perjantai 20. heinäkuuta 2012

Kiukutteleva lukija, ei Borgesia

Minä olen kurkkuani myöten täynnä pakollisia luettaviani. Yritin eilen ja tänään lukea Jorge Luis Borgesin Haarautuvien polkujen puutarhaa. Pöh. Yritin aloittaa monesta kohti. Ei napannut. Etsin kirjan lyhimmän novellin tai esseen, Kaksi kuningasta, kaksi labyrinttiä. Sen luin sentään. Kaksikin kertaa. Siinä ensin yksi kunkku härnäsi toista, sitä vähemmän huumorintajuista. Sitten se tosikkokunkku veti herneen nenäänsä ja kiusasi toista oikein todenteolla. Murhasi, joku sanoisi. Nyt saa JLB pitää tarinansa ihan itsellään. Minä etsin muuta luettavaa.

Seuraan aktiivisesti kirja-arvosteluja netissä ja lehdissä. Ja yleensä en pidä niistä laisinkaan. Arvostelu ei ole referaatti. En pidä, että kirjasta tai elokuvasta kerrotaan arvostelussa juonen kulku, tarinan käännekohdat, sen tulkinnat tai loppuratkaisu. Minä lukijana haluan selvittää ne itse. (Ja nyt pilasin sen yhden novellin teiltä, anteeksi.)

Tänään en halua lukea mitään, joka on minulle tuttua. En halua myöskään mitään tyystin vierasta, voisin näet pettyä. Netti on täynnä arvosteluja, juttuja ja blogeja kirjoista, mutta nyt ei nappaa. Klassikoiden välillä pitäisi ottaa kirjallinen amuse-bouche (suun raikastava ja puhdistava pikkupala gastronomiassa), että saisi päänsä ja sydämensä selvitettyä. Mitähän se kirjallisuudessa olisi?