Lohtuteema jatkuu

Kirjoitin taannoin lohtukirjoista. Kerroin silloin, että tyttönä ja nuorena naisena lohtukirjailijani nro 1 oli Leonard Cohen, luettuna ja kuunneltuna. Tänään illalla tuli tunne, että lohtua kaivataan, joten tässä kaksi näytettä vanhalta kunnon Leonardilta.

Ajatelkaa, tämän hän on kirjoittanut seitsemänkymmentäluvun alussa. Se vaikutti minuun 25 vuotta sitten. Ja vaikuttaa yhä edelleen: 

Muotokuva tytöstä

Hän istuu puisten ikkunaluukkujen takana
hiostavan kuumana päivänä
Huone on hämärä, valokuvat synkkiä
Hänen mieltään painaa syvästi
että hänen reitensä ovat liian paksut
ja perseensä liian leveä ja ruma
Liian karvainenkin hän on
Onnelliset amerikkalaistytöt eivät ole karvaisia
Hän hikoilee liiaksi
Hienoa sumetta on tarttunut
hänen ylähuulensa tummiin karvoihin
Voi kunpa voisin näyttää hänelle
mikä vaikutus moisilla karvoilla ja kinkuilla
on tällaiseen mieheen kuin minä
Valitettavasti en tiedä kuka hän on
tai missä hän asuu
en edes onko häntä ylipäätään olemassa
Tästä henkilöstä ei ole tietoja
kuin näissä säkeissä
ja tahdon korostaa
että minun mielestäni
hänellä ei ole pulmaa minkäänlaista.
(Rakkauden orjat, 1975)

Muotokuva tytöstä lohduttaa suorin sanoin; sinä kelpaat hienosti ja olet kaunis. Luota itseesi. Löydä oikeat ihmiset lähellesi.

102

Aina kun satun sinut kohtaamaan
unohdan hetkeksi
että omissa silmissäni olen vastenmielinen
koska en sinua saanut omakseni

Halusin sinun valitsevan minut
kaikista niistä miehistä jotka tunnet
sillä heidän seurassaan
minä olen tuhon oma

Olen usein rukoillut sinun tähtesi
tällä tavalla
Anna minun saada hänet
(Rakkauden orjat, 1975)

Mutta 102 muistuttaa, että me kaikki olemme särkyviä, kaipaavia ja epävarmoja. Meistä jokainen on yksin paljon vähemmän.