lauantai 14. marraskuuta 2020

Pirjo Toivanen: Siskoni Italiassa

Pyysin Italia-kaipuussani luettavakseni Stresa-kustantamon uutuuskirjaa, joka sijoittuu kyseiseen maahan. Sainkin teoksen Siskoni Italiassa, jonka kansikuva on ihanan vehreä ja houkutteleva. Teoksen takakansiteksti kertoo sen olevan jatkoa Toivasen esikoiskirjalle Pyhä perhe. Lähdin siis lukemaan teosta luovasti toisesta osasta.

Mirja on tullut Suomesta sisarensa Terhin luo Italiaan. Mirja on näyttelijä ja naimisissa Juhan kanssa. Juha on kiinni työkuvioissaan, mutta ennättää piipahtamaan Mirjan luona Italiassa. Mirjalla on Marko-poika, joka on äitinsä mukana matkalla. Markon kautta tarinaan tulee myös brittinuoria, jotka ovat puutarhatöissä Terhin ja hänen puolisonsa kartanossa. Myös Marko ja Mirja osallistuvat puutarhan kunnostukseen.

Romaanissa Siskoni Italiassa on paljon kaikkea. Teos ei onnistunut pitämään minua imussaan koko tarinan ajan. Kiinnostuin nuorista ja heidän muuttuvasta tilanteestaan. Myös Mirjan ja Juhan kuviot herättivät minut. Merkitsin muistiin henkilöitä Mirjan ympärillä, mutta esimerkiksi edellisen sukupolven kuviot olivat hivenen vaikeita hahmottaa. Isäpuoli Hannun omaehtoisuus ja itsetuhoisuus herättivät myötätuntoni nimenomaan omaisen näkökulmasta tarkasteltuna. Lopullisesti tarinan palaset loksahtelivat kohdilleen, kun Toivasen kirjan luettuani kävin lukemassa Riitta K:n tekstin Kirja vieköön -blogista

Siskoni Italiassa ei nyt antanut minulle haluamaani Italia-huumaa. Siitä ei voi kirjaa tai sen kirjoittajaa syyttää. Omapahan on nälkäni. Pirjo Toivasen teos kertoo perhe- ja sukusuhteiden monimutkaisuudesta. Romaanissa on paljon henkilöitä ja tapahtumia. Osaa teoksen tarinoista yhdistää päihteiden ja lääkeiden käyttö aina ongelmiin asti. Teoksen kannet suljettuani tärkeimmäksi jää läheisten suru päihdeongelman äärellä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Siskoni Italiassa
Tekijä: Pirjo Toivanen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Stresa

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Helsingin Kirjamessut vuonna 2020

 


En ollut aivan vakuuttunut etäkirjamessuista ennen varsinaista toteutusta, mutta nyt olen kiitollinen tästä kokemuksesta. Olin työssä torstaina ja perjantaina, mutta pystyin jo vapaahetkinäni seuraamaan messuja pieniä palasia kerrallaan. Se ei olisi normaaliolosuhteissa onnistunut. Perinteinen kirjamessuille osallistuminen vaatii pääkaupungin ulkopuolella asuvalta matkalippujen hankintaa, mahdollisesti yöpaikan etsintää, aikataulun laadintaa ja merkittävää rahallista satsausta. Nyt koronan vuoksi kaikki tämä loisti poissaolollaan. Kannettava tietokone tai puhelin riitti hankitun lipun lisäksi kirjanautintoon. Nautin niin paljon näistä kirjamessuista! 

Ilahdun omarytmisyydestä ja vapaudesta. Etämessut mahdollistivat kirjahaastatteluihin syventymisen yömyöhään tai aamulla teekupin ääressä. Mitä ennätin kuunnella varsinaisina messupäivinä? Kuuntelin Ken Folletin esittelyn ja haastattelun. Syvennyin Elizabeth Stroutin ja Sofi Oksasen keskusteluun. Virkistyin Elina Kilkun ja Janne Saarakkalan esitellessä uutuusteoksiaan. Nuo kolme olivat etukäteen varmoja kuunneltavia minulle, mutta onnistuin myös kuuntelemaan kaikenlaista aivan yllättävää. Mainitsen niistä kaksi: Kuuntelin Ulla-Maija Paavilaisen ja Kirsti Räikkösen keskustelun Kirsti Paakkasen elämäkerrasta. Phillip Teir haastatteli Otto Gabrielssonia hänen teoksestaan Rikkaruoho. Molemmat esitykset katson varmaankin vielä uudelleen. Yllättävät löydöt ja itseäkin kummastuttavat innostukset ovat aina parasta antia kirjamessuilla. Koin niitä myös etämessuilla.

Parasta on, että messut jatkuvat kohdallani vielä pari viikkoa. Kokoaikalipulla voin kuunnella messuesityksiä 8.11. asti. Aivan loistava juttu!

