Nick Cave ja Sean O'Hagan: Usko, toivo ja kuolema

Luulen siis, että tavallaan kaikki työmme pyytää, että tuo taakka, syyllisyytemme, otettaisiin harteiltamme. Ymmärrätkö mitä tarkoitan? Eikä vain meidän harteiltamme, vaan myös Arthurin. En ole varma mitä muuta pystyn sanomaan siitä juuri nyt.

Olen lukenut loppuun vajaassa viikossa kirjan, jonka ostin kirjakaupasta viime perjantaina. Olen iloinen, että olen pystynyt palaamaan välittömään lukemiseen edes tämän kirjan kohdalla. Edelleen kotona ympärilläni huojuu lukemattomien kirjojen pinoja, edelleen koen painetta lukemattomien kirjojen äärellä.

Kun kuulin Caven uutuuskirjasta, tiesin haluavani lukea kirjan. Optimistina ostin sen suoraan, vailla viivyttelyä. Ajattelin myös ystävääni, jolle aion antaa kirjan pitkään lainaan.

Kirja Usko, toivo ja kuolema on syntynyt muusikko Nick Caven ja hänen toimittajaystävänsä Sean O'Haganin tallennetuista keskusteluista pandemian aikaan. O'Hagan rohkenee kysyä Cavelta kysymyksiä, joita kaikki eivät ehkä tohtisi. Keskustelussa on mukana myös aika, osa aiheista otetaan puheeksi ensin ja sitten aiheeseen palataan myöhemmin, toisessa tunnetilassa. Välillä asioista puhutaan lyhyesti ja sulkevasti, mutta paljon enemmän on avaavaa ja pohtivaa keskustelua, joka soljuu eteenpäin.

Kirjan nimi paljastaa osan keskustelunaiheista. Caven pojan kuolema on yksi aihe, josta kirjassa keskustellaan. Yhtä lailla keskustellaan Caven musiikista, luovuudesta ja muistoista. Alun sitaatissa Cave puhuu kokemastaan katumuksesta ja toiveestaan anteeksiannosta. Hän kertoo omakohtaisesti vanhempien surusta nuoruusikäisen lapsen kuoleman jälkeen. 

Cave kertoo kirjassa myös The Red Hand Files -sivustostaan, jonka kautta Cave vastaa yleisön esittämiin kysymyksiin. Sivuston postaukset ovat koskettavia ja hyvin rehellisen oloisia. Ote kirjasta:

Kaipa minä yritän laulujeni ja The Red Hand Filesin kautta väittää, että elämämme ovat arvokkaampia kuin joskus ajattelemme tai mitä meille kerrotaan. Että elämillämme on valtavat seuraukset ja että tekomme värähtelevät tavoilla, joita tuskin tunnemme.  

Minulle kirja on hyvin dialoginen ja lohduttava. Koin ottavani osaa kirjoittajien väliseen keskusteluun tavalla, joka mahdollisti minulle omien surujeni seulomisen. Lumoava kirja!

Kuva Sara Hildenin taidemuseossa olevasta Thomas Houseagon WE-näyttelystä, jossa on esillä Nick Caven keramiikkahahmoja.

Tampereella Sara Hildenin taidemuseossa on avautunut syyskuussa taiteilija Thomas Houseagon näyttely. Hän on pyytänyt kahta ystäväänsä osallistumaan näyttelyyn omilla töillään. Houseagon lisäksi näyttelyssä nähdään Bratt Pittin ja Nick Caven töitä. Cave on tehnyt näyttelyyn sarjan The Devil - A Life, jossa paholaisen elämää kuvataan 17 keraamisen hahmon avulla. Kirjassa Cave viittaa näiden nyt näytteillä olevien töiden tekemiseen, mikä on erittäin mielenkiintoista.

Caven paholaissarja todellakin kuljettaa syntymästä kuolemaan. Tarinan keskitietämillä paholaisen ryhti on hyvä ja olemus voittoisa. Hän on palaamassa sodasta. Hevosen jaloissa on häviäjien pääkalloja. 

