Ray Bradbury: Fahrenheit 451

Ahdetaan ihmiset täyteen vaaratonta dataa, - -. Sitten heistä tuntuu siltä kuin he ajattelisivat, he tuntevat olevansa liikkeessä, vaikkeivät liiku. Ja he ovat onnellisia, koska sellaiset faktat eivät muutu. Heille ei saa antaa mitään salakavalaa ajateltavaa, kuten filosofiaa tai sosiologiaa pontimeksi. Sellainen tuottaa silkkaa alakuloa.

Sammakko julkaisi Ray Bradburyn klassikosta Fahrenheit 451 uuden suomennoksen tänä vuonna. Käännöksen on tehnyt Einari Aaltonen. Bradburyn teos oli Helsingin Kirjamessuilla ostoslistallani, ja sen myös mukaani sain.

Fahrenheit 451 sijoittuu maailmaan, jossa kansalaiset elävät turrutettuina ja tyhjinä kuorina. Päähenkilö on palomies Guy Montag, joka sytyttää sääntöjen mukaan tulipaloja polttaen kaiken. Hänen vaimonsa Milred viettää aikaansa unilääkehuuruissa tv-huoneessa. Vastakohdaksi Milredille asettuu hulluksi itsensä esittelevä koulutyttö Clarisse McClellan, joka on teoksen maailmassa harvinaisuus: henkilö, jolla on omia ajatuksia ja halu olla yhteydessä toisiin ihmisiin.

Kaikki ajatuksia herättävä on syytä tuhota. Palomiehet ovat tässä keskeisessa roolissa. Montag ei aluksi ihmettele mitään, mutta sitten jotain tapahtuu ja Montagin suhtautuminen ympäröivään maailmaan muuttuu. Ote teoksesta:

Kirja leimahti tuleen hänen käsissään kuin valkoinen kyyhky siipiään värisyttäen, miltei tottelevaisesti, sivu lepatti levällään, untuvaisen näköisenä hentoja sanoja pinnallaan. Kiihkon ja kiireen keskellä Montagilla oli vain lyhyt hetki aikaa lukea seuraava rivi mutta se leimusi hänen mielessään seuraavan minuutin kuin polttoraudalla painettuna. "Aika on vaipunut uneen iltapäivän auringonpaisteessa." Hän pudotti kirjan.

Einari Aaltosen käännöksen kieli on niin kaunista, että se tuo lukemiseen aivan uuden ulottuvuuden. Vanha käännös oli ilmeisesti jo aikansa elänyt.

Bradburyn teoksessa kirjat ovat erityisen merkityksellisiä. Yksi virkekin jää lukijansa mieleen leimuamaan. Montagin elämä on muuttunut.

Kirjoissa täytyy piillä jotain.

Kirjat lyhennettiin teoksen maailmassa lyhyiksi radio-ohjelmiksi, ohjelmat kymmenen rivin tiivistelmiksi. Nämä varmistivat sen, että jokainen "tiesi" samat asiat kirjallisuudesta. Hamlet, Shakespeare, suosittu näytelmä, synkkä ja sitä rataa. Lopuksi ihmiskunnan älyllinen kehitys muistutti siirtymää yliopistosta lastentarhaan. Teoksen maailma ja ajattelutapa on niin ajankohtainen, että lukiessa ahdistaa. Ja tämä teos on kirjoitettu 1953!

Suomennoksen lisäksi ihastelen teoksen ulkoasua. Kirja näyttää tulitikkulaatikolta ja on todella hieno. Kiitos teoksen ulkomuodosta kuuluu Riikka Majaselle.

Teos: Fahrenheit 451
Tekijä: Ray Bradbury
Suomentaja: Einari Aaltonen
Ulkoasu: Riikka Majanen
Julkaisuvuosi: 1953 (uusi suomennos 2019)
Kustantaja: Sammakko

Maja Lunde: Mehiläisten historia

Kansikuva kustantajan sivuilta

Omien hyllyjen aarteiden lukeminen jatkuu. Sain Maja Lunden Mehiläisten historian jokunen vuosi sitten Ammalta kirjakierrätyksen nimissä. Olen jo Lunden kirjan luetuttanut yhdellä lukiolaisella ja oman lukukokemukseni jälkeen kirja päätyykin luokan hyllyyn lukiolaisten luettavaksi.

Lunden dystopiassa ihminen on omilla teoillaan tehnyt maailmasta sietämättömän paikan. Tarinaa kerrotaan kolmessa ajassa: vanhassa Williamin, nykyisessä Georgen ja tulevassa Taon ajassa. William asuu perheineen Englannissa, George Yhdysvalloissa ja Tao Kiinassa.

Nautin teoksesta erityisesti vaihtuvien aikatasojen vuoksi. Mennyt aika tuntuu vapaalta toiveikkuutensa vuoksi. Vaikka nykyajan ihminen saa halutessaan paljon tietoa menneisyydestä ja nykyhetkestä, monet ihmiset elävät tiukasti kiinni itsessään ja omissa tavoitteissaan. Jos elämä on niukkaa ja perheen toimeentulo vaatii toimimaan tavalla, joka ei välttämättä ole luontoa säästävä, on vaikeaa ajatella koko ihmiskunnan hyvää. Teoksessa huoli omien lasten hyvinvoinnista ajaa kaiken edelle, mikä on ymmärrettävää.

Teoksen kannessa on kuollut mehiläinen. Sen toinen siipi on vaurioitunut. Teos Mehiläisten historia kertoo sekä ihmisten halusta hallita ja hyödyntää mehiläisiä että mehiläisten tuhosta. Teoksessa kerrotaan luonnollisen kuoleman kokevan mehiläisen elämän päättyvän lentokyvyttömyyteen. Siivet kuluvat koko elämän kestävästä lentämisestä. Joukkotuhon kokeneet mehiläiset eivät ole päässeet tuohon asti.

Teos on aiheensa puolesta koskettava. Lunde kertoo tarinan, jota on helppo asettua lukemaan. Vaikka katse on mehiläisissä, teos kertoo ihmisistä ja elämisen iloista ja murheista.

Teoksesta kerrotaan myös näissä blogeissa:
Raija / Taikakirjaimet
Kirjakaapin kummitus
Kirjapolkuni

(Tavalliseen tapaan luin toisten blogitekstit vasta tässä vaiheessa, koska haluan itse muodostaa käsityksen teoksesta. Minulle oli kuitenkin jäänyt mielikuva, että kaikki pitävät tästä teoksesta. Sehän ei pitänytkään paikkaansa, aika moni oli pettynyt teokseen.) Minä pidän teoksesta. Mehiläisten historia kertoo vähäeleisesti merkittävästä asiasta: ihminen tuhoaa itsensä.

Teos: Mehiläisten historia
Tekijä: Maja Lunde
Suomentaja: Katariina Huttunen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Tammi

Susinukke Kosola: Varisto

Kun kevätpörriäiset palavat sytykkeinä ja / sumutorvi soi amputoiduille kaduille / kun tuulen huohotus tuntuu / sairaan hengitykseltä

Susinukke Kosolan Varisto ei jätä lukijaansa rauhaan.

Keväällä luin Susinukke Kosolasta ja hänen runokirjastaan, jonka saa nimetöntä tunnustusta vastaan. Asun Siilinjärvi-Karstula -akselilla, joten tiesin teoksen saamisen haasteelliseksi. Ymmärsin, että voisin yrittää pyytää isompaa määrää teoksia jaettavaksi koululla, jossa olin töissä. Olin yhteydessä runoilijaan ja pian jo järjestin työpaikallani pistettä runoteosten jakoa varten. Minua jännitti, löytäisivätkö opiskelijat Kosolan runot ja innostuisivatko he antamaan vaadittavan nimettömän tunnustuksen. Ei huolta, ei murhetta. Kosolan Varistot löysivät keväisenä iltapäivänä uudet omistajansa ja tunnustuskirjeet suljetuissa kirjekuorissa matkasivat runoilijalle.

Ja minä sain oman kappaleeni.

Sivelin teoksen kantta ja avasin muutaman aukeaman. En voinut vielä aloittaa Variston lukemista, joten tavoilleni uskollisena kannoin muutaman viikon teosta mukanani. Kaikelle on aikansa, mutta minun aikani Varistolle ei ollut vielä kesällä.

Syksyllä otin kirjapinosta Variston mukaan työasunnolleni. Viime viikolla halusin palavasti lukea teoksen. Nyt kirja on luettu. Olen yhtä aikaa haltoissani ja surullinen. Hieno runoteos.

 - - / pelkään et nekin ihmiset jotka pitävät musta / ainoastaan luulevat pitävänsä minusta koska / eivät ole vielä huomanneet mitä kaiken mun / olemisen takana niinku oikeesti on / - -

Varisto on ilmeisesti kirjoitettu ja koristeltu käsin. Tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana koostuu osista, jotka ovat suhteessa toisiinsa. Osat on merkitty miinus kolmesta nollan kautta plus kolmeen. Nollan kohdalla tapahtuu jotain. Lukemisessa saavutan jonkinlaisen kylläisyyspisteen, jossa todellakin olen kaiken keskellä. Teos on täsmälleen tässä ajassa. Runoista vyöryy ulkopuolisuus, itseä katsovan ihmisen ahdistus kaikesta, maailman hulluus ja koko ajan huudoksi paisuva toisto: todellisina, uniikkeina ja pantavina. Kaikki kaunis muuttuu turhaksi ja roskaksi ja kaikesta joutavasta tulee palvottavaa alttarille.

Ihminen tuijottaa itseään.

Kosolan Varisto on painavaa luettavaa. Runon puhujan ääni on rehellinen ja jää kaikumaan teoksen jo päätyttyä. Tästä teoksesta en luovu. Se oli ehdottomasti tunnustuksen arvoinen.

Kiitos runoilijalle!

Teos: Varisto - tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana
Tekijä: Susinukke Kosola
Julkaisuvuosi: 2018

Riina Katajavuori ja Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin

Ylen 101 kirjaa -hanke on päättymässä. Vuoden 2017 kirjan valitsi toimittaja Seppo Puttonen ja se julkistettiin itsenäisyyspäivänä. Tämän vuoden kirja on Riina Katajavuoden kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Mennään jo naapuriin.

Kuva kustantajan sivuilta

Mennään jo naapuriin kertoo Helsingissä Myllypurossa asuvasta Vellamosta, joka lähtee äidin (Riinan) ja Sallan kanssa vieraaksi koteihin tutustumaan toisiin perheisiin. Vellamo itse puhuu suomea, mutta hän arvelee, etteivät kaikki uudet tuttavat puhu suomea, eivät ainakaan äidinkielenään. Kirjan jokainen aukeama on vierailu uuden ystäväperheen luona. Lukija pääsee Vellamon, Riinan ja Sallan kanssa istumaan sohville ja lattialle risti-istuntaan. Jokaisesta perheestä kerrotaan perheenjäsenten nimet, iät ja sukulaisuussuhteet.

Osassa perheitä on paljon lapsia ja kosolti ääntä ja liikettä. On myös hiljaisempia perheitä, joissa voi olla vain vanhempi ja lapsi kahdestaan. Monissa perheissä osa perheenjäsenistä asuu kauempana ja kenties välimatka aiheuttaa huolta. On mukava lukea, että suomalaisissa ja syyrialaisissa on paljon yhteistä. Molemmat pitävät itseään hiljaisina, ujoina ja luotettavina. Kodit ovat samanlaisia ja erilaisia yhtä aikaa: telkkarit ja sohvat näyttävät tutuilta, kirjahyllyt kiinnostavat, pienet lapset tuovat paljon pientä tavaraa mukanaan ja somalikaupasta saa hienoja verhoja.

Mennään jo naapuriin on lempeä ja iloinen kirja. Se levittää lukijan katsottavaksi ja tutustuttavaksi hyvin moninaisen ja todenoloisen perhe-elämän, jossa perheenjäsenten kieli, synnyinmaa tai kulttuuritausta ovat vain ihmisiin liittyviä asioita. Vierasta ei tarvitse pelätä. Häneen voi tutustua. Suvaitsevaisuus, joka on hyvä asia, paistaa kirjasta. Se tekee Katajavuoren ja Savolaisen Mennään jo naapuriin -teoksesta todella sydäntä lämmittävää luettavaa.

Näin pääkaupunkiseudun ulkopuolella jo vuosia eläneenä voin ainakin todeta, että Suomessa on hyvin monenlaisia paikkoja. Helsinkiläisen Vellamon silmin tavallinen tilanne, jossa koulukavereilla on eri äidinkieli, eri uskonto, eri ruoka tai eri ihonväri kuin minulla, on toisaalla maassamme uusi ja outo. Toivottavasti Suomen eri alueet eivät ajaudu liian kauas toisistaan.

Mennään jo naapuriin antaa tietoa muista maista ja niiden maiden asukkaiden tavoista ja kulttuurista. Liput, maiden sijoittuminen maailmankartalle ja jotkut sanat eri kielissä tulevat kirjaa lukiessa tutuiksi. Ote kirjasta:

Kun Brasiliassa joku mongertaa epäselvästi, hänelle tokaistaan: "Tá falando grego?" = Kreikkaako sinä puhut?" Tähän Ninan isä voi vastata: "Kyllä!"

Ääneen pääsee myös intialaisen perheen pieni vauva, vasta kolme ja puoli kuukautta vanha Saarah. Hän rakastaa manteliöljyhierontaa, jonka äiti tekee ennen maidon antamista.

Savolaisen kuvitus on riemastuttavaa. Jään katsomaan kuvia ja kaikista mielenkiintoisimpia ovat hedelmän kuoret tiskipöydällä ja Liannen kirjahyllyn tavarat. Vellamon siiliä etsin joka aukeamalta ja se on mukavaa! Aivan kuin etsisin omaa pehmoeläintäni ennen lähtöä seuraavaan kyläpaikkaan.

Olen lukenut Katajavuorelta Wenla Männistön, joka on mieletön Seitsemän veljeksen päivitys. Lapsille ja kaikille lukutaitoisille sopiva Mennään jo naapuriin yhdistyy mielessäni Wenla Männistöön vapauden kautta. Katajavuori ei turhia selittele, vaan näyttää lukijalle oikeita asioita ihmisistä yksilöinä, mutta myös ihmisten välisen yhteyden ja kiintymyksen.

Minusta on hauska ajatteluvirhe, että ensimmäisen lukemiseni jälkeen muistin kirjan nimen väärin. Ajattelin kirjan nimeksi Mennään naapuriin, joka olisi ollut hyvä nimi tälle teokselle. Mutta on todella hienoa, että nimessä on vielä se jo. Kun Seppo Puttonen puhuu valinnastaan ja keskustelee Emmi Itärannan kanssa teoksesta tekstin alkuosasta löytyvässä linkissä, mielestäni hän puhuu tästä jo-asiasta. Maailma on lasten ja nuorten. Heillä ei ole ennakkoluuloja. He odottavat malttamattomina, että me jo menisimme.

Kirja Mennään jo naapuriin on luettu myös muissa blogeissa:
Kia / Luetaanko tämä?
Kirjasähkökäyrä
Lastenkulttuuriblogi Pienten taikapiiri
Lukuloikka

Katajavuori itse kertoo ajatuksiaan kirjasta ja sen tekemisestä Ylen podcastissa toukokuulta. 

Bloggari kirjan äärellä

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Mennään jo naapuriin
Tekijät: Riina Katajavuori ja Salla Savolainen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Tammi

Edit 15.12.2017 Lisätty blogilinkki

JP Koskinen: Luciferin oppipojat

Sinua juhlitaan silloinkin, kun et itse vaivaudu paikalle.
Aika kulki takaperin. Istuin poikien huoneen lattialla. Maalasin tussilla pahvisiin avaruusaluksiin KAO:n tunnuksia. Tein tunnuksista pojille tuttuja ja turvallisia kuin polulle pudotettuja herneitä, joita seuraamalla löytää kotiin.
En voinut edes unessa muistaa, oliko oikeasti ehtinyt leikkiä poikien kanssa juuri lainkaan, olinko tosiaan ollut heidän huoneensa lattialla vain kerran.

Sain luettavakseni JP Koskisen uutuusromaanin Luciferin oppipojat. Olen tiennyt kirjailija Koskisen ja hänen kirjansa, mutta ennen tätä kirjaa olen lukenut häneltä yhden Gabriel Hullon. Luciferin oppipojat teki vaikutuksen jo kansikuvallaan. Kansi on mielestäni houkutteleva ja hieno. Otin kirjan mukaan parin päivän reissulle ja napsahdin kirjan tarinaan kiinni ensimmäisen parinkymmenen sivun kohdalla. Huomasin pohtivani avaruutta, kyborgeja ja kapteeni Bonhommea pitkin päivää. Odotin malttamattomana, että pääsen lukemaan kirjaa.

Saatekirjeessä kirjailija kertoo, että Luciferin oppipojat ei ole tieteisromaani, vaan historiallinen romaani. Tämä sopi minulle mainiosti. Luin Luciferin oppipojat itse asiassa seikkailuromaanina ja nautin joka hetkestä. Päähenkilö on kärttyinen ja oman arvonsa tunteva vanha mies, joka on ihmistyyppinä minulle riittävän tuttu. Harmaapäinen kapteeni Gabriel Bonhomme XIV lähtee ihmis- ja kyborgimiehistöjensä kanssa suorittamaan tehtävää. Gabriel on aina laittanut työn ensisijalle elämässään. Hän on kaikkien tuntema, koska on löytänyt ihmiskunnan alkuperään liittyvän merkittävän tiedon. Kaikkien suosiossa hän ei ole, mutta se ei häntä tunnu haittaavan.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Olisi kuitenkin väheksyvää sanoa, että Koskisen romaani on vain seikkailua. Luciferin oppipojat on myös pohdinta ihmisen alkuperästä, ihmiskunnan vastuusta ja lajin tulevaisuudesta. Ihmiset ovat tarinassa kehittäneet kyborgit työkaluiksi, joita voidaan käyttää ihmisen haluamalla tavalla. Ihmiset pitävät itseään tietoisina olentoina, jotka ovat itsestään selvästi toisten eliölajien yläpuolella. Osa ihmisistä miettii kyborgien oikeuksia ja ihmisen toimien moraalia.

Kapteeni Bonhomme on myös isä, joka on aikanaan luonut uutta elämää perinteisellä tavalla. Vanhemman vastuu ja tähän todelliseen aikaan verraten teoksen maailman huimat mahdollisuudet avaruusmatkustamiseen suhteessa kuluvaan aikaan ahdistivat minua ja jäivät pyörimään mielessäni. Luonnonmukainen elämä verrattuna teknologialla paranneltuun elintapaan luo ristiriitoja ihmisten välille. Koskisen teoksessa on monia mielenkiintoisia henkilöitä, mm. Bonhommen perheenjäsenet ja erityisesti hänen vaimonsa Johanna. Bonhomme itse risteilee henkilökohtaisessa ajassaan menneisyyden ja nykyisyyden välillä, ja tarinassa paljastuu tehtävän edetessä myös menneiden tapahtumien kulku ja tapahtumien kulun merkitykset tarinan eri henkilöille.

Älkää pelätkö tarttua Luciferin oppipojat -romaaniin. Se on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Onneksi ihminen uskoo kovin helposti todeksi sen, mitä hän haluaa uskoa. Viisas ihminen. Taikurin paras ystävä.

Kiitos lukukappaleesta!

Teos: Luciferin oppipojat
Tekijä: JP Koskinen
Kansi: Mika Wist
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: WSOY