Kiitän jo tässä vaiheessa Helsingin Kirjamessuja. Minusta messut onnistuivat hyvin tässä ikävässä pandemiatilanteessa. Toivon, että jatkossakin osa messuohjelmasta olisi myös verkon välityksellä seurattavissa. Toivon myös, että kustantajat hyödyntävät haastatteluita messujen jälkeenkin ja antavat esimerkiksi äidinkielen ja kirjallisuuden opettajille opetuskäyttöön kirjailijahaastatteluita tai edes osia niistä. 

Sain Helsingin Kirjamessuille kokoaikalipun. Sain myös lippuja jaettavaksi blogini seuraajille. Kiitos lipuista!

tiistai 20. lokakuuta 2020

Julian Fellowes: Snobit

Näin jälkikäteen sanoisin, että jonkinlaisen viitteen tulevasta antoi Edithin suu, tuo kristallinen suppusuu, hänen selvärajaiset, etten sanoisi kaiverretut huulensa, jotka tuovat mieleen neljäkymmentäluvun filmitähdet.

Puhumattakaan ihosta. Periaatteesta englantilaisen ei pidä mennä lausumaan kohteliaisuuksia maanmiehensä ihosta muuten kuin äärimmäisessä hädässä, kun muuta kehuttavaa ei kerta kaikkiaan ole. Hyvä iho nouseekin tämän tästä esille, kun puhutaan vähäpätöisemmistä kuninkaallisista. Oli miten oli, olen nähnyt tuskin koskaan ihastuttavampaa kasvojen ihoa kuin Edith Laverylla: siloinen, heleä, pastellinsävyinen, ikään kuin täydellisesti vahattu. 

Snobit on taitava ja täysin hallittu tarina luokkapelistä brittiläisen yläluokan liepeillä ja sen ytimessä. Teos on nautinnollinen romaani tavoitteista, sosiaalisesta elämästä ja oman paikan petaamisesta. 

Romaanin kirjoittaja Julian Fellowes on monelle tuttu Downton Abbey -sarjan käsikirjoittajana. Romaaneista, elokuvista ja sarjoista seurattu brittiläinen yläluokkainen maailma heläjää tämänkin teoksen taustalla, vaikka se ei teoksen maailmassa menneisyyttä olekaan. 

Romaanissa seurataan 27-vuotiaan Edith Laveryn tavoitteellista luokkanousua. Edithin äidillä on oma osuutensa tyttären elämän päämäärissä. 

"Ei Edith ole ainoa syyllinen. Totta kai minä näen sen. Se hänen kamala äitinsä on täyttänyt tyttärensä pään Barbara Cartlandin hupsutuksilla. Minkä Edith sille voi?"

Teos sijoittuu 1990-luvulle. Vuosikymmenet ja -sadat tosin vain heilahtavat lukijan näkökentän laidalla, kun yläluokan oleskelutilat, puutarhat ja juhlat tuntuvat toistuvan ajasta aikaan hyvin samankaltaisina. Muutosta ei todellakaan haeta. Ote teoksesta:

Brittiläisellä yläluokalla ei ole yleensä tapana valittaa. Vallitsevan mentaliteetin mukaan asioita "ei kannata vatvoa". Riuska kävelyretki ja tuhti paukku ovat patenttilääkkeitä niin sydämeen kuin lompakkoon kohdistuneeseen iskuun. - - Yläluokka on aidosti ymmällään työväenluokan suremistavoista, ääneen nyyhkivien äitien taluttamisesta kirkkoon puhumattakaan valokuvista, joissa kyynelehtivä leski lukee kaatuneen sotilaan "viimeistä kirjettä". 

Lordi ja lady Uckfield uskovat vakaasti jälkikasvun löytävän puolison omasta yhteiskuntaluokastaan. Heidän poikansa Charles on jo aikuinen ja tuntee vanhempiensa odotukset niskassaan. Kenestä tuleekaan Charlesin puolison ja siis kreivitär Broughton? Kauneus, yläluokkaiset käytöstavat ja erityisesti syntyperä ovat suuressa arvossa näissä piireissä. 

Nautin paljon Snobien maailmasta ja sosiaalisista kähinöistä. Teos on vahvan satiirinen ja kriittinen, mutta onnistuu samalla olemaan myös ymmärtävä yksittäisen henkilöiden valintojen suhteen. 

Sain teoksen kustantajalta e-kirjana, mutta päädyin kuuntelemaan Snobit äänikirjapalvelusta. Huomasin kävelylenkeilläni ilmeileväni kuunnellessani kirjaa! Juonenkäänteet heilauttivat sosiaalisen pelitilanteen uusiksi useaan otteeseen. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Snobit (Snobs)
Tekijä: Julian Fellowes
Suomentaja: Markku Päkkilä
Julkaisuvuosi: 2020 (alkuperäinen 2004)
Kustantaja: Otava