Maggie O'Farrel: Lucrezian muotokuva

"Hyvästi, pikku Lucè, hyvästi", sanoo hoitaja. "Olkoon miehesi sinulle hyvä ja kiltti, sillä mitään vähempää et ansaitse. Älä milloinkaan unohda sitä."
- -
"Se on sinulle", Lucrezia saa sanottua ja työntää pikkuruisen maalauksen takaisin Sofian käteen. "Tein sen sinulle, omaksi."

Sofia nyökkää kiitokseksi, painaa poskensa Lucrezian poskea vasten, ikään kuin tahtoisi imeä itseensä tytön olemusta.

"Elä pitkä elämä", hän kuiskaa kiihkeästi Lucrezian hiuksiin, "ole onnellinen".

Kuva kustantajan sivuilta.

Maggie O'Farrelin romaani Lucrezian muotokuva on hallittu ja samalla hyvin kiihkeä tarina nuoresta aatelisneidosta, joka päätyy säätynsä mukaiseen avioliittoon. Historiallinen romaani sijoittuu pääasiassa 1550-luvun lopulle ja kertoo fiktiivisen tarinan todellisesta henkilöstä. Lucrezia di Cosimo de' Medici eli lapsuutensa Firenzessä ja päätyi naimisiin Ferraran herttuan Alfonso II d'Esten kanssa. Heti teoksen alussa kerrotaan, että 16-vuotias herttuatar kuoli oltuaan naimisissa vain vuoden.

O'Farrel on rakentanut romaanin, joka on kuin herttuattaren arvokkain koru; teos on täynnä kauneutta aina pienistä yksityiskohdista kokonaisuuteen asti. Rakastan teoksen yksittäisiä sanavalintoja, lauseita ja virkkeitä. Kaikki on niin viehkeää ja voimallista samanaikaisesti. Kiitos kirjailijalle ja suomentaja Leena Ojalatvalle.

Teoksen päähenkilö Lucrezia saa alkunsa kuumana iltapäivänä karttahuoneessa, jossa Lucrezian vanhemmat toteuttavat yhteistä suunnitelmaansa. Tulevan Lucrezian Eleanora-äidin katse ja ajatus eksyy merkittävällä hetkellä karttoihin ja "taivaan tähtikuvioihin, kartoittamattomiin meriin, todellisiin ja kuviteluihin saariin, vuoriin, joiden huiput peittyvät ukkosmyrskyyn". Niin saa alkunsa levoton ja taipumaton Lucrezia. Hän on ihana ja omapäinen nuori nainen, jonka puolella olen lukijana koko teoksen ajan.

O'Farrel kertoo Lucrezian elämästä liikkuen edestakaisin lapsuuden, nuoruuden ja Lucrezian viimeisten kuukausien herttuattarena ja vihittynä vaimona välillä. Medicit olivat aikansa vaikutusvaltaisin suku varakkaassa Firenzessä, joten teoksen lapsuuden kuvauskin on todella mielenkiintoista. Perheen lapsilla on useita opettajia, hoitajia ja muita palvelijoita.

Lucrezian merkittävin taito on maalaamisen ja piirtämisen taito. Hän elää ja hengittää tuon taidon kautta ja kokee maailman ympärillään kuvien ja niiden tekemisen kautta. Perheen, suvun ja puolison silmin Lucrezian ainoa arvo on vaimona ja mahdollisena äitinä. Jos hän ei sinetöi naimisiin menollaan sukunsa liittolaisuutta toiseen arvosukuun ja uuteen sukuun liitettynä saa aikaan perillistä, hän on tarpeeton.

Teoksen lähetessä loppua lohduttomuuteni tiivistyy, koska kohtaloaan vastaan ei voi taistella. Armoton ja voimiensa tunnossa oleva herttua Alfonso ei neuvottele, vaan tietää kaikkien tottelevan häntä kyseenalaistamatta. O'Farrel päättää teoksen tavalla, joka yllättää minut. Koen vapautuvani jostain raskaasta ja ahdistavasta.

