuhygienistiä.

Kiitos arvostelukappaleesta!


Teos: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2018