keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkistetaan tänään

Tänään julkistetaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaat. Julkistaminen tapahtuu kello 10. Kävin vielä kertaamassa Kirjasäätiön sivuilta tärkeimmät seikat tästä palkinnosta: Ehdokkaita nimetään kolmesta kuuteen. Voittajan ehdokkaista valitsee laulaja ja lauluntekijä Anna Puu. Palkinto on 30 000€ ja se jaetaan 29.11.

Pääsen osallistumaan ehdokkaiden julkistamistilaisuuteen. Päivitän tilaisuudesta tunnelmia Twitterissä (@MSaavalainen) ja Instagramissa (@kirjakkoruispellossa).

Mitkähän kirjat tulevat valituiksi ehdokkaiksi? Kuinka monta nuortenkirjaa on mukana? Millaisia ovat mukaan valitut lastenkirjat? Jostain syystä mieleeni tulee aika, jolloin omat, nyt nuoruusikäiset,  lapseni olivat pieniä. Kun menimme uuteen kaupunkiin, kiertelimme katsomassa kaikki patsaat ja tarkistimme niiden nenät! Nyt olen kiertelemässä ilman lapsiani, mutta huomaan olevani yhtä utelias ja innostunut. Millaisia neniä sieltä löytyykään?

Ehdokkaiden julkistamistilaisuuden jälkeen ajattelin tehdä yleisesittelyn ehdokkaista ja käsitellä kaikki ehdokkaat jollain lailla ennen marraskuun loppua. Toinen bloggari, jonka blogissa tämä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinto ainakin näkyy, on Tiia Aaltonen blogista Lue meille äitikulta.

Lasten- ja nuortenkirjallisuus sopii ihan kaikille, siinä ei ole ikärajaa. Pidän paljon erityisesti nuortenromaaneista. Nytkin luen yhtä varsin vetävää kotimaista seikkailuromaania, joka on erityisesti tarkoitettu nuorille lukijoille. Palaan siihen vähän myöhemmin!

4 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Mukavaa päivää ja mielenkiintoisia neniä!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos, Bleue!

Mai Laakso kirjoitti...

Ebban olenkin jo lukenut ja blogannut ja Koiramäen Suomen historia odottaa lukemista. Onneksi Mauri Kunnas pääsi ehdokkaaksi, jo oli aikakin :)

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Mai! Menenkin katsomaan Ebba-tekstisi. Eilen luin kirjan loppuun.