Kuva Sara Hildenin taidemuseossa olevasta Thomas Houseagon WE-näyttelystä, jossa on esillä Nick Caven keramiikkahahmoja. 

Aivan toisenlainen paholainen näkyy sarjan viimeissä hahmossa. Pieni poika koskettaa paholaista, joka saa anteeksi. Kuolema on vienyt pahasta kaiken pöyhkeyden ja ylpeyden. Mielestäni Cave kysyy sarjallaan, kenelle kuuluu anteeksianto. Jos paholainenkin saa anteeksi, niin emmekö mekin?

WE-näyttely on Sara Hildenin museossa 15.1.2023 asti. Suosittelen sekä kirjaa että näyttelyä.

Teos: Usko, toivo ja kuolema
Tekijät: Nick Cave ja Sean O'Hagan
Suomentajat: Ari Väntänen ja Sirje Niitepold
Julkaisuvuosi: 2022
Kustantaja: LIKE Kustannus

Näyttely: Thomas Houseago - WE

Paikka: Sara Hildenin taidemuseo, Tampere

Näyttelyaika: 18.9.2022–15.1.2023

Ylistys kauneudelle, elämälle ja niille välikappaleille, joiden ansiosta me voimme nähdä merkittäviä asioita ympärillämme

Ensimmäinen ihminen Aatami ja kaikki hänen jälkeläisensä oli luotu neljästä elementistä: liha maasta, veri vedestä, henki ilmasta ja lämpö tulesta. - - Ihminen oli kokonainen pieni maailma, minor mundus.

Kun sain Anneli Kannon uuden romaanin luettavakseni, arvasin pitäväni aarretta käsissäni. Aloitin varovasti ja pidin tarinaan etäisyyttä. Päädyin lukemaan vain vähän kerrallaan ja kuuntelemaan sitten saman äänikirjana. Teoksen lukee Erja Manto, mikä sai minut miltei ilon kyyneliin. Jossain vaiheessa paperikirja lähti vetämään sellaisella vauhdilla, että äänikirja jäi odottamaan keväisiä kävelylenkkejä. Tänään maltoin vielä kuunnella kustantajan tarjoaman striimauksen, jossa Kannon kanssa teoksen maailmasta ja sen merkityksistä keskustelee Anna Kortelainen. Fanitan koko naiskolmikkoa, joten onneni on melkoisen täysi. Nyt olen lukenut romaanin ensimmäistä kertaa.

Kannon Rottien pyhimys kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaustyöstä 1500-luvulla. Romaani on fiktiota, vaikka mukana on ymmärtääkseni ainakin kuvien osalta paljon myös faktaa, josta Kanto on sitten teoksen sommitellut. Kirjan kannen kuvat ovat kirkon seinistä. 

Päähenkilöitä ovat ainakin kirkkoa maalanneet pictorit ja paikallinen hylkiö, Pelliina. Siinä missä maalarit ovat arvostettuja käsityöläisiä, on saviastioilla itsensä nippa nappa elättävä outo orpo tyttö moninkertaisen kummeksuttava olento pienessä yhteisössä. Jo pelkästään tapahtumat ja tarinan juonen kulku on kiehtova. Teoksen kanteen on kuvattu kirkon maalauksia, ja teoksessa Kanto kuvaa niitä aivan mahdottoman mukaansatempaavasti ja elävästi. Ote teoksesta: 

Martinus piirsi minua varten hiilellä luonnoksen Tuskien Miehestä josta tuli niin kärsivän näköinen että sydäntä viilsi. Kun luonnoksesta ei tullut hänen mielensä mukainen hän ripsutti kanansiivellä hiilen pois ja piirsi uudelleen. Kristuksella oli kovat kivut ja hän oli niin laiha että kylkiluut näkyivät. Vilppu oli tehnyt nokimustaa ja maalasimme Kristukselle murheenmustalla värillä - - . Kristuksen tukasta tuli musta ja kylkiluista mustat ja kasvot olivat tuskasta vääristyneet.