Botticellin Madonna Del Magnificat (noin 1483), kuvattu Firenzessä pari vuotta sitten. 

Kuuntelin teoksen äänikirjana (lukijana Tuija Kosonen), mutta nyt blogitekstiä kirjoittaessani latasin myös e-kirjan. Olen selaillut nyt perusteellisesti kirjaa, koska jatkuvasti oivallan uusia yhteyksiä ja viittauksia tekstistä ja nautin sen lauseista. O'Farrelin Lucrezian muotokuva on hyvin tiivis ja merkityksiä rakentava romaani. Ote teoksesta:

Hän kohottaa leukansa pystyyn, ottaa kynttilän Emilialta ja ojentaa käsivartensa pimeyteen. Hän ei pelkää, ei pelkää. Hänen sisällään asuu peto, ja sen on vanttera ja rohkea. Niin hän toistelee itselleen sydämensä jyskeen yli. Tämän huoneen nurkissa lymyävät henget saavat nähdä, minkä kanssa ovat tekemisissä: hän on Toscanan hallitsijan viides lapsi, hän on koskettanut naarasleijonan turkkia, hän on ylittänyt vuorijonon päästäkseen tänne. Mietipä sitä, pimeys.

Ihana, ihana kirja. Kuuntelin teoksen muutama päivä sitten, mutta huomaan edelleen ajattelevani tyttöä, joka kosketti naarasleijonan turkkia.

Teos: Lucrezian muotokuva
Tekijä: Maggie O'Farrel
Suomentaja: Leena Ojalatva
Julkaisuvuosi: 2023
Kustantaja: S&S

Johanna Valkama: Katariinanpyörä

 

Kun pääsin viimein tasamaalle, oikaisin viiden alusmekkoni ja samettisen liivihameeni helmojen poimut. Olin perinyt mustan mekon äidiltäni matkavaatteeksi, enkä ollut osannut vuosia sitten aavistaa, kuinka tuosta epämuodikkaasta asusta tulisi myöhemmin luottoasuni. Sen rinnuksille kiinnitetyt kuluneet hopeamaljut ja hakaset lohduttivat minua myös tänään: minulla oli peritty arvoni ja se suojelisi minua. Kyrönmaan rahvas ei ymmärtänyt , kenen kanssa oli tekemisissä.

Johanna Valkaman tuotanto on minulle rakas. Minulle oli kuitenkin käydä köpelösti hänen uutuusteoksensa kanssa. Uuden sarjan aloittava Katariinanpyörä valikoitui luettavaksi työryöpyn keskelle. Aloitin kirjan jo kerran, mutta jouduin aloittamaan sen uudelleen paremmassa lukukunnossa. Kirjan veto alkoi kohdallani vasta puolenvälin tietämillä, mutta laitan sen oman kurittoman mieleni piikkiin.

Ilkkalan Susanna -sarjan aloitusosa alkaa dramaattisissa tunnelmissa. Tuore leski Susanna Katriina suree puolisoaan, joka on teloitettu teilipyörässä epäonnistuneen kapinan jälkeen. Päähenkilö on jäänyt kolmen pienen pojan kanssa keskelle hyvin epävakaata tilannetta. Vähän kerrassaan lukijalle alkaa paljastua päähenkilön todellinen luonne, joka onkin yksi teoksen viehätyksistä. Ote teoksesta:

Nautin, kun pippurin maku levisi kielelläni vallaten aistini. - - Purin sitä ja tunsin, kuinka pistelevän herkullinen maku täytti suuni. Isä, äiti, Kristiina ja Jonatan... Lyypekki, kotikaupunki ja Weckin mausteilta tuoksuva kauppahuone! Kun kaikki palasi takasin, tunsin musertavaa koti-ikävää.

Katariinanpyörän nykyhetkessä Susanna elää hengenvaarassa. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti tilanteesta toiseen, ja Susanna päätyy monien hurjien vaiheiden jälkeen Turkuun. Seikkailun keskellä, täysimittaisessa kriisissä, päähenkilö muistelee elämänsä vaiheita. Naimisiinmeno ja eläminen Kyrönmaalla on ollut hyvin erilaista kuin neidonelämä Lyypekissä maustekauppiaan tyttärenä. Yhteys sisareen on säilynyt kirjeenvaihdon avulla, läheinen sisar Cecilia Kristiina asuu Lontoossa. 

Valkaman uutuusteos keskittyy seikkailuun, jopa henkiinjäämiseen. Romantiikkaa teoksessa on hyvin vähän, mutta kiintymystä ja toisista huolehtimista sitten enemmän. Jään odottamaan seuraavaa osaa! 

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Katariinanpyörä
Tekijä: Johanna Valkama
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Otava

Ylistys kauneudelle, elämälle ja niille välikappaleille, joiden ansiosta me voimme nähdä merkittäviä asioita ympärillämme

Ensimmäinen ihminen Aatami ja kaikki hänen jälkeläisensä oli luotu neljästä elementistä: liha maasta, veri vedestä, henki ilmasta ja lämpö tulesta. - - Ihminen oli kokonainen pieni maailma, minor mundus.

Kun sain Anneli Kannon uuden romaanin luettavakseni, arvasin pitäväni aarretta käsissäni. Aloitin varovasti ja pidin tarinaan etäisyyttä. Päädyin lukemaan vain vähän kerrallaan ja kuuntelemaan sitten saman äänikirjana. Teoksen lukee Erja Manto, mikä sai minut miltei ilon kyyneliin. Jossain vaiheessa paperikirja lähti vetämään sellaisella vauhdilla, että äänikirja jäi odottamaan keväisiä kävelylenkkejä. Tänään maltoin vielä kuunnella kustantajan tarjoaman striimauksen, jossa Kannon kanssa teoksen maailmasta ja sen merkityksistä keskustelee Anna Kortelainen. Fanitan koko naiskolmikkoa, joten onneni on melkoisen täysi. Nyt olen lukenut romaanin ensimmäistä kertaa.

Kannon Rottien pyhimys kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalaustyöstä 1500-luvulla. Romaani on fiktiota, vaikka mukana on ymmärtääkseni ainakin kuvien osalta paljon myös faktaa, josta Kanto on sitten teoksen sommitellut. Kirjan kannen kuvat ovat kirkon seinistä. 

Päähenkilöitä ovat ainakin kirkkoa maalanneet pictorit ja paikallinen hylkiö, Pelliina. Siinä missä maalarit ovat arvostettuja käsityöläisiä, on saviastioilla itsensä nippa nappa elättävä outo orpo tyttö moninkertaisen kummeksuttava olento pienessä yhteisössä. Jo pelkästään tapahtumat ja tarinan juonen kulku on kiehtova. Teoksen kanteen on kuvattu kirkon maalauksia, ja teoksessa Kanto kuvaa niitä aivan mahdottoman mukaansatempaavasti ja elävästi. Ote teoksesta: 

Martinus piirsi minua varten hiilellä luonnoksen Tuskien Miehestä josta tuli niin kärsivän näköinen että sydäntä viilsi. Kun luonnoksesta ei tullut hänen mielensä mukainen hän ripsutti kanansiivellä hiilen pois ja piirsi uudelleen. Kristuksella oli kovat kivut ja hän oli niin laiha että kylkiluut näkyivät. Vilppu oli tehnyt nokimustaa ja maalasimme Kristukselle murheenmustalla värillä - - . Kristuksen tukasta tuli musta ja kylkiluista mustat ja kasvot olivat tuskasta vääristyneet.

Kanto kuitenkin ylittää juonet, käänteet ja kaiken sellaisen romaanissaan ja kurottaa kohti ikuista. Olen aivan liikuttunut Rottien pyhimyksen äärellä. Teoksessa kuvataan taiteilijan luomistyötä ja taitelijaksi kasvamista. Teos on kuvaus työstä ja ihmisistä työnsä äärellä. Maalarin osaaminen on ainakin katseessa ja sivellintä pitävässä kädessä. Luova työ vaatii paljon kärsivällisyyttä ja vakaata kättä, mutta myös mielikuvitusta ja rohkeutta tehdä asioita uudella lailla. Maalarin lisäksi – tai ehkäpä vastapainoksi – asettuu omaa työtään tekevä pappi Petrus Herckepaeus, sinne piispan ja kaniikkien varjoon. Ote teoksesta:

Lopulta Petrus Herckepaeus kaksitoista vuotta opiskeltuaan oli valmistunut magisteriksi, mutta tutkinto ei lainkaan valmistanut häntä siihen mitä tuleman piti.
Hän tunsi itsensä ruunaksi, jolle oli lyöty kuolaimet suuhun ja länget hartioille, perään painava kärry vedettäväksi ja piiska viuhumaan lautasille. Ruunalta oli viety miehiset tarvekalut, ja siinäkin Petrus Herckepaeus tunsi kohtalonyhteyttä hevosen kanssa.

Kanto käyttää kieltä taitavasti, aivan haluamallaan lailla. Kun ääneen pääsee Pelliina, tekstistä putoavat pilkut ja sanat kuvaavat hyvin ihmisten välisten suhteiden kipua ja hyljeksityn tuskaa. Pahasilmä ja kateisiin kuuluva saa kyläläiset katsomaan häijysilmällä ja ohiväistämään. Kun teoksessa tunteet kuumenevat, haukkumanimet ovat vertaansa vailla. Nykyisen tylsän ja toistetun v-sanan asemasta voisi ottaa käyttöön kryppyperseen ja pyövelin napalangon.

Kannon romaani Rottien pyhimys saa minut kokemaan olemassaolevan kauneuden. Romaanissa tuntuu olevan kaikki: ihmisten toiveet, Jumala, arkinen aherrus ja elämän koko kulku alusta loppuun. On uskomatonta, että lukemalla pääsen Andreas Pictorin viereen katsomaan maalien sekoittamista ja seinään tehtyjä hiililuonnoksia. Mennyt on nyt, ja henkäisen, kun sivellin on niin pehmeä ja maali häikäisevän kirkasta. Saan häkeltyä kuvista aivan kuin vuosisatoja sitten ne ihmiset, joille esittävät kuvat olivat ennennäkemättömiä. Maalarit ovat jumalallisia välikappaleita, mutta niin on kirjailija Anneli Kantokin. Kiitos tästä kauneuden ja pyhyyden kokemuksesta, jota en osannut edes kaivata, mutta jota rakastin joka sivulla.

Tiedän käyväni olosuhteiden sen salliessa Hattulan Pyhän Ristin kirkossa. Toivottavasti siellä on myytävänä Kannon romaania kesä toisensa jälkeen. Tällaista mahdollisuutta tarjota kirkossa kävijöille pysyvämpää muistijälkeä historiallisesta rakennuksesta ja sen taiteesta ei saa hukata.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Rottien pyhimys
Tekijä: Anneli Kanto
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Esittelen Mauri Kunnaksen kirjoittaman ja piirtämän Koiramäen Suomen historian videolla, joka kuvattiin tänään Kirjakantti-tapahtuman yhteydessä Kuopiossa.

Koiramäen Suomen historia on luettu myös näissä blogeissa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirjojen pyörteissä
Kirjasähkökäyrä
Kirja vieköön
Kirjahilla

Sain teoksen luettavakseni Finlandia-lähettiläänä. Kiitos kirjasta!

Voit äänestää suosikkejasi Finlandia-ehdokkaista kaikissa kolmessa luokassa Kirjasäätiön sivuilla. Kilpailuun osallistumalla voit voittaa lahjakortin kirjakauppaan. Osallistumisaikaa on 26.11. asti.

Teos: Koiramäen Suomen historia
Tekijä: Mauri Kunnas
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Otava

Kristiina Vuori: Filippa

Tuoksuuko sinun ihosi yhä minulta?

Kristiina Vuoren Filippa sijoittuu 1500-luvun Suomeen. Päähenkilö, teoksen alussa nuori tyttö ja teoksen lopussa aikuinen nainen, on selvästi osa perhettään ja sukuaan. Hänellä on kaksi veljeä, Joakim ja Klaus. Joakim on veljistä vanhempi, mutta huikentelevainen ja heikko. Klaus puolestaan on synkkä, voimakas ja arvaamaton. Filippa asettuu varakkaan perheensä toiveiden mukaan huolehtimaan omaisuudestaan. Omaisuudestaan Filippa pitää hyvän huolen, mutta hän itse jää odottamaan omaa puolisoa ja lapsia. Tehtävissään taitavan Filippan tarina on mielestäni surullinen ja täynnä aikomuksia, odottamista ja kaipausta.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Filippa on hieno lukukokemus. Vuori kuvaa uskottavasti ja koskettavasti naisen tunteita ja sitä vähäistä liikkumatilaa, joka naisella 1500-luvulla oli. Filippa on kertomus halusta, johon liittyy häpeää ja pelkoa. Ote kirjasta:

Taas yksi vuosi alta pois. Eletty päivä päivältä, viikko viikolta - - kaivaten lasta syliini, kaivaten rauhaa ajatuksiini ja uniini. Minua ympäröi joukko rakkaita ihmisiä ja silti olen yksin, yksinäisempi kuin koskaan ennen. - - 
Sillä sinua en suostu ikävöimään. Sinua, joka olet asettanut piinan päälleni.

Filippan minäkertoja puhuttelee teoksessa henkilöä, joka vaikuttaa kaikkiin Filippan päätöksiin ja ajatuksiin. Filippa ei ole ajatuksissaankaan yksin, peto vaanii saalistaan aina. Kerronnan ratkaisu on tehokas, koska lukijanakin tunnen varjon, joka päähenkilön elämässä on. Filippa on naimattomana naisena täysin riippuvainen sukunsa miehistä ja erityisesti veljestään, joka on sisarensa päämies ja etujen valvoja. Teoksen voi lukea rakkaustarinana ja tarinana vallankäytöstä. Vaikka halusin lukea tarinan rakkauden kautta, en voi täysin ohittaa vallan ja hyväksikäytön teemaa. Toisen alistaminen ja hallitseminen hävittää vastavuoroisen ja tasa-arvoisen rakkauden. Tämä ristiriita ei vie teoksen kiinnostavuutta, pikemminkin päinvastoin. Minun tekisi mieli lukea teos monta kertaa peräjälkeen, eri henkilöiden näkökulmasta. Erityisesti erään miehen näkökulma ja oma ääni jää kiinnostamaan. Vuori on kuvannut taitavasti alisteisen suhteen, jossa Filippa joutuu yksin selviämään. 

Filippasta muissa blogeissa:
Kirsin kirjanurkka
Kirjahilla
Kirjasähkökäyrä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirjakaapin avain (äänikirja)

Kristiina Vuoren muista teoksista blogissani:
Näkijän tytär (lyhyesti)
Siipirikko
Disa Hannuntytär
Kaarnatuuli

Kristiina Vuoren Filippaa käsitellään Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä perjantaina 27.10. klo 10.15. Olen itsekin siellä paikalla bloggarina.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!

Teos: Filippa
Tekijä: Kristiina Vuori
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Hän sentään osasi nolostella sitä pistelevää kuumotusta, minkä toistemme paljaan ihon näkeminen puski sisuksissamme liikeelle. Minä viheliäinen naisenkuvatus sen sijaan en osannut hävetä. En halunnut, vaikka olin yhä saastainen synnytyksestä enkä ennen kirkottamista olisi saanut edes istua tässä, keskellä isoa tupaa kaikkien pällisteltävänä.

Kuva kustantajan sivuilta.

Kristiina Vuori on minulle tuotantonsa puolesta tuttu ja mieluinen kirjailija. Olen lukenut hänen kirjansa ja yhtä lukuunottamatta niistä kirjoittanutkin tänne blogiin (Näkijän tytär, Siipirikko ja Disa Hannuntytär). Uusin kirja, Kaarnatuuli, on ollut minulla luettavana noin viikon. Saman viikon olen potenut selkääni, joten tämä kirja on luettu mitä omituisimmissa könötysasennoissa.

Kaarnatuuli kertoo nuoren naisen, Valpuri Innamaan, elämästä. Tarina sijoittuu 1500-luvun Turkuun. Tarinan aluksi Valpurin mies, porvari Henrik Innamaa, on mestauslavalla. Kirja alkaakin hyvin intensiivisesti. Pääasiassa kertojana on itse Valpuri, vaikka muutamaan otteeseen äänensä saavat kuuluville miehet, jotka liittyvät Valpurin elämään. Valpurin avainpiika Kaarina on merkittävä ihminen Valpurille. Naisista ja heidän lapsistaan tuleekin tarinassa joukko, jonka hyvinvoinnista Valpuri joutuu vastaamaan.

Valpuri on mielenkiintoinen päähenkilö. Hän on särmikäs, kapinoiva, kärsimätön ja ahnas. Valpuri on myös kauppias ja työnteko on eräs häntä määrittävä ja ohjaava ominaisuus. Kiinnostuin Valpurista ja se kiinnostus kesti koko tarinan ajan. Valpuri tietää heikkoutensa ja ymmärtää toimintansa johtavan ongelmiin. Epätäydellisyys tekee Valpurista ihmisen. Seuraavaksi ote, jossa Valpuria arvioidaan erään miehen näkökulmasta:

Lemmiskelyn sijasta oli vedottava tämän kylmään järkeen ja ahneuteen. Sillä sitä nainen oli, ahnas. Perso ylellisyyksille, kalliille viinille, konvehdeille ja marsipaanille, silkille ja sametille, helmille ja parfymoiduille säämiskähansikkaille. Sopi vain toivoa, että listaan kuuluivat myös miehet.

Arvio kertoo ehkä jotain Valpurista, vaikka se voikin kertoa myös arvion tekijästä. Valpuri on nainen, kauppias, vaimo ja äiti. Minulle rakkain kohta kirjassa on, kun Valpuri tekee huomioita eräästä nuoresta miehestä sekä äitinä että naisena. Tässä sitä äitiosastoa:

Sen jälkeen vuorossa oli pellavarihmanyytingeillä somistettu pusero. Se puhui vienosti kahisevaa kieltä, jota me naiset ymmärsimme sanoitta. Olavilla oli emä, joka rakasti poikaansa. Tuo äidinrakkaus huokui jokaisesta pistosta ja taidokkaista rypytyksistä paidan kauluksessa ja hihansuissa.

Vuori kirjoittaa vivahteikasta tekstiä, joka viihdyttää ja naurattaa. Valpuri tekee teräviä huomioita naisen mahdollisuuksista ja miesten toimista. Mutta Vuori kirjoittaa myös herkästi ja koskettavasti. Ote kirjasta:

Hänen hengityksensä tuoksui miellyttävälle, raikkaalle. Hänen huulensa. Voi taivas. Hän suuteli kuin kaiken kokenut liehittelijä, viipyillen, maistellen makuani, käyttäen rohkeasti kieltään. Ja hän suuteli kuin kokematon nuorukainen. Vilpittömästi. Antautuen täysin ja ilman pelkoa. 
Niin tein minäkin. Antauduin.

Kaarnatuuli on historiallinen romaani, jossa on rakkautta, kiintymystä ja halua. Kirjan paikkoihin, ihmisten elämään ja heidän tapoihinsa liitttyvä historia on hyvin elävää ja konkreettista. Vuori tuntee perusteellisesti ajan, josta kirjoittaa. Kirja oli minulle ihana lukunautinto, jota oma kipuileva selkänikään ei pystynyt himmentämään. Mielestäni Kaarnatuuli on paras Kristiina Vuoren kirja.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Kaarnatuuli
Tekijä: Kristiina Vuori
Kansi: Mika Kettunen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Tammi