Blogin 200. postaus

Kuva Pixabay

Tämä on blogini 200. postaus. Aloitin blogin pitämisen joskus loppusyksystä 2010, vaikka oikeasti ryhdyin sitä säännöllisesti kirjoittamaan vasta seuraavana kesänä. Kesällä 2011 tein opintoihini liittyvää kirjatenttiä, johon kuului melkoisesti luettavaa. Koska pääaineeni oli kirjallisuus, luettava oli klassikoita, tällä kertaa länsimaisen kirjallisuuden puolelta. Minusta blogin pitäminen oli kohtalaisen jännittävää, joten kirjoitin blogiani nimettömänä. Oikean nimeni lisäsin blogiini joskus myöhemmin ja koin sen helpottavan asioita.

Kirjakko ruispellossa on selvästi lukublogi. Pyrin kertomaan jotain olennaista lukukokemuksestani. En halua tehdä juonipaljastuksia. En myöskään halua haukkua kenenkään kirjaa lyttyyn. Jokaisesta kirjasta löytyy jotain hyvää. Jos en löydä kirjasta mitään hyvää, en kirjoita siitä lainkaan.

Pidän lukemista hyvin monitahoisena toimintana. Joskus kaipaan jännitystä, joskus helppoa menoa. Harvoin nautin väkivallasta kirjassa, mutta toisaalta hyvin harvoin haluan kirjalta myöskään kepeää tunnelmointia ja eteeristä herkistelyä. Paljon hyviä kirjoja menee ohitseni, koska tartun niihin väärällä hetkellä. Onneksi luen joka päivä ja aika usein huomaan lukevani jotain erityisen hyvää kirjaa.

Pienen paikkakunnan lukijan lempipaikat on nopeasti kerrottu. Siilinjärvellä on yksi kirjakauppa ja kirjasto, jolla on kaksi toimipistettä ja kirjastoauto. Siilinjärven Infosta olen kirjoittanut syyskuussa 2013 ja kirjastosta minun on pitänyt kirjoittaa monet kerrat. Siilinjärven Infossa on loistava ja henkilökohtainen palvelu. Sinne on aina mukava mennä! Suosittelen Infoa lämpimästi kaikille Siilinjärvelle saapuville vierailijoille.

Siilinjärven pääkirjasto on minun rakas lähikirjastoni. Sieltä olen hakenut luettavaa perheelleni ja itselleni nyt 14 vuotta. Erityisen läheiseksi, aivan yhteistyökumppaniksi, kirjasto tuli minulle aloitettuani siellä lukupiirin vetämisen muutama vuosi sitten. Arvostan lukemista todella, joten kirjasto on minun aarreaittani. Vaikka kotonani on kuinkan paljon kirjoja, kirjasto on silti tärkeä tukikohta minulle lukijana. Kotiin olen koonnut itselleni tärkeimpiä kirjoja, mutta loput luettavat kirjat löydän kirjastosta.

Jo pelkästään matka, jonka kuljen kotoa kirjastolle, on minulle mukava. Joudun kipuamaan ylämäkeen päästäkseni kirjastolle ja takaisin päin laskeutuminen on huomattavasti helpompaa. Mennen tullen ihastelen oravia, jotka juoksentelevat männyissä ja kuusissa. Kirjasto on lyhyen kävelymatkan päässä kotoani ja olen kulkenut sen matkan lukemattomia kertoja yksin ja perheenjäsenteni kanssa kantaen hervotonta kirjakassia.

Minulle kirjasto on yksi tärkeimmistä kunnan palveluista. Kirjasto on tasa-arvoinen kävijöilleen. Kaikki saavat käyttää kirjastoa ja sen käyttö on maksutonta. Mielestäni kirjastosta saa hyvää palvelua. Siilinjärven kirjastosta olen saanut asiakkaana erityisen hyvää palvelua. Muistan erään kerran, kun kävin poikani kanssa etsimässä kirjastosta junakirjoja. Tämä tapahtui vuosia sitten. Kyselimme tiettyjen junakirjojen perään palvelutiskiltä, saimme vinkkejä sopivista kirjoista ja olimme molemmat tyytyväisiä. Kannoimme kotiin kassillisen luettavaa. Seuraavana aamuna löysin postilaatikostani kirjelapun, jonka oli kirjoittanut kirjaston palvelutiskin työntekijä. Hän oli keksinyt vielä erään junakirjan, jonka ajatteli sopivan pojalleni erityisen hyvin ja toi tiedon tuosta kirjasta meille matkallaan kotiin työpäivän jälkeen. Olimme (noin suunnilleen) hänen reitillään. Minulle tuo kirjelappu oli erityisen hyvää palvelua, oikein huippua!

Kuva Pixabay

Aion jatkaa blogin kirjoittamista, vaikka välillä mietinkin homman mielekkyyttä. Olen vaihtelevan innokas kirjoittamaan blogiani ja huippuaktiivista minusta ei varmaan koskaan tulekaan. Kiitos kaikille teille, jotka blogiani luette! Koska itse en aina halua tai jaksa kommentoida kaikkia itseäni ilahduttaneita tai liikuttaneita tekstejä toisten blogeissa, uskon, että myös minunkin blogini saa joskun aikaan pieniä riemastumisia tai mielenliikahduksia lukijoissa, vaikka kommentteja ei tulisikaan.

Hyviä ja henkilökohtaisesti merkittäviä lukuhetkiä kaikille blogin lukijoille!

Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua

Kesäkuussa sormikkaat kädessä? Kuva Pixabaysta

Luin Eppu Nuotion kirjoittaman romaanin Mutta minä rakastan sinua jo aiemmin keväällä. Kolmen naisen lukupiirimme ennätti tavata vasta nyt kesäkuussa, joten kirjasta kertominen jäi täällä blogissakin. Jokainen meistä kolmesta oli lukenut kirjan jokunen viikko tai kuukausi sitten, joten muistelimme kirjan henkilöitä kuin ystäviä tai tuttavia ikään.
"Se Karin oli ehkä kiinnostavin siinä porukassa. Kyllä se jaksoi kävellä."
"Miten se mies, oliko se naisen esittämä juttu ensinkään sen miehen juttu vai menikö se siihen mukaan myötätunnosta?"
"Mikä sen naisen motiivi sille kaikelle oli?"

Romaanin päähenkilö on keski-ikäinen opettaja Karin Kiurukorpi, joka ei usko rakastuvansa ja sitten rakastuukin. Karin on luonteeltaan (miltei liian) kiltti, kohtelias ja sivistynyt. Nuotion kirja vaikuttaa samaan aikaan hyvin todelta (näinhän voi juuri sattua) ja sadulta (olipa kerran -osastoa). Ote kirjasta:

"Poimin viestistä sanan kerrallaan, tunnustelen niitä. Että hän valvoo ja ajattelee minua, se tuntuu hämmentävän hyvältä. Kello nakuttaa yötä, katulamppu heittää kiilan valoa seinälle, peitto tuntuu liian kuumalta, sydän paikallaan ilmassa räpyttelevältä linnulta. Nousen ylös, sytytän himmeän yövalon. Luen viestin vielä toisen kerran, kolmannenkin."

Nuotion Mutta minä rakastan sinua on täsmälääke rakkaudessa pettyneille ja väsyneille. Se sopii lohtukirjaksi rakkautta kaipaaville ja siihen kyynisesti suhtautuville. Kirjan voi lukea myös kannanottona parisuhteen rakkauden moninaisuuteen. Romaanissa pohditaan, voiko kahden aikuisen välinen rakkaus toteutua ilman seksiä.

Uskoimme lukupiirissä kirjan sopivan parhaiten yli neljäkymppisille naisille, olimme siis juuri otollisia lukijoita. Kirja etenee verkkaisesti, joten lukijakin saa olla lukemsessaan rauhallinen ja malttavainen. Itse kaipasin tarinaan pelkistetympää tarinaa, sivujuonteita oli riittävästi ja vähän sen ylikin.

Teos: Mutta minä rakastan sinua
Tekijä: Eppu Nuotio
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2015

J. R. Ward: Himo

Halun jälkeen tuleekin sitten Himo. Luettuani Langenneet enkelit -sarjan ensimmäisen osan on aivan loogista, että jatkoin seuraavaan osaan.

Oikeastaan kaikki, mitä sanoin J. R. Wardin Halusta, pätee myös tähän Himoon. Sama Jim Heron, nyt siis enkeli, seikkailee tässäkin tarinassa. Ote kirjasta:

"Kaiken lisäksi hän vasta opetteli enkeleiden ammattisaloja. Ja hei, hänellä oli nyt siivet.
Siivet.
Vaikka toisaalta oli ehkä väärin valittaa asiasta, sillä noiden höyhenpeitteisten taikaräpyttimien ansiosta hän oli päässyt hopihopivauhtia tänne Bostonista, Massachusettsista."

Himon päähenkilöitä ovat erikoisjoukkojen sotilas Isaac Rothe ja lakimies Grier Childe. Ensimmäinen on korkeamoraalinen, vaikkakin ahdingossaan epätoivoinen ja tietyllä tapaa hairahtanut lihaskimppu, jälkimmäinen todella kaunis, fiksu ja sisukas nainen. Ote kirjasta:

"Oikeusavustajan ääni kuulosti Isaacin korvaan lähes tuutulaululta: naisen aristokraattinen intonaatio ja täydellinen kielioppi rauhoittivat häntä siinä määrin, että hän omituisesti pelkäsi naista. Alun perin hän oli sulkenut silmänsä, koska nainen oli yksinkertaisesti liian kaunis katsella, mutta pimeydestä oli myös lisähyöty. Kun naisen täydelliset kasvot ja fiksu katse eivät häirinneet hänen keskittymistään, hän pystyi syventymään antaumuksella naisen sanoihin."

Oma mielenkiintoni alkoi hieman harhailla  ja jouduin lukemaan jotkut kohdat uudelleen. Korjasin asiaa loikkien joidenkin kohtien läpi vauhdilla. Minulla on itse asiassa kotona pinossa odottamassa kolmaskin osa, mutta tässä välissä annan mahdollisuuden Antti Holman Järjestäjälle, jonka sain lainaksi ystävältäni.

Tällä hetkellä nautin tästä lukuputkesta ja annan palaa. Pitänee tehdä inventaario omasta kirjahyllystä, sielläkin riittää luettavaa. Tai sitten mennä kirjastoon, joka on lukevan kuntalaisen paratiisi.

Teos: Himo (Crave)
Tekijä: J. R. Ward
Kääntäjä: Tanja Kielinen
Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2013 (alkuperäinen 2010)

Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

Kuva kustantajan sivuilta.

Luin nopeasti minulle tuntemattoman Jojo Moyesin romaanin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Kirja oli paksuudestaan (530 s.) huolimatta varsin helppoa luettavaa. Tarinaa kerrotaan kahdessa ajassa, 1960-luvulla ja 2000-luvulla. Päähenkilöitä on kaksi, naisia molemmat. Heitä yhdistää mielestäni jonkinlainen irrallisuuden tunne ja onnettomuuden pohjavire ulkoisesta hyvinvoinnista huolimatta. Rakkauskirjeillä ja -viesteillä on olennainen rooli tässä tarinassa ja kirjailija onkin päätynyt tarinaan liittyvien rakkausviestien lisäksi lisämään tarinan väliin tarinalle irrallisia rakkausviestejä todellisesta elämästä. Tämä ratkaisu ei erityisemmin ilahduttanut minua lukijana.

Yritin houkutella erästä nuorta naista lukemaan kirjan, mutta hän, takakannen luettuaan, sanoi, ettei hän jaksa lainkaan muistinmenetyksiä. Niin, tarinan toinen päähenkilö joutuu auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena hän menettää muistinsa. En itse voi olla yhtä ehdoton ja torjuva muistinsa menettäneille fiktiivisille henkilöille, mutta ymmärrän kyllä ärtymyksen. Muistinmenetys on aika helppo tapa viedä tarinaa eteenpäin. Moyesin kunniaksi pitää sanoa, että muistinmenetys ei ole tarinan koko juttu. Minulle Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä on kertomus naisista, jotka eivät ole aivan varmoja omista toiveistaan ja tavoitteistaan.

Varmaankin juuri noiden irrallisten rakkausviestien monitulkintaisuuden ja päähenkilöiden haljuuden (minulle) vuoksi en itse nauttinut kirjasta niin paljon kuin olisin toivonut nauttivani. Tarina sinänsä on hyvin kerrottu. Kieli tässä rakkausromaanissa on mielestäni sujuvaa ja kuvailevaa. Ole niin kiltti, älä rakasta häntä -romaanin nautittavasta kielenkäytöstä saan varmastikin kiittää kääntäjä Heli Naskia. Pidin myös kirjan kannesta, joka saikin minut nappaamaan kirjan kirjaston hyllystä (kuva yllä).

Teos: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (The Last Letter From Your Lover)
Tekijä: Jojo Moyes
Kääntäjä: Heli Naski
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäinen 2010)

J. R. Ward: Halu

Viime bloggauksessa intoilin työmuutoksiin liittyvästä lisääntyneestä pään sisäisestä vapaudesta. Mihin olen käyttänyt tuon arvokkaan vapauteni? Tietenkin hötön lukemiseen. Otin kirjastosta luettavakseni J. R. Wardin Langenneet enkelit -sarjan ensimmäisen kirjan. Kirjailija on minulle tuttu Mustan tikarin veljeskunta -sarjasta, josta viimeksi luinkin osan 12, Kuningas.

Sarja Langenneet enkelit ei ainakaan ensimmäisen jakson perusteella kerro vampyyreistä, vaan pääosassa ovat "tavalliset" ihmiset. Tavallisuus tosin on kovin suhteellista tämän kirjailijan tarinoissa. Henkilöt Wardin kirjoissa ovat toinen toistaan kauniimpia, nokkelampia, rikkaampia, seksikkäämpiä ja uskomattomampia. Jim Heron on ex-sotilas ja lihaskimppu, joka saa hivenen haastavan homman eräänä työpäivänä, jolloin asiat menevät tosi pieleen. Vin di Pietro on rikas, komea ja älykäs mies, jolla on muutama mörkö kaapissa. Maria-Terese on prostituoitu ja pyhimys, joka on - yllätys yllätys - todella kaunis ja kiva ihminen. Näiden henkilöiden välillä tapahtuu kaikenlaista, pahuus yrittää jallittaa hyvyyden ja mukana on taatusti seksiä ja himoa. Yliluonnollista on saatu mukaan riittävästi.

Vaikka voi kuulostaa siltä, että en juuri Wardin kirjoista perusta, asia ei ole niin yksinkertainen. Minun lukemistossani näille kirjoille on aikansa ja paikkansa. Wardin kirjat edustavat minulle todellista aivot narikkaan -osastoa. Nyt sille taas oli tilaus. Wardin kirjoissa ensin pitää lukijana päästä tiettyyn lukumoodiin, jossa pienet höpöilyt eivät haittaa, sitten lukeminen onkin hauskaa ja jopa nautinto.

Kirjan nimi, Halu, ei oikeastaan tuo mitään uutta Wardin tarinoiden perusasetelmaan. Hänen jokaisen kirjansa nimi voisi olla tuo sama. Ward asettelee aina henkilöistään pareja, joiden välillä syntyy voimakas halu, jota sitten työstetään seksin kautta perusteellisesti. Halu esitetään aina hyvin fyysisenä ja ehdottomana luonnonvoimana, joka vie mukanaan. Ote kirjasta:

"Saanko sanoa jotain, mitä minun ei pitäisi?"
Marie-Terese jäykistyi miehen tuijottaessa häntä. "Okei."
"Viime yönä minä haaveilin olevani sinun kanssasi."
Marie-Terese laski mukinsa hitaasti alas. Joo, okei... ja oli joitakin asioita, joita mies voi sanoa ja saada sinut tulikuumaksi. Ja joitakin katseita, jotka olivat yhtä kouraantuntuvia kuin kosketukset. Ja ne kummatkin yhdessä, mieheltä, joka istui häntä vastapäätä...
Hänen kehonsa reagoi ällistyttävän nopeasti: rintoja kihelmöi kärjistä, reidet jäykistyivät, veri virtasi nopeasti..."

Että sellaista. (Minulla oli vaikeuksia löytää riittävän säädyllinen katkelma tähän laitettavaksi.) Olisin lukenut kirjaa riippukeinussa, mutta täällä on ollut aika sateista ja kylmää. Lukeminen on sujunut hyvin omassa sängyssä tai perheenjäsenten sängyssä makoilemalla. Vähän väliä on voinut työpäivän päätteeksi ottaa myös pieniä tupluureja. Seuraavaksi luen Jojo Moyesin Ole niin kiltti, älä rakasta häntä. Tämä lukemisen vapaus on todella kesän riemuja.

Teos: Halu (Covet)
Tekijä: J. R. Ward
Kääntäjä: Tanja Kielinen
Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2012 (alkuperäinen 2009)