Kanto kuitenkin ylittää juonet, käänteet ja kaiken sellaisen romaanissaan ja kurottaa kohti ikuista. Olen aivan liikuttunut Rottien pyhimyksen äärellä. Teoksessa kuvataan taiteilijan luomistyötä ja taitelijaksi kasvamista. Teos on kuvaus työstä ja ihmisistä työnsä äärellä. Maalarin osaaminen on ainakin katseessa ja sivellintä pitävässä kädessä. Luova työ vaatii paljon kärsivällisyyttä ja vakaata kättä, mutta myös mielikuvitusta ja rohkeutta tehdä asioita uudella lailla. Maalarin lisäksi – tai ehkäpä vastapainoksi – asettuu omaa työtään tekevä pappi Petrus Herckepaeus, sinne piispan ja kaniikkien varjoon. Ote teoksesta:

Lopulta Petrus Herckepaeus kaksitoista vuotta opiskeltuaan oli valmistunut magisteriksi, mutta tutkinto ei lainkaan valmistanut häntä siihen mitä tuleman piti.
Hän tunsi itsensä ruunaksi, jolle oli lyöty kuolaimet suuhun ja länget hartioille, perään painava kärry vedettäväksi ja piiska viuhumaan lautasille. Ruunalta oli viety miehiset tarvekalut, ja siinäkin Petrus Herckepaeus tunsi kohtalonyhteyttä hevosen kanssa.

Kanto käyttää kieltä taitavasti, aivan haluamallaan lailla. Kun ääneen pääsee Pelliina, tekstistä putoavat pilkut ja sanat kuvaavat hyvin ihmisten välisten suhteiden kipua ja hyljeksityn tuskaa. Pahasilmä ja kateisiin kuuluva saa kyläläiset katsomaan häijysilmällä ja ohiväistämään. Kun teoksessa tunteet kuumenevat, haukkumanimet ovat vertaansa vailla. Nykyisen tylsän ja toistetun v-sanan asemasta voisi ottaa käyttöön kryppyperseen ja pyövelin napalangon.

Kannon romaani Rottien pyhimys saa minut kokemaan olemassaolevan kauneuden. Romaanissa tuntuu olevan kaikki: ihmisten toiveet, Jumala, arkinen aherrus ja elämän koko kulku alusta loppuun. On uskomatonta, että lukemalla pääsen Andreas Pictorin viereen katsomaan maalien sekoittamista ja seinään tehtyjä hiililuonnoksia. Mennyt on nyt, ja henkäisen, kun sivellin on niin pehmeä ja maali häikäisevän kirkasta. Saan häkeltyä kuvista aivan kuin vuosisatoja sitten ne ihmiset, joille esittävät kuvat olivat ennennäkemättömiä. Maalarit ovat jumalallisia välikappaleita, mutta niin on kirjailija Anneli Kantokin. Kiitos tästä kauneuden ja pyhyyden kokemuksesta, jota en osannut edes kaivata, mutta jota rakastin joka sivulla.

Tiedän käyväni olosuhteiden sen salliessa Hattulan Pyhän Ristin kirkossa. Toivottavasti siellä on myytävänä Kannon romaania kesä toisensa jälkeen. Tällaista mahdollisuutta tarjota kirkossa kävijöille pysyvämpää muistijälkeä historiallisesta rakennuksesta ja sen taiteesta ei saa hukata.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Rottien pyhimys
Tekijä: Anneli Kanto
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus

JP Koskinen: Luciferin oppipojat

Sinua juhlitaan silloinkin, kun et itse vaivaudu paikalle.
Aika kulki takaperin. Istuin poikien huoneen lattialla. Maalasin tussilla pahvisiin avaruusaluksiin KAO:n tunnuksia. Tein tunnuksista pojille tuttuja ja turvallisia kuin polulle pudotettuja herneitä, joita seuraamalla löytää kotiin.
En voinut edes unessa muistaa, oliko oikeasti ehtinyt leikkiä poikien kanssa juuri lainkaan, olinko tosiaan ollut heidän huoneensa lattialla vain kerran.

Sain luettavakseni JP Koskisen uutuusromaanin Luciferin oppipojat. Olen tiennyt kirjailija Koskisen ja hänen kirjansa, mutta ennen tätä kirjaa olen lukenut häneltä yhden Gabriel Hullon. Luciferin oppipojat teki vaikutuksen jo kansikuvallaan. Kansi on mielestäni houkutteleva ja hieno. Otin kirjan mukaan parin päivän reissulle ja napsahdin kirjan tarinaan kiinni ensimmäisen parinkymmenen sivun kohdalla. Huomasin pohtivani avaruutta, kyborgeja ja kapteeni Bonhommea pitkin päivää. Odotin malttamattomana, että pääsen lukemaan kirjaa.

Saatekirjeessä kirjailija kertoo, että Luciferin oppipojat ei ole tieteisromaani, vaan historiallinen romaani. Tämä sopi minulle mainiosti. Luin Luciferin oppipojat itse asiassa seikkailuromaanina ja nautin joka hetkestä. Päähenkilö on kärttyinen ja oman arvonsa tunteva vanha mies, joka on ihmistyyppinä minulle riittävän tuttu. Harmaapäinen kapteeni Gabriel Bonhomme XIV lähtee ihmis- ja kyborgimiehistöjensä kanssa suorittamaan tehtävää. Gabriel on aina laittanut työn ensisijalle elämässään. Hän on kaikkien tuntema, koska on löytänyt ihmiskunnan alkuperään liittyvän merkittävän tiedon. Kaikkien suosiossa hän ei ole, mutta se ei häntä tunnu haittaavan.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Olisi kuitenkin väheksyvää sanoa, että Koskisen romaani on vain seikkailua. Luciferin oppipojat on myös pohdinta ihmisen alkuperästä, ihmiskunnan vastuusta ja lajin tulevaisuudesta. Ihmiset ovat tarinassa kehittäneet kyborgit työkaluiksi, joita voidaan käyttää ihmisen haluamalla tavalla. Ihmiset pitävät itseään tietoisina olentoina, jotka ovat itsestään selvästi toisten eliölajien yläpuolella. Osa ihmisistä miettii kyborgien oikeuksia ja ihmisen toimien moraalia.

Kapteeni Bonhomme on myös isä, joka on aikanaan luonut uutta elämää perinteisellä tavalla. Vanhemman vastuu ja tähän todelliseen aikaan verraten teoksen maailman huimat mahdollisuudet avaruusmatkustamiseen suhteessa kuluvaan aikaan ahdistivat minua ja jäivät pyörimään mielessäni. Luonnonmukainen elämä verrattuna teknologialla paranneltuun elintapaan luo ristiriitoja ihmisten välille. Koskisen teoksessa on monia mielenkiintoisia henkilöitä, mm. Bonhommen perheenjäsenet ja erityisesti hänen vaimonsa Johanna. Bonhomme itse risteilee henkilökohtaisessa ajassaan menneisyyden ja nykyisyyden välillä, ja tarinassa paljastuu tehtävän edetessä myös menneiden tapahtumien kulku ja tapahtumien kulun merkitykset tarinan eri henkilöille.

Älkää pelätkö tarttua Luciferin oppipojat -romaaniin. Se on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Onneksi ihminen uskoo kovin helposti todeksi sen, mitä hän haluaa uskoa. Viisas ihminen. Taikurin paras ystävä.

Kiitos lukukappaleesta!

Teos: Luciferin oppipojat
Tekijä: JP Koskinen
Kansi: Mika Wist